initial commit of ebook 11296HEADmain

8 files changed, 11385 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/11296-0.txt b/11296-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..dc6821c
--- /dev/null
+++ b/11296-0.txt
@@ -0,0 +1,3525 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11296 ***
+
+TYÖMIEHEN VAIMO
+
+Viisinäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+MINNA CANTH
+
+
+1885
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
+
+
+_Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmalla
+ikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippu
+nousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Laura
+näyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämöllä
+oikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta,
+Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita. Ikkunan takaa kaikuu
+eläköönhuutoja._
+
+RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuolla
+kohdalla.
+
+VAPPU. Morsiamenako?
+
+RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois
+Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin.
+
+VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään.
+
+RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasia
+kuin kirjavia kissoja. Mikä arveluttaa?
+
+VAPPU. Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä.
+
+RISTO. Te olette liian varovainen.
+
+VAPPU. Parempi katsoa kuin katua.
+
+(_Eläköönhuutoja kaikuu uudelleen. Johanna nyökäyttää iloisesti
+päätänsä_.)
+
+JOHANNA. Näettekö tuota tyttöä, joka on kiivennyt ylös aidalle kadun
+toisella puolen.
+
+KATRI. Tuotako, joka tuolla kuutamossa seisoo ja niin armottomasti
+huiskii käsillään? Ihme ja kumma, ettei hän keikahda sieltä alas nurin
+niskoin.
+
+JOHANNA. Eikö se ole Homsantuu?
+
+KATRI. Toden totta. Hän se on.
+
+LAURA. Aivan selvästi. Jo minäkin hänet tunnen.
+
+LOTTA. Homsantuuko tuo? Ei ikipäivinä. Homsantuuta ei ole nähty
+kaupungissa puoleen vuoteen, mistä hän nyt sitten niin äkkiä olisi
+tuohon pyrähtänyt.
+
+JOHANNA. Sitä en tiedä, mutta hän se vain on. Lähetä, Katri hyvä, joku
+käskemään häntä sisään.
+
+KATRI. Älähän nyt. Homsantuutako sisään? Semmoisissa ryysyissä, kun hän
+luultavasti on.
+
+JOHANNA. Niin, mitä se tekee. Eihän vaatteet ihmistä pahenna.
+
+KATRI. No, eipä silti.
+
+(_Menee ovensuuhun ja puhuttelee hiljaa Heikkiä, joka sen jälkeen lähtee
+ulos. Teetä tarjotaan_.)
+
+LAURA. Vielä sinä kadut, että haetit Homsantuun tänne. Saatpas nähdä,
+hän käyttäytyy sopimattomasti taas niinkuin ainakin.
+
+JOHANNA. Mitä turhia. Ei Homsantuu ole niinkään häijy, kun häntä vain
+hyvästi kohdellaan.
+
+RISTO. Tahtoisinpa kuulla, mitä kuokkijat tuolla ulkona sanovat
+morsiamestani.
+
+YRJÖ. Kuulemattakin sen tietää, että he kiittelevät Johannaa siellä.
+
+RISTO. Ja kadehtivat minua. Niin, niin, Yrjö, kuinka lienee sinunkin
+laitasi. Monta vuotta kerrotaan sinun pitäneen Johannaa silmällä, mutta
+minä tulin ja sieppasin yks' kaks' tytön sinulta.
+
+YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen toki
+sanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesi
+sait.
+
+RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataa
+markkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkoja
+vielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirjan
+jo omaan huostaani. Katsokaapas tätä.
+
+KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää.
+Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos, Toppo? Kuusisataa
+markkaa tuo kullan poika sai vaimonsa myötäjäisiä. Emmekö lähde mekin
+naimaan.
+
+TOPPO. Helkkaria kanss'. Eihän niitä rikkaita tyttöjä kumminkaan joka
+miehelle riitä. Toiset saavat tyytyä köyhempiin taikka olla ilman. Ja
+minä puolestani olen ennemmin ilman, niin saan elää niinkuin itse
+tahdon.
+
+KUSTAA. Älä sano. Köyhänkin kun ottaa, niin saapa yhtäkaikki sen, joka
+housut paikkaa, ettei tarvitse polvet ulkona käydä.  RISTO. Niin, ja
+mikä siinä on, ettei mies saisi elää niinkuin itse tahtoo, vaikka
+akankin ottaa. Loruja? Tupakkaa piippuun, miehet.
+
+KUSTAA. Mutta kyllä minä sentään ennemmin rikasta haluaisin, minäkin.
+Paha vain, ettei niitä ole juuri niin hyllyltä otettavissa, niillä kun
+tavallisesti on monta pyytäjää. Millähän mahdilla sinä, Risto, sait tuon
+Johannan taipumaan, olisipa hyvä tietää.
+
+RISTO. Mitäs maksat, jos sanon sen sinulle?
+
+TOPPO. Älä huoli luvata mitään, Kustaa. Minä tuon konstin neuvon sinulle
+maksutta.
+
+RISTO. Sinäkö? No, annahan kuulla.
+
+TOPPO. Mitäs siinä muuta, kun vetää tyttöjä hiukan nenästä. Ja se on
+helposti tehty, sillä maailman menosta ne poloiset eivät tiedä, ei
+paljon mitään.
+
+JOHANNA. Mutta muistakaa minun sanoneeni: Homsantuusta tulee vielä
+ihminen, jahka aikaa kuluu.
+
+LAURA. Tuosta hurjasta? Ei ikinä. Semmoinen se on kapine. Jota ei saa
+työhön talttumaan, ei vaikka ihmeitä tekisi. Kerrankin, kun oli apunani
+vaatteita huuhtomassa, niin alkoipa hyötä hyviään tanssia avannolla.
+Mitä mustalaista lienee pannutkaan, mutta ei ruojalle olisi mikään
+voinut nauramatta olla. Ajatelkaas, kun hame oli vyötäisistä saakka niin
+jäässä, että seisoi kankeana ympärillä ja tämä vain lentää ja pyörii
+pitkin iljannetta kuin tuulispää. Johan semmoisesta ihmistä tulisi.
+Kyllä kai!
+
+LIISA. Älä sano. Soisisen emäntä Riistavedeltä kehui Homsantuuta maasta
+taivaaseen tässä tuonnoin. Kuuluu olleen heillä koko kesän ja tehneen
+työtä kuin hevonen.
+
+JOHANNA. Kas sitä vain.
+
+LIISA. Mutta pilkkanaan olivat sittenkin pitäneet, tyttö parkaa,
+varsinkin nuoret hurjapäät. Tietäähän niiden. Miten malttavat olla
+ilkeyksiään tekemättä.
+
+KATRI. Jospa hän antoi heille syytä.
+
+LIISA. Vielä mitä. Hän oli vain ollut niin tarkka, ettei raahtinut
+oikeinpäin syödäkään, kun, näet aikoo tänä syksynä mennä naimisiin.
+Täällä kaupungissa on sanonut olevan itsellään sulhasen.
+
+KATRI. Häntä varmaan on joku narrannut.
+
+JOHANNA. Ei tiedä
+
+KATRI. On kuin onkin. Kuka nyt tuommoista ottaisi.
+
+LAURA. Mustalainen kun hän vielä on päälle päätteeksi.
+
+LIISA. Eipäs olekaan, koska isä oli Tuusniemen Väänäsiä.
+
+LAURA. Mutta äiti oli mustalaista sukuperää, ja semmoinen ylenannettu
+kuuluu vielä olleenkin. Ei hän miehensäkään luona asettunut olemaan,
+vaan karkasi pois, ja Homsantuun hän olisi vienyt mukanaan, mutta
+Väänäsen sukulaiset ajoivat takaa ja ottivat lapsen pois. Sitten nuo
+mustalaiset, kelvottomat, olivat vielä tehneet taikoja ja panneet
+Väänäsen juomaan niin pahanpäiväisesti, että muutamassa vuodessa hävitti
+talonsa ja kaikki. Viinaan hän viimein kuolikin.
+
+JOHANNA. Ja jätti lapsensa turvattomana maailmanrantaa polkemaan.
+Homsantuu parka! Ehkä hänellä kumminkin olisi ollut äidin luona parempi.
+
+RISTO. Älä laske liikoja, Toppo. Minä en kuuna päivänä eukkoani pelkää,
+jos juoda tahdon. Ohoh, jopa jotakin.
+
+TOPPO. No, no, saadaan nähdä. Minkähän sille taidat, kun eukkosi sanoo:
+rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin kuten itse tahdot.
+
+RISTO. Minkäkö taidan? Heh, sepä kysymys. Kumpi omaisuutta hallitsee,
+mies vai vaimo? Tunnetkos sen verran Suomen lakia, veli veikkoseni?
+
+TOPPO. Kyllä minä tiedän, että laki antaa miehelle vallan, mutta näkyypä
+ne eukot osaavan pitää puoliaan kuitenkin.
+
+RISTO. Pahanilkisillä lienee jonkinlaisia konsteja ja koukkuja, mutta
+Johannapa ei ole semmoinen.
+
+(_Toppo hyräilee pilkallisesti ja panee tupakkaa piippuun_.)
+
+RISTO. Niin, niin, naura sinä vain. Ettenkö minä Johannaa tuntisi. Ja
+kohta saattekin nähdä, olenko minä mies vai kannanko suotta tämmöisiä
+jaloissani. (_Johannan luokse_.) Koskas niitä juomia tuodaan sisään?
+
+JOHANNA. Katri hyvä, mene kiirehtimään.
+
+RISTO. Ja pankoot joutuun nyt. Mitä ihmettä ne siellä viivyttelevätkin
+näin kauan. Aikoja sitten olisi miehille pitänyt väkeviä tarjota.
+(_Katri menee oikeaan_.)
+
+JOHANNA. Mitä arvelet Risto? Eikö tämä elämämme alku ole juuri kuin
+keväisen päivän nousu?
+
+RISTO. Siltäkö se sinusta tuntuu? Herran poika, kuinka kaunis sinä
+oletkin tänä iltana. Oikein sinua ilokseen katselee. Ja tuo pukukin on
+komea kuin rikkaan morsiamen ainakin. Kelpaa sinua näyttää omanaan, sen
+sanon.
+
+JOHANNA. Kunhan sinä vain olet tyytyväinen, muusta en välitä. Ja olethan
+sinä, Risto?
+
+RISTO. No, se on tietty. Vielä häntä kysyy. Niin minä olen kuin kolmen
+markan hevonen. Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun
+sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee. Peijakas, kun sais noin
+rikkaan ja kauniin tytön, ajattelee jok'ainoa itsekseen.
+
+JOHANNA. Vähät heistä.
+
+RISTO. Entäs seppä sitten! Usko pois, hän on haljeta harmiinsa, vaikka
+koettaa sitä peittää. No, tuollahan viimeinkin tuodaan juomat.
+
+(_Katri asettaa tarjottimen pöydälle. Risto kaataa laseihin_.)
+
+KATRI. Mitäs ne tyttäret nyt noin toimessaan ovat? Tänä iltana täytyy
+kaikkien olla iloisia. Ei näitä tänlaisia pitoja vietetä joka päivä.
+
+LIISA. Tuleehan täällä tiedämmä tanssiakin, vai kuinka, Johanna?
+
+JOHANNA. Tanssia saatte niin paljon kuin haluttaa. Risto on käskenyt
+Hakalan Jannen tuomaan viulun mukanaan.
+
+LIISA. Sepä vasta hauskaa. Minun jo varpaitani kutiaa hyppimisen
+innosta. Näytänkö teille, kuinka vanhaa piikaa tanssitaan? Antakaahan
+vähän tilaa.
+
+(_Laulaa puoliääneen ja tanssii_.)
+
+    Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan;
+    Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
+    Ett'ei noita, ett'ei noita pojat naida saa.
+
+LAURA. Oletkos siinä hurjastelematta. Kaikki katsovat tänne päin.
+LIISA (_lopettaa tanssin_.) Katsokoot. Minä siitä viis!
+
+JOHANNA. Sano Liisa: koska sitten saa tanssia ellei häissä.
+
+LIISA. Näettekö, Janne ottaa jo viulunsa esiin. Kohta ilo alkaa. Ja
+morsianta viedään ensimmäisenä lattialle. Mahdat sinä olla onnellinen
+tänä iltana, Johanna?
+
+JOHANNA. Onnelleni en tällä haavaa tiedä mittaa enkä määrää. Tänlaista
+päivää en vielä ikänäni ole elänyt.
+
+LIISA. Miekkonen. Koskahan tulee minun vuoroni?
+
+JOHANNA. Sitten, Liisa kulta, kun se oikea ilmestyy, se jolle Jumala on
+sinut määrännyt.
+
+LIISA. Niin, kuka sen tietää. Ehkä minun osalleni ei ole luotukaan
+ketään.
+
+JOHANNA. On varmaan. Sinulle niinkuin mullekin.
+
+RISTO. Terveydeksenne, hyvät vieraat. Tulkaapas maistamaan. Tänä iltana,
+miehet, saatte juoda niin paljon kuin haluttaa. Minä takaan, ettei
+meiltä tavarat kesken lopu. Noin. Antakaa mennä pohjaan saakka vaan
+yksin tein. Kas, niin. Kaadetaanpas kohta toista. Minun häissäni ei pidä
+kenenkään moittiman ryyppyjen välejä liian pitkiksi.
+
+KATRI. Kun eivät vain joisi itseään pahasti humalaan tänä iltana.
+
+JOHANNA. Eihän nyt toki. Kyllä Risto pitää varalla.
+
+KATRI. Jos hän sen muistaa.
+
+JOHANNA. Tietysti. Ei sitä tarvitse epäilläkään.
+
+LIISA. Ja mitä sitten, vaikka nyt hiukan joisivatkin. Silloinhan miehet
+aina ovat hauskimmillaan, kun ovat pikkuisen humalassa.
+
+VAPPU. Ettet vähän ajattele, Liisa. Saisit vaan juopon miehen, niin
+etköhän tuohon hauskuuteen pian kyllästyisi.
+
+LAURA. Mutta tosi se on, ettei nykyiset miehet oikein roveissaan ole
+muuta kuin pullon ääressä.
+
+JOHANNA. Ei sitä kumminkaan sovi kaikista sanoa. On niitä vielä
+siivojakin joukossa. Eikös ole, Vappu?
+
+RISTO. Nyt ne ovat täytetyt uudelleen. Ottakaa, miehet. Juokaa, ja
+juokaa vahvasti, juokaa siksi kuin maailma pyörii ympäri silmissänne, ja
+korvissanne humisee ja pauhaa pahemmin kuin Tampereen puuvillatehtaassa.
+Tiedätte silloin juoneenne Riston häitä.
+
+TOPPO. Oikein puhuttu. Huonot pidot ne ovat, joista miehet selvinä kotia palaavat.
+
+RISTO. Ja sitten aloitamme polskan. Eikö tuo viulusi ole jo viritetty,
+Janne? Annapas sieltä tulla oikeata tanssin säveltä. Noin, noin, hei
+vaan! Kyllä se Janne osaa. Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa
+itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. (_Hyräillen Johannan
+luokse_.) Kitkat, katkat, pitkät matkat. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa,
+Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti--
+
+JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin.
+
+RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma, ettei
+muut kuule. No, mitä maailman päivinä sinulla nyt onkaan?
+
+JOHANNA. Eihän täällä vain ruvettanekaan pitämään pahaa elämää tänä
+iltana? Minua jo alkaa pelottaa.
+
+RISTO. Pahaa elämää. Kissa vieköön. Sitäkö varten sinä noin totiseksi
+kävit. Älä turhia. Mitä pahaa elämää täällä pidettäisiin.
+
+JOHANNA. Jos miehet ryyppivät liiaksi ja humaltuvat.
+
+RISTO. Entä sitten. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olletikin tällaisissa
+pidoissa. Eihän tuo niin kumma olisi.
+
+JOHANNA. Se turmelisi meiltä koko hääilon. Risto kulta, olethan sinä
+ainakin varuillasi.
+
+RISTO. Niin minäkö? (_Hyräilee_.). Enkös minä häissäni sais' olla vähän
+päissäni?--Ei se ole mies, eikä mikään, tiedätkös, joka ei koskaan
+uskalla edes väkeviä nauttia.
+
+JOHANNA. Hiljaa, hiljaa, älä puhu niin kovasti. Sinä lasket leikkiä,
+Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle,
+jos sinä joisit itsesi humalaan.
+
+RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin--Kuules, Johanna, älä sinä unohda,
+mitä pappi meille äsken lausui.
+
+JOHANNA. Mitä niin?
+
+RISTO. Että mies on vaimon pää.
+
+TOPPO. Mies on vaimon pää, niinkuin kissa on hiiren pää.
+
+KUSTAA. Ja myöhä on hiiren haukotella, kun on puoliksi kissan suussa.
+
+RISTO. Oikein, Kustaa, oikein, ha, ha, ha. Myöhä on hiiren haukotella,
+kun on puoliksi kissan suussa. No, Johanna, jokos aloitamme?
+
+JOHANNA (_laskee molemmat kätensä Riston käsiin_) Aloittakaamme!
+
+(_Kaikki astuvat paikoilleen ja tanssivat polskaa. Tanssi käy yhä
+vilkkaammaksi, ilo nousee korkeimmilleen. Silloin aukeaa ovi ja Heikki
+raastaa sisään Homsantuuta, joka kaikin voimin panee vastaan. Tanssi
+taukoaa; itsekukin jää paikoilleen_.)
+
+HOMSANTUU. Minä en tahdo tulla, kuuletkos, minä en tahdo! Laske minut
+irti! sinä pakanan pallinaama, taikka minä puren sormesi poikki.
+
+RISTO. Kerttu! (_Vetäytyy syrjään_.) Mitä ihmettä tästä nyt tuleekaan.
+
+HEIKKI. Siivolla, siivolla! Herran poika, niin hän riehuu kuin Penttinen
+pappilan kaivossa. Kas, kas, kuinka terävät kynnet sillä on. Kiusan
+kappale!
+
+HOMSANTUU. Annatko mun olla.
+
+HEIKKI. Älä siinä suotta hihise, tulla sinun kumminkin pitää. Ei auta
+tässä velikullatkaan. Kustaa, ota sinä toisesta kädestä.
+
+JOHANNA. Ei, ei, älkää häntä väkisin tuoko.
+
+KUSTAA. Sittenpähän kumma lienee, ellei kaksi miestä tuommoista
+tytöntypykkää voittaisi. (_Viskaavat hänet yhdessä tempauksessa keskelle
+lattiaa_.) Kas noin! Semmoisia puhvia minä annan, sanoi Vallas, kun
+päänsä lankkuun puski.
+
+TOPPO. Mikä hiiden poropirkko tuo on?
+
+(_Kaikki nauravat ja suhisevat; tytöt vetäytyvät kuiskutellen vasempaan.
+Homsantuu seisoo jäykkänä, kädet nyrkissä kupeilla, katsellen tuimasti
+ympärilleen_.)
+
+JOHANNA. Tervetuloa, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Tuli nyt nurkkihin nuhina, sekä soppihin sohina.
+
+KUSTAA. Etkö kuule, Homsantuu, morsian puhuttelee sinua.
+
+HOMSANTUU. Nimeni on Kerttu.
+
+JOHANNA. Tervetuloa häihimme, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Pilkkapuikoksenneko minut tänne haetitte? (_Kädet
+lanteilla_.) Hyvä! Tässä olen nyt. Tehkää parastanne. Koettakaa saatteko
+minusta enemmän kuin minkä kirves kivestä saa.
+
+TOPPO. Ken on tuo satapaikkainen tytönhuitukka, jonka ikenet on
+irvallaan ja silmät kiljan kaljallaan.
+
+KUSTAA. Etkö sinä Homsantuuta ole ennen nähnyt? Hänet tuntee muuten koko
+maailma.
+
+HOMSANTUU. Sama juuri, jota kilvan olette kiehuttaneet
+kielikattilassanne ja hautoneet hammastenne välissä. Paljonko siitä
+työstänne lienette hyötyneet. Sanokaapa pilanpäiten. Syntiä saitte
+sydämen täyden, mutta sitähän teillä oli yllin kyllin jo entuudeltakin.
+
+TOPPO. Voi, saksan pukki, sitä sappea. Tohtiiko tuota ollenkaan lähelle
+mennä, vai suihkuaako sen suusta tuli, lenteleekö kipinöitä kielen alta.
+
+JOHANNA. Pois, Toppo! Kerttua ei saa kukaan pilkkanaan pitää, hän on
+kutsuttu vieras, niinkuin kaikki muutkin. Ehkä tahtoisit tulla tuonne
+toisten tyttöjen luokse, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. En.
+
+JOHANNA. Minä takaan, että he kohtelevat sinua hyvin, jos vain sinä
+puolestasi olet heille ystävällinen.
+
+HOMSANTUU. Ennen minä kuusia kumarran, kuin kumarran kunnottomia; ennen
+leppiä lepytän, kuin lepytän lempoloita.
+
+LAURA. Tuo hävytön!
+
+KATRI. Kuinka hän uskaltaakin!
+
+KUSTAA. Emmeköhän sieppaa tyttöä uudelleen käsikynkästä ja vie häntä
+samaa tietä jälleen pois.
+
+HEIKKI. Ja samaa hamppua, jolla hänet toimmekin.
+
+JOHANNA. Hiljaa! Ei saa noin katkeroittaa hänen mieltään. Kuulettehan,
+se on kylläkin katkera jo ennestäänkin. Kerttu, lasi viiniä, jos saan
+tarjota.
+
+HOMSANTUU. En huoli.
+
+TOPPO. Verkkasen tuli! Ei hän olekaan ruma, kun tarkemmin katson. Kaula
+on kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät kuin kaksi
+puolikypsää puolukkaa. Vähällä pitää etten jo rupea häntä rakastamaan.
+
+HOMSANTUU. Tule vain lähelle, niin revin sinulta silmät päästä.
+
+TOPPO. No, no, ethän nyt kumminkaan. Saapa kattikin kuningasta katsoa,
+ellei muualta, niin uunin päältä.  HOMSANTUU. Pakenetko, koira!
+
+TOPPO (_kavahtaa takaisin_). Älä, luojan luoma.
+
+HOMSANTUU (_jälleen kylmänä ja tyynenä_). Liekö minut luoja luonut,
+vaiko synti synnyttänyt.
+
+JOHANNA. Älä välitä heistä, Kerttu. He eivät saa sinulle tehdä mitään
+pahaa, niin kauan kuin olet minun turvissani.
+
+HOMSANTUU. Sinun turvissasi? Olenko minä mikään vaivainen, että minä
+turvaa tarvitsen? Mene loitommalle minusta. Sinua vihaan vielä enemmän
+kuin noita toisia.
+
+JOHANNA. Tyttö parka! Mikä sinun nuoren sydämesi on noin koventanut?
+
+HOMSANTUU. Kysy sitä noilta kylän herjoilta. Ja kysy sitä ennen kaikkea
+omalta kurjalta sulhaseltasi, joka piilee tuolla toisten takana, eikä
+uskalla tulla näkyviini.
+
+JOHANNA. Ristoa et saa soimata. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään pahaa.
+
+HOMSANTUU. Mahdan sen tietää.
+
+JOHANNA. Astu esiin, Risto. Älä anna hänen loukata kunniaasi ilkeillä
+syytöksillään.
+
+(_Risto tulee verkalleen esiin._)
+
+JOHANNA. Näet, Homsantuu, eikö hän uskalla.
+
+HOMSANTUU (_katselee hetken äänetönnä Ristoa, puhkeaa sitten raivosta
+tukahdetulla äänellä puhumaan_). Petit vaivainen valasi, söit kuin koira
+kunniasi.
+
+RISTO. Valehtelee, hi, hi, hi. Voi, peijakas, kuinka hän osaakin omiansa
+panna.
+
+JOHANNA. Ja sitä sinä vain naurat, Risto.
+
+HOMSANTUU (_menee lähemmäksi Ristoa, käsi ojennettuna_). Valehtelenko
+minä? Katso minua suoraan silmiin ja sano vielä kerran se sana, jos
+voit.
+
+JOHANNA. Voithan sinä, Risto!
+
+RISTO (_naurahtelee hiukan hämillään, kääntyy pois ja lausuu puoliääneen
+miehille_). Joutuu sitä johonkin tässä maailmassa, minkä sittapörrö
+seipääseen.
+
+JOHANNA (_tukahduttaen heräävää tuskaa_). Tee, niinkuin hän käskee,
+Risto. Minä tiedän, että sinä voit.  (_Hetken äänettömyys._)
+
+JOHANNA. Katso häntä silmiin, Risto. Syytön sinä kumminkin olet.
+
+HOMSANTUU. Käänny päin, jos uskallat, sinä kurja.
+
+JOHANNA. Tuolla tavalla annat itseäsi herjata kaikkien kuullen. Olisinko
+mies, kyllä häneltä suun tukkisin. En säälisi mokomaa ollenkaan.
+
+HOMSANTUU. Joko paljastat kyntesi sinäkin, laupias samarialainen?
+Mainiota! Tuota juuri halusinkin. Tulkaa nyt kimppuuni jok'ainoa, minä
+en teitä pelkää. Minä huudan sittenkin, että kajahtaa korvissanne: Risto
+on sanansa syöjä, valansa rikkoja, kunnottomin konna, pahin petturi
+auringon alla.
+
+JOHANNA. Suuri Jumala, etkö sinä puolusta itseäsi, Risto? Kiellä häntä
+jo viimeinkin; masenna tuo käärme, joka sylkee maihin myrkkyänsä.
+
+HOMSANTUU. Kiellä? Masenna? Minuako? Oho! Kiven alla on kieltäjäni, maan
+alla masentajani.
+
+RISTO. Mitä sinä nyt joutavia pauhaat, Kerttu. Sovitaan pois kaikki
+vanhat vihat, syödään kissan kirppulihat. Ja sitten tanssimme polskaa,
+se on toista kuin tyhjästä riiteleminen. Minä vielä kaadan sinulle
+viiniäkin, Kerttu, tulepas juomaan.
+
+HOMSANTUU. Kelvoton! Viinilläkö tahdot syntivelkaasi viruttaa?
+
+RISTO. Olipa tämä nyt sitten hyvinkin suuri synti. Kantänka, sanoi
+ruotsalainen. Kerrankos nuori mies hiukan narrailee kaunista tyttöä, ja
+etenkin tuonlaista halvempaa naista, kuin sinä olet, Kerttu parka, ilman
+että hänellä on sen totisempia aikomuksia. Eikös ryypätä, miehet?
+
+HOMSANTUU (_melkein mieletönnä_). Seis! (_Tukahdetulla äänellä_.)
+Minulla on vielä sana sanottavaa, ryyppää sitten vasta. Sinä
+teeskentelit rakkautta, kun petos asui mielessäsi, sinä ehdollasi
+syöksit minut turmioon. Niinpä sinun pitää myös ansaittu palkkasi
+saaman. (_Ottaa povestaan sormuksen, jonka heittää Riston eteen_.) Tuon
+kihlasormuksesi kanssa viskaan viimeisenkin hellemmän tunteen
+sydämestäni. Tästä hetkestä lähtien leimuaa siellä vain vihan ja
+kostonhimon liekit. Minun kiroukseni seuraa sinua aina kuolemaan
+saakka, vielä haudan tuolle puolenkin se ulottuu. Se painaa hartioitasi
+kuin vuori, se kalvaa rintaasi kuin mato, yötä päivää se sinulle
+muistuttaa kenen onnen ja elämän olet sortanut.
+
+JOHANNA. Auttakaa--minä pyörryn.
+
+YRJÖ. (_vie häntä tuolille istumaan_). Vettä, tuokaa vettä.
+
+VAPPU (_antaa Johannalle vettä ja hieroo hänen ohimoitaan_).
+
+HOMSANTUU. Joko nyt surkastuu tuo lemmen kukka? Joko lakastuu tuo
+kirkkokunnan kirkkain ja kansakunnan kaunein? Eihän vielä ole aika
+tullut. Nauti ensin sitä onnea, jonka toisen kadotukselle olet
+perustanut, nauti iloa ja lemmen ihanuutta niin kauan kuin voit. Minä
+sillä välin kiertelen kuin huuhkain teidän onnenne majaa ja huudan:
+kostoa, kostoa, kostoa! (_Syöksee ulos_.)
+
+(_Äänettömyyttä ja hämmästystä_.)
+
+VAPPU. Kuinka on sinun laitasi, Johanna?
+
+YRJÖ. Varsin huonosti, pelkään.
+
+JOHANNA. Ehkä se menee ohitse.--Olkaa tässä luonani te molemmat.
+
+TOPPO. Mutta kas, siinä tytössä oli vasta pippuria. Oikein tulista
+turkin pippuria. Voi, sen pahanen päivä! Niin seisoi Ristokin hänen
+edessään kuin vaivainen syntinen, eikä saanut sanaakaan suustansa.
+
+KUSTAA. Entä me muut sitten. Lempo vieköön, en ole minäkään usein niin
+nolostunut kuin äsken.
+
+LAURA. Siinä se nähtiin. Eikö käynyt aivan niinkuin minä jo sanoin.
+
+KATRI. Tarvitsi Johannankin häntä tänne tahtoa. Tietäähän sen hyvin
+entisestäkin, ettei Homsantuu osaa ihmisiksi olla.
+
+RISTO. Uh, uh, totta toisen kerran. Tämä pöyristys ei lähde ruumiista
+muulla kuin viinalla. (_Täyttää lasit_.) Mitä sinä sieltä haet, Toppo?
+
+TOPPO. Katselen, mihin se sormus joutui, jonka tuo visapää heitti
+maahan.
+
+RISTO. Anna velikulta olla, ei se maksa vaivaa. Se oli vaan tuommoinen
+vaskinen sormus: joutava, pahanpäiväinen, vaikka hän, hupakko, sitä
+povellaan kantoi. Tule ennen ottamaan ryyppy. Maljanne, miehet!
+
+(_Kolme kovaa lyöntiä kuuluu seinään. Kaikki säpsähtävät, varsinkin
+naiset_.)
+
+NAISET. Herra siunaa, mikä se oli?
+
+LEENA-KAISA. Kalma löi.
+
+ANNA-MAIJA. Vai lienee maailman loppu käsissä.
+
+TOPPO (_katsoo ikkunasta_). Eikö lieto! Homsantuu se vain seinää
+jymäytti, koska hän nyt tuolla nyrkkiä pui ja hyppää kuin villitty.
+
+RISTO. Ulos miehet! Ottakaa kiinni se riivattu ja viekää
+poliisikamariin.
+
+JOHANNA. Ei, antakaa hänen olla rauhassa.
+
+RISTO. Mitä vielä. Putkaan tyttö vain ja pian.
+
+TOPPO. Myöhäistä! Hän juoksee pois, ette häntä enää kiinni saa. Tuolla
+hän jo lentää niin kaukana, ettei koko tytöstä näy muuta kuin hame, joka
+tuulessa liehuu.
+
+RISTO. No, menköön sitten. Mutta peijakas hänet perii, jos hän vielä
+kerran mailleni tulee.
+
+LIISA. Semmoinen heittiö. Kun tärväsi koko ilomme. Saa nähdä, tuleeko
+tästä enää tämän parempaa.
+
+LAURA. Tuskin, koska morsiankin näyttää noin surkealta.
+
+LOTTA. Nämäpä vasta häät. Totta tosiaankin. Kannatti näitä tämmöisiä
+varten ostaa kukka rintaansa.
+
+KATRI. Ja minun kun piti vielä sijainen toimittaa, kun ei rouva muuten
+olisi laskenut.
+
+VAPPU. Onko sinun jo helpompi olla, Johanna?
+
+YRJÖ. Ehkä tahdotte vielä vähän vettä?
+
+JOHANNA. En minä tarvitse enää mitään. Kun vain jaksaisin sen verran,
+että pääsisin täältä pois.
+
+RISTO. Johanna taisi säikähtyä vallan hukkaan. Älä huoli olla
+milläsikään koko asiasta. Ei siitä semmoisesta kannata pahaa mieltä
+pitää. Kuuletkos! Ei, mutta katsokaas, kuinka hän on lapsellinen. Itkee
+nyt tuota.
+
+VAPPU. Onko se ihme? Menköön kukin itseensä. Ei mahtaisi olla niinkään
+hauskaa juuri hääiltana kuulla tuonlaisia sulhasestaan.
+
+RISTO. Minkälaista?
+
+VAPPU. Petoksia.
+
+RISTO. Petoksia! Kaikkea mun pitää kuulla. Vai petoksia. Olette te
+oikein hassuja. Petostako sekin on, jos tyttöjä hiukan narraa. Semmoista
+aina tapahtuu.
+
+TOPPO. Miesten narriksihan ne naiset on luotukin maailmaan. Eipä niillä
+mitä virkaa liene muuta.
+
+RISTO. Niinpä kyllä. Ja mitä pahaa siinä on, jos nuori mies kauniita
+tyttöjä rakastelee. Ei hän silti voi kaikkien kanssa naimisiin mennä,
+eipä vain.
+
+VAPPU. Mutta olittehan kihlannut tuon tytön, sen kuin ymmärsin.
+Minkätähden sitten jätitte hänen noin vain?
+
+RISTO. Minkätähden, minkätähden! Sepä kysymys. Tietysti sentähden kun
+sain paremman. Tottahan Johanna toista on kuin Kerttu, jolla
+tyttöparalla ei ole kunnon hamettakaan, saatikka sitten rahoja pankissa
+niinkuin tällä. Ennemminhän minä toki sinut otin, Johanna, etkä suinkaan
+sinä minulle siitä vihaa kanna, vai kuinka, he he, he.
+
+JOHANNA (_nousee_). Pois minun täytyy päästä,--pois vaikka mikä olisi.
+Auttakaa minua, tytöt, irti näistä koristuksista.
+
+RISTO. Mitä nyt? Mihin sinä aiot? Kesken kaikkea. Sano, hyvä ihminen.
+
+JOHANNA. En tiedä, kun vain pääsen pois. Tottapahan sitten selviää. Sen
+kumminkin tunnen, että me kaksi emme sovi yhteen.
+
+RISTO. Herra tule ja puserra, onko hän menettänyt järkensä?
+
+KATRI. Mitä sinä ajattelet, Johanna. Vallanhan sinä laitat itsesi
+ihmisten naurettavaksi.
+
+LAURA. Vastikään vihiltä päässyt ja nyt jo tahtoisi erota miehestään. Ei
+semmoista ole ikipäivinä kuultu.
+
+LOTTA. Ja mokomastakin syystä sitten. Hullun naikkosen tähden. Niin
+juuri; eihän Homsantuuta kukaan ihminen pidä viisaana.
+
+JOHANNA. Kuinka kovaan nuo neulat panittekaan. En saa niitä millään
+lähtemään.
+
+(_Repii kruunut ja harsot päästään.--Leena-Kaisa ja Anna-Maija tulevat
+esiin ja asettuvat molemmin puolin Johannaa_.)
+
+LEENA-KAISA. Katsokaa kuinka paha henki ihmistä riivaa, kun hänet vain
+kerran saa pauloihinsa.
+
+JOHANNA. Paha henki? Minua?
+
+RISTO. Niin kyllä. Pahan hengen yllytyksiä tuo on, ei muuta. Ei totisesti olekaan.
+
+VAPPU. Lieneehän, mitä lieneekin, mutta Johannan sijassa tekisin juuri
+samoin.
+
+LAURA. Toinen hyvä. Yllyttää vielä tuota hassua.
+
+KATRI. Mitäs Vapusta. Ei hän olekaan niinkuin muut. Ajattelee aina
+toisin kaikissa asioissa.
+
+LEENA-KAISA. Vappu on maailman lapsi. Älä kuuntele häntä.
+
+VAPPU. Mutta ajatelkaa, hyvät ihmiset, pikkuisen. Kuinka saattaisi elää
+yhdessä semmoisen miehen kanssa, johon ei voi luottaa. Mahdotonta
+suorastaan. Ennemmin toden totta menisin kaivoon.
+
+JOHANNA. Niin se on. Ennemmin kaivoon taikka sikoja paimentamaan. Älkää
+minua estelkö, vaan antakaa minun mennä.
+
+ANNA-MAIJA. Onneton, näinkö pian sinä pyhän vihkivalasi unohdat?
+
+JOHANNA. Vihkivalani? (_Painaa päänsä alas_.)
+
+LEENA-KAISA. Näinkö sinä miehesi tahdolle olet alamainen? Näinkö häntä
+miehenäsi ja herranasi kunnioitat?
+
+ANNA-MAIJA. Emmekö kaikki olleet tässä todistajina äsken, kun sinut
+Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?
+
+LEENA-KAISA. Ja käyttäytyäksesi kaikessa niin, että miehellesi
+kelpaisit.
+
+RISTO. Että miehellesi kelpaisit.--Niin papin sanat kuuluivat.
+
+ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt kuitenkin
+valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet.--
+
+RISTO.--sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon
+tähden.--Senkin pappi luki virsikirjasta.
+
+ANNA-MAIJA.--olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet,
+seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi. Voi,
+sitä kadotuksen syvyyttä, jonka partaalla sinä ihmisparka, seisot.
+
+JOHANNA. Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä
+Jumala, mitä nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään
+heikkouttasi, muistaen, että hänet on varustettu vahvemmalla luonnolla
+ja suuremmalla viisaudella.
+
+RISTO. Kyllä,--kyllä minä sen muistan. Ja että minun tulee vaimoa
+parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä
+turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis antamaan Johannalle
+anteeksi.
+
+LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta
+tästä.
+
+KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
+kiittää onneaan.
+
+VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
+
+JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
+
+VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
+tehneensä. En jaksa kuunnella.
+
+JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
+
+VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
+
+LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona huudetaan:
+Morsian ulos_!)
+
+KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa on
+tuommoisessa epäjärjestyksessä.
+
+LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
+jälleen tuota pikaa.
+
+KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki ja
+olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä se jo
+kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
+
+(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja
+tarjoaa miehille_.)
+
+VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan uhrilampaillekin
+huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä luulette,
+Leena-Kaisa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
+
+VAPPU. Muuten vain kysyn.
+
+LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten hyvin
+sopimatonta häävieraalle.
+
+VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
+
+JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu!
+
+VAPPU. Ei, kiitos paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut
+tarpeekseni. Hyvästi vain kaikki. (_Menee_.)
+
+RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
+Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
+niin pääsemme tanssimaan.
+
+KATRI. Se oli hyvä sana. Tanssia meidän täytyy, että morsiamenkin
+poskille tulee puna. Näettekö, kuinka kalpea hän on?
+
+JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy.
+
+RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia
+kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon
+iloisen Liisan kanssa. (_Hyräilee_.) Likka nätti ja sorea, poika potra
+ja korea, Likka tanssivi somasti, poika polkevi kovasti.--Eikös niin
+Liisa?
+
+TOPPO (_kumartaa Johannalle_). Saanko luvan.
+
+JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen.
+
+RISTO. Mitä nyt taas?
+
+JOHANNA. En minä jaksa, Risto. Olen niin väsynyt, ja aivan kuin
+kuumeessa. Varmaan kaadun, jos menen lattialle.
+
+RISTO. Vieläkös vain. Tule pois joukkoon. Tietysti sinun täytyy tanssia,
+kuinkas muuten.
+
+TOPPO. No, Johanna! Anna huolia honkasien, surra suuren suopetäjän ja
+tule sinä meidän kanssamme jalkoja heittelemään.
+
+RISTO. Joutuun, joutuun, Johanna. Kas niin. Ja te muut myöskin. Älkää
+viivytelkö noin, eihän tällä lailla ikinä pääse alkuun.
+
+(_Janne soittaa; kaikki asettuvat paikoilleen_).
+
+ANNA-MAIJA. Onneksi saimme Johannan järkiinsä sentään.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan kiitos, että kaikki päättyi näin hyvin. Minä jo
+pelkäsin, mitä tästä piti tulemankaan.
+
+(_Polska alkaa_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS
+
+
+_Kauppatori. Taempana vasemmalla muutamia kojuja ja pöytiä, täynnä
+kaikenlaista tavaraa. Myyjiä ja ostajia. Oikealla poikia, reput
+kainalossa, heittävät palloa. Perällä viisukauppias laulelee ja myy sen
+ohessa arkkiviisuja ympärillä seisoville, joiden joukossa nähdään
+Liisakin. Katri ja Laura ostavat vasemmalla kaaliksia. Etumaisena
+eräässä kojussa vasemmalla on Vappu myymässä._
+
+VIISUKAUPPIAS.
+
+    Istuen ihanassa,
+    raikkaassa lehdossa
+    nyt Akseli ja Hilda,
+    hänen morsiamensa,
+    kauniina kesäyönä
+    he rakkaudestaan
+    puhuivat muistellen
+    muinaista onneaan.
+
+    Ja ikävä ja hauska
+    se yö oli Hildalle,
+    hän armastansa lempi
+    ja nojas rinnalle,
+    hän suruissansa lauloi
+    ja huolin huokaili:
+    hyvästi, kauniit lehdot,
+    hyvästi, armaani!
+
+JOHANNA (_tulee oikealta, pysähtyy epävakaisena; katselee vuoron rahaa
+kädessään, vuoron myyjiä; itsekseen_). Yksi ainoa markka! Ei penniäkään
+enempää. Eikä tietoa, mistä toista tulee. (_Katselee hetken äänetönnä
+rahaansa_.) Mitä tällä nyt teen? Ostanko maitoa lapselle, vaiko leipää
+meille kaikille?
+
+(_Katri ja Laura tulevat häntä vastaan. Liisa huomaa heidät ja rientää
+arkkiveisu kädessä ja koppa käsivarrella heidän luokseen_.)
+
+KATRI. No, vielähän se Johannakin elää. Terve, terve! On siitä aikoja
+kulunut, kun sinut viimeksi näin.
+
+LAURA. Kuinka sinä olet hirmuisesti muuttunut. Ja vuosi on vasta
+kulunut, kun häitäsi vietimme. Ei sinua tuntisi enää samaksi
+ihmiseksikään.
+
+JOHANNA. Makasin ensin kauan aikaa sairaana ja sitten on taas pieni
+poikani ollut kipeänä. Kun kaiket yöt saa valvoa kätkyen ääressä, niin
+kyllä kasvot kalpenevat.
+
+LIISA. Vai niin, vai on sinulla jo poika. En minä ole tiennytkään. No, ei
+tässä maailmassa. Joko hän on vanhakin? Kolmen kuukauden, sanot? Ja
+kenenkä näköinen? Onko hän äitiinsä vai isäänsä? Minäpäs tulen häntä
+katsomaan jonakin päivänä. Vai on sinulla poika!
+
+JOHANNA. Hän on niin hento ja kivulias, lapsi raukka. Ehkä Herra hänet
+piankin korjaa.
+
+KATRI. Ei siihen ole taikaa. Kivuliaista lapsista usein tulee ihan
+terveitä, kun niitä vain hoidetaan. Kyllä oli meidänkin Iigori pienenä
+niin laiha ja huono, ettei suinkaan olisi luullut hänestä kalua
+saatavan. Mutta annas, kun rouva rupesi syöttämään pojalle munia ja
+hakattua tuoretta raavaan lihaa, niin heti se alkoi kasvaa ja lihoa
+oikein silmissä. Näkisitte vain kuinka riski ja terve hän nyt on.
+Posketkin niin punaiset ja paksut, että niitä ilokseen katselee.
+
+LAURA. Meidän Eveliinaa taas pidettiin mallashauteissa. Pantiin koko
+kappa maltaita aina kerrallaan korvoon. Koetapas sinäkin, Johanna, sitä
+keinoa.
+
+JOHANNA (_hymyillen_). Munia, lihaa, maltaita! Kyllä kuulee, että te
+palvelette herrasväessä. Ei noita kaikkia meikäläisten varoilla osteta.
+
+LAURA. No, hyvänen aika! Kaksi nuorta tervettä ihmistä ja yksi ainoa
+lapsi. Totta nyt tuolle jaksaisi hankkia vaikka mitä. Eikä ne semmoiset
+mallashauteet sitä paitsi koko maailmaa maksa. Mutta sinä olet vain niin
+tarkka, Johanna, siinä koko asia.
+
+LIISA. Olihan sinulla omia rahoja pankissa, osta niillä.
+
+KATRI. Niin, tosiaankin. Omia rahoja on ihmisellä, ettei tarvitse
+mieheltäänkään joka ropoa rukoilla, ja yhtäkaikki kehtaa varojen
+vähyyttä syyttää. Kuka olisi ennen aikaan uskonut sinusta noin ahnasta
+tulevan.
+
+LIISA. Mikä sinun on, Johanna? Oletko sairas?
+
+JOHANNA. Ei--en minä sairas ole. Välistä vaan ottaa niin pahasti
+sydämestä.
+
+KATRI. Ai, ai. Sinä näytät kovin huonolta. Jaksatko kävellä, vai tulenko
+taluttamaan sinua? Ethän vain kaadu?
+
+JOHANNA. Ei, anna minun olla. Kyllä se menee ohitse. Hyvästi nyt tällä
+kertaa, tytöt. Hyvästi, Liisa! Tule sitten joskus katsomaan poikaani,
+koska mielesi tekee.
+
+LIISA. Hyvästi, hyvästi. Kyllä minä tulen. Kuule, Johanna, vielä kun
+kysyn. Miltä sinusta nyt tuntuu miehelässä olo? Eikö se ole vähän
+hauskaa sentään?
+
+JOHANNA. Älä kaikkea kysele. Saat kai sen itsekin aikanaan kokea, lapsi
+parka. (_Menee jonkun verran vasempaan, pysähtyy ja puhuu itsekseen_.)
+Omia rahoja pankissa! Omia rahoja? Niin, olinhan ne rehellisesti saanut
+kokoon kymmenvuotisessa palveluksessani. Mutta, hyvä Jumala, olivatko ne
+sittenkään omiani? (_Menee Vapun luokse_.)
+
+KATRI (_katselee Johannan jälkeen_). Mikä tuota vaimoa vaivaa? Ei hän
+ole oikealla jäljellä, muistakaa minun sanoneeni.
+
+LAURA. Kuka hänet tietää. Minä en ole voinut kärsiä koko ihmistä enää
+sen jälkeen, kun hän niin tyhmästi käyttäytyi häissänsä. Vieläkö aiotte
+viipyä täällä? Minun ainakin täytyy lähteä.
+
+KATRI. Minun myös. Ei ole hyvä vitkastella, kun on toisen leivässä.
+
+LIISA (_katsoo koppaansa_). Voi Taavetti! Enhän minä vielä ole
+saanutkaan tarpeitani. Mahtaa rouvalla taas olla tortut lämpiminä, kun
+kotia pääsen.
+
+(_Liisa menee perälle tekemään ostoksia, Laura ja Katri menevät
+oikealle_.)
+
+VAPPU. Niinkuin sanoin, Johanna hyvä, nauloittain ei kannata myydä
+leipää nyt alle kahdentoista pennin, kun jauhot ovat niin kalliita.
+Mutta jos koko leiviskän ostat, saat vähän huokeammalla.
+
+(_Risto ja Toppo ilmestyvät perälle_.)  JOHANNA. En voi. Minulla ei
+tällä kertaa ole rahaa kuin yksi markka ja täytyy ostaa vähän maitoakin
+lapselle.
+
+VAPPU. Tuolla tulee miehesi; ehkä saat häneltä lisää.
+
+JOHANNA (_säpsähtää, kätkee kätensä esiliinan alle ja väistyy jonkun
+verran syrjään_).
+
+RISTO. Niin, mitäs nyt teemme, Toppo? Ryyppy pitäisi saada näin
+aamutuimaan, eikä ole rahaa. (_Vetää taskunsa nurin_.) Ei niin penniä.
+Toinen tasku tyhjä, toisessa ei mitään. Sano, velikulta, mikä tulee
+meille neuvoksi.
+
+TOPPO. Näetkö vaimoasi?
+
+RISTO. Johannaa? Onko hän täällä? No hitto, eukko ei ole tyhjin käsin
+torille tullut.
+
+TOPPO (_hyräilee_). Heijuu, ajunttanpoo, nostakaa ylös, laskekaa
+jo.--Vaimolla rahaa, miehellä ei. Muistatkos vielä, mitä sinulle
+häissäsi sanoin? Rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin juuri kuin
+itse tahdot. Kävikö toteen?
+
+RISTO. No, ei käynyt, ole siitä varma. Vai rahat ovat minun. Oho toki!
+Älä usko, rakas sielu, että kissa lentää. Johanna aina pitää neuvonsa ja
+hankkii itselleen jonkun pennin, mutta sekin kuuluu minulle, niin sanoo
+laki ja asetus.
+
+TOPPO. Mutta eukkosi, eikö hän ole toista mieltä?
+
+RISTO. Vastoin lakia ja oikeutta maassa? Ehei! Ei sitä niin
+sentään.--Elä maassa maan tavalla, taikka maasta pois.--Näetkös, kuinka
+hän minua pelkää. Piiloittelee ja hiipii pakoon kuin varas juuri.
+Todistus siitä, että hänellä on rahaa. Malta vähäisen, Toppo, kohta
+saamme ryypyt. (_Rientää Johannan luokse_.)
+
+TOPPO. Jokohan tuo tottakin onnistuu. En minä vain vaimon sijassa--
+
+RISTO. Johanna, odota, älä mene. Kuule onko sinulla yhtään rahaa?
+
+JOHANNA. Kuinka niin?
+
+RISTO. Minä olisin tarvinnut. Anna tänne, äläkä tee verukkeita, näenhän
+sen silmistäsikin, että sinulla on.
+
+JOHANNA. On yksi ainoa markka, jonka sain kutomapalkkaa kahdesta
+sukkaparista. En minä voi antaa sitä sinulle, Risto. Se täytyy panna
+ruokaan, sillä lapsi itkee kotona nälissään.
+
+RISTO. Joko sinä taas intät vastaan, vaikka hyvin tiedät, ettei se
+mihinkään auta. Tuo nyt vain kauniisti raha tänne, niin pääset
+vähemmällä vaivalla. Saat sinä aina toista sen verran kuin lapsen
+ruokaan tarvitset.
+
+JOHANNA. Kolme vuorokautta meni minulta ummelleen noita sukkia
+kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään.
+Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en
+ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä
+imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat menevät. Tuskin enää
+pysyn pystyssä.
+
+RISTO. Kehtaat vielä valittaa. Eikö se ole oma syysi. Olisit mennyt
+sepältä lainaamaan, niinkuin tuhannen kertaa olen sanonut. Hän sinulta
+ei kumminkaan mitään kieltäisi.
+
+JOHANNA. Enhän voi millään tavalla mennä velkaa tekemään, kun tiedän,
+etten sitä koskaan saisi maksetuksi. Koetan sitten ennemmin hankkia
+jollakin muulla keinolla taikka tulla ilman toimeen.
+
+RISTO. Tee kuin tahdot, mutta syytä myös itseäsi, jos puutetta kärsit.
+Ja vedä ja joutuin roposi esiin. Toppo tuolla nauraa, kun näin kauan
+saan sinua rukoilla.
+
+JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä
+julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja
+tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni
+penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa,
+ei hiventäkään. Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää
+ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki
+hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille
+tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut
+kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppikerjäläisiä meistä tulee
+tuossa paikassa, ei auta mikään.
+
+RISTO. Oletkos huutamatta siinä. Kaiken näköisiä. Kun rupeaa pauhaamaan
+keskellä toria aivan kuin hullu. Etkö sinä vähän häpeä. Ihmisetkin
+sinuun katsovat kuin kummaan.
+
+JOHANNA (_itkien_). Minkä sille taidan, kun olen näin onnettomaan tilaan
+joutunut. En suinkaan minä itsestäni välittäisi, mutta lapsi raukka kun
+saa kärsiä ja ihan nälkään nääntyä.
+
+RISTO. Niin, itke siinä nyt vielä ja ruikuttele. Hyvästäkin asiasta
+kuin yhdestä markasta. Luulisi jo olevan hengen hädässä.
+
+JOHANNA. Yhdestä markasta! Onko tämä sitten ensikerran, kun minulta
+väkisin otat hiellä ja vaivalla ansaitut pennini. Puhumattakaan niistä,
+mitkä olin kerännyt ennen naimisiin menoani.
+
+RISTO. Vai myötäjäisistäsi sinä tässä vielä rupeat ylpeilemään.
+Mokomastakin summasta, kuin kuusisataa markkaa. Moni vaimo on tuonut
+tuhansia ja kymmeniä tuhansia miehelleen eikä niistä sentään pitkiä
+puheita pidä. Olet sinä se kapine, totta tosiaan.
+
+JOHANNA. Ensi kerran niistä mainitsin ja olkoon myös viimeinen. En
+tiedä, kuinka tuo pääsi suustani. Kun mieli on katkera, tulee ihminen
+sanoneeksi paljon semmoista, jota ei tahtoisikaan.
+
+RISTO. Niin, olkoon nyt; mutta tuo raha hyvällä jo tänne, taikka minä
+käsken poliisia tuolta avukseni. Näytetään, saadaanko eukkoa
+tottelemaan, vai ei. No, kuinka käy? Joko minä huudan? Hei, po--
+
+JOHANNA. Ei, älä käske, tuossa on. Ottaisit henkesi samalla, että
+pääsisin tästä kurjuudesta.
+
+RISTO. Tästä kurjuudesta? Mikähän sinulla on hätänä siinä. Mene edes
+kotia tillittelemään, ettet joudu vielä koko kaupungin pilkaksi. (_Menee
+Topon luokse_.)
+
+TOPPO. Noo, tuliko rahaa?
+
+RISTO. Mikäs siinä oli. Näetkös tuota?
+
+TOPPO. Hei, pullon hinta. Nytpä meidän kelpaa.
+
+RISTO. Eukko minua vaan harmittaa. Kun pani vastaan, että pois tieltä.
+
+TOPPO. Jo minä arvasin. Mutta ole mies, kärsi kaikki. Onhan jo
+virsikirjassakin sanottu että miehen pitää usein vaimonsa heikkoutta
+kärsimän. Ne, näet, kun ovat noita maailman hentoja astioita.
+
+RISTO. Lähdemmekö sitten anniskeluun, vai kuinka?
+
+TOPPO. Tietysti. Sinne menemme ja elämme taas niinkuin herrat vaan tämän
+päivää. (_Laskee kätensä Riston kaulaan; laulaa_)--Ei saa moittia
+juomari-poikaa, juomari-poikaa, juomari-poikaa, mies sen on paikallansa.
+Ja mies se on paikallansa----(_Menevät oikealle_.)
+
+VAPPU. Mihinkä sinä jäit, Johanna? Tule pois leipä-kauppaan tekemään.
+JOHANNA. Toisen kerran, Vappu kulta. Nyt ei sovi.
+
+VAPPU. Minkätähden ei? Hintaako moitit?
+
+JOHANNA. Ei, en minä hintaa moiti, mutta tällä erää täytyy jättää
+ostokset sikseen.
+
+VAPPU. Tulehen kumminkin lähemmäksi, minulla olisi vähän muutakin
+puhumista. Kuule, etkö sinä tahtoisi ruveta kutomaan kangasta? Vörskyn
+rouva pyysi minua tässä tuonoin tiedustelemaan joltakulta luotettavaa
+ihmistä, joka olisi taitava semmoiseen työhön. Ajattelin kohta sinua,
+sillä muita en tunne, joiden rehellisyyttä voisin niin taata.
+
+JOHANNA. Voi, kuinka mielelläni otan kankaan kutomista, jos vaan saan.
+Sehän olisi minulle oikein suureksi avuksi näin tiukkana aikana, sillä
+aina kankaalla kumminkin enemmän ansaitsee, kuin muulla käsityöllä. Joko
+hän kuinka pian tahtoisi saada sen kuteille?
+
+VAPPU. Mene kuulemaan. Sano, että minä sinut lähetin. Mutta yksi asia
+vielä. Jos vain tahdot, niin saat minulta velaksi leipää. Tunnenhan
+sinut sen verran. Maksat sitten kun voit.
+
+JOHANNA. Tuhannen kiitosta! Nyt kun minulle tulee työtä, voin sen ehkä
+piankin suorittaa.
+
+VAPPU. Kas tässä on puoli leiviskää. Anna minä panen sen tuohon
+vaatteeseen.
+
+JOHANNA. Jumala palkitkoon sinulle hyvyytesi minua kohtaan, Vappu. En
+taida sinua niin kiittää kaikesta kuin pitäisi. (_Sitoo nyyttinsä,
+jättää hyvästi ja menee vasempaan_.)
+
+HOMSANTUU (_tulee juosten oikealta ja lykkää yksipyöräisiä kärryjä,
+joissa hänellä on perunoita.--Katupoikia seuraa häntä kintereissä_.)
+
+POJAT. Homsantuu, mustalaistyttö! Homsantuu! Kenen perunamaassa olet
+käynyt varkaissa?
+
+HOMSANTUU (_torjuu poikia luotaan_). Oletteko siivolla siinä. Menkää
+tiehenne mokomat.
+
+POLIISI. Missä olet noita kasvattanut?
+
+HOMSANTUU. En missään. Nostamapalkkaa olen saanut jok'ainoan. Mutta mitä
+se sinuun kuuluu?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Sui muoria, onko muorilla vaaria?
+
+TOINEN POIKA. Älkää menkö liian lähelle. Sillä on suu kuin syövällä sudella.
+
+KOLMAS POIKA. Varikseltako sinä, Homsantuu, olet varren saanut, ja
+korpiltako olet tuon nenän kopannut?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Kuinka sinusta tuli noin mustaverinen sitten vielä.
+Lieköhän emosi sinut kekäleistä keräillyt, sysilöistä synnytellyt?
+
+(_Risto ja Toppo tulevat perälle. Toppo estelee Ristoa menemästä
+Homsantuun luokse_.)
+
+TOINEN POIKA. Ettemmekö sinun sukuperääsi tuntisi, Homsantuu?
+Mustalainen äitisi oli.
+
+KOLMAS POIKA. Ruumenpurnu, tervatynnyri, sylttysammio--
+
+RISTO (_repäisee itsensä irti Toposta ja ajaa pojat pois_). Kyllä minä
+niille opetan. Pakenetteko siitä, vai? Semmoisia nulikoita. Koettakaapas
+vielä tulla tänne. (_Takaisin Homsantuun luokse_.) Hyvää päivää, Kerttu,
+taas pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?
+
+HOMSANTUU (_istuu kärryilleen ja viskelee perunoita palloina ylös
+ilmaan. Ei ole Ristoa näkevinään_).
+
+RISTO. Minä sinut pelastin noilta pojan pahuksilta.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Niistä olisin kyllä itsekin selvinnyt.
+
+TOPPO. Näet nyt, mitä sinä hänestä kostut. Kun viitsitkin tuon
+turjakkeen jäljessä juosta. Tule pois anniskeluun takaisin. Panemme pari
+peliä kontraa ja juomme pullon loppuun.
+
+RISTO. Mene edellä, minä tulen jahka kerkiän. Täytyyhän miehen toki
+entistä morsiantaan tervehtiä, vaikka ihme olisi, eikös niin, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Pysy vaan erilläsi. Minulla ei ole sinun kanssasi mitään
+tekemistä.
+
+TOPPO. Siinä sen kuulit.
+
+RISTO. Yhäkö sinä olet minulle äkeissäsi? Ja minussa, tiedätkös, tuo
+vanha rakkaus syttyi uuteen tuleen heti kun anniskelun ikkunasta näin
+sinun juoksevan ohitse.
+
+HOMSANTUU (_hyppää ylös_). Pois luotani.
+
+RISTO. No, no, hiljaa, hiljaa. Enhän minä sinulle pahaa tee.
+
+TOPPO. Perhana, kuinka uljas. Sinuun täytyy väkisenkin mieltyä,
+Homsaliisa, vai mikä sinä olet.
+
+HOMSANTUU (_kääntyy väkijoukkoon_). Eikö kukaan tahdo ostaa perunoita?
+Kaksikymmentäviisi penniä kappa.
+
+TOPPO. Päästäpä, Risto, minua likemmäksi. Paremmin minä kumminkin osaan
+tyttöjen kanssa leikkiä laskea kuin sinä.
+
+HOMSANTUU. Perunat ovat hyviä. Tulkaa katsomaan.
+
+TOPPO (_puoleksi laulaen_). Ofilia mansulalii, Ofilia
+mansulalii.--Muistatko vielä sukusi kieltä, sinä mustasilmä
+murheenlapsi? Ala bingelibii, ala dackeli dii, Saridoo! Ala hingeli bii,
+ala danckeli dii, Saridoo! Ala baskusi, nellusi, vatsusi, Sulamala,
+sulamala sumperin sutsatsii. Ofilia mansulalii, Simsilä, kimsilä,
+rattentaal.
+
+HOMSANTUU. Mitä siinä suotta leukojasi levittelet ja hampaitasi
+harjoittelet.
+
+TOPPO. Mustalaista se on, heimosi kieltä, etkö sitä tunne?--Ala bingeli
+bii, ala danckeli dii vaktartaa. Konsunellos vad, ala vengos vad, ala
+miira, miira Surted sudsura vaktartaa.
+
+HOMSANTUU. Noin kiehunee kielesi vielä kerran pirun pihtienkin välissä.
+
+TOPPO. Ei, Risto, lähdetään pois. Tuolle myrkkyhampaalle ei kannata
+suutansa pieksää.
+
+RISTO. Jahka minä koetan.--Kerttu kultani, kanamarjani, punakukkani,
+sokeritokkani, tule paiskaamaan kättä ja sano: pois vihojen vimmaukset,
+puhas siunaus sijahan!
+
+HOMSANTUU. Herjetkää minua kiusaamasta, te kyykäärmeet; muutoin ei
+kunnian kukko laula.
+
+RISTO (_laulaa_). Heija, veija, voikkoset ja heija veija vennen; Missä
+on se rakkaus, jok' oli meissä ennen--
+
+HOMSANTUU. Olisi minulla vain ase, niin kuoliaaksi sinut löisin tuohon
+paikkaan.
+
+TOPPO. Siinä vasta on kiukkupussi.
+
+RISTO. Karhun sappi sillä tytöllä on.
+
+HOMSANTUU. Karhun sappi ja kynsissä kymmenen viikatetta. Tule vaan
+lähelle, niin--
+
+RISTO. Ettäkö sinua pelkäisin, sitten? Johan nyt. Syliini sinut
+sieppaan, ennenkuin tiedät asiastakaan.
+
+HOMSANTUU. Anna minun olla, taikka noidun sinut suin syteen, päin
+saveen, jotta silmäsi kellelleen jäävät.
+
+RISTO. Ethän sinä edes osaa noitua. (_Ottaa häntä vyötäisiltä_.)
+
+HOMSANTUU (_repäisee itsensä irti ja viskelee häntä perunoilla_). Tuossa
+saat, tuossa, tuossa ja tuossa--
+
+RISTO. Voi, lasta. Perunoillako luulet aikamiehen voittavasi? (_Koettaa
+taas ottaa hänestä kiinni_.)
+
+HOMSANTUU (_ottaa hiekkaa maasta ja viskaa häntä silmiin_). Entäs
+nyt--entäs nyt--?
+
+RISTO. Älä hemmetissä! Pahus, kun sokaisi minulta silmät.
+
+HOMSANTUU. Saitko vihdoinkin tarpeeksesi.
+
+TOPPO. No, Risto, tappiollehan sinä taisit joutuakin.
+
+RISTO. Ole ilkkumatta. Tässä on tosi edessä.
+
+HOMSANTUU. Kunpa kirvelisikin vähän aikaa. Muistat silloin antaa minun
+vastedes olla rauhassa.
+
+TOPPO. Olisit totellut minua ja pysynyt anniskelussa.
+
+RISTO. Auttakaa, hyvät ihmiset. Eikö kellään ole vettä tai maitopisaraa?
+
+(_Ihmisiä kokoontuu ympärille. Homsantuu istuu kärryinsä reunalle_.)
+
+ERÄS EUKKO. Mikä silmille on tullut?
+
+RISTO. Tyttö tuolla viskasi ne täyteen hiekkaa ja multaa.
+
+EUKKO. Kuka tyttö?
+
+HOMSANTUU. Minä.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Mustalainen, pakana.
+
+TOINEN. Selkäsaunan sietäisit, mokoma.
+
+EUKKO. Istu tuonne kärryille, niin saan katsoa niitä tarkemmin.
+
+(_Homsantuu nousee ja antaa sijaa_.)
+
+RISTO. Niin ne polttavat kuin tulessa.
+
+EUKKO. Ihmekö se on. Hyvä Jumala, silkka verihän niistä lähtee. Elä mies
+poloinen, hiero niitä enää. Voi, voi. Ei näistä ikinä kalua tule, näistä
+silmistä.
+
+TOPPO. Oho? Jokohan tottakin niin hullusti kävi.
+
+EUKKO. Sokeaksi tulee mies parka auttamatta. Sanokaa minua
+valehtelijaksi.
+
+HOMSANTUU. Sokeaksi? Tuleeko hän sokeaksi?--Se ei ole totta.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Kyllä Sauna-Anna tietää. Hän on hyvä silmäin katsoja.
+
+HOMSANTUU. Eihän näkö niin vähästä voi mennä.
+
+EUKKO. Tule katsomaan. Silmät ovat kuin veripallot juuri.
+
+RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä
+kirveltää.
+
+HOMSANTUU. Pankaa niihin jotakin.
+
+EUKKO. Mitäs tässä nyt osaan niihin panna.
+
+HOMSANTUU. Rohtoa, voidetta. Ettekö tiedä neuvoa mitään.
+
+EUKKO. Kyllä, jos vain on rahaa.
+
+HOMSANTUU. Sitä saadaan. Sitä hankin vaikka kiven kolosta. (_Ottaa
+povestaan rahakukkaron_.) Tuossa aluksi. Lähettäkää joku apteekkiin.
+Uuteen apteekkiin, joka on tässä lähinnä. Pian, pian! Minä sillä välin
+toimitan enemmän rahaa. Eikö kukaan osta perunoita!
+
+(_Eukko kuiskaa jotakin eräälle pojalle, joka lähtee menemään_.)
+
+HOMSANTUU. Juokse, poika, juokse minkä ennätät.
+
+RISTO. Tuska vaan nousee nousemistansa. Kyllä minulta nyt silmä-kullat
+menivät.
+
+HOMSANTUU. Älä hätäile vielä. Odotetaan. Kohta tuo poika rohdot. Ehkä
+niistä on apua. Kun saat paljon rohtoja, oikein paljon. (_Juoksee
+perälle, jossa muutamia herroja seisoo tupakkaa polttaen_.)
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Tulipas tytölle hätä.
+
+TOINEN. Se on tietty. Johan nyt vähemmästäkin.
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, annatteko minulle rahaa? Minä tanssin teille
+niin ihmeen kauniin mustalais-tanssin.
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Tusan till vacker flicka.
+
+TOINEN HERRA. Zigenerska, tror jag.
+
+HOMSANTUU. Annatteko minulle rahaa?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Så innerlight hon ber.
+
+KOLMAS HERRA. Nej, men se på de ögonen!
+
+NELJÄS HERRA. Charmant!
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, saanko tanssia teille?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Vi låta henne dansa.
+
+TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
+
+KOLMAS HERRA. Ypperligt!
+
+NELJÄS HERRA. Tanssi, tanssi. Sinä kaunis tyttö. Me anta raha! Kaunis
+tyttö sa paljon raha. Paljon raha.
+
+HOMSANTUU. (_viskaa kärryt tieltään_). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
+
+(_Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
+
+    Ilta on raitis,
+    hauska on hyppely.
+    Sävel on kaunis
+    vilkas vippely.
+    Tulkaapa tänne
+    mua katsomaan,
+    teille ma tanssin
+    ja laulan vaan.
+    Ma hyppelen ja laulelen.
+    ma hyppelen ja laulelen.
+
+    Musta mun tukka,
+    kaunis mun vartalo.
+    Köyhä oon raukka,
+    kurja kohtalo,
+    päivällä tanssin
+    ja iloitsen,
+    öisin ma itken
+    ja huokailen.
+    Niin öisin itken, huokailen,
+    vaan nyt mä nauran tanssien.
+
+(_Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS
+
+
+_Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa._
+
+HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois täältä, kauas kauas pois.--Aina
+sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan
+tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta
+löytäisi. Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei
+yksikään ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan
+olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei
+kukaan rakasta. (_Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan
+itkuun_.
+
+--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja
+heidän kaksi lastansa jäljessä_.)
+
+HELKA. Hei, tulkaa tänne! Täällä on lato, jossa saamme oivallisen
+yösijan. Heinissä makaamme tuolla paremmin kuin höyhentyynyillä.
+
+ILONA. Muori, näetkö tuolla on joku pitkällään puun alla.
+
+HELKA. Totta maar', siellä on ihminen. Hei, kuka se?
+
+HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
+
+HELKA. Kies'avita, jopa sinä olet meitä melkein kurjempi. Mistä olet,
+poloinen?
+
+HOMSANTUU. Mistäkö olen? Niin, sanoisin, jos tietäisin. Onko
+turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa,
+Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo
+saunana ja aidan soppi suojana.
+
+ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä ole
+kotoa enempää kuin meilläkään.
+
+HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän
+seuraamme.
+
+HELKA. Kovin näytät vielä nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton.
+Eikö sinulla ole ketään maailmassa, joka sinusta pitäisi huolta?
+Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes?  HOMSANTUU. Ei ketään.
+Äitini on tiellä tietymättömällä, isäni lepää nurmen alla kirkkomaassa.
+Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, ystäviä ei armaampia
+kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mitäpä siitä. Ne eivät kumminkaan
+suotta soimaa, eivätkä niin kovalasti petä kuin ihmiset.
+
+HELKA. Totta, lapseni, totta!
+
+HOMSANTUU. Tästä lähtien en enää menekään ihmisten ilmoille, sillä
+heidän pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyvä olla. Ei ole kenenkään
+tiellä, ei kenenkään pilkattavana, eikä turmele silmiä keltään.
+
+ILONA. Voi, Hagert, minun käy niin sääli tuota onnetonta.
+
+HAGERT. Anna nyt, kun äiti häntä puhuttelee.
+
+HELKA. Mikä sinun on nimesi, tyttö raiska?
+
+HOMSANTUU. Kerttu.
+
+HELKA. Kerttu?--Kuuletko, Hagert, hänen nimensä on Kerttu. Entä
+sukunimesi, sukunimesi, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Väänänen.
+
+HELKA. Tuusniemeltä?
+
+HOMSANTUU. Sieltä oli isäni.
+
+HELKA. Ja äitisi, lapsi, kuka oli äitisi?
+
+HOMSANTUU. Sanotaan hänen olleen teidän heimoanne, sanotaan hänen
+jättäneen isäni, kun olin vielä pieni, vain kapalolapsi. Eikä hänestä
+sittemmin ole mitään kuultu.
+
+HELKA. Tule tänne sieltä puun varjosta, lapsi, tänne kuutamoon, että
+näen silmäsi. Ooh, taivaan taatto, olethan sinä oma Ailini, ihka
+elävänä. Hagert, katso noita silmiä, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta
+totisesti sinä olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule
+mummosi syliin.
+
+HAGERT. Terve, Kerttu, tässä näet enosi.
+
+ILONA. Ja tässä hänen naisensa. Nyt et enää ole yksin, Kerttu, sinulla
+on sukulaisia ja ystäviä.
+
+HOMSANTUU. Minulla sukulaisia, ystäviä? Onko se mahdollista? Entä
+äitini, missä on hän?
+
+HELKA. Maan povessa, lapsi. Heliät hiekat ovat hänen silmänsä peittäneet
+jo ummelleen kuusitoista vuotta. Äitisi sai paljon kärsiä, Kerttu,
+maailman rantaa vaeltaessaan. Kaikki tuimimmat tuulet antoi taivaan
+taatto hänen ylitsensä käydä.  HOMSANTUU. Äiti raukkani!
+
+HELKA. Näetkös, Kerttu, hän heitti heimonsa, hylkäsi oman sukunsa ja
+siitä hänelle rangaistus koitui. Turvapaikan ja paremman elannon luuli
+hän saavansa, kun meistä erosi, mutta silloin vasta poloisella apeat
+mielialat alkoivatkin. Miehensä kodissa hän oli kuin karilla lokkien
+seassa. Häntä vihattiin sukunsa tähden, sorrettiin ja vainottiin, siksi
+kunnes hän, lapsi sylissä, pakeni jälleen luoksemme. Mutta nuo pedot
+ajoivat häntä takaa ja riistivät sinut hänen rinnoiltaan, eikä siitä
+hetkestä saakka äitisi enää tervettä päivää nähnyt. Kaiho kalvoi hänen
+sydäntään ja vei koitopäiväisen viimein maailman vaivoista pois manalan
+majaan.
+
+HOMSANTUU (_hiljaa itkien_.) Onnellinen hän!
+
+HELKA. Monta vuotta on siitä ajasta vierinyt, ja me yhä vain maita
+mantereita kiertelemme. Mutta vasta nyt vei tiemme takaisin näille
+kammotuille seuduille. Mikä ihmeellinen sattuma meitä lieneekin yhteen
+johdattanut. Sinä tietysti tästä lähtien seuraat meitä, vai kuinka,
+lapseni?
+
+HAGERT. Totta vissiin, Kerttu. Älä ajattelekaan muuta.
+
+ILONA. Me pysymme yhdessä aina kuolemaan saakka, eikö niin, Kerttu?
+
+HELKA. Ja vaikkei olekaan tiluksia eikä kartanoita huostassamme, niin
+onhan sen sijaan tuo kultainen vapaus. Mitä meiltä puuttuu, kun
+samoilemme soita ja maita, kun metsissä käen kukuntaa kuuntelemme,
+taikka kun marjaisilla ahoilla päivän paisteessa venyttelemme.
+Maantiellä on majamme, turpeessa muut tupamme, ja lämmittävänä lietenä
+kaikkialla rakkaus ja yksimielisyys. Ei, vaikka mikä olisi, tätä elämää
+en vaihtaisi, en kuninkaan valtikkaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, minä seuraan teitä. Voi, tästä syntyy uusi elämä. Ja
+nuo lapset. Teidänhän ne ovat? Tulkaa syliini, pienokaiset, tulkaa. Minä
+pidän teitä niin hyvänä, niin kovasti hyvänä. Saahan serkku kantaa teitä
+sylissään aina matkalla, ja hoitaa ja vaalia teitä, saahan?
+
+LAPSET. Saa, saa.
+
+HOMSANTUU. Ja väliaikoina leikimme sokkosilla ja piilosilla ja
+hippasilla. Ja sitten serkku opettaa teitä tanssimaankin,--kaakkuria,
+köttöstä, pitkinsiltaa, kopukan vaihtoa ja hallin lumppua. Meille tulee
+niin hauskaa, niin ihmeen hauskaa. Mutta eikö sinua palella, raukka,
+kun kaulasi on noin avoinna. Näytäpäs, serkku sitoo huivin ympärillesi.
+Kas niin, nyt on lapsella lämmin. Mikä sinun on nimesi, pikkuiseni?
+
+TYTTÖ. Ilona minä olen niinkuin äitikin.
+
+HOMSANTUU. Vai olet sinä äitisi kaima. Ja sinä, poikaseni, sinä varmaan
+olet isäsi kaima.
+
+POIKA. Ei, minulla on oma nimi: Herman Gabriel.
+
+HOMSANTUU. Meistä varmaan tulee hyvät toverit, Herman, uskotko sen?
+
+HERMAN. Kyllä. Ja minä osaan jo laittaa perunapaistikkaitakin, mutta
+Ilona ei osaa. Mitäs ne tytöt semmoisiin pystyisivät.
+
+HOMSANTUU. Niin--perunapaistikkaita--(_Irtautuu lapsista ja nousee
+levottomana_.) Kuinka saatoinkaan sen unohtaa. Mummo, olethan sinä vanha
+ja kokenut, varmaan tunnet paljon lääkkeitäkin. Etkö voisi laittaa
+silmille semmoista voidetta, joka estää sokeaksi tulemasta. Minä
+päivällä heitin multaa erään miehen silmiin ja siitä sanotaan hänen
+tulevan sokeaksi! Ajatteles, sokeaksi, iäksi päiväksi sokeaksi! Ja minä,
+kurja, hänet niin onnettomaksi tein. Mummo, jos suinkin voit, niin
+paranna hänen silmänsä, muuten en koskaan enää saa rauhaa.
+
+HELKA. Minkätähden sinä hänen silmiinsä multaa heitit, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Kun minulla on niin paha luonto, mummo. Minä vihasin häntä,
+raivokkaasti aivan, ja minä tahdoin saattaa hänet turmioon. Olisi vain
+ollut ase kädessäni, varmaan olisin hänet kuoliaaksi lyönyt. Minä olen
+niin kiukkuinen ja minulla on niin kauhean häijy luonto.
+
+HELKA. Ja minkä tähden sinä häntä vihasit, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Minkätähden häntä vihasin? Niin, minkätähden! Kaiketi vain
+sentähden, että häntä ennen niin äärettömästi rakastin.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt?
+
+HOMSANTUU. Älä kysele kaikkia, mummo.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt, Kerttu? Minä tahdon sen tietää.
+
+HOMSANTUU. Ja jos hän olisi sen tehnytkin, mitä sitten? Voiko häntä
+soimata siitä, että hän jätti mustalaistytön, kun hänellä oli vara
+valita parempia. Kaikki muut olisivat tehneet samoin.
+
+HELKA. Tietysti, sehän on heidän tapansa. Ei se synti ole, jos mies
+halpa-arvoisen naisen viettelee ja onnettomaksi saattaa. Tuhannet ovat
+sen tehneet eikä sitä heille ole viaksi luettu. Ei heitä siitä sakoteta
+eikä panna linnaan. Voi, teitä kristityitä, minkälaisia te olette.
+Ulkokullatuita, tekopyhiä, ei muuta. Kyllä ovat hurskaita olevinaan, kun
+pyhäisin istuvat kirkossa ja kuuntelevat pappinsa ikävää saarnaa, mutta
+annas, kun selkänsä kirkkoon kääntävät, niin kohta susi astuu esiin
+lampaan nahasta. Toisin ne kurjat opettavat, toisin ne elävät, se on
+totinen tosi. Ja olen minä niin mustalainen kuin olenkin, mutta sen vaan
+sanon: minua nuo ihmiset inhottavat.
+
+HAGERT. Älä kaikkia sentää tuomitse, muori. On lampaan päässä hyviäkin
+paikkoja.
+
+HELKA. Minä en ole hyviä nähnyt, niin paljon kuin olenkin maailmaa
+vaeltanut. Yhtäläisiä ovat kaikki, ei toinen ole toistaan parempi. Ja
+meitä he sitten vielä hylkivät, pitävät meitä koiriaan halvempina.
+Sanovat Jumalansa meitä kironneen ja ikuiseen maanpakoon tuominneen. Ja
+yhtäkaikki pitäisi meidän käymän kirkossa, ja palveleman tuota Jumalaa.
+Kyllä kai! Kuinka olikaan asia? Sinä tahdoit minua auttamaan sitä
+miestä, joka sinut on pettänyt? Laittamaan voidetta hänen silmilleen?
+
+HOMSANTUU. Niin, mummo, jos vain suinkin voit sen tehdä.
+
+HELKA. Voisin kyllä, mutta minä en tahdo. Kuuletko, minä en tahdo.
+Pikemminkin laittaisin hänelle sellaista voidetta, joka viimeisenkin
+valkeuden hänen silmistään veisi. Niin siihen minulla, jumaliste,
+olisikin halua.
+
+HOMSANTUU. Sinä voisit parantaa hänen silmänsä etkä tahdo. Etkö
+sittenkään, vaikka tiedät, että minun täytyy hukuttaa itseni, jos hän
+tulee sokeaksi.
+
+HELKA. Mitä hullua! Sinäkö hukuttaisit itsesi sen miehen tähden, joka
+sinut on pettänyt? Sinä niin paljon säälisit noita petoja, jotka äitisi
+kuolemaan saattoivat ja jotka heimoasi kiroavat. Ei! Niin mieletön ei
+ole minun tyttäreni tytär. Sitä et saa minua uskomaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, lyhyesti: parannatko hänen silmänsä, vai et?
+
+HELKA. En! Ja vaikka hän iankaikkisesti pimeydessä vaeltaisi, en! En
+sittenkään, en!
+
+ILONA (_kietoo kätensä Homsantuun kaulaan_). Kerttu, älä tällä hetkellä
+puhu mummolle enää mitään siitä asiasta. Odota siksi kuin hänen mielensä
+lauhtuu.
+
+HELKA. Mitä kuiskuttelet siellä, Ilona? Pois, latoon tuonne lapsinesi.
+Ja heinille nukkumaan nyt kaikki. Sinä myöskin, Kerttu. Taikka
+jäähdyttele vaan ensin luontoasi täällä ulkona, jos niin tahdot. Mutta
+älä puhu minulle sanaakaan enää siitä miehestä, muista se. (_Menee
+toisten jäljessä latoon_.)
+
+HOMSANTUU. Hyvästi, mummo! Hyvästi, te kaikki. Minua ette enää näe.
+Parempi olla järven pohjassa siikojen sisarena, kuin tuommoisten
+kovasydämisten sukulaisten parissa. (_Aikoo lähteä_.)
+
+RISTO (_oikealta_). No, hei! Sainpa kuin sainkin sinut käsiini. Jo minä
+arvasin, ettei sinua muualta ollut etsiminen kuin Niittylän
+heinäladosta.
+
+HOMSANTUU. Kuinka on silmiesi laita, Risto? Tuletko tottakin sokeaksi?
+
+RISTO. Pahaa pelkään. Eihän niitä tahdo kärsiä katsella paljon
+ollenkaan. Varsinkaan tällä toisella.
+
+HOMSANTUU. Mutta rohdot ja voiteet? Eikö niistä ole apua?
+
+RISTO. Mitäs tyhjää. Kahta hullummin rupesi vain kirvelemään.
+
+HOMSANTUU. Miksi et minulle kosta, Risto? Ottaisit puukkosi ja pistäisit
+sen rintaani.
+
+RISTO. Johan nyt. Siitäkö ne sitten paranisivat.
+
+HOMSANTUU. Kun voisin edes jollakin tavalla tämän sovittaa sinulle,
+Risto.
+
+RISTO. Ja tahtoisit sen todellakin tehdä, Kerttu? Totta puhuen, siinä
+toivossa tänne tulinkin jäljessäsi.
+
+HOMSANTUU. Josko tahtoisin! Kysy sitä. Henkeni antaisin, kun vain saisin
+sinulle näkösi jälleen.
+
+RISTO. Se nyt on mahdotonta. Mutta voisithan minua hyvittää jollakin
+muulla tavalla.
+
+HOMSANTUU. Risto, minä tiedän! Itse et enää voi ansaita elatustasi, jos
+tulet sokeaksi. Mutta minä teen työtä ja elätän sinua. Ja minä jaksan
+tehdä, saatpa nähdä. Ei ole kellään niin paljon voimia kuin minulla.
+Kuinka hullu olinkaan. Järveen päätin jo mennä, kun olin niin suuttunut
+itseeni ja elämään. En tullut ajatelleeksikaan että voisin olla sinulle
+avuksi ja hyödyksi.
+
+RISTO. Saattaisihan tuo tosiaankin olla. Mutta naisen työstä maksetaan
+niin vähän. Ei niillä tuloilla pitkälle juosta.
+
+HOMSANTUU. Niinpä tiedän minä toisenkin neuvon. Kuljen markkinoilla ja
+tanssin ja laulan. Ja herrojen juomatiloissa vielä paremmin. Ooh, kyllä
+minä keinot keksin. Muistatko kuinka paljon rahaa nuot herrat tänäkin
+päivänä antoivat minulle torilla.
+
+RISTO. Niin, tuo ei ole hullumpi tuuma. Jotakin sinnepäin minäkin
+ajattelin.
+
+HOMSANTUU. Sinä elät kuin kreivi tästä lähtein, Risto. Aina vähän päästä
+minä kannan sinulle rahoja. Ja silloin käy mielesi joka kerran
+iloiseksi. Eikös niin, Risto?
+
+RISTO. Se on tietty. Kun saan rahaa.
+
+HOMSANTUU. Mikä hupakko minä olen. Itken ja nauran yhtäaikaa.--Tuntuu
+niin hyvältä ja kevyeltä nyt, vaikka kyyneleet vielä silmissäni. Ihme,
+etten kohta huomannut, millä tavalla voisin vähän parantaa tuota
+onnetonta tekoani.
+
+RISTO. Olet sinä yhtä kaikki oikein soma. Semmoinen kummallinen luonto.
+Niin äkeissäsi vielä tänä aamuna ja nyt noin hyvä taas. Mihin sinun
+kiukkusi joutui, kun siitä ei enää ole merkkiäkään jäljellä?
+
+HOMSANTUU. Se vaipui kuin vaha tuleen. Katosi kuin kaste kankaalta. Älä
+sitä enää muistele, Risto. Häpeän jo itsekin tyhmyyttäni.
+
+RISTO. Mutta tiedätkö mitä, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Anna kuulla.
+
+RISTO. Ota minut mukaasi, niin kuljemme yhdessä markkinoilta
+markkinoille ja kokoomme rahaa oikein kosolta.
+
+HOMSANTUU. Yhdessä? Sinäkö ja minä?
+
+RISTO. Niin, me molemmat juuri. Näes, minä kumminkin tunnen paremmin
+herrojen kokouspaikat ja sen semmoiset. Et sinä niistä selkoa saa, ellen
+minä tule sinua neuvomaan ja viemään.
+
+HOMSANTUU. Mutta kuinka voit sen tehdä, jos sokeaksi tulet?
+
+RISTO. Ehkä en sentään tulekaan. Niin, tarkoitan tietysti, etten aivan
+umpisokeaksi tulisi.
+
+HOMSANTUU. Entä Johanna?
+
+RISTO. Jääköön tänne ja elättäköön itse henkensä. Ei hänellä ole
+hätäpäivää. Työtä saa niin paljon kuin tahtoo tehdä.
+
+HOMSANTUU. Niin, mutta--
+
+RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee.
+
+HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista?
+
+RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat?
+Lähdemmekö yhteen matkaan?
+
+HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta.
+
+RISTO. Mummolta?
+
+HOMSANTUU. Mummolta ja enolta, jotka nukkuvat tuolla ladossa. Heidän
+seurassaan meidän kaiketikin tulisi vaeltaa.
+
+RISTO. Helkkarissa! Vai on siellä ladossa ihmisiä. Puhutaan sitten
+hiljaa. Tule istumaan tuonne puun juurelle, Kerttu, niin saamme
+jutella,--tuonne vähän kauemmaksi.
+
+HOMSANTUU. Miksi juuri sinne. Onhan tässäkin yhtä hyvä.
+
+RISTO. Ei, tule tuonne, niin supatan jotakin korvaasi. No,--mitä sinä
+epäilet?
+
+HOMSANTUU. En tiedä. Nyt on jo yö ja siellä on niin pimeä.
+
+RISTO. Älä ole lapsellinen, tule pois vain. (_Vetää Homsantuuta
+kädestä_.)
+
+HELKA (_huutaa ladosta_). Kerttu! Hei, Kerttu, oletko siellä ulkona?
+
+HOMSANTUU (_vetää kätensä pois_). Laske minut, mummo huutaa. Ja mene
+pian pois, Risto; mene mene, ettei mummo näe sinua.
+
+RISTO (_tarttuu vielä uudelleen häneen_). Hiljaa!--Odotetaan pikkuisen,
+ei suinkaan hän tänne tule.
+
+HELKA. Kerttu, missä olet?
+
+HOMSANTUU. Päästä minut, Risto, kyllä hän tulee. Parin päivän päästä
+saat minusta tietoja, hyvästi siksi.
+
+RISTO. Onko se varma?
+
+HOMSANTUU. Luota siihen. Nyt hän jo tulee.
+
+RISTO. Hyvästi sitten niin kauaksi! (_Menee_.)
+
+HELKA (_katsoo ladon ovelta_). Mitä viivyt siellä niin myöhään? Tule
+pois nukkumaan jo.
+
+HOMSANTUU. Mummo, kuule! Rakastatko minua vähääkään?
+
+HELKA. No, hei, lapsi! Miksi sitä noin rajusti kysyt. Tietysti minä
+sinua rakastan. Olethan omaa sorrettua heimoamme, ja olethan omaa
+lihaani ja vertani. Tietysti minä sinua rakastan.
+
+HOMSANTUU. Sitten otat ystäväni myöskin omiesi joukkoon ja katsot häntä
+samoin kuin minuakin sukuumme kuuluvaksi. Teethän sen, mummo?
+
+HELKA. Tarkoitatko tuota miestä, joka sinut petti?
+
+HOMSANTUU. Hän ei sitä enää tee.
+
+HELKA. Ja ellen suostuisikaan ottamaan häntä mukaan, mitä sitten,
+Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Niin vaellamme silloin omia teitämme.
+
+HELKA. Lapsi, lapsi, sinä olet sokea, vaan ei tuo mies, jota ystäväksesi
+sanot. Tule latoon nyt täältä yökylmästä. Ei ole terveellistä valvoa
+öitä yksinäisyydessä, Kerttu. Äitisi noudatti sitä tapaa eikä se hänen
+sydänsurujaan lieventänyt.
+
+HOMSANTUU. Vastaa minulle ensin. Suostutko vai et?
+
+HELKA. Täytyneehän mun. Mikä siinä muukaan auttaa.
+
+HOMSANTUU. Kiitoksia, mummo!
+
+HELKA. Mutta tiedä myöskin: jos hän vielä kerran sinut pettää, silloin
+minä hänet surmaan.
+
+HOMSANTUU. Jos hän vielä kerran minut pettää, niin _sinä_ et häntä
+surmaa, vaan minä.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS
+
+
+_Johannan ja Riston asuinhuone. Vasemmalla kangaspuut, joissa kuteilla
+oleva kangas on kiinni. Oikealla kätkyt. Peräseinällä oikealla vuode;
+keskikohdalla ovi porstuaan. Johanna istuu jakkaralla, tuudittaen lasta.
+Risto on pitkällään vuoteella._
+
+JOHANNA (_laulaa hiljalleen_).
+
+    Tuuti lasta tuonelahan,
+    tuonne kirkon kammiohon.
+    Siell' on tupa turvekatto,
+    hieno hiekka peltomaana.
+    Tuonen viita, rauhan viita!
+    kaukana on vaino, riita,
+    kaukana kavala maailma--
+
+RISTO (_kääntyy kärsimättömänä toiselle kyljelleen_). Oles tuossa
+hiljaa, että saan maata.
+
+JOHANNA (_lakkaa laulamasta. Liikuttelee vielä hetken kätkyttä
+tarkastaa, onko lapsi nukkunut, ja nousee hiljaa_). Risto,--oletko
+valveilla?
+
+RISTO. Niin mitä sitten?
+
+JOHANNA. Pyytäisin sinua pikkuisen aikaa kaitsemaan lasta. Minun täytyy
+käydä Vörskyn rouvan luona saadakseni kuteita kankaaseen.
+
+RISTO. Viivytköhän siellä kauankin?
+
+JOHANNA. En kuin siunaaman hetken.
+
+RISTO. Ihan olen hukassa, jos se sillä aikaa herää ja rupeaa huutamaan.
+En minä sitä koskaan saa taukoamaan, koetan tai olen koettamatta.
+
+JOHANNA. Tuskin hän herääkään tällä välin, kun vasta juuri nukkui.
+
+RISTO. Saattaisit pyytää Vörskyn rouvalta pari markkaa rahaa työsi
+päälle. Ei suinkaan hän sitä kiellä.
+
+JOHANNA. Se on niin vaikeata, Risto. En minä voi mennä etumaksua
+pyytämään. Eikä meillä tällä haavaa ole suurempaa tarvettakaan, kun on
+leipää ja särvintä kotona.
+
+RISTO. Tarvitaanhan sitä rahaa muuhunkin, ei vain ruokaan. Saappaanikin
+ovat rikki, pitäisi viedä niitäkin paikattavaksi.
+
+JOHANNA. Onhan sinulla toinen pari ehjiä. Pidä niitä siksi kuin saan
+kankaan kudotuksi. (_Ovella_.) Kai sinä sitten olet kotona sen aikaa,
+ettei lapsi jää yksin?
+
+RISTO. Ala mennä; ehkäpä tuosta huolen pidän.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_huutaa_). Taikka,--joko se meni? Johanna! Kuules vielä kun
+sanon, Jo-han-na!
+
+JOHANNA (_aukaisee oven ja seisoo kynnyksellä_).
+
+RISTO. Tuo sieltä nyt kumminkin vähän rahaa mukanasi, että saan edes
+pullon olutta taas pitkästä aikaa.
+
+JOHANNA. Mahdotonta! Mitä rouva sanoisi, jos pyytäisin häneltä rahaa
+olueen?
+
+RISTO. Onko sinun pakko sitä hänelle ilmoittaa, hupsu. Voithan sanoa
+minun olevan sairaana, esimerkiksi, ja tarvitsevan rohtoja.
+
+JOHANNA. En minä rupea valehtelemaan, Risto.
+
+RISTO. Et rupea, et rupea! Tuommoinen sinä juuri olet. Aina ja aina
+vastahankaan, ei koskaan myötä. Mene sitten tiehesi siitä, että kerran
+takaisinkin joudut, mene joutuin.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_haukottelee pitkään ja nousee sitten istumaan_). Ei tästä ole.
+Illat ikävät ja päivät pitkät kuin nälkävuodet. Eikä sitä
+Homsantuutakaan kuulu tulevaksi, vaikka niin varmaan lupasi. Pitänee mun
+lähteä häntä hakemaan taas.
+
+TOPPO (_pistää päänsä ovesta sisään_). Morjens! Kotonahan sinä oletkin?
+
+RISTO. Missäpäs sitten.
+
+TOPPO. Vielä hän kysyy. Anniskelussa sinua enimmäkseen on tähän saakka
+tavattu.
+
+RISTO. Mitä siellä ihminen enää tekee, kun rahat ovat menneet
+huithelkkariin.
+
+TOPPO. Eikä ne sinun kynsissäsi kauan riittäneetkään, se täytyy
+tunnustaa.
+
+RISTO. Oliko kumma. Yksi kuusi sataa markkaa. Ei sillä pitkälle juosta.
+
+TOPPO. No, eihän se niin suuri summa liene mennäkseen, vaikka kyllä saa
+hikoilla, ennenkuin se koossa on.
+
+RISTO. Kävitkö muuten anniskelussa?
+
+TOPPO. Sieltä juuri tulen.
+
+RISTO. Ja siellä oli miehiä?
+
+TOPPO. Kuinkas sitten. Ainahan siellä väkeä on, oli aika päivästä mikä
+hyvänsä.
+
+RISTO. Päivästä taikka yöstä. Kyllä me sentään olemme niitä velikultia,
+Toppo, kun kaikki ympäri käy.
+
+TOPPO. Älä sano! Mehän tässä vasta parhaita miehiä olemmekin, jos oikein
+ajattelet. Tuskin maailma pystyssä pysyisikään ilman meitä.
+
+RISTO. Ole nyt! Ihanko sinä tuota tosissasi sanot?
+
+TOPPO. No, kuulehan! Kenen hartiat täällä kuorman kantavat, herrainko
+vai työväen? Kuka työn tekee, ja kuka työstä hedelmät nauttii, selitäpäs
+se seikka.
+
+RISTO. Niin, niin, voi olla. Mutta minä oikeastaan tarkoitinkin
+tällaisia maailmanmattia, kuin sinä ja minä ja moni muu.
+
+TOPPO. Jotka muka juomme. Vaan siinäpä se juuri onkin. Näes, tässä
+maassa on meidän osamme niin ylen viisaasti järjestetty, ettemme missään
+tapauksessa ole tarpeettomia jäseniä yhteiskunnassa. Elimme niin tai
+näin, aina me vain autamme maan parasta. Jos teemme työtä, se on hyvä,
+jos juomme, ei sekään ole paha. Ellei olisi viinan juojia, ei olisi
+viinakeittimöitä, ellei olisi viinakeittimöitä, ei valtio saisi
+viinaveroja. Ja millä se sitten kouluja ja rautateitä laittaisi?
+
+RISTO. Tosiaankin! Kun minä en ole tullut tuota ajatelleeksi. Sinä et
+ole mikään tyhmä mies, sinä, Toppo.
+
+TOPPO. Mutta herrat sen sijaan! Juovat kalliita ulkomaan juomia, käyvät
+ulkomaan verassa, ruoat, huonekalut ja vihon viimeisetkin tarpeettomat
+tarpeet, kaikki vaan pitää ulkomailta tuotaman. Eikö tämä rasita maata?
+Ja millä se korvataan, ellei juuri alhaisemman kansan hiellä ja työllä.
+
+RISTO. Ja nälällä.
+
+TOPPO. Niin kyllä, nälällä vielä lisäksi. Rehkiköön meikäläinen kuinka
+paljon hyvänsä, niin eipä sittenkään saa sen vertaa, että sillä
+kunnolleen toimeen tulisi. Hullu paljon työtä tekee, viisas elää
+vähemmälläkin. Minä puolestani en huolikaan työllä liiaksi hartioitani
+kiskoa, vaan juon ennemmin, koska sillä vielä jalommasti hyödytän tätä
+ihmiskuntaa.
+
+RISTO. Kuin työnteolla?
+
+TOPPO. No, aivan. Katsos, nyt, eikö tämä ole selvä. Jos teen työtä,
+rikastutan vain entisiä rikkaita, että pääsevät elämään yhä suuremmassa
+ylellisyydessä, mutta jos juon, niin edistän sivistystä maassa, ja se,
+tiedämmä, on vähän toista se. Kun tässä tuonnoin luin sanomista, kuinka
+suuret voitot anniskelut viimekin vuonna olivat antaneet, ja kuinka
+niitä varoja sitten riitti lukusaliin, kansankirjastoon, tyttökouluun ja
+kaikenmoisiin hyviin laitoksiin, niin jopa arvelin itsekseni (_laulaa_):
+Ei saa moittia juomaripoikaa, juomaripoikaa, juomaripoikaa. Mies se on
+paikallansa ja mies se on paikallansa--(_Taukoaa äkkiä; puhuu_.) Tule,
+velikulta, anniskeluun.
+
+RISTO. Dengi nietu.
+
+TOPPO. Eikö sinulla ole mitään pantattavaa täällä?
+
+RISTO. Vänta! Totta toisen kerran, sinä sanoit sanan. Annahan olla.
+Leikkaamme tuosta Johannan kankaan poikki ja viemme sen anniskeluun
+pantiksi. Mitä luulet? Käykö laatuun?
+
+TOPPO. Miksei se kävisi; mutta mitä vaimosi siitä sanoo?
+
+RISTO. Minä Johannasta vähät. Minkä hän minulle voi? Itkeä tirauttelee
+ensin, hankkii sitten rahaa ja lunastaa kankaan pois. Sillä se on tehty.
+Tulepas neuvomaan, en tiedä oikein, kuinka tässä pitäisi menettelemän.
+
+TOPPO. Älä niin täperältä leikkaa, jätä korttelin verran kudottua ja
+anna sitten mennä tuota rantua pitkin. Noin ikään. Ja nythän se on
+poikki. Tukista vain irti vielä. Hätäkös tässä. Kyllä tällaisella
+kankaalla aina viinaa saa. (_Laulaa_): Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Ole nyt jo rallattelematta ja auta kangasta kääröön sinäkin.
+Hyvästä lykystä Johanna vielä tulee kotiin, ennenkuin ehdimme tästä
+pois.
+
+TOPPO (_lyö jalallaan tahtia_). Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Sinä olet ihan hullu, taikka olet jo saanut muutamia ryyppyjä
+liikaa tänä aamuna.
+
+TOPPO. Mies syö ja mies saa, ja miehelle Jumalakin antaa. Eikös meille
+nytkin siunaantunut kohta toista, kun entinen loppui. Olemmehan me niitä
+onnen poikia sentään.
+
+RISTO. Mutta minä olen vallan hukassa tämän kankaan kanssa, kun sitä
+vielä on niin pitkältä. Enhän minä saa sitä kokoon. Ja sinäkin piekset
+suutasi siinä tyhjään etkä kehtaa edes auttaa.
+
+TOPPO. Olet sinä oikea pöhkelö. Näytäs tänne. Mikä konsti tässä on. Sinä
+vain suotta hätäilet. Noin sen pitää käymän, noin, ja noin. Kas, tuossa
+noin. Pane se kauniisti käsivarrellesi. Ja nyt turskisti anniskeluun.
+Kannattaakin poikain ylpeillä, kun on tuommoinen kangaspakka hartioilla.
+
+RISTO. Kun ei vain Johanna tulisi meitä tiellä vastaan. Syntyisi siinä
+pieni kahakka, ennenkuin ohi pääsisimme.
+
+TOPPO. Älä pelkää, ei hän tule. Seuraa meitä hyvä lykky sen verran.
+
+(_Aikovat mennä, kun samassa ovi aukeaa ja Leena-Kaisa astuu sisään_.)
+
+RISTO (_pelästyy, hyppää Topon taakse ja koettaa kätkeä kangasta_). Nyt
+tuli kummat!
+
+TOPPO. Hulipit, sanoi ryssä, kun parta paloi.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan terveeksi. Mitäs minua noin pelästytte?
+
+RISTO. Luulin teitä Johannaksi. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA. Mihinkäs ollaan menossa?
+
+RISTO. Eipä paljon mihinkään. Ajattelimme vaan pikipäin pistäytyä tästä
+kaupungilla.
+
+LEENA-KAISA. Onko Johanna kotosalla?
+
+RISTO. Ei ole. Hän lähti käymään Vörskyn rouvan luona. Jotakin asiaa,
+luulemma.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kuinka sitten voitte mennä pois ja jättää lapsen
+yksin?
+
+RISTO. Helkkarissa! En muistanut koko lasta.
+
+TOPPO. Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentaman? Jo nyt maailma
+kääntyy nurin.
+
+RISTO. Ehkä Leena-Kaisa istuu täällä pojan luona sen aikaa. Kyllä
+Johanna pian tulee, ei hän kauan viivy.
+
+LEENA-KAISA, Yhden tekevää. Saatanhan minä jäädä tänne, koska teillä on
+johonkin mentävää.
+
+RISTO. Niinpä me lähdemme, Toppo.
+
+TOPPO. Napletsoo, mars! (_Menevät_.)
+
+LEENA-KAISA. Mitä hän tuota kangaspakkaa noin selkänsä takana
+piilotteli? Pelkäsikö minun silmieni siitä osaa vievän. (_Istuu
+jakkaralle ja tuudittelee jalallaan kätkyttä; ottaa taskustaan
+sukankutimen_.) Ei siitä Johannastakaan ole. Kun kehtaa jättää miehensä
+lasta hoitamaan, sillä välin kun itse kylää hyppää. Jotakin asiaa, sanoi
+Risto. Kyllä kai! Usko sitä. Tikusta pian asian laittaa, kun mieli
+kaupungille tekee. Hohhoo sentään näitä ihmisiä. (_Laulaa hiljaisella
+äänellä_.) Ah suruton! koskas synnistä lakkaat, Kuink' kauan synniss'
+murheetonna makaat? Ah herää, aika on jo tull', Viel' tahtoo Jumal'
+laupias olla sull'.
+
+JOHANNA (_tulee_). Kas, Leena-Kaisa. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA (_kääntyy_). Jumal' antakoon.
+
+JOHANNA. Terve! Mitä kuuluu?
+
+LEENA-KAISA. Ei entistä enempää. Mitä itsellesi?
+
+JOHANNA. Kiitos kysymästä. Kyllä meilläkin Jumalan avulla päästään taas
+vähän alkuun. Tiedättekö, kun minulla oli semmoinen onni, että sain
+kankaan kutomista. Vappu sitä toimitti minulle Vörskyn rouvalta. Oikein
+siunattu ihminen, se Vappu.
+
+LEENA-KAISA. Paljonko Vörskyn rouva maksaa kyynärältä?
+
+JOHANNA. Vain kaksikymmentä viisi penniä, mutta onhan sitä siinäkin. Kun
+aamusta iltaan istuu kankaan ääressä, niin kutoopa neljä kyynärää ja se
+tekee jo markan. Millä sitä meikäläinen senkään vertaa ansaitsee. Ja
+sillä kaksi henkeä melkein leivässä pysyykin. Paha vain, etten saa
+lapselta aina olleeksi niin uuttera.
+
+LEENA-KAISA. Sinulle sen kautta muistutetaan, ettet liian paljon
+rupeaisi ahnehtimaan tämän maailman hyvyyttä.
+
+JOHANNA. Saattaa niin olla. Mutta kuulkaa, Leena-Kaisa. Ettekö tekin
+usko minun tästä lähtien saavani työtä yltäkyllin, kun rouvat kerran
+oppivat minut tuntemaan ja näkevät, minkälaisen vaatteen minä kudon.
+Siitäkin asiasta olen ollut niin hyvilläni, etten sanoa taida.
+
+LEENA-KAISA. Elä huoli liian paljon iloita semmoisista turhista. Ne
+eivät sinua taivaaseen kumminkaan vie.
+
+JOHANNA. Eihän ne sinne vie, kyllä se tosi on. Mutta kun tuo leivän
+saantikin on niin työlästä, tahtoo siihen mieli väkisenkin
+kiintyä.--Vörskyn rouva tulee tuossa paikassa tänne, kangastaan
+katsomaan. Saat nähdä, mitä hän siitä pitää. Ei hän työtäni moittimaan
+pysty, sen takaan.
+
+LEENA-KAISA. Aina sinä vaan menet takaisin kankaaseesi. Tokko enää osaat
+muusta puhuakaan.
+
+JOHANNA. Niin, semmoinenhan minä olen, hupakko. Täytyy jo itsekin sille
+nauraa. Mutta ei se kumma ole, kun oikein ajattelee. Täällä istuin yötä
+päivää sukanneule kädessä ja olin vähällä kuolla nälkään lapsineni.
+Kuinka rauhallisesti se nyt makaa, raukka, kun on saanut ruokaa.
+
+LEENA-KAISA. Pidätkö sinä, ihmisparka, enää mitään huolta
+kuolemattomasta sielustasi?
+
+JOHANNA. Eipä siihen, Jumala paratkoon, tahdo paljon aikaa olla. Sitten
+kun pojan sain, en ole päässyt edes kirkossa käymään.
+
+LEENA-KAISA. Se on kovin surkeata. Ajatteles, jos tällä hetkellä
+kuolisit, mihin silloin joutuisit?
+
+JOHANNA. En suinkaan tiedä.
+
+LEENA-KAISA. Pahaan paikkaan, ilman armoa.
+
+JOHANNA. Varjelkoon hyvä Jumala meitä äkillisestä kuolemasta.
+
+LEENA-KAISA. Vähitellen tulet niin paatuneeksi, ettei sinua enää
+halutakaan tehdä parannusta eikä Jumalan sanaa kuulla.
+
+JOHANNA. Kyllä minä sitä kotona sentään aina väliin luen, Leena-Kaisa.
+Ja muistan myös kiittää Jumalaa siitä, että minulla näinkin hyvät päivät
+on. Moni muu raukka saa paljon enemmän puutetta ja kurjuutta kärsiä kuin
+minä.
+
+LEENA-KAISA. Vai niin sinä olet tyytyväinen. Ei mahda sitten ollakaan
+perää siinä, kun sanotaan Riston ruvenneen kovasti juomaan.
+
+JOHANNA. Kaikkia ne ihmisetkin tietävät. No niin, eihän sitä auta
+valheeksi juuri sanoa. Mutta juovathan ne muutkin. Ja Risto on kuitenkin
+siitä hyvä, ettei hän viinapäissäänkään ole minulle ilkeä. Pahankuriset
+miehet alinomaa pieksävät vaimoaan, mutta Risto ei vielä kertaakaan ole
+minua lyönyt.
+
+LEENA-KAISA. Olet sinä yhtäkaikki tullut paljon nöyremmäksi kuin mitä
+ennen olit. Muistan vielä, kuinka sydämikkö sinä saatoit hääpäivänäsikin
+olla.
+
+JOHANNA. Maailman ranta neuvoo meitä itsekutakin, Leena-Kaisa.
+
+LEENA-KAISA. Niinhän se on.--Mitä kangasta se Risto muuten kantoi äsken
+kaupungille?
+
+JOHANNA. Kangasta? En ollenkaan tiedä. Mutta ajattelin juuri kysyä,
+vieläkö hän oli kotona, kun tänne tulitte?
+
+LEENA-KAISA. Olivat siinä poislähdössä Topon kanssa. Töyttäsimme
+vastakkain tuossa ovessa.
+
+JOHANNA. Ja Ristolla oli kangas kainalossa?
+
+LEENA-KAISA. Niin oli. Kaunista kangasta näytti olevankin. Valkopohjaa,
+sinisillä ja punaisilla juovilla.
+
+JOHANNA. Merkillistä. En voi käsittää, mitä kangasta se olisi
+ollut.--Valkopohjaa, sanoitte, sinisillä ja punaisilla juovilla. (_Menee
+kankaan luokse, huudahtaa ja putoo kangaspuihin istumaan_.)
+
+LEENA-KAISA. Noh, mikä nyt on? Johanna, mikä sinulle tuli?
+
+JOHANNA (_koettaa puhua, mutta ei voi_).
+
+LEENA-KAISA. Onko jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). Hyvä Jumala, hyvä Jumala----
+
+LEENA-KAISA. Kangas?
+
+JOHANNA. He ovat vieneet minulta Vörskyn rouvan kankaan!--koko pitkän
+kankaan--
+
+LEENA-KAISA. Oikeinko totta? No, ilmankos Risto sitä niin piilottelikin
+selkänsä taakse.
+
+JOHANNA. Mitä minä teen? Mitä minä onneton nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. En ymmärrä. Mutta älähän sure noin? Ei se siitä kumminkaan
+parane. Koetetaan ennemmin keksiä jokin neuvo.
+
+JOHANNA. Jos tavoittaisimme heitä,--jos saisimme kankaan vielä pois.
+Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he
+lähtivät.
+
+LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen
+ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
+
+JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
+
+LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita
+välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät
+sinua siitä, että Risto niin juo.
+
+JOHANNA. Minua?--Kuinka se minun syyni olisi?
+
+LEENA-KAISA. En tiedä, mutta niin sitä vain sanotaan. Eivätkä ne taida
+siinä niin varsin väärässä ollakaan; sillä--älä pane pahaksesi--mutta
+aina siihen on vaimossa enemmän tai vähemmän syytä, kun mies juo. Jos
+olisit toisenlainen--Aiotko sittenkin mennä?
+
+JOHANNA. Kyllä minun täytyy. Ehkä saisin edes rahoja heiltä pois.
+
+LEENA-KAISA. Ethän sinä, polinen, miten voi mennä tuollaisessa tilassa.
+Olet juuri kuin kuolema. Ja aivanhan sinä horjut. Ei, jää nyt pois ja
+koeta edes rauhoittua vähän. Minä saattaisin ennemminkin mennä heitä
+hakemaan, mutta kun tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä.--Siunaa ja
+varjele, mitä sinä teet.
+
+JOHANNA. Minäkö? Enhän minä mitään tee.
+
+LEENA-KAISA. Kun viskaat vaattesi kaikki laattiaan. Näes tuota nyt.
+
+JOHANNA. Menivätkö ne laattiaan?--Hyvä Leena-Kaisa, minä olen hukassa,
+ei minua pelasta mikään,--ei mikään.
+
+LEENA-KAISA. Pahasti se oli tehty Ristolta, ei voi muuta sanoa.
+
+JOHANNA. Jos hän olisi minut rammaksi ja vaivaiseksi pieksänyt, ei se
+olis mitään ollut tämän rinnalla. Antaisin hakata itseni kuoliaaksi, kun
+vain saisin kankaan takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Yhtä koetellaan yhdellä tavalla, toista toisella. Jumalalla
+on niin monta vitsaa kuin lastakin.
+
+JOHANNA. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että tämä tulee Jumalalta.
+Mutta eihän se niin ole. Jumala ei pannut heitä kangastani varastamaan.
+Ennemmin se oli pahan henki.
+
+LEENA-KAISA. Jumala sallii sen kumminkin tapahtua ja sinun tulee olla
+nöyrä hänen tahdolleen. Ja mitä siitä, jos ihminen täällä murheen
+laaksossa kärsii kuinka paljon hyvänsä. Tulevassa elämässä se kaikki
+hänelle palkitaan. Niin kurit tääll' ja auta siell', laulamme
+virressäkin. Paremmin sinun tulisi iloita, Johanna, sillä kruunuasi
+tällä tavoin vaan kirkastetaan.
+
+JOHANNA. Kuulitteko?--Joku ajoi pihaan.--Vörskyn rouva!
+
+(_Menee vavisten nurkkaan_).--Hyvä Jumala----hyvä Jumala--
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Älä hätäile, ei täällä ole ketään.
+Kadulta se varmaan kuului.--Tule, hyvä ihminen pois sieltä nurkasta.
+Ihan sinä olet järjeltäsi, kun tuolla lailla murehdit turhanpäiväisiä
+maallisia asioita.
+
+JOHANNA. (_Pitelee päätään_). Kruunua tällä tavoin kirkastetaan,
+sanoitte. Voi, minä tyytyisin paljon himmeämpään kruunuun, kun vain
+Risto herkeäisi juomasta ja eläisi ihmisiksi,--ja kun Vörskyn rouva
+saisi kankaansa takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Kyllä kuulee, kyllä kuulee, että olet suruton maailman
+lapsi. Vielä sinua, vaimo parka, Jumala saa paljon kurittaa, ennenkuin
+sinä oikealle tielle käännyt.
+
+JOHANNA. Leena-Kaisa--nyt on joku porstuassa.
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Ei se ole kuin tuuli, joka jyskyttelee
+ulko-ovea.
+
+JOHANNA. Kohta hän kumminkin on täällä ja silloin--silloin olen hukassa.
+Minä en kestä tätä, Leena-Kaisa, se on mahdotonta.
+
+LEENA-KAISA. Joka panee kuorman päällemme, auttaa sitä myös kantamaan.
+
+JOHANNA. Älkää Jumalaa syyttäkö tästä kuormasta. Riston hyvää työtä se
+vaan on, mutta ei hän sitä kantamaan auta.
+
+LEENA-KAISA. Taas sama virsi: ei Jumalalta, ei Jumalan syy. Kuinka
+syvälle sinä raukka olet vaipunut epäuskon syntiin.
+
+JOHANNA. Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettei Jumala pakota ihmisiä
+pahuuteen.
+
+LEENA-KAISA. Missä on sinun järkesi? Sokea, pimitetty. Ei se käsitä
+niitä, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat. Järki tulee ottaa vangiksi
+uskon kuuliaisuudelle, sanoo pyhä Paavali.
+
+JOHANNA. Kun minulla olisi edes rahaa, että voisin maksaa Vörskyn
+rouvalle tuon kankaan.
+
+LEENA-KAISA. Eikö ole ketään, jolta voisit lainata?
+
+JOHANNA. Ei ketään.--Malttakaahan--
+
+LEENA-KAISA. Nooh--?
+
+JOHANNA. Pyytäisinkö Yrjöltä?
+
+LEENA-KAISA. Miksi ei? Sopiihan koettaa.
+
+JOHANNA. Mutta sekin on niin vaikeata. Niin kovin vaikeata.
+
+LEENA-KAISA. Eihän tuo mielestäni niin mitään olisi. Lupa kysyä,
+antakoon sitten, jos tahtoo,
+
+JOHANNA. Ei, ei--en minä voi hänen puoleensa kääntyä.
+
+LEENA-KAISA. Pelkäätkö kieltävän?
+
+JOHANNA. Ei sen vuoksi. Muuten se tuntuu niin mahdottamalta.
+
+LEENA-KAISA. Niin, tee kuten tahdot. En käske, en kiellä. Mutta hyvä se
+vain olisi, jos saisit Vörskyn rouvalle rahat käteen kohta kun tulee.
+
+JOHANNA. Tietysti se hyvä olisi. Ehkei hän silloin niin
+suuttuisikaan.--Eikös kuulu nyt askeleita ulkoa?
+
+LEENA-KAISA (_hetkinen kuunneltuaan_). Ei, sinun korvasi valehtelevat.
+
+JOHANNA. Niin, jos minulla olisi antaa rahat heti. Ehkä kumminkin--koska
+se ei teidänkään mielestänne mitään olisi.--Hyvä Leena-Kaisa, menkää te
+Yrjön luokse.
+
+LEENA-KAISA. Kyllähän minä saatan mennä.
+
+JOHANNA. Ehkä ennättäisitte vielä takaisin ennenkuin rouva tulee.
+
+LEENA-KAISA. Kauankos minä siellä viivyn. (_Menee_.)
+
+JOHANNA (_katsoo ikkunasta_). Ei näy kadulla ketään. (_Katsoo ovesta_).
+Eikä täälläkään.--Ehkä hän ei vielä tule. Ehkä ei tule ollenkaan tänä
+päivänä. Onhan voinut sattua esteitä. Vieraita tai muuta. (_Kuuntelee;
+tukahdetulla huudolla_:) Hevonen ajoi portaiden eteen.--Se on hän--se on
+hän.
+
+ROUVA VÖRSKY (_tulee sisään_). Tässä minä vihdoinkin olen. Viivyin niin
+kauan lankapuodissa, kun en oikein tietänyt mitä ottaisin kuteiksi.
+Sillä toisenlaiseksi se nyt välttämättä täytyy muuttaa. Sanoittehan
+olevan kaksikymmentäviisi kyynärää kudottuna? Niin, siitä tulee juuri
+parahiksi minulle ja pikku Almalle. Enempää ei tarvitse. Täällä on
+minulla muutamia uusia mallitilkkuja. Mitä sanotte tuosta esimerkiksi?
+
+JOHANNA (_ottaa koneentapaisesti tilkun käteensä_).
+
+ROUVA VÖRSKY (_antaa toisen tilkun_). Entä tuo? Ei sekään ole ruma.
+Siinä tosin vähän erilaiset loimet, mutta ei se mitään tee. Ehkä tulee
+vaan kauniimpaa vielä näihin loimiin. Vai kuinka luulette?
+
+JOHANNA. Ehkä tulee.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kutokaa koetteeksi vähän matkaa niin saamme nähdä. Minä
+istun täällä sen aikaa. (_Heittää päällysvaatteet pois; istuu_). Niin,
+ja sitten minä voin kertoa teille jotakin hauskaa. Lankapuodissa tapasin
+rouva Hanhisen, joka on naisyhdistyksen puheenjohtaja, ja hän lupasi
+antaa teille työtä koko talveksi. Ei juuri kankaan kutomista, mutta
+ompelutyötä, ja onhan se yhdentekevä, vai kuinka. Tietysti te osaatte
+ommella? Niin, mitäs semmoista kysynkään. Naisyhdistys on, näettekäs
+saanut suuret tilaukset kasarmilta, ja niitä varten tarvitaan taitavia
+ja rehellisiä ompelijoita. No--mutta ettehän te virka mitään? Luulin
+tekeväni teille suuren ilon, kun näin pian täytin pyyntönne.
+
+JOHANNA. Hyvä rouva, jahka ensin kuulette. Jos uskaltaisin--
+
+ROUVA VÖRSKY. Siihenkö luottaa? Varmaan, koska rouva Hanhinen kerran
+lupasi.
+
+JOHANNA. Ei, ei, mitäs minä siitä. Vaan jos uskaltaisin teille
+ilmoittaa--
+
+ROUVA VÖRSKY. Ilmoittaa? Mitä niin? Mikä teitä vaivaa, Johanna? Onko
+jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA. On.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vahinkoa? Kankaalleko? Eihän nyt kumminkaan. (_Nousee ja
+menee kankaan luokse_). Hyvänen aika, mitä tämä on? Oletteko leikannut
+sen poikki?
+
+JOHANNA. Poikki se on, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja missä on kangas?
+
+JOHANNA. Sehän on juuri pahinta, ettei sitä enää ole.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ole? Kuinka?
+
+JOHANNA. Se on viety. Enkä minä voi sille mitään, en niin mitään.
+
+ROUVA VÖRSKY. Viety? Leikattu ja viety? Kaksikymmentä viisi kyynärää
+kangasta. Ei, mutta tämähän on--. En tiedä enää, mitä ajattelenkaan.
+
+JOHANNA. Olen ollut siitä niin suuressa tuskassa, rouva hyvä. Jos voisin
+jollakin tavalla saada sen takaisin edes, mutta siihenkään ei ole mitään
+toivoa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Semmoinen vahinko! Mitä nyt miehenikin sanoo. Voi, että
+rupesin koko puuhaan.--Tämän jälkeen ette luultavasti saakaan mitään
+työtä naisyhdistykseltä.
+
+JOHANNA. Enkä keltään ihmiseltä, se on selvä. Kova onni minua vainoaa
+kaikessa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Milloinka se vietiin sitten? Ettehän äsken vielä mitään
+puhunut.
+
+JOHANNA. Se tapahtui juuri sillä aikaa, kun oli luonanne, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja kuinka pääsi varas sisään? Eikö ovi ollut lukossa?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ovi ollut lukossa, minä kysyin.
+
+JOHANNA. Ei.
+
+ROUVA VÖRSKY. Aukiko sen jätitte? Minkätähden? Kuinka saatoitte olla
+niin huolimaton?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Varsinhan te sillä tavoin olette pyytänyt vahinkoa. Onko
+ihme, jos varastetaan, kun ovi on auki eikä ketään huoneessa.
+
+JOHANNA. Erehdytte, rouva--Ei se niin ollut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vaan kuinka? Puhukaa sitten.
+
+JOHANNA. Jos vain voisin sanoa totuuden. Mutta se on niin kauhean
+vaikeata.
+
+ROUVA VÖRSKY. En ymmärrä, kuinka voitte jättää lapsennekin yksin.
+Tuommoisen pienen raukan. Sillä välin hän olisi voinut itkeä itsensä
+kuoliaaksi. Ette mahda ollenkaan rakastaa lastanne.
+
+JOHANNA. Voi, hyvä rouva. Kuka häntä rakastaisi, ellen minä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Mutta jätätte hänet kuitenkin yksin tuntikaudeksi.
+Kaunista rakkautta!
+
+JOHANNA. Ei hän ollut yksin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ollut yksin? Te puhutte ristiin. Ah--nyt selvenee
+minulle kaikki. Te petätte minua, valehtelette minulle koko ajan. Itse
+olette hävittänyt kankaan. Pelkonne ja vavistuksenne sen ilmaisee. Minä
+poloinen, minkälaisten ihmisten pariin olenkaan joutunut.
+
+JOHANNA. Älkää, rouva kulta, noin pahastuko. Antakaa, minä selvitän
+teille kaikki alusta alkaen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en tahdo kuulla mitään, enkä usko teitä enää
+ollenkaan, koska olette noin kauhean kavala. Menen kohta ja kerron
+asian miehelleni. Jätän kaikki hänen huostaansa. Niin, se onkin parasta,
+sillä hieno ja sivistynyt nainen ei tule toimeen raakojen ja
+epärehellisten ihmisten kanssa. Miehiä te kumminkin enemmän pelkäätte.
+(_Pukee päällysvaatteet ylleen_.)
+
+JOHANNA. Voi, rouva, viipykää hetki, että saan kertoa totuuden
+mukaisesti teille tapauksen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en teitä usko, johan sen sanoin. Kuinka voitte
+semmoista odottaakaan enää sen jälkeen, kun olette näin palkinnut kaiken
+hyvyyteni. Ja mitähän luulette tällä voittaneenne? Itsellenne teitte
+paljon suuremman vahingon kuin minulle.
+
+JOHANNA. Ellette olisi noin kiivas--
+
+ROUVA VÖRSKY. Pois, älkää tulko lähelleni. Minun täytyy lähteä täältä,
+muutoin tukehdun. (_Aukaisee oven; porstuasta näkyy Yrjö, joka väistyy
+rouvan tieltä ja menee sisään senjälkeen kuin rouva on mennyt ulos_.)
+
+JOHANNA. Yrjö, Jumalan kiitos! Teiltä saan apua. (_Porstuaan rouvan
+jäljessä_.) Rouva, rouva, odottakaa, tulkaa takaisin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Te vaivaatte itseänne turhaan. Matti, kiiruusti nyt Vapun
+luokse ensin ja sitten kotiin.
+
+JOHANNA (_palaa_). Vapullekin hän nyt kertoo kaikki hullunpäin. Ei,
+tästä ihminen tulee kohta aivan mielipuoleksi.
+
+YRJÖ. Mitä teille on tapahtunut, Johanna? Minun täytyi tulla kuulemaan
+sitä teiltä itseltänne, sillä Leena-Kaisan puheet olivat niin
+kummallisia, etten voinut niitä kaikkia uskoa. Mutta tosia taisivat olla
+sittenkin, koska olette noin täynnä tuskaa.
+
+JOHANNA. Kaikki on hukassa. En jaksa enää ajatella sinne enkä tänne.
+
+YRJÖ. Rauhoittukaa. Ehkä pääsemme tästä selville, kun yhdessä
+tuumailemme.
+
+JOHANNA. He luulevat minua varkaaksi. Tähän saakka kaikki ovat minuun
+luottaneet, nyt ei enää kukaan. Tämä minut murtaa, en minä kestä enää.
+Lapsi raukkani.
+
+YRJÖ. Mutta kuulkaahan toki, Johanna. Tuolla tavalla ei ihminen saa
+antaa surulleen valtaa. Se vahingoittaa terveyttä.
+
+JOHANNA. Nyt hän varmaan on jo Vappua torumassa. Semmoisen palkan hän
+saa hyvyydestään. Mitä hän minusta ajatteleekaan.
+
+YRJÖ. Ei mitään. Tuntee hän teitä niin paljon. Minä menen ja puhun
+hänelle asian.--Ei toden totta, tämä ei käy laatuun. Teidän täytyy
+koettaa tointua, Johanna. (_Laskee kätensä hänen hartioilleen_.) Teillä
+ei oikeastaan ole mitään hätää, kun tarkemmin ajattelette. Minä annan
+rahaa, te maksatte täyden hinnan kankaasta ja silloin heillä ei ole
+mitään sanomista. Kuuletteko?
+
+JOHANNA. Kuulen. Mutta voinko ottaa teiltä rahaa, kun en tiedä millä
+saan sen maksetuksi. En minä voi, en, en. Viekööt minut ennemmin
+linnaan.
+
+YRJÖ. Ei teitä missään tapauksessa linnaan viedä, siitä saatte olla
+huoletta. Ja mitä maksuun tulee, niin sillä teidän ei liioin tarvitse
+mieltänne rasittaa. Minä en siitä köyhemmäksi tule, vaikken koko rahaa
+takaisin saisikaan. (_Kumartuu Johanna ylitse_.) Kas, niin, Johanna,
+olkaa nyt järkevä. Tässä kukkaroni. Siinä on viisikymmentä markkaa,
+enempää ei kangas varmaankaan maksa. No, Johanna, mitä epäilette?
+
+HOMSANTUU (_tulee äkkiä ovesta, jää silmänräpäykseksi seisomaan_). Ohoo!
+Risto oli siis oikeassa, kun sanoi, ettei häntä täällä kaivattaisi. No,
+niin; mitä sitten arvelisinkaan enää.
+
+JOHANNA. Kuka siellä?
+
+YRJÖ. Tuo hupsu tyttö se vain on. Älkää pelästykö. Mitä asiaa?
+
+HOMSANTUU. Mitäpä hupsun asioista. Tahdonhan vain ilmoittaa, ettei
+teillä enää Ristosta tule vastusta olemaan. Kyllä minä hänestä nyt
+huolen pidän. Hyvästi.
+
+JOHANNA. Aikooko hän tehdä Ristolle pahaa?
+
+YRJÖ. Vielä vain. Mitä tuon puolihullun puheista. Ja totta Risto pitää
+itsestään vaaria; ajatelkaa te omia asioitanne. Minä panen väkisin tämän
+kukkaron käteenne, ellette sitä hyvällä ota. Noin. Ja nyt teidän täytyy
+pennin päälle maksaa tuolle rouvalle kankaan hinta, ettei hän enää pääse
+solvaisemaan teitä. Ettekä saa näyttää noin pelokkaalta ja aralta. Olkaa
+vaan rohkea, ettehän ole mitään pahaa tehnyt. Tässä maailmassa täytyy
+pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen.
+
+JOHANNA. Hyvä teidän on sanoa, kun olette mies. Toista on meidän
+vaimojen. Mitä me voimme.
+
+YRJÖ. Koettakaa, koettakaa kumminkin. Ihmisiä tekin olette, älkää
+unohtako sitä.--Tuollahan se ajaa pihaan taas. Ehkä on parasta kun minä
+menen pois. Hänen ei tarvitse tietää, että minulta olette rahat saanut.
+Hyvästi nyt Johanna. Älkää salliko hänen hyppiä nenällenne, muistakaa
+se. Olkaa kerran tekin miestä puolestanne. Lupaatteko?
+
+JOHANNA. Minä koetan.
+
+YRJÖ. No, hyvä. Minä lähden sitten.
+
+JOHANNA (_ottaa häntä vielä kädestä_). Yrjö, Jumala siunatkoon teitä!
+
+YRJÖ. Kiitos! (_Menee_.)
+
+(_Herra ja rouva Vörsky sekä rouva Hanhinen tulevat sisään_.)
+
+ROUVA HANHINEN. Oliko tuo hänen miehensä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei; se oli joku toinen. Tule tänne katsomaan, Ville. Noin
+se on leikattu poikki ja kangas viety. Kaksikymmentäviisi kyynärää.
+Ajatelkaa mikä vahinko. Kaksikymmentäviisi kyynärää. Olen niin, niin
+pahoillani, että tekisi mieli itkeä.
+
+HERRA VÖRSKY. Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. Enkö minä
+ole jo monta kertaa sinulle sanonut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka olisin saattanut tällaista epäillä, kun Vappu häntä
+niin takasi.
+
+HERRA VÖRSKY. Oikeutta myöten saisi Vappu nyt itse maksaa kankaan.
+
+ROUVA HANHINEN. Mitä hän sanoo tästä, Vappu?
+
+ROUVA VÖRSKY. Mitä hän! Pitää vain tuon ihmisen puolta eikä usko hänestä
+mitään pahaa. Vähällä, ettei väittänyt minua valehtelijaksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Hän on kai viekastellut ja vetänyt Vappua nenästä niinkuin
+sinuakin, arvaamma. Mahtaa olla koko kapine.
+
+ROUVA HANHINEN. Semmoista se kaupungin huono väestä ylipäänsä on. Kyllä
+ne oppii tuntemaan, kun on niiden kanssa tekemisissä niin paljon kuin
+minä esimerkiksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Tuoko se juuri on, joka tuossa seisoo?
+
+ROUVA VÖRSKY. Hän se on.
+
+ROUVA HANHINEN. Kasvoista jo kohta näkee, ettei se mikään hyvä ihminen
+ole. Tuommoinen levoton katse on aina pahan omantunnon merkki.
+
+HERRA VÖRSKY (_katsoo tuikeasti Johannaan ja lähestyy häntä pari
+askelta_).
+
+ROUVA VÖRSKY. (_erikseen rouva Hanhiselle_). Uh, kuinka tämä on
+tukalaa. Minua oikein vaivaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Älä ole milläsikään. Niitä sietää panna kovalle,
+tuollaisia. Muuten oltaisiin hukassa.
+
+HERRA VÖRSKY. Noo, eukko! Mihinkä sinä olet hävittänyt meidän kankaamme?
+
+JOHANNA (_hätääntyy_). En minä ole--ei sitä--en minä--tuota--
+
+HERRA VÖRSKY (_koputtaa keppiään lattiaan_). Selvä vastaus. Missä on
+kangas?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). En--tiedä, missä se on.
+
+HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
+
+JOHANNA. En.
+
+HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten
+tiedät.
+
+ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo
+ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä
+mielenliikutuksista.
+
+HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin
+heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
+
+ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän
+tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa
+ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
+
+HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt
+sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä
+luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa,
+että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen.
+Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan.
+Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.
+
+JOHANNA. Vankeuteen?--Rakas taivaallinen isä! Eikö loppua tulekaan
+näille suruille.
+
+HERRA VÖRSKY. Ahaa! Joko rupeat huomaamaan, että tässä on tosi edessä.
+
+JOHANNA. Mistä syystä minua vankeuteen pannaan! En ole vielä eläessäni
+kellekään vääryyttä tehnyt, en varastanut enkä pettänyt ketään.
+Tiedustelkaa niiltä, jotka minut tuntevat, ellette minua usko.
+Rehellisellä työllä olen aina koettanut pyrkiä eteenpäin, se heidän
+täytyy todistaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Ei, mutta kuulkaa tuota hävyttömyyttä. Hän koettaa
+vieläkin tehdä itseään syyttömäksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. Kyllä
+minä sinut opetan.
+
+JOHANNA. Totuuden olisin teille kertonut. Olisin tunnustanut kaikki,
+alusta loppuun, mutta ettehän ole sallineet sitä. Ette ole tahtoneet
+kuulla mitään, jota voisin puolustukseksi tuoda esiin.
+
+HERRA VÖRSKY. Lakkaa jo lavertelemasta siinä, taikka minä--
+
+JOHANNA. Älkää manatko minua oikeuteen. Armahtakaa lapsiraukkaani edes.
+Mihinkä hän joutuu, jos äitinsä viedään vankeuteen. Vieraanko varaan
+tuommoinen pikkuinen, ei vielä neljän kuukauden vanha?
+
+ROUVA VÖRSKY. Niin, ajatelkaa, hänellä on lapsikin. Minkälainen ihminen
+siitä poloisesta maailmaan tulee, noin huonon äidin kasvattamana. Kun
+pienestä asti saa nähdä vain pahuutta ympärillään.
+
+ROUVA HANHINEN. Tekisimme oikein Jumalalle otollisen työn, jos voisimme
+pelastaa hänet kurjan äitinsä käsistä. Minäpäs puhun asiasta
+naisyhdistykselle.
+
+JOHANNA. Lapsiko otettaisiin minulta pois? Ei kuuna päivänä, minä en
+häntä anna. En vaikka koko maailma nousisi vastaan. Te olette julmia
+petoja.--Ei, ei, minä olen pyörryksissä, en tiedä enää, mitä puhun.
+Älkää pahastuko. Säälikää minua onnetonta.--Voi, niin, en ole
+muistanutkaan. Onhan minulla tässä rahaa, viisikymmentä markkaa. Puolta
+enemmän kuin kangas maksaa. Ottakaa ne, herra, ottakaa kaikki. Tehkää
+sovinto. Jumalan tähden, antakaa sydämenne heltyä. Mitä hyötyä teillä
+siitä on, jos minut panette vankilaan ja lapsen riistätte minulta. Hyvä
+armollinen herra, tässä on kahta vertaa enemmän kuin kankaan hinta on.
+
+HERRA VÖRSKY. Sitä sanatulvaa! Noo, kuinka teemme? Sovitaanko? Ja otanko
+rahat? Sinä tiedät paremmin, riittävätkö vahingon korvaukseksi?
+
+ROUVA VÖRSKY. Älä ota, ennekuin tiedät, mistä hän ne on saanut.
+
+JOHANNA. En ole niitä varastanut, älkää pelätkö. Ottakaa, herra, vain.
+Ei niitä kukaan tule teiltä perimään.
+
+ROUVA HANHINEN. Minä aavistan jotakin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä myös, minä myös. Voi, voi, yhä kauheampaa, yhä
+kauheampaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kuinka? Ettäkö--?
+
+ROUVA HANHINEN Tuolla ihmisellä varmaan on muitakin pahoja tapoja.
+
+HERRA VÖRSKY. Aa! Hyvin luultavaa. Mikä se mieskin oli, joka täältä
+äsken niin kiirehti meitä pakoon.
+
+ROUVA HANHINEN. Sitäpä minä juuri. Uskokaa minua, häneltä nuo rahat
+ovat.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka äärettömän huono moraali! Ville kulta, lähdetään
+pois! Minä rupean jo voimaan pahoin. Tuntuu kuin ilmakin olisi täällä
+saastunut. Voithan sitten oikeuden kautta vaatia häneltä kaikki
+saamiset.
+
+ROUVA HANHINEN. Todella; ei täällä tee mieli olla kauemmin.
+
+HERRA VÖRSKY. Niinpä me lähdemme. (_Rouvat menevät_.) Sinä kuulet meistä
+vielä, eukko.
+
+JOHANNA (_polvillaan_). Herra, herra, hyvä herra, älkää menkö ilman
+sovintoa. Ottakaa rahat, vaatteet, kaikki mitä minulla on--
+
+HERRA VÖRSKY (_ovessa mennessään_). Suus kiinni--portto!
+
+JOHANNA. Ooh! ooh! (_Lankee ensin suulleen, vaan nousee taas äkkiä
+ylös_.) Portto, hän sanoi. (_Katsoo kukkaroa kädessään_.) Portto ja
+varas. (_Viskaa kukkaron kauas lattiaan_.) Onko jo Jumalakin minut
+hylännyt? Eikö apua, eikö turvaa missään maailmassa? Näinkö minua kaikki
+saavat sortaa ja polkea? Ja lapsenikin he ryöstävät. Oman kauniin
+poikani. Ei--kautta taivaan ja maan. Sitä he eivät tee. Risto tulee
+kotiin. Hän auttaa minua, hän on lapsen isä. Niin, niin! Häntä liikuttaa
+tämä onnettomuus, johon hän on minut saattanut, ja hän auttaa, hän
+puolustaa lasta ja minua. Kun hän vain tulisi pian. Tämä tuska--tämä
+hss--hiljaa! Ääniä kuuluu kadulta. Jo tulee--jo tulee.
+
+TOPPO (_laulaa, kulkiessaan ikkunan ohi porstuaan_). Kultani minust'
+eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan paljon surrut,
+nauroin koko viikon. (_Tulee sisään_). Hyvää päivää, kappa räivää! Älkää
+pahaksi panko, vaikka olen näin pienessä hutikassa. Olemme, näette,
+juoneet läksiäisiä.
+
+LEENA-KAISA (_tulee Topon jäljessä_). Niin, oletkos kummempaa kuullut
+ennen, Johanna.
+
+TOPPO. Tuohan se Leena-Kaisa minua tänne hilaa. Kertomaan terveisiä
+Ristolta. Niin! Kultani minust' eron teki, toisen kanssa--
+
+LEENA-KAISA. Olkaas tuossa ääneti, älkääkä noita renkutuksianne aina
+laulelko.--Ei sinun määräsi vielä ole täysi, Johanna parka. Nyt vasta
+pahin tulee. Jaksatko kuulla?
+
+JOHANNA. Mitä? Sanokaa pian.
+
+TOPPO. Risto paa helsa so mykky. Vara porta,--porta, porta! Kaukana jo
+Homsantuun kanssa.
+
+LEENA-KAISA. Ajatteles! Onko mies enää viisas. Kun hyötä hyviään menee
+puolihullun naisen kanssa maata maailmaa vaeltamaan.
+
+JOHANNA. Minkä naisen? Mitä te puhutte?
+
+TOPPO. Hei, Homsantuun, ettekö ymmärrä. Terveisiä vaan paljon. Vaikkei
+hän niitä oikeastaan lähettänyt. Ei muistanut enää mitään siinä ilossa,
+kun pääsi vanhan henttunsa pariin. Niin, kyllä hän nyt teidät jätti oman
+onnenne nojaan. Mutta älkää siitä millännekään olko. Laulakaa vaan että:
+Kultani minust' eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan
+paljon surrut, nautoin koko viikon.
+
+JOHANNA. Ristoko lähtenyt pois? Ei, se ei ole totta. Se ei voi olla
+totta. Kuinka tekin, Leena-Kaisa olette niin valmis uskomaan humalaisen
+lörpötyksiä.
+
+LEENA-KAISA. Sitä kertoivat muutkin, ei Toppo ainoastaan. Oli hän vielä
+tarjonnut siellä läksiäisiäkin miehille ja sanonut, ettei häntä pitkään
+aikaan nyt täällä nähdä.--Niin, niin! Jumalan viha kohtaa sinua
+ankarana, Johanna parka. Mutta ota kaikki nöyrällä sydämellä vastaan ja
+muista, että hän vain rakkaudesta kurittaa.
+
+JOHANNA (_vaipuu jakkaralle kätkyen ääreen_). Isä jätti meidät. Paha,
+paha isä!
+
+LEENA-KAISA. Ei sitä Ristoa sentään voi niin paljon syyttää. Tuo
+naikkonen--en mä muuta sano--oli varta vasten mennyt anniskeluun häntä
+houkuttelemaan. Kyllähän ne semmoiset osaavat paulojaan panna. Onko
+sitten ihme, jos mies hullaantuu ja kadottaa järkensä.
+
+(_Johanna voihkii lattialla_.)
+
+LEENA-KAISA. Mutta älä nyt anna noin surulle valtaa, yhtäkaikki. Mitä
+sinä lattialla virut. Kuule, hyvä ihminen, mikä sinun on?
+
+JOHANNA. Ei mikään, ei mikään.
+
+TOPPO (_katselee kangasta_). Herra ihme! Mikä leivän kontista vei,
+illalla oli viis' ja nyt ei ole kuin kuus'. Älä ole tietävinäsikään,
+Toppo. Ei niinä miehinäkään. Kultani minust' eron teki, teki toisen
+kanssa liiton--
+
+LEENA-KAISA. Hiljaa, Toppo! Katsokaas tänne. Täällä ei ole hyvin laita.
+Nouse ylös, Johanna. Kuinka sinä tuolla tavalla--Nouse ylös.
+
+JOHANNA. En pääse. Lattia niin pyörii.
+
+LEENA-KAISA. Siinä se oli. Hän on sairas.
+
+JOHANNA. En ole sairas. Päätä vain polttaa, kun kruunua kirkastetaan.
+Ilmi tulessa koko pää. Viekää pois, pois.
+
+LEENA-KAISA. Hän hourii. No, nyt ollaan hukassa.
+
+JOHANNA. Rouvat--poikani, auttakaa! He ryöstivät lapseni. Tuolla,
+tuolla. Juoksevat ja nauravat. Ottakaa kiinni. Minä en jaksa, en pääse.
+Älkää lyökö, herra. Risto, Risto, tule auttamaan. Hänellä on niin paksu
+keppi.
+
+TOPPO. Ohho, onpa tuo surkeata.
+
+JOHANNA. Pilkkosen pimeä. En löydä kotiin. Ristokin katosi. Jätti minut
+yksin erämaahan, pimeään. Ryöväriä joka pensaassa. Eikö armahda kukaan?
+Kuuletteko? Lapsi itkee. Herra pieksee sitä. Voi, voi, auttakaa, hyvät
+ihmiset.
+
+TOPPO (_pyyhkii silmiään_). Vaimo parka!
+
+LEENA-KAISA. Tulkaa auttamaan häntä sänkyyn.
+
+TOPPO. Minä tulen, minä tulen. Tiedätkö, Leena-Kaisa, kyllä me miehet
+sentään olemme niin kelvottomia. Täytyy tunnustaa.
+
+LEENA-KAISA. Huolikaa nyt siitä. Joutukaa vaan tänne avuksi, enhän minä
+yksin saa häntä mihinkään.
+
+TOPPO. Nostetaan yhdessä, nostetaan.
+
+JOHANNA. Pois, pois. Älkää tehkö minulle pahaa.
+
+TOPPO. Ei, älä pelkää. Me hiljaa vaan viemme sinua vuoteelle. Kas, noin.
+Raukka! Lieneekö tuo lavantautia?
+
+LEENA-KAISA. Kuka hänen tietää. Olisi se Risto edes kotona.
+
+TOPPO. Niin, sanokaas muuta. Kun hänen piti lähteäkin juuri parahiksi.
+Mutta mistä hän, poloinen, voi tätä arvata. Näettekös, täällä on
+rahakukkaro lattialla. Eikö se tyhjä olekaan. Tuossa, ottakaa
+huostaanne. Se on hyvään tarpeeseen, jos tulee lavantauti.
+
+LEENA-KAISA. Tosiaankin! Taivaastako se lähetettiin.
+
+JOHANNA. Polttaa--polttaa--
+
+LEENA-KAISA. Juoskaa hakemaan lääkäriä, Toppo.
+
+TOPPO. Kyllä, kyllä. Olenhan jo selvä mies. Ei suinkaan minusta enää
+mitään huomaa. Kyllä minä tuon lääkärin tänne, Leena-Kaisa. Voi sentään
+kuinka surkeata. (_Menee_.)
+
+JOHANNA. Pois kruunu, pois! Polttaa--polttaa--polttaa.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS
+
+
+_Sama asunto. Leena-Kaisa järjestelee huonetta. Risto tulee ovesta._
+
+LEENA-KAISA. No, tuossa hän nyt viimeinkin tulee, Jumalan kiitos!
+Tiedätkös, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa.
+
+RISTO. Johan talon lapset minulle kertoivat tuolla pihalla. Kuka
+semmoista olis voinut aavistaa. Hän jäi terveeksi, kun lähdin kotoa.
+
+LEENA-KAISA. Eihän sitä ihminen tiedä, koska hänen aikansa on tullut.
+Tänäpän' terve, huomenna kirves ompi puun juureen pantu. Mutta olkoon
+tämäkin meille varoitukseksi, ettemme armon päiviä täällä
+suruttomuudessa viettäisi, vaan tyystin mieleen johtaisimme, kuinka
+elämä on juur' vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu.
+
+RISTO. Niin, ei maar Johannakaan olisi voinut uskoa näin pian
+kuolevansa, kyllä se tosi on.
+
+LEENA-KAISA. Älä tykkää pahaa, Risto, jos sen sinulle sanon, mutta ei
+sinun olisi pitänyt häntä noin jättää.
+
+RISTO. Jo sitä itsekin kaduin kohta kun kuulin, miten oli käynyt. Mutta
+sille nyt ei enää mitään voi. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.--Kai
+siitä vainaja oli hyvin pahoillaan.
+
+LEENA-KAISA. No, eipä sillä. Hän jo houraili, kun hänelle asiasta
+kerrottiin. Tuskin hän sitä oikein tajusikaan.
+
+RISTO. Olipa se edes hyvä.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kankaasta hän oli suuressa tuskassa. Pelkäsi rouvaa
+vallan kauheasti.
+
+RISTO. Niin, kangas, näet! Se oli totta, se. Vai oli hän siitä tuskassa.
+No, olisihan se kyllä saanut olla meiltä tekemättä, kun tuon olisi
+tiennyt. Mutta eikö hän, vainaja, voinut arvata, ettemme sitä myyneet
+sentään, panttasimme ainoastaan.--Pelkäsi rouvaa, sanoitte? Niin, arvaan
+sen. Johanna oli kovin arkaluontoinen ja hätäili ennen-aikojaan
+kaikenmoisia joutavia. Hyvinkö hän oli minulle siitä vihainen?
+
+LEENA-KAISA. Ei sentään pahasti. Siinä vähää ennen hän juuri kiitti
+sinua. Sanoi ettet vielä kertaakaan ollut häntä lyönyt etkä pieksänyt,
+niinkuin moni muu mies vaimolleen tekee.
+
+RISTO. Sanoiko hän niin? Kyllä se totta onkin. Me elimme jokseenkin
+hyvässä sovussa. Kovaa riitaa ei ollut koskaan välillämme.
+
+LEENA-KAISA. Se on sinulle kunniaksi. Jos oletkin muussa suhteessa vähän
+erehtynyt, täytyy se antaa anteeksi. Liha on heikko ja viettelykset ovat
+suuret. Siitä ei sinun nyt kumminkaan tarvitse pahaa mieltä pitää, että
+olisit vaimoasi kovuudella kohdellut, pieksenyt tai muuten rääkännyt,
+niinkuin täällä, sen pahempi, usein nähdään ja kuullaan.
+
+RISTO. Ei, arvon. Siitä minulla on hyvä luonto, etten minä kesken toista
+ihmistä lyömään mene.--Ennen sairastumistaanko se Johanna siitä puhui?
+
+LEENA-KAISA. Niin, siinä se oli pikkuista ennen. Sitten, hän poloinen,
+ei enää joutunut muusta huolehtimaan kuin lapsestaan. Siitä hän houraili
+ja se hänellä oli mielessään, kun pääsi vähän selvenemäänkin.
+
+RISTO. Mutta tosiaan! Mikäs minulle tulee tässä eteen tuon lapsen
+kanssa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä olen minäkin juuri miettinyt.
+
+RISTO. Olisi hän edes vanhempi, mikä sitten olisi hätänä. Ajaisi häntä
+kerjuulle, ellei muu auttaisi. Mutta tuommoinen raukka. Mitä osaan
+hänelle tehdä? Ei, nyt on hukka peli.--Ottaisivatkohan ne tuota köyhäin
+hoitoon? Kun koettaisi.
+
+LEENA-KAISA. En usko, että ottavat. Mutta tiedätkös, mitä Johanna
+toivoi?
+
+RISTO. Sanokaa!
+
+LEENA-KAISA. Että Vappu ottaisi pojan kasvatikseen.
+
+RISTO. Jokohan tuo sen tekisi?
+
+LEENA-KAISA. Sopii ainakin kysyä. Jos minä veisin lasta hänen luokseen
+ja puhuisin siitä. Ei tiedä, vaikka hän armahtaisi.
+
+RISTO. Se olisi mainio asia. Silloin saisin olla pojasta ihan
+huoletonna.
+
+LEENA-KAISA. Niinpä minä menen.
+
+RISTO. Tehkää se. Minä tulen jäljessä niin pian kuin olen vähän
+siistinyt itseäni.
+
+LEENA-KAISA. Älä hyvin hätäile. Ellei Vappu ota asiaa korviinsa, tuon
+minä lapsen heti pois. (_Ottaa lapsen syliinsä kätkyestä_.) Pikku
+raukka! Onhan tämä niin kaunis lapsi.
+
+RISTO. Kyllä Vappu hänet ottaa, saatte nähdä. Kouluttaapa vielä papiksi,
+jos hyvin käy.
+
+LEENA-KAISA. Kun nukkuu niin sikeästi, ettei herääkään. Hyvästi nyt
+sitten vähäksi aikaa.
+
+RISTO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle. Mutta kuulkaas vielä,
+Leena-Kaisa. Tuota--noin--mitäs minun taas pitikään sanoman eikä
+valehteleman. Niin! Jos sopii, niin mainitkaa Vapulle noin sivumennen,
+kuinka hyvä minä olin entiselle vaimolleni.--Jos sopii, minä meinaan.
+
+LEENA-KAISA. Miksei. Mutta joko sinä nyt toista ajattelet, vaikkei
+entinen vielä kylmänä ole?
+
+RISTO. No, huolikaa te siitä. Menkää vain ja tehkää niinkuin sanoin.
+Minä tulen täältä myös tuossa paikassa.
+
+LEENA-KAISA. Jos viivyn, niin arvaat siitä, että Vappu suostuu tuumaan
+lapsen suhteen.
+
+RISTO. Hyvä, hyvä! (_Aukaisee kaapin ovea, ottaa sieltä peilin ja
+kamman, alkaa järjestellä pukuaan_.) Olenpa minä jotenkin pulska mies.
+(_Katselee peiliin_.) Mikä siinä on, etten minä vielä naisille kelpaisi.
+Saadaan nähdä vaan. (_Ikkunaan koputetaan_.) Kuka siellä? Ahaa, Toppo!
+Tule sisään, lurjus.
+
+TOPPO (_tulee_). Pianpa sinä palasit.
+
+RISTO. Pian. Eihän siellä tehnyt mieli kuljeksia näin syysilmassa. Kovin
+oli kurjaa.
+
+TOPPO. Kas kun Homsantuu laski sinut pois.
+
+RISTO. Minä karkasin. Luuletkos, että hänestä muulla tavalla olisin
+erilleni päässyt. Kyllä kai! Semmoinen se on tyttökin.
+
+TOPPO. Mutta hukka sinut perii, jos hän vielä tulee jäljessäsi.
+
+RISTO. Koettakoonpas. Kyllä minä keinon keksin, kun hyvin rupeaa
+kiusaksi. Toimitan yks' kaks' tytön linnaan irtolaisuudesta. Mutta ei
+hän tulekaan. Minkä hän minulle voi, tietää hän sen verran.
+
+TOPPO. Kiitä onneasi, jos pääset niin vähällä. Sillä tytöllä on tulinen
+luonto. Pelkään, ettei ole hyvä laskea liian paljon leikkiä hänen
+kanssaan.
+
+RISTO. Pyh!
+
+TOPPO. No, ja sinulta kuoli eukko sillä aikaa.
+
+RISTO. Niin teki.
+
+TOPPO. Et suinkaan sinä, hunsvotti, sitä kauan sure; otat toisen niin
+pian kun vain saat.
+
+RISTO. Se on tietty. Mitä se suremisesta paranee? Eikä siihen pitkiä
+aikoja kulukaan, ennenkuin minulla on taas uusi.
+
+TOPPO. Kuules poikaa! Etteikö hän vielä näytä meille ihmeitä.
+
+RISTO. Vilkaisepa ikkunasta, näkyykö siellä Leena-Kaisaa tulevaksi.
+
+TOPPO. Mitä? Häntäkös sinä nyt tuumailet?
+
+RISTO. Leena-Kaisaa? Oletkos hullu.
+
+TOPPO. No, johan minä ajattelinkin.--Ei täällä kadulla ainakaan ketään
+näy.
+
+RISTO. Hyvä juttu.
+
+TOPPO. Mitä sinä puuhailet ja laittelet itseäsi niin hirveästi? Onko
+johonkin meno?
+
+RISTO. Arvelin lähteä tästä Vapun luona käymään.
+
+TOPPO (_viheltää_). Ku-ku-ku-ku-kuule! Vai Vapun luona. Ei vähä mitään.
+Korkeallepa siat tänä vuonna tonkivatkin, sanoi Lillqvisti laissa.
+
+RISTO. Ole sinä vaiti. Rohkea ruokansa hakee. Ei tiedä yhtään kuinka
+käy. Vaihdetaanpas nuttuja. Sinun on kumminkin siistimmän näköinen.
+
+TOPPO. Saat sen. (_Vaihtavat_.) Mutta jo minä mahdan Matti olla, jos
+Vappu sinusta huolii. En sitä ikinä usko.
+
+RISTO. Ole uskomatta, ei siihen sinua kukaan pakota.--Voi, hitto! Ei
+täällä ole veden pisaraa missään, ja olisihan minun pitänyt kasvonikin
+pestä.
+
+TOPPO. Kyllä minä haen vettä kaivosta. Onko sinulla pyttyä?
+
+RISTO. Ei näy sitäkään. Katsele sieltä pihasta ja liiteristä, mistä vain
+saat astian tapaista käteesi.
+
+TOPPO (_menee_).
+
+RISTO (_seisoo selin oveen ja katselee peiliin_.) Ei kuulu Leena-Kaisaa
+takaisin. Lapsen hän siis kumminkin ottaa. Ja sittenpähän kumma lienee,
+ellei hän suostuisi myös isään. (_Ovi aukeaa, Risto säpsähtää ja
+kääntyy_.) No, joko se nyt tulee? Ei--Homsantuu.--Pahus!
+
+(_Homsantuu seisoo äänettömänä_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet?
+
+(_Homsantuu ääneti; puristaa revolveria kädessään_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet, minä kysyin?
+
+HOMSANTUU. Tulin ottamaan sinulta jäähyväisiä, Risto.
+
+RISTO. Jäähyväisiä? Vai niin. Olkoon sitten, koska et muuta tahdo.
+Pahaan aikaan sinä vain saavuit.
+
+HOMSANTUU. Kuinka niin?
+
+RISTO. Olen tässä juuri poislähdössä.
+
+HOMSANTUU. En minä sinua kauan viivytä.
+
+RISTO. Etkö? No, se on toinen asia. Mutta sinä näytät niin oudolta.
+Ja--mikä sinulla on kädessäsi?
+
+HOMSANTUU. Enoni revolveri se on. Jotenkin hyvää tekoa.
+
+RISTO. Minkätähden sitä mukanasi kuljettelet?
+
+HOMSANTUU. Tällainen kalu on välistä tarpeellinen.
+
+RISTO. Sinä pitelet sitä niin varomattomasti. Onko se latingissa?
+
+HOMSANTUU. On.
+
+RISTO. Pane se pois kädestäsi. Ampuma-aseilla ei saa noin leikkiä.
+
+HOMSANTUU. Minkätähden ei?
+
+RISTO. Ammut pian itsesi.
+
+HOMSANTUU. Taikka sinut.
+
+RISTO. Niin, taikka minut.
+
+HOMSANTUU. Taikka meidät molemmat. Mihinkä lähdet?
+
+RISTO. Käyn pikipäin vain ulkona. Kyllä tulen kohta takaisin.
+
+HOMSANTUU. Jos paikaltasi hievahdat, laukaisen minä heti.
+
+RISTO. Sinulla on paha mielessäsi, Kerttu.
+
+HOMSANTUU. Koskapa siellä muuta on ollut?
+
+RISTO. Sitä juuri pelkäsin. Sinussa alituiseen kiehuu ja kuohuu tuo
+mustalais-veri. Koeta, Kerttu-kulta, kerran hillitä itseäsi, koeta
+taivaan tähden.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Taivasta ei kumminkaan ole minua varten tehty.
+
+RISTO. Minä lupaan sinulle vaikka mitä, kun vain maltat mieltäsi.
+
+HOMSANTUU. Lupauksiin en luota.
+
+RISTO. Enkä minä aikonut sinua jättää, Kerttu, vaikka tulit ehkä siihen
+luuloon, kun lähdin niin äkkipikaa. Niin pian kun Johannan olen hautaan
+saanut, yhdyn sinuun jälleen, se on totinen tosi.
+
+HOMSANTUU. Maan povessa yhdymme, kun multana olemme molemmat; ei ennen.
+
+RISTO. Mutta ajatteles nyt sentään, Kerttu kulta. Kun minä veisin sinut
+vihille, ja sinä tulisit kunniallisen miehen aviovaimoksi. Et olisikaan
+enää koko maailman hylkynä, niinkuin tähän saakka.
+
+HOMSANTUU. Kahdesti olet minut pettänyt. Kolmatta kertaa sitä et tee.
+
+RISTO. Kuules vielä kun sanon. Älä, Jumalan tähden laukaise. Odota edes
+siunaama hetki. Näethän, etten kumminkaan pääse tästä pois, jos
+tahtoisinkin.
+
+HOMSANTUU. Puhu sitten joutuin.
+
+RISTO. Kun vain tietäisin, mitä sinä oikeastaan tahdot. Sieluni kautta,
+nyt olisin valmis mihin hyvänsä. Sano, haluatko jotakin.
+
+HOMSANTUU. Haluan.
+
+RISTO. Mitä? Kerttu, mitä sinä haluat?
+
+HOMSANTUU. Kostoa.
+
+RISTO (_pyyhkii otsaansa; itsekseen_). Missä se Toppokin viipyy.
+
+HOMSANTUU. Onko sinulla mitään muuta sanottavaa?
+
+RISTO. On. On paljonkin. Mutta sinä panet minun niin pelkäämään, etten
+voi mitään puhua. Laske vähäksi aikaa revolveri pois kädestäsi. Kerttu
+kulta, tee se.
+
+HOMSANTUU. En.
+
+RISTO. Tuohon tuolille vaan, seiso itse vieressä.
+
+HOMSANTUU. En siihen enkä muualle. Ja lopettakaamme jo. Aikaa menee
+hukkaan.
+
+RISTO. Ei, odota! (_Toppo tulee sisään_.) Jumalan kiitos. Viimeinkin
+sinä tulit.
+
+TOPPO. Olisit minulle sanonut, että ruumis on pantu liiteriin. En totta
+maarin olisi sieltä mennyt astiaa hakemaan, jos olisin tiennyt.
+
+RISTO. Oliko se siellä. Niin, niin, mihinkä sitä muuallekaan olisivat
+vieneet.
+
+TOPPO. Herra varjele, kuinka pahaa se teki. Menen sinne pimeään
+nurkkaan ja yhtäkkiä on ruumis edessäni. Oikein sydämeni sävähti,
+vaikken ole juuri mikään pelkuri. Entä kun sillä vielä on silmät auki,
+sehän siinä on kaikkein kamalinta. Niin, älä minuun noin tuijota. Ei
+minulla ole veden pisaraakaan. Kourassaniko sitä toin, kun en astiaa
+löytänyt. Uhhuh, vieläkin pöyristyttää. Kuuluu tietävän pahaa, kun
+ruumiin silmät jäävät auki. Hän toisia jälkeensä kutsuu, sanotaan.
+
+HOMSANTUU. Juuri niin. Hän toisia jälkeensä kutsuu.
+
+TOPPO. Kas, onko tuo täällä. No, Risto, mitä minä sanoin?
+
+RISTO. Tulit parahiksi hätään. Hän aikoi tappaa minut täällä.
+
+HOMSANTUU. Aikoo vieläkin ja tekee sen myös. (_Kohottaa revolveria_.)
+
+RISTO. Toppo, Toppo, auta!
+
+HOMSANTUU. Jos tulet väliin, ammun sinut ensiksi.
+
+TOPPO. Kies avita, nyt ollaan hukassa. (_Pakenee ovelle_.)
+
+RISTO. Älä mene pois, Toppo, älä mene. Ei hän sinua ammu.
+
+TOPPO. Ei siitä hullusta tiedä.
+
+HOMSANTUU. Korjaatko luusi, taikka--
+
+(_Toppo rientää ulos_.)
+
+HOMSANTUU. Oletko valmis, Risto?
+
+RISTO (_polvillaan_). Armahda, minua, Kerttu! Mitä siitä hyödyt, jos
+minut tapat. Armahda.
+
+HOMSANTUU. Armahditko sinä minua, konna? Uuden kerran minut kavalasti
+petit, viettelit pahemmin kuin ennen. Ajattelit: tuo on maailman hylky,
+ei siitä rangaistusta tule, jos hänet turmelee. Mutta sinä erehdyt! Tämä
+maailman hylky, jonka puolia ei kukaan pidä, kostaa sinulle itse.
+
+RISTO. Kosta muulla tavalla. Säästä henkeäni.
+
+HOMSANTUU. Ei, kuolla sinun täytyy. Ja minun myös.
+
+RISTO. Armoa, armoa!
+
+HOMSANTUU. Armoa ei sinulle eikä minulle.
+
+RISTO. Varro! Salli minun edes rukoilla ensin.
+
+HOMSANTUU. Se on suotta. Et sinä taivaaseen kumminkaan pääse sen enempää
+kuin minäkään.
+
+RISTO. Pääsen minä, en ole huonompi kuin muutkaan. Eikä ihmiseltä muuta
+vaadita kuin uskoa. Ja minä uskon, uskon totisesti. Varmaan pääsen, jos
+vain annat aikaa rukoilemiseen.
+
+HOMSANTUU. Niinpä rukoile.
+
+RISTO. Etkös laukaise ennenkuin olen sanonut amen?
+
+HOMSANTUU. Aloita, muuten jo laukaisen.
+
+RISTO. Minä aloitan, minä aloitan! Kun vain muistaisin jotakin ulkoa.
+Ei--ei johdu mitään mieleen. Minä onneton.--Odota, jo tiedän: Koskan
+kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Hampaat kalisevat
+suussani pelosta. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast'
+nukkua. Kuolon kautt'--Olet sinä sentään kauhean kovasydäminen,--ei,
+ei, minä jatkan. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua.
+Kuolon kautt' kosk' maailman jätän, pyhäis joukkoon joukkoon
+joutua.--Kuinkas se sitten olikaan--pyhäis joukkoon--
+
+(_Porstuasta kuuluu kolinaa, Homsantuu säpsähtää, katsoo oveen, josta
+kaksi poliisia ynnä Toppo tulevat sisään; laukaisee. Risto parkaisee ja
+kaatuu. Poliisi paiskaa revolverin Homsantuun kädestä ja tarttuu häneen
+kiinni. Homsantuu vaipuu maahan_.)
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Aha, sudenpenikka; jouduit nyt satimeen.
+
+TOPPO. Myöhästyimme, peijakas!
+
+TOINEN POLIISI (_kumartuu Ristoa tarkastamaan_). Älkäähän hätäilkö.
+Vielä tämä elää. Mihinkä paikkaan se kävi?
+
+RISTO. En tiedä oikein.
+
+TOINEN POLIISI. Koeta, pääsetkö ylös.
+
+RISTO (_nousee poliisin avulla_). Ehk'ei se käynytkään. Taisin vaan
+säikähtää.
+
+TOPPO. Eikö osunut sinuun? No, olipa se helkkarin hyvä.
+
+RISTO. Kiitoksia, Toppo. Tätä et minulle ilmaiseksi tehnyt.
+
+TOPPO. Ei mitään kiittämistä. Ainahan mies miestä sen verran auttaa.
+Mutta onpas tyttö kerrankin masentunut. Noin kalman karvaisena ei häntä
+ole ennen nähty. Onko siinä enää henkeäkään koko ruumiissa?
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Kyllä hän siitä vielä virkoaa.
+
+RISTO. Ettei hän vain pääse karkuun käsistänne. Pitäkää varanne.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei vaaraa. Totta tuommoisen tyttöhuitukan aina
+hallitsee.
+
+RISTO. Mutta hänellä on yhdeksän miehen voima, kun raivoon rupeaa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Raivo ei auta, kun linnaan paiskataan. Pannaan vain
+sitä kovempiin kahleisiin.
+
+RISTO. Entä jos päästävätkin hänen vapaaksi. Silloin on taas henkeni
+vaarassa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei hän kesken vapaaksi pääse, älä pelkää. Tunnen
+minä lakia niin paljon. Ensin hänet tuomitaan murhayrityksestä moneksi
+vuodeksi linnaan, ja sitten hänet määrätään pakkotyöhön. Sillä tätä
+tällaista elävää ei kumminkaan kukaan ota suojelukseensa.
+
+TOINEN POLIISI. Ei maarin. Kyllä hänestä kruunu saa pitää huolen tästä
+lähtein.
+
+RISTO. Hyvä! Onpa se yhtäkaikki siunattu asia, että maassa on laki ja
+oikeus, joka varjelee ihmisten turvallisuutta. Mikä tässä tulisi
+miehelle eteen, jos nuo tuollaiset saisivat olla irrallaan. Mutta kun
+kohta otetaan korjuuseen--kun laki ja oikeus--
+
+TOPPO. Mitä hän puhuu, kuunnellaanpas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Tyttökö? Ei suinkaan hän mitään puhunut.
+
+TOPPO. Jotakin hän sanoi, koska huulet liikkuivat. Näettekö, taas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Huulet liikkuvat, mutta ei sieltä ääntä tule.
+Nousepa jo pystyyn, tyttö, en minä sinua kantamaan kumminkaan rupea.
+Kovin olet raskas. No, koettelehan nyt, kannattavatko jalkasi.
+
+TOINEN POLIISI. Ja puhu selvemmin, jos sinulla jotakin sanottavaa on.
+
+TOPPO. Niin, anna tulla suustasi kaikki, että mekin kuulemme. Älä
+itseksesi höpise.
+
+RISTO. Pian, pian!
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha.
+
+TOPPO. Lakinne ja oikeutenne. Mitä hän tarkoittaa?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+TOPPO. Hän on sekaisin päästään. Huh, huh, tämä alkaa tuntua kamalalta.
+Näettekö, kuinka silmät pyörivät hänen päässään.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Hulluna hän nyt todenperästa taitaa olla. Mutta
+lieneekö tuo koskaan ollutkaan ihan viisas. (_Tarttuu Homsantuun
+kainaloon_.)
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha--
+
+TOINEN POLIISI (_tarttuu toiseen kainaloon_). Jokos sitä mennään?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Ettäkö hän hullu on, tuo. Vieläkös mitä. Rikkiviisas pakana.
+Ähmissään vain herjaa yksin korkeata oikeuttakin. Suottakos hän
+mustalainen olisi. Se muuten sopii panna rotakollaan, että hän on
+uhannut lakia ja oikeutta.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne--
+
+TOPPO. Onkohan tuo tarpeellista.
+
+RISTO. Tietysti.
+
+TOPPO. Hänpä kun tekee sen mielettömyydessään, poloinen.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha,--
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Lähdetään nyt!
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Saanko luvan pyytää herroja anniskeluun, sitten kun olette tytön
+korjuuseen vieneet. Tarjoisin teille edes ryypyt avustanne täällä.
+
+POLIISIT. Paljon kiitoksia. Kyllä tullaan.
+
+HOMSANTUU (_ovessa ja porstuassa_). Teidän lakinne ja oikeutenne, ha,
+ha, ha, ha--
+
+RISTO. Nyt siitä, Jumalan kiitos, päästiin.
+
+TOPPO. Tyttö riepu. Ohraisesti hänelle kuitenkin kävi.
+
+RISTO. Kenen syy? Olisi ollut ja elänyt ihmisiksi.--Mutta kuule. Miltä
+minä nyt oikeastaan näytän?
+
+TOPPO. Oletpahan kuin tuossa.
+
+RISTO. Silmäni taitavat olla liassa?
+
+TOPPO. No, kantänka, mitä se tekee.
+
+RISTO. Älä hitossa. Eihän minusta Vappu silloin tykkää. Odota pikkuisen.
+Menen kaivolle pesemään. (_Aukaisee oven porstuaan, mutta vetäytyy
+samassa takaisin, kun Vappu tulee vastaan_.) Hei, täällähän Vappu jo
+tuleekin.
+
+VAPPU. Hyvää päivää!
+
+RISTO. Päivää, päivää. Olin juuri teille lähdössä. Olkaa niin hyvä ja
+käykää istumaan.
+
+TOPPO. Vassakuu! Tässä on tuoli.
+
+VAPPU. Jaksan minä seisoakin sen aikaa, kun täällä viivyn.
+
+RISTO. Eihän toki, ei millään tavalla. Käykää tänne perälle. Ei teidän
+paikkanne oven suussa ole.
+
+VAPPU. Yhdentekevä, oli missä hyvänsä. Lapsestanne tahtoisin puhua pari
+sanaa.
+
+RISTO. Niin, lapsesta, näet. Niin, niin, siitähän minäkin.
+
+VAPPU. Saanko hoitaa ja kasvattaa häntä aivan kuin omaani?
+
+RISTO. Herran tähden, vielä häntä kysyy. Mitäs parempaa pyytäisinkään.
+
+VAPPU. Niin, ettei itsellänne ole siinä suhteessa mitään sanomista?
+
+RISTO. En puutu, en kajoa koko elävään, sen lupaan.
+
+VAPPU. Hyvä! Siinä tapauksessa minä otan poikanne ja koetan Jumalan
+avulla saada hänestä ihmistä.
+
+RISTO. Mutta minulla oli vähän toistakin asiaa. Tulkaa nyt sentään
+istumaan. Eikö? No, tehkää niinkuin tahdotte? Niin, minulla oli vähän
+toistakin asiaa. Taidatte sen melkein arvatakin. Näette: minähän olen
+leskimies tällä haavaa. Eikö ole miehen hyvä yksin olla, niinkuin luemme
+sanassa. Eiköhän passaisi--mutta taitaa olla mielestänne liian aikaista.
+Minusta nähden, joutaisihan olla valmiiksi puhuttuna yhtäkaikki.
+
+VAPPU. Älkää lörpötelkö tyhjää. Minua ette kumminkaan saa vietellyksi.
+Tyytykää siihen, että kahden naisen elämän jo olette turmellut. On sitä
+siinäkin yhden miehen osaksi.
+
+RISTO. Kahden naisen elämän turmellut! Mitä puhetta tuo on?
+
+VAPPU. Vaimonne kuoli suruun ja huoleen teidän tähtenne.
+
+RISTO. Kuka sen on sanonut?
+
+VAPPU. Eikä siinä kyllin. Kahta kauheampaan tilaan olette vielä
+saattanut tuon onnettoman tyttöparan, jota poliisit täältä kuljettivat
+vastaani äsken.
+
+RISTO. Niinkö Homsantuun? Olkaa huoletta. Hänen kanssaan menetellään
+lain ja oikeuden mukaan.
+
+VAPPU. Ja minkä mukaan menetellään _teidän_ kanssanne?
+
+RISTO. Minun? Mistäs minua voitaisiin vetää edesvastaukseen?
+
+VAPPU. Ei mistään, sehän on selvä. Ei mistään! Maailma on teistä saanut,
+mitä on tahtonutkin, ei se teitä rankaise, eikä se teidän vikojanne
+vikoina pidä. Yksin papit ja tuomaritkin ovat puolellanne, sillä synti
+heidän silmänsä sokaisee. Pimeyden palvelukseen valon palvelijat
+valtaansa käyttävät. Mutta siihen ei toki kaikki lopu. Viimeinen sana ei
+vielä ole sanottu. Ja niin totta kuin herrallakin on herra ja
+vaivaisella Jumala, niin totta on myös, että te ja kaikki teidän
+vertaisenne kerran seisotte sen valtaistuimen edessä, johon ei ihmiset
+pääsekään oikeutta ja totuutta mielensä mukaan väärentämään. Silloin
+vasta teidän tuomionne langetetaan.
+
+RISTO. Missä se on, se valtaistuin?
+
+TOPPO. Niin, missä, minäkin kysyn.
+
+VAPPU. Siellä, missä _vanhurskaus_ elää ja hallitsee nyt ja
+iankaikkisesta iankaikkiseen. (_Menee pois_.)
+
+RISTO. Mitä hän tarkoitti?
+
+TOPPO. Eikö lie meinannut Jumalaa. Niin minä sen käsitin.
+
+RISTO. Saattoi sitä puolta olla. No, mut' jokohan tuo tosiaankin--?
+Eikö hiis'! En minä vielä säikähdä. Mistä Vappu sen asian tietää. Ei
+suinkaan hän ole Jumalan puheilla käynyt. Yks' vaimoihminen.
+
+TOPPO. Mutta, tiedätkös, kyllä minunkin kävi jo vähän sääli tuota tyttö
+pahaa.
+
+RISTO. Ole vaiti, velikulta. Älä rupea surkuttelemaan semmoista
+kapinetta. Kuka hänen käski tulla toista tappamaan, kuka. Vielä sääliä
+mokomaa. Kaikkea muuta.
+
+TOPPO. Niin, hyvä sinun on sanoa; mutta, mutta--
+
+RISTO. Mutta mitä?
+
+TOPPO. Jos sinä olit toimittanut hänet--? Semmoisessa tilassa sanotaan
+muutamain naisten olevan tykkänään suunnilta pois.
+
+RISTO. Pyh, joutavia! Lähdetään me anniskeluun. (_Menevät_.)
+
+
+Esirippu.
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11296 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b0d8792
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #11296 (https://www.gutenberg.org/ebooks/11296)
diff --git a/old/11296-0.txt b/old/11296-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f29bc9a
--- /dev/null
+++ b/old/11296-0.txt
@@ -0,0 +1,3904 @@
+The Project Gutenberg eBook of Työmiehen vaimo, by Minna Canth
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
+whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
+of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
+www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you
+will have to check the laws of the country where you are located before
+using this eBook.
+
+Title: Työmiehen vaimo
+
+Author: Minna Canth
+
+Release Date: February 26, 2004 [eBook #11296]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: UTF-8
+
+Produced by: Distributed Proofreaders Europe, Riikka Talonpoika and Tapio Riikonen
+
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖMIEHEN VAIMO ***
+
+
+
+
+TYÖMIEHEN VAIMO
+
+Viisinäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+MINNA CANTH
+
+
+1885
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
+
+
+_Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmalla
+ikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippu
+nousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Laura
+näyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämöllä
+oikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta,
+Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita. Ikkunan takaa kaikuu
+eläköönhuutoja._
+
+RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuolla
+kohdalla.
+
+VAPPU. Morsiamenako?
+
+RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois
+Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin.
+
+VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään.
+
+RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasia
+kuin kirjavia kissoja. Mikä arveluttaa?
+
+VAPPU. Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä.
+
+RISTO. Te olette liian varovainen.
+
+VAPPU. Parempi katsoa kuin katua.
+
+(_Eläköönhuutoja kaikuu uudelleen. Johanna nyökäyttää iloisesti
+päätänsä_.)
+
+JOHANNA. Näettekö tuota tyttöä, joka on kiivennyt ylös aidalle kadun
+toisella puolen.
+
+KATRI. Tuotako, joka tuolla kuutamossa seisoo ja niin armottomasti
+huiskii käsillään? Ihme ja kumma, ettei hän keikahda sieltä alas nurin
+niskoin.
+
+JOHANNA. Eikö se ole Homsantuu?
+
+KATRI. Toden totta. Hän se on.
+
+LAURA. Aivan selvästi. Jo minäkin hänet tunnen.
+
+LOTTA. Homsantuuko tuo? Ei ikipäivinä. Homsantuuta ei ole nähty
+kaupungissa puoleen vuoteen, mistä hän nyt sitten niin äkkiä olisi
+tuohon pyrähtänyt.
+
+JOHANNA. Sitä en tiedä, mutta hän se vain on. Lähetä, Katri hyvä, joku
+käskemään häntä sisään.
+
+KATRI. Älähän nyt. Homsantuutako sisään? Semmoisissa ryysyissä, kun hän
+luultavasti on.
+
+JOHANNA. Niin, mitä se tekee. Eihän vaatteet ihmistä pahenna.
+
+KATRI. No, eipä silti.
+
+(_Menee ovensuuhun ja puhuttelee hiljaa Heikkiä, joka sen jälkeen lähtee
+ulos. Teetä tarjotaan_.)
+
+LAURA. Vielä sinä kadut, että haetit Homsantuun tänne. Saatpas nähdä,
+hän käyttäytyy sopimattomasti taas niinkuin ainakin.
+
+JOHANNA. Mitä turhia. Ei Homsantuu ole niinkään häijy, kun häntä vain
+hyvästi kohdellaan.
+
+RISTO. Tahtoisinpa kuulla, mitä kuokkijat tuolla ulkona sanovat
+morsiamestani.
+
+YRJÖ. Kuulemattakin sen tietää, että he kiittelevät Johannaa siellä.
+
+RISTO. Ja kadehtivat minua. Niin, niin, Yrjö, kuinka lienee sinunkin
+laitasi. Monta vuotta kerrotaan sinun pitäneen Johannaa silmällä, mutta
+minä tulin ja sieppasin yks' kaks' tytön sinulta.
+
+YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen toki
+sanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesi
+sait.
+
+RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataa
+markkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkoja
+vielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirjan
+jo omaan huostaani. Katsokaapas tätä.
+
+KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää.
+Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos, Toppo? Kuusisataa
+markkaa tuo kullan poika sai vaimonsa myötäjäisiä. Emmekö lähde mekin
+naimaan.
+
+TOPPO. Helkkaria kanss'. Eihän niitä rikkaita tyttöjä kumminkaan joka
+miehelle riitä. Toiset saavat tyytyä köyhempiin taikka olla ilman. Ja
+minä puolestani olen ennemmin ilman, niin saan elää niinkuin itse
+tahdon.
+
+KUSTAA. Älä sano. Köyhänkin kun ottaa, niin saapa yhtäkaikki sen, joka
+housut paikkaa, ettei tarvitse polvet ulkona käydä.  RISTO. Niin, ja
+mikä siinä on, ettei mies saisi elää niinkuin itse tahtoo, vaikka
+akankin ottaa. Loruja? Tupakkaa piippuun, miehet.
+
+KUSTAA. Mutta kyllä minä sentään ennemmin rikasta haluaisin, minäkin.
+Paha vain, ettei niitä ole juuri niin hyllyltä otettavissa, niillä kun
+tavallisesti on monta pyytäjää. Millähän mahdilla sinä, Risto, sait tuon
+Johannan taipumaan, olisipa hyvä tietää.
+
+RISTO. Mitäs maksat, jos sanon sen sinulle?
+
+TOPPO. Älä huoli luvata mitään, Kustaa. Minä tuon konstin neuvon sinulle
+maksutta.
+
+RISTO. Sinäkö? No, annahan kuulla.
+
+TOPPO. Mitäs siinä muuta, kun vetää tyttöjä hiukan nenästä. Ja se on
+helposti tehty, sillä maailman menosta ne poloiset eivät tiedä, ei
+paljon mitään.
+
+JOHANNA. Mutta muistakaa minun sanoneeni: Homsantuusta tulee vielä
+ihminen, jahka aikaa kuluu.
+
+LAURA. Tuosta hurjasta? Ei ikinä. Semmoinen se on kapine. Jota ei saa
+työhön talttumaan, ei vaikka ihmeitä tekisi. Kerrankin, kun oli apunani
+vaatteita huuhtomassa, niin alkoipa hyötä hyviään tanssia avannolla.
+Mitä mustalaista lienee pannutkaan, mutta ei ruojalle olisi mikään
+voinut nauramatta olla. Ajatelkaas, kun hame oli vyötäisistä saakka niin
+jäässä, että seisoi kankeana ympärillä ja tämä vain lentää ja pyörii
+pitkin iljannetta kuin tuulispää. Johan semmoisesta ihmistä tulisi.
+Kyllä kai!
+
+LIISA. Älä sano. Soisisen emäntä Riistavedeltä kehui Homsantuuta maasta
+taivaaseen tässä tuonnoin. Kuuluu olleen heillä koko kesän ja tehneen
+työtä kuin hevonen.
+
+JOHANNA. Kas sitä vain.
+
+LIISA. Mutta pilkkanaan olivat sittenkin pitäneet, tyttö parkaa,
+varsinkin nuoret hurjapäät. Tietäähän niiden. Miten malttavat olla
+ilkeyksiään tekemättä.
+
+KATRI. Jospa hän antoi heille syytä.
+
+LIISA. Vielä mitä. Hän oli vain ollut niin tarkka, ettei raahtinut
+oikeinpäin syödäkään, kun, näet aikoo tänä syksynä mennä naimisiin.
+Täällä kaupungissa on sanonut olevan itsellään sulhasen.
+
+KATRI. Häntä varmaan on joku narrannut.
+
+JOHANNA. Ei tiedä
+
+KATRI. On kuin onkin. Kuka nyt tuommoista ottaisi.
+
+LAURA. Mustalainen kun hän vielä on päälle päätteeksi.
+
+LIISA. Eipäs olekaan, koska isä oli Tuusniemen Väänäsiä.
+
+LAURA. Mutta äiti oli mustalaista sukuperää, ja semmoinen ylenannettu
+kuuluu vielä olleenkin. Ei hän miehensäkään luona asettunut olemaan,
+vaan karkasi pois, ja Homsantuun hän olisi vienyt mukanaan, mutta
+Väänäsen sukulaiset ajoivat takaa ja ottivat lapsen pois. Sitten nuo
+mustalaiset, kelvottomat, olivat vielä tehneet taikoja ja panneet
+Väänäsen juomaan niin pahanpäiväisesti, että muutamassa vuodessa hävitti
+talonsa ja kaikki. Viinaan hän viimein kuolikin.
+
+JOHANNA. Ja jätti lapsensa turvattomana maailmanrantaa polkemaan.
+Homsantuu parka! Ehkä hänellä kumminkin olisi ollut äidin luona parempi.
+
+RISTO. Älä laske liikoja, Toppo. Minä en kuuna päivänä eukkoani pelkää,
+jos juoda tahdon. Ohoh, jopa jotakin.
+
+TOPPO. No, no, saadaan nähdä. Minkähän sille taidat, kun eukkosi sanoo:
+rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin kuten itse tahdot.
+
+RISTO. Minkäkö taidan? Heh, sepä kysymys. Kumpi omaisuutta hallitsee,
+mies vai vaimo? Tunnetkos sen verran Suomen lakia, veli veikkoseni?
+
+TOPPO. Kyllä minä tiedän, että laki antaa miehelle vallan, mutta näkyypä
+ne eukot osaavan pitää puoliaan kuitenkin.
+
+RISTO. Pahanilkisillä lienee jonkinlaisia konsteja ja koukkuja, mutta
+Johannapa ei ole semmoinen.
+
+(_Toppo hyräilee pilkallisesti ja panee tupakkaa piippuun_.)
+
+RISTO. Niin, niin, naura sinä vain. Ettenkö minä Johannaa tuntisi. Ja
+kohta saattekin nähdä, olenko minä mies vai kannanko suotta tämmöisiä
+jaloissani. (_Johannan luokse_.) Koskas niitä juomia tuodaan sisään?
+
+JOHANNA. Katri hyvä, mene kiirehtimään.
+
+RISTO. Ja pankoot joutuun nyt. Mitä ihmettä ne siellä viivyttelevätkin
+näin kauan. Aikoja sitten olisi miehille pitänyt väkeviä tarjota.
+(_Katri menee oikeaan_.)
+
+JOHANNA. Mitä arvelet Risto? Eikö tämä elämämme alku ole juuri kuin
+keväisen päivän nousu?
+
+RISTO. Siltäkö se sinusta tuntuu? Herran poika, kuinka kaunis sinä
+oletkin tänä iltana. Oikein sinua ilokseen katselee. Ja tuo pukukin on
+komea kuin rikkaan morsiamen ainakin. Kelpaa sinua näyttää omanaan, sen
+sanon.
+
+JOHANNA. Kunhan sinä vain olet tyytyväinen, muusta en välitä. Ja olethan
+sinä, Risto?
+
+RISTO. No, se on tietty. Vielä häntä kysyy. Niin minä olen kuin kolmen
+markan hevonen. Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun
+sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee. Peijakas, kun sais noin
+rikkaan ja kauniin tytön, ajattelee jok'ainoa itsekseen.
+
+JOHANNA. Vähät heistä.
+
+RISTO. Entäs seppä sitten! Usko pois, hän on haljeta harmiinsa, vaikka
+koettaa sitä peittää. No, tuollahan viimeinkin tuodaan juomat.
+
+(_Katri asettaa tarjottimen pöydälle. Risto kaataa laseihin_.)
+
+KATRI. Mitäs ne tyttäret nyt noin toimessaan ovat? Tänä iltana täytyy
+kaikkien olla iloisia. Ei näitä tänlaisia pitoja vietetä joka päivä.
+
+LIISA. Tuleehan täällä tiedämmä tanssiakin, vai kuinka, Johanna?
+
+JOHANNA. Tanssia saatte niin paljon kuin haluttaa. Risto on käskenyt
+Hakalan Jannen tuomaan viulun mukanaan.
+
+LIISA. Sepä vasta hauskaa. Minun jo varpaitani kutiaa hyppimisen
+innosta. Näytänkö teille, kuinka vanhaa piikaa tanssitaan? Antakaahan
+vähän tilaa.
+
+(_Laulaa puoliääneen ja tanssii_.)
+
+    Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan;
+    Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
+    Ett'ei noita, ett'ei noita pojat naida saa.
+
+LAURA. Oletkos siinä hurjastelematta. Kaikki katsovat tänne päin.
+LIISA (_lopettaa tanssin_.) Katsokoot. Minä siitä viis!
+
+JOHANNA. Sano Liisa: koska sitten saa tanssia ellei häissä.
+
+LIISA. Näettekö, Janne ottaa jo viulunsa esiin. Kohta ilo alkaa. Ja
+morsianta viedään ensimmäisenä lattialle. Mahdat sinä olla onnellinen
+tänä iltana, Johanna?
+
+JOHANNA. Onnelleni en tällä haavaa tiedä mittaa enkä määrää. Tänlaista
+päivää en vielä ikänäni ole elänyt.
+
+LIISA. Miekkonen. Koskahan tulee minun vuoroni?
+
+JOHANNA. Sitten, Liisa kulta, kun se oikea ilmestyy, se jolle Jumala on
+sinut määrännyt.
+
+LIISA. Niin, kuka sen tietää. Ehkä minun osalleni ei ole luotukaan
+ketään.
+
+JOHANNA. On varmaan. Sinulle niinkuin mullekin.
+
+RISTO. Terveydeksenne, hyvät vieraat. Tulkaapas maistamaan. Tänä iltana,
+miehet, saatte juoda niin paljon kuin haluttaa. Minä takaan, ettei
+meiltä tavarat kesken lopu. Noin. Antakaa mennä pohjaan saakka vaan
+yksin tein. Kas, niin. Kaadetaanpas kohta toista. Minun häissäni ei pidä
+kenenkään moittiman ryyppyjen välejä liian pitkiksi.
+
+KATRI. Kun eivät vain joisi itseään pahasti humalaan tänä iltana.
+
+JOHANNA. Eihän nyt toki. Kyllä Risto pitää varalla.
+
+KATRI. Jos hän sen muistaa.
+
+JOHANNA. Tietysti. Ei sitä tarvitse epäilläkään.
+
+LIISA. Ja mitä sitten, vaikka nyt hiukan joisivatkin. Silloinhan miehet
+aina ovat hauskimmillaan, kun ovat pikkuisen humalassa.
+
+VAPPU. Ettet vähän ajattele, Liisa. Saisit vaan juopon miehen, niin
+etköhän tuohon hauskuuteen pian kyllästyisi.
+
+LAURA. Mutta tosi se on, ettei nykyiset miehet oikein roveissaan ole
+muuta kuin pullon ääressä.
+
+JOHANNA. Ei sitä kumminkaan sovi kaikista sanoa. On niitä vielä
+siivojakin joukossa. Eikös ole, Vappu?
+
+RISTO. Nyt ne ovat täytetyt uudelleen. Ottakaa, miehet. Juokaa, ja
+juokaa vahvasti, juokaa siksi kuin maailma pyörii ympäri silmissänne, ja
+korvissanne humisee ja pauhaa pahemmin kuin Tampereen puuvillatehtaassa.
+Tiedätte silloin juoneenne Riston häitä.
+
+TOPPO. Oikein puhuttu. Huonot pidot ne ovat, joista miehet selvinä kotia palaavat.
+
+RISTO. Ja sitten aloitamme polskan. Eikö tuo viulusi ole jo viritetty,
+Janne? Annapas sieltä tulla oikeata tanssin säveltä. Noin, noin, hei
+vaan! Kyllä se Janne osaa. Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa
+itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. (_Hyräillen Johannan
+luokse_.) Kitkat, katkat, pitkät matkat. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa,
+Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti--
+
+JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin.
+
+RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma, ettei
+muut kuule. No, mitä maailman päivinä sinulla nyt onkaan?
+
+JOHANNA. Eihän täällä vain ruvettanekaan pitämään pahaa elämää tänä
+iltana? Minua jo alkaa pelottaa.
+
+RISTO. Pahaa elämää. Kissa vieköön. Sitäkö varten sinä noin totiseksi
+kävit. Älä turhia. Mitä pahaa elämää täällä pidettäisiin.
+
+JOHANNA. Jos miehet ryyppivät liiaksi ja humaltuvat.
+
+RISTO. Entä sitten. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olletikin tällaisissa
+pidoissa. Eihän tuo niin kumma olisi.
+
+JOHANNA. Se turmelisi meiltä koko hääilon. Risto kulta, olethan sinä
+ainakin varuillasi.
+
+RISTO. Niin minäkö? (_Hyräilee_.). Enkös minä häissäni sais' olla vähän
+päissäni?--Ei se ole mies, eikä mikään, tiedätkös, joka ei koskaan
+uskalla edes väkeviä nauttia.
+
+JOHANNA. Hiljaa, hiljaa, älä puhu niin kovasti. Sinä lasket leikkiä,
+Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle,
+jos sinä joisit itsesi humalaan.
+
+RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin--Kuules, Johanna, älä sinä unohda,
+mitä pappi meille äsken lausui.
+
+JOHANNA. Mitä niin?
+
+RISTO. Että mies on vaimon pää.
+
+TOPPO. Mies on vaimon pää, niinkuin kissa on hiiren pää.
+
+KUSTAA. Ja myöhä on hiiren haukotella, kun on puoliksi kissan suussa.
+
+RISTO. Oikein, Kustaa, oikein, ha, ha, ha. Myöhä on hiiren haukotella,
+kun on puoliksi kissan suussa. No, Johanna, jokos aloitamme?
+
+JOHANNA (_laskee molemmat kätensä Riston käsiin_) Aloittakaamme!
+
+(_Kaikki astuvat paikoilleen ja tanssivat polskaa. Tanssi käy yhä
+vilkkaammaksi, ilo nousee korkeimmilleen. Silloin aukeaa ovi ja Heikki
+raastaa sisään Homsantuuta, joka kaikin voimin panee vastaan. Tanssi
+taukoaa; itsekukin jää paikoilleen_.)
+
+HOMSANTUU. Minä en tahdo tulla, kuuletkos, minä en tahdo! Laske minut
+irti! sinä pakanan pallinaama, taikka minä puren sormesi poikki.
+
+RISTO. Kerttu! (_Vetäytyy syrjään_.) Mitä ihmettä tästä nyt tuleekaan.
+
+HEIKKI. Siivolla, siivolla! Herran poika, niin hän riehuu kuin Penttinen
+pappilan kaivossa. Kas, kas, kuinka terävät kynnet sillä on. Kiusan
+kappale!
+
+HOMSANTUU. Annatko mun olla.
+
+HEIKKI. Älä siinä suotta hihise, tulla sinun kumminkin pitää. Ei auta
+tässä velikullatkaan. Kustaa, ota sinä toisesta kädestä.
+
+JOHANNA. Ei, ei, älkää häntä väkisin tuoko.
+
+KUSTAA. Sittenpähän kumma lienee, ellei kaksi miestä tuommoista
+tytöntypykkää voittaisi. (_Viskaavat hänet yhdessä tempauksessa keskelle
+lattiaa_.) Kas noin! Semmoisia puhvia minä annan, sanoi Vallas, kun
+päänsä lankkuun puski.
+
+TOPPO. Mikä hiiden poropirkko tuo on?
+
+(_Kaikki nauravat ja suhisevat; tytöt vetäytyvät kuiskutellen vasempaan.
+Homsantuu seisoo jäykkänä, kädet nyrkissä kupeilla, katsellen tuimasti
+ympärilleen_.)
+
+JOHANNA. Tervetuloa, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Tuli nyt nurkkihin nuhina, sekä soppihin sohina.
+
+KUSTAA. Etkö kuule, Homsantuu, morsian puhuttelee sinua.
+
+HOMSANTUU. Nimeni on Kerttu.
+
+JOHANNA. Tervetuloa häihimme, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Pilkkapuikoksenneko minut tänne haetitte? (_Kädet
+lanteilla_.) Hyvä! Tässä olen nyt. Tehkää parastanne. Koettakaa saatteko
+minusta enemmän kuin minkä kirves kivestä saa.
+
+TOPPO. Ken on tuo satapaikkainen tytönhuitukka, jonka ikenet on
+irvallaan ja silmät kiljan kaljallaan.
+
+KUSTAA. Etkö sinä Homsantuuta ole ennen nähnyt? Hänet tuntee muuten koko
+maailma.
+
+HOMSANTUU. Sama juuri, jota kilvan olette kiehuttaneet
+kielikattilassanne ja hautoneet hammastenne välissä. Paljonko siitä
+työstänne lienette hyötyneet. Sanokaapa pilanpäiten. Syntiä saitte
+sydämen täyden, mutta sitähän teillä oli yllin kyllin jo entuudeltakin.
+
+TOPPO. Voi, saksan pukki, sitä sappea. Tohtiiko tuota ollenkaan lähelle
+mennä, vai suihkuaako sen suusta tuli, lenteleekö kipinöitä kielen alta.
+
+JOHANNA. Pois, Toppo! Kerttua ei saa kukaan pilkkanaan pitää, hän on
+kutsuttu vieras, niinkuin kaikki muutkin. Ehkä tahtoisit tulla tuonne
+toisten tyttöjen luokse, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. En.
+
+JOHANNA. Minä takaan, että he kohtelevat sinua hyvin, jos vain sinä
+puolestasi olet heille ystävällinen.
+
+HOMSANTUU. Ennen minä kuusia kumarran, kuin kumarran kunnottomia; ennen
+leppiä lepytän, kuin lepytän lempoloita.
+
+LAURA. Tuo hävytön!
+
+KATRI. Kuinka hän uskaltaakin!
+
+KUSTAA. Emmeköhän sieppaa tyttöä uudelleen käsikynkästä ja vie häntä
+samaa tietä jälleen pois.
+
+HEIKKI. Ja samaa hamppua, jolla hänet toimmekin.
+
+JOHANNA. Hiljaa! Ei saa noin katkeroittaa hänen mieltään. Kuulettehan,
+se on kylläkin katkera jo ennestäänkin. Kerttu, lasi viiniä, jos saan
+tarjota.
+
+HOMSANTUU. En huoli.
+
+TOPPO. Verkkasen tuli! Ei hän olekaan ruma, kun tarkemmin katson. Kaula
+on kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät kuin kaksi
+puolikypsää puolukkaa. Vähällä pitää etten jo rupea häntä rakastamaan.
+
+HOMSANTUU. Tule vain lähelle, niin revin sinulta silmät päästä.
+
+TOPPO. No, no, ethän nyt kumminkaan. Saapa kattikin kuningasta katsoa,
+ellei muualta, niin uunin päältä.  HOMSANTUU. Pakenetko, koira!
+
+TOPPO (_kavahtaa takaisin_). Älä, luojan luoma.
+
+HOMSANTUU (_jälleen kylmänä ja tyynenä_). Liekö minut luoja luonut,
+vaiko synti synnyttänyt.
+
+JOHANNA. Älä välitä heistä, Kerttu. He eivät saa sinulle tehdä mitään
+pahaa, niin kauan kuin olet minun turvissani.
+
+HOMSANTUU. Sinun turvissasi? Olenko minä mikään vaivainen, että minä
+turvaa tarvitsen? Mene loitommalle minusta. Sinua vihaan vielä enemmän
+kuin noita toisia.
+
+JOHANNA. Tyttö parka! Mikä sinun nuoren sydämesi on noin koventanut?
+
+HOMSANTUU. Kysy sitä noilta kylän herjoilta. Ja kysy sitä ennen kaikkea
+omalta kurjalta sulhaseltasi, joka piilee tuolla toisten takana, eikä
+uskalla tulla näkyviini.
+
+JOHANNA. Ristoa et saa soimata. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään pahaa.
+
+HOMSANTUU. Mahdan sen tietää.
+
+JOHANNA. Astu esiin, Risto. Älä anna hänen loukata kunniaasi ilkeillä
+syytöksillään.
+
+(_Risto tulee verkalleen esiin._)
+
+JOHANNA. Näet, Homsantuu, eikö hän uskalla.
+
+HOMSANTUU (_katselee hetken äänetönnä Ristoa, puhkeaa sitten raivosta
+tukahdetulla äänellä puhumaan_). Petit vaivainen valasi, söit kuin koira
+kunniasi.
+
+RISTO. Valehtelee, hi, hi, hi. Voi, peijakas, kuinka hän osaakin omiansa
+panna.
+
+JOHANNA. Ja sitä sinä vain naurat, Risto.
+
+HOMSANTUU (_menee lähemmäksi Ristoa, käsi ojennettuna_). Valehtelenko
+minä? Katso minua suoraan silmiin ja sano vielä kerran se sana, jos
+voit.
+
+JOHANNA. Voithan sinä, Risto!
+
+RISTO (_naurahtelee hiukan hämillään, kääntyy pois ja lausuu puoliääneen
+miehille_). Joutuu sitä johonkin tässä maailmassa, minkä sittapörrö
+seipääseen.
+
+JOHANNA (_tukahduttaen heräävää tuskaa_). Tee, niinkuin hän käskee,
+Risto. Minä tiedän, että sinä voit.  (_Hetken äänettömyys._)
+
+JOHANNA. Katso häntä silmiin, Risto. Syytön sinä kumminkin olet.
+
+HOMSANTUU. Käänny päin, jos uskallat, sinä kurja.
+
+JOHANNA. Tuolla tavalla annat itseäsi herjata kaikkien kuullen. Olisinko
+mies, kyllä häneltä suun tukkisin. En säälisi mokomaa ollenkaan.
+
+HOMSANTUU. Joko paljastat kyntesi sinäkin, laupias samarialainen?
+Mainiota! Tuota juuri halusinkin. Tulkaa nyt kimppuuni jok'ainoa, minä
+en teitä pelkää. Minä huudan sittenkin, että kajahtaa korvissanne: Risto
+on sanansa syöjä, valansa rikkoja, kunnottomin konna, pahin petturi
+auringon alla.
+
+JOHANNA. Suuri Jumala, etkö sinä puolusta itseäsi, Risto? Kiellä häntä
+jo viimeinkin; masenna tuo käärme, joka sylkee maihin myrkkyänsä.
+
+HOMSANTUU. Kiellä? Masenna? Minuako? Oho! Kiven alla on kieltäjäni, maan
+alla masentajani.
+
+RISTO. Mitä sinä nyt joutavia pauhaat, Kerttu. Sovitaan pois kaikki
+vanhat vihat, syödään kissan kirppulihat. Ja sitten tanssimme polskaa,
+se on toista kuin tyhjästä riiteleminen. Minä vielä kaadan sinulle
+viiniäkin, Kerttu, tulepas juomaan.
+
+HOMSANTUU. Kelvoton! Viinilläkö tahdot syntivelkaasi viruttaa?
+
+RISTO. Olipa tämä nyt sitten hyvinkin suuri synti. Kantänka, sanoi
+ruotsalainen. Kerrankos nuori mies hiukan narrailee kaunista tyttöä, ja
+etenkin tuonlaista halvempaa naista, kuin sinä olet, Kerttu parka, ilman
+että hänellä on sen totisempia aikomuksia. Eikös ryypätä, miehet?
+
+HOMSANTUU (_melkein mieletönnä_). Seis! (_Tukahdetulla äänellä_.)
+Minulla on vielä sana sanottavaa, ryyppää sitten vasta. Sinä
+teeskentelit rakkautta, kun petos asui mielessäsi, sinä ehdollasi
+syöksit minut turmioon. Niinpä sinun pitää myös ansaittu palkkasi
+saaman. (_Ottaa povestaan sormuksen, jonka heittää Riston eteen_.) Tuon
+kihlasormuksesi kanssa viskaan viimeisenkin hellemmän tunteen
+sydämestäni. Tästä hetkestä lähtien leimuaa siellä vain vihan ja
+kostonhimon liekit. Minun kiroukseni seuraa sinua aina kuolemaan
+saakka, vielä haudan tuolle puolenkin se ulottuu. Se painaa hartioitasi
+kuin vuori, se kalvaa rintaasi kuin mato, yötä päivää se sinulle
+muistuttaa kenen onnen ja elämän olet sortanut.
+
+JOHANNA. Auttakaa--minä pyörryn.
+
+YRJÖ. (_vie häntä tuolille istumaan_). Vettä, tuokaa vettä.
+
+VAPPU (_antaa Johannalle vettä ja hieroo hänen ohimoitaan_).
+
+HOMSANTUU. Joko nyt surkastuu tuo lemmen kukka? Joko lakastuu tuo
+kirkkokunnan kirkkain ja kansakunnan kaunein? Eihän vielä ole aika
+tullut. Nauti ensin sitä onnea, jonka toisen kadotukselle olet
+perustanut, nauti iloa ja lemmen ihanuutta niin kauan kuin voit. Minä
+sillä välin kiertelen kuin huuhkain teidän onnenne majaa ja huudan:
+kostoa, kostoa, kostoa! (_Syöksee ulos_.)
+
+(_Äänettömyyttä ja hämmästystä_.)
+
+VAPPU. Kuinka on sinun laitasi, Johanna?
+
+YRJÖ. Varsin huonosti, pelkään.
+
+JOHANNA. Ehkä se menee ohitse.--Olkaa tässä luonani te molemmat.
+
+TOPPO. Mutta kas, siinä tytössä oli vasta pippuria. Oikein tulista
+turkin pippuria. Voi, sen pahanen päivä! Niin seisoi Ristokin hänen
+edessään kuin vaivainen syntinen, eikä saanut sanaakaan suustansa.
+
+KUSTAA. Entä me muut sitten. Lempo vieköön, en ole minäkään usein niin
+nolostunut kuin äsken.
+
+LAURA. Siinä se nähtiin. Eikö käynyt aivan niinkuin minä jo sanoin.
+
+KATRI. Tarvitsi Johannankin häntä tänne tahtoa. Tietäähän sen hyvin
+entisestäkin, ettei Homsantuu osaa ihmisiksi olla.
+
+RISTO. Uh, uh, totta toisen kerran. Tämä pöyristys ei lähde ruumiista
+muulla kuin viinalla. (_Täyttää lasit_.) Mitä sinä sieltä haet, Toppo?
+
+TOPPO. Katselen, mihin se sormus joutui, jonka tuo visapää heitti
+maahan.
+
+RISTO. Anna velikulta olla, ei se maksa vaivaa. Se oli vaan tuommoinen
+vaskinen sormus: joutava, pahanpäiväinen, vaikka hän, hupakko, sitä
+povellaan kantoi. Tule ennen ottamaan ryyppy. Maljanne, miehet!
+
+(_Kolme kovaa lyöntiä kuuluu seinään. Kaikki säpsähtävät, varsinkin
+naiset_.)
+
+NAISET. Herra siunaa, mikä se oli?
+
+LEENA-KAISA. Kalma löi.
+
+ANNA-MAIJA. Vai lienee maailman loppu käsissä.
+
+TOPPO (_katsoo ikkunasta_). Eikö lieto! Homsantuu se vain seinää
+jymäytti, koska hän nyt tuolla nyrkkiä pui ja hyppää kuin villitty.
+
+RISTO. Ulos miehet! Ottakaa kiinni se riivattu ja viekää
+poliisikamariin.
+
+JOHANNA. Ei, antakaa hänen olla rauhassa.
+
+RISTO. Mitä vielä. Putkaan tyttö vain ja pian.
+
+TOPPO. Myöhäistä! Hän juoksee pois, ette häntä enää kiinni saa. Tuolla
+hän jo lentää niin kaukana, ettei koko tytöstä näy muuta kuin hame, joka
+tuulessa liehuu.
+
+RISTO. No, menköön sitten. Mutta peijakas hänet perii, jos hän vielä
+kerran mailleni tulee.
+
+LIISA. Semmoinen heittiö. Kun tärväsi koko ilomme. Saa nähdä, tuleeko
+tästä enää tämän parempaa.
+
+LAURA. Tuskin, koska morsiankin näyttää noin surkealta.
+
+LOTTA. Nämäpä vasta häät. Totta tosiaankin. Kannatti näitä tämmöisiä
+varten ostaa kukka rintaansa.
+
+KATRI. Ja minun kun piti vielä sijainen toimittaa, kun ei rouva muuten
+olisi laskenut.
+
+VAPPU. Onko sinun jo helpompi olla, Johanna?
+
+YRJÖ. Ehkä tahdotte vielä vähän vettä?
+
+JOHANNA. En minä tarvitse enää mitään. Kun vain jaksaisin sen verran,
+että pääsisin täältä pois.
+
+RISTO. Johanna taisi säikähtyä vallan hukkaan. Älä huoli olla
+milläsikään koko asiasta. Ei siitä semmoisesta kannata pahaa mieltä
+pitää. Kuuletkos! Ei, mutta katsokaas, kuinka hän on lapsellinen. Itkee
+nyt tuota.
+
+VAPPU. Onko se ihme? Menköön kukin itseensä. Ei mahtaisi olla niinkään
+hauskaa juuri hääiltana kuulla tuonlaisia sulhasestaan.
+
+RISTO. Minkälaista?
+
+VAPPU. Petoksia.
+
+RISTO. Petoksia! Kaikkea mun pitää kuulla. Vai petoksia. Olette te
+oikein hassuja. Petostako sekin on, jos tyttöjä hiukan narraa. Semmoista
+aina tapahtuu.
+
+TOPPO. Miesten narriksihan ne naiset on luotukin maailmaan. Eipä niillä
+mitä virkaa liene muuta.
+
+RISTO. Niinpä kyllä. Ja mitä pahaa siinä on, jos nuori mies kauniita
+tyttöjä rakastelee. Ei hän silti voi kaikkien kanssa naimisiin mennä,
+eipä vain.
+
+VAPPU. Mutta olittehan kihlannut tuon tytön, sen kuin ymmärsin.
+Minkätähden sitten jätitte hänen noin vain?
+
+RISTO. Minkätähden, minkätähden! Sepä kysymys. Tietysti sentähden kun
+sain paremman. Tottahan Johanna toista on kuin Kerttu, jolla
+tyttöparalla ei ole kunnon hamettakaan, saatikka sitten rahoja pankissa
+niinkuin tällä. Ennemminhän minä toki sinut otin, Johanna, etkä suinkaan
+sinä minulle siitä vihaa kanna, vai kuinka, he he, he.
+
+JOHANNA (_nousee_). Pois minun täytyy päästä,--pois vaikka mikä olisi.
+Auttakaa minua, tytöt, irti näistä koristuksista.
+
+RISTO. Mitä nyt? Mihin sinä aiot? Kesken kaikkea. Sano, hyvä ihminen.
+
+JOHANNA. En tiedä, kun vain pääsen pois. Tottapahan sitten selviää. Sen
+kumminkin tunnen, että me kaksi emme sovi yhteen.
+
+RISTO. Herra tule ja puserra, onko hän menettänyt järkensä?
+
+KATRI. Mitä sinä ajattelet, Johanna. Vallanhan sinä laitat itsesi
+ihmisten naurettavaksi.
+
+LAURA. Vastikään vihiltä päässyt ja nyt jo tahtoisi erota miehestään. Ei
+semmoista ole ikipäivinä kuultu.
+
+LOTTA. Ja mokomastakin syystä sitten. Hullun naikkosen tähden. Niin
+juuri; eihän Homsantuuta kukaan ihminen pidä viisaana.
+
+JOHANNA. Kuinka kovaan nuo neulat panittekaan. En saa niitä millään
+lähtemään.
+
+(_Repii kruunut ja harsot päästään.--Leena-Kaisa ja Anna-Maija tulevat
+esiin ja asettuvat molemmin puolin Johannaa_.)
+
+LEENA-KAISA. Katsokaa kuinka paha henki ihmistä riivaa, kun hänet vain
+kerran saa pauloihinsa.
+
+JOHANNA. Paha henki? Minua?
+
+RISTO. Niin kyllä. Pahan hengen yllytyksiä tuo on, ei muuta. Ei totisesti olekaan.
+
+VAPPU. Lieneehän, mitä lieneekin, mutta Johannan sijassa tekisin juuri
+samoin.
+
+LAURA. Toinen hyvä. Yllyttää vielä tuota hassua.
+
+KATRI. Mitäs Vapusta. Ei hän olekaan niinkuin muut. Ajattelee aina
+toisin kaikissa asioissa.
+
+LEENA-KAISA. Vappu on maailman lapsi. Älä kuuntele häntä.
+
+VAPPU. Mutta ajatelkaa, hyvät ihmiset, pikkuisen. Kuinka saattaisi elää
+yhdessä semmoisen miehen kanssa, johon ei voi luottaa. Mahdotonta
+suorastaan. Ennemmin toden totta menisin kaivoon.
+
+JOHANNA. Niin se on. Ennemmin kaivoon taikka sikoja paimentamaan. Älkää
+minua estelkö, vaan antakaa minun mennä.
+
+ANNA-MAIJA. Onneton, näinkö pian sinä pyhän vihkivalasi unohdat?
+
+JOHANNA. Vihkivalani? (_Painaa päänsä alas_.)
+
+LEENA-KAISA. Näinkö sinä miehesi tahdolle olet alamainen? Näinkö häntä
+miehenäsi ja herranasi kunnioitat?
+
+ANNA-MAIJA. Emmekö kaikki olleet tässä todistajina äsken, kun sinut
+Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?
+
+LEENA-KAISA. Ja käyttäytyäksesi kaikessa niin, että miehellesi
+kelpaisit.
+
+RISTO. Että miehellesi kelpaisit.--Niin papin sanat kuuluivat.
+
+ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt kuitenkin
+valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet.--
+
+RISTO.--sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon
+tähden.--Senkin pappi luki virsikirjasta.
+
+ANNA-MAIJA.--olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet,
+seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi. Voi,
+sitä kadotuksen syvyyttä, jonka partaalla sinä ihmisparka, seisot.
+
+JOHANNA. Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä
+Jumala, mitä nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään
+heikkouttasi, muistaen, että hänet on varustettu vahvemmalla luonnolla
+ja suuremmalla viisaudella.
+
+RISTO. Kyllä,--kyllä minä sen muistan. Ja että minun tulee vaimoa
+parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä
+turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis antamaan Johannalle
+anteeksi.
+
+LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta
+tästä.
+
+KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
+kiittää onneaan.
+
+VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
+
+JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
+
+VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
+tehneensä. En jaksa kuunnella.
+
+JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
+
+VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
+
+LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona huudetaan:
+Morsian ulos_!)
+
+KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa on
+tuommoisessa epäjärjestyksessä.
+
+LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
+jälleen tuota pikaa.
+
+KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki ja
+olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä se jo
+kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
+
+(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja
+tarjoaa miehille_.)
+
+VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan uhrilampaillekin
+huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä luulette,
+Leena-Kaisa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
+
+VAPPU. Muuten vain kysyn.
+
+LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten hyvin
+sopimatonta häävieraalle.
+
+VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
+
+JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu!
+
+VAPPU. Ei, kiitos paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut
+tarpeekseni. Hyvästi vain kaikki. (_Menee_.)
+
+RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
+Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
+niin pääsemme tanssimaan.
+
+KATRI. Se oli hyvä sana. Tanssia meidän täytyy, että morsiamenkin
+poskille tulee puna. Näettekö, kuinka kalpea hän on?
+
+JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy.
+
+RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia
+kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon
+iloisen Liisan kanssa. (_Hyräilee_.) Likka nätti ja sorea, poika potra
+ja korea, Likka tanssivi somasti, poika polkevi kovasti.--Eikös niin
+Liisa?
+
+TOPPO (_kumartaa Johannalle_). Saanko luvan.
+
+JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen.
+
+RISTO. Mitä nyt taas?
+
+JOHANNA. En minä jaksa, Risto. Olen niin väsynyt, ja aivan kuin
+kuumeessa. Varmaan kaadun, jos menen lattialle.
+
+RISTO. Vieläkös vain. Tule pois joukkoon. Tietysti sinun täytyy tanssia,
+kuinkas muuten.
+
+TOPPO. No, Johanna! Anna huolia honkasien, surra suuren suopetäjän ja
+tule sinä meidän kanssamme jalkoja heittelemään.
+
+RISTO. Joutuun, joutuun, Johanna. Kas niin. Ja te muut myöskin. Älkää
+viivytelkö noin, eihän tällä lailla ikinä pääse alkuun.
+
+(_Janne soittaa; kaikki asettuvat paikoilleen_).
+
+ANNA-MAIJA. Onneksi saimme Johannan järkiinsä sentään.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan kiitos, että kaikki päättyi näin hyvin. Minä jo
+pelkäsin, mitä tästä piti tulemankaan.
+
+(_Polska alkaa_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS
+
+
+_Kauppatori. Taempana vasemmalla muutamia kojuja ja pöytiä, täynnä
+kaikenlaista tavaraa. Myyjiä ja ostajia. Oikealla poikia, reput
+kainalossa, heittävät palloa. Perällä viisukauppias laulelee ja myy sen
+ohessa arkkiviisuja ympärillä seisoville, joiden joukossa nähdään
+Liisakin. Katri ja Laura ostavat vasemmalla kaaliksia. Etumaisena
+eräässä kojussa vasemmalla on Vappu myymässä._
+
+VIISUKAUPPIAS.
+
+    Istuen ihanassa,
+    raikkaassa lehdossa
+    nyt Akseli ja Hilda,
+    hänen morsiamensa,
+    kauniina kesäyönä
+    he rakkaudestaan
+    puhuivat muistellen
+    muinaista onneaan.
+
+    Ja ikävä ja hauska
+    se yö oli Hildalle,
+    hän armastansa lempi
+    ja nojas rinnalle,
+    hän suruissansa lauloi
+    ja huolin huokaili:
+    hyvästi, kauniit lehdot,
+    hyvästi, armaani!
+
+JOHANNA (_tulee oikealta, pysähtyy epävakaisena; katselee vuoron rahaa
+kädessään, vuoron myyjiä; itsekseen_). Yksi ainoa markka! Ei penniäkään
+enempää. Eikä tietoa, mistä toista tulee. (_Katselee hetken äänetönnä
+rahaansa_.) Mitä tällä nyt teen? Ostanko maitoa lapselle, vaiko leipää
+meille kaikille?
+
+(_Katri ja Laura tulevat häntä vastaan. Liisa huomaa heidät ja rientää
+arkkiveisu kädessä ja koppa käsivarrella heidän luokseen_.)
+
+KATRI. No, vielähän se Johannakin elää. Terve, terve! On siitä aikoja
+kulunut, kun sinut viimeksi näin.
+
+LAURA. Kuinka sinä olet hirmuisesti muuttunut. Ja vuosi on vasta
+kulunut, kun häitäsi vietimme. Ei sinua tuntisi enää samaksi
+ihmiseksikään.
+
+JOHANNA. Makasin ensin kauan aikaa sairaana ja sitten on taas pieni
+poikani ollut kipeänä. Kun kaiket yöt saa valvoa kätkyen ääressä, niin
+kyllä kasvot kalpenevat.
+
+LIISA. Vai niin, vai on sinulla jo poika. En minä ole tiennytkään. No, ei
+tässä maailmassa. Joko hän on vanhakin? Kolmen kuukauden, sanot? Ja
+kenenkä näköinen? Onko hän äitiinsä vai isäänsä? Minäpäs tulen häntä
+katsomaan jonakin päivänä. Vai on sinulla poika!
+
+JOHANNA. Hän on niin hento ja kivulias, lapsi raukka. Ehkä Herra hänet
+piankin korjaa.
+
+KATRI. Ei siihen ole taikaa. Kivuliaista lapsista usein tulee ihan
+terveitä, kun niitä vain hoidetaan. Kyllä oli meidänkin Iigori pienenä
+niin laiha ja huono, ettei suinkaan olisi luullut hänestä kalua
+saatavan. Mutta annas, kun rouva rupesi syöttämään pojalle munia ja
+hakattua tuoretta raavaan lihaa, niin heti se alkoi kasvaa ja lihoa
+oikein silmissä. Näkisitte vain kuinka riski ja terve hän nyt on.
+Posketkin niin punaiset ja paksut, että niitä ilokseen katselee.
+
+LAURA. Meidän Eveliinaa taas pidettiin mallashauteissa. Pantiin koko
+kappa maltaita aina kerrallaan korvoon. Koetapas sinäkin, Johanna, sitä
+keinoa.
+
+JOHANNA (_hymyillen_). Munia, lihaa, maltaita! Kyllä kuulee, että te
+palvelette herrasväessä. Ei noita kaikkia meikäläisten varoilla osteta.
+
+LAURA. No, hyvänen aika! Kaksi nuorta tervettä ihmistä ja yksi ainoa
+lapsi. Totta nyt tuolle jaksaisi hankkia vaikka mitä. Eikä ne semmoiset
+mallashauteet sitä paitsi koko maailmaa maksa. Mutta sinä olet vain niin
+tarkka, Johanna, siinä koko asia.
+
+LIISA. Olihan sinulla omia rahoja pankissa, osta niillä.
+
+KATRI. Niin, tosiaankin. Omia rahoja on ihmisellä, ettei tarvitse
+mieheltäänkään joka ropoa rukoilla, ja yhtäkaikki kehtaa varojen
+vähyyttä syyttää. Kuka olisi ennen aikaan uskonut sinusta noin ahnasta
+tulevan.
+
+LIISA. Mikä sinun on, Johanna? Oletko sairas?
+
+JOHANNA. Ei--en minä sairas ole. Välistä vaan ottaa niin pahasti
+sydämestä.
+
+KATRI. Ai, ai. Sinä näytät kovin huonolta. Jaksatko kävellä, vai tulenko
+taluttamaan sinua? Ethän vain kaadu?
+
+JOHANNA. Ei, anna minun olla. Kyllä se menee ohitse. Hyvästi nyt tällä
+kertaa, tytöt. Hyvästi, Liisa! Tule sitten joskus katsomaan poikaani,
+koska mielesi tekee.
+
+LIISA. Hyvästi, hyvästi. Kyllä minä tulen. Kuule, Johanna, vielä kun
+kysyn. Miltä sinusta nyt tuntuu miehelässä olo? Eikö se ole vähän
+hauskaa sentään?
+
+JOHANNA. Älä kaikkea kysele. Saat kai sen itsekin aikanaan kokea, lapsi
+parka. (_Menee jonkun verran vasempaan, pysähtyy ja puhuu itsekseen_.)
+Omia rahoja pankissa! Omia rahoja? Niin, olinhan ne rehellisesti saanut
+kokoon kymmenvuotisessa palveluksessani. Mutta, hyvä Jumala, olivatko ne
+sittenkään omiani? (_Menee Vapun luokse_.)
+
+KATRI (_katselee Johannan jälkeen_). Mikä tuota vaimoa vaivaa? Ei hän
+ole oikealla jäljellä, muistakaa minun sanoneeni.
+
+LAURA. Kuka hänet tietää. Minä en ole voinut kärsiä koko ihmistä enää
+sen jälkeen, kun hän niin tyhmästi käyttäytyi häissänsä. Vieläkö aiotte
+viipyä täällä? Minun ainakin täytyy lähteä.
+
+KATRI. Minun myös. Ei ole hyvä vitkastella, kun on toisen leivässä.
+
+LIISA (_katsoo koppaansa_). Voi Taavetti! Enhän minä vielä ole
+saanutkaan tarpeitani. Mahtaa rouvalla taas olla tortut lämpiminä, kun
+kotia pääsen.
+
+(_Liisa menee perälle tekemään ostoksia, Laura ja Katri menevät
+oikealle_.)
+
+VAPPU. Niinkuin sanoin, Johanna hyvä, nauloittain ei kannata myydä
+leipää nyt alle kahdentoista pennin, kun jauhot ovat niin kalliita.
+Mutta jos koko leiviskän ostat, saat vähän huokeammalla.
+
+(_Risto ja Toppo ilmestyvät perälle_.)  JOHANNA. En voi. Minulla ei
+tällä kertaa ole rahaa kuin yksi markka ja täytyy ostaa vähän maitoakin
+lapselle.
+
+VAPPU. Tuolla tulee miehesi; ehkä saat häneltä lisää.
+
+JOHANNA (_säpsähtää, kätkee kätensä esiliinan alle ja väistyy jonkun
+verran syrjään_).
+
+RISTO. Niin, mitäs nyt teemme, Toppo? Ryyppy pitäisi saada näin
+aamutuimaan, eikä ole rahaa. (_Vetää taskunsa nurin_.) Ei niin penniä.
+Toinen tasku tyhjä, toisessa ei mitään. Sano, velikulta, mikä tulee
+meille neuvoksi.
+
+TOPPO. Näetkö vaimoasi?
+
+RISTO. Johannaa? Onko hän täällä? No hitto, eukko ei ole tyhjin käsin
+torille tullut.
+
+TOPPO (_hyräilee_). Heijuu, ajunttanpoo, nostakaa ylös, laskekaa
+jo.--Vaimolla rahaa, miehellä ei. Muistatkos vielä, mitä sinulle
+häissäsi sanoin? Rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin juuri kuin
+itse tahdot. Kävikö toteen?
+
+RISTO. No, ei käynyt, ole siitä varma. Vai rahat ovat minun. Oho toki!
+Älä usko, rakas sielu, että kissa lentää. Johanna aina pitää neuvonsa ja
+hankkii itselleen jonkun pennin, mutta sekin kuuluu minulle, niin sanoo
+laki ja asetus.
+
+TOPPO. Mutta eukkosi, eikö hän ole toista mieltä?
+
+RISTO. Vastoin lakia ja oikeutta maassa? Ehei! Ei sitä niin
+sentään.--Elä maassa maan tavalla, taikka maasta pois.--Näetkös, kuinka
+hän minua pelkää. Piiloittelee ja hiipii pakoon kuin varas juuri.
+Todistus siitä, että hänellä on rahaa. Malta vähäisen, Toppo, kohta
+saamme ryypyt. (_Rientää Johannan luokse_.)
+
+TOPPO. Jokohan tuo tottakin onnistuu. En minä vain vaimon sijassa--
+
+RISTO. Johanna, odota, älä mene. Kuule onko sinulla yhtään rahaa?
+
+JOHANNA. Kuinka niin?
+
+RISTO. Minä olisin tarvinnut. Anna tänne, äläkä tee verukkeita, näenhän
+sen silmistäsikin, että sinulla on.
+
+JOHANNA. On yksi ainoa markka, jonka sain kutomapalkkaa kahdesta
+sukkaparista. En minä voi antaa sitä sinulle, Risto. Se täytyy panna
+ruokaan, sillä lapsi itkee kotona nälissään.
+
+RISTO. Joko sinä taas intät vastaan, vaikka hyvin tiedät, ettei se
+mihinkään auta. Tuo nyt vain kauniisti raha tänne, niin pääset
+vähemmällä vaivalla. Saat sinä aina toista sen verran kuin lapsen
+ruokaan tarvitset.
+
+JOHANNA. Kolme vuorokautta meni minulta ummelleen noita sukkia
+kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään.
+Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en
+ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä
+imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat menevät. Tuskin enää
+pysyn pystyssä.
+
+RISTO. Kehtaat vielä valittaa. Eikö se ole oma syysi. Olisit mennyt
+sepältä lainaamaan, niinkuin tuhannen kertaa olen sanonut. Hän sinulta
+ei kumminkaan mitään kieltäisi.
+
+JOHANNA. Enhän voi millään tavalla mennä velkaa tekemään, kun tiedän,
+etten sitä koskaan saisi maksetuksi. Koetan sitten ennemmin hankkia
+jollakin muulla keinolla taikka tulla ilman toimeen.
+
+RISTO. Tee kuin tahdot, mutta syytä myös itseäsi, jos puutetta kärsit.
+Ja vedä ja joutuin roposi esiin. Toppo tuolla nauraa, kun näin kauan
+saan sinua rukoilla.
+
+JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä
+julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja
+tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni
+penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa,
+ei hiventäkään. Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää
+ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki
+hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille
+tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut
+kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppikerjäläisiä meistä tulee
+tuossa paikassa, ei auta mikään.
+
+RISTO. Oletkos huutamatta siinä. Kaiken näköisiä. Kun rupeaa pauhaamaan
+keskellä toria aivan kuin hullu. Etkö sinä vähän häpeä. Ihmisetkin
+sinuun katsovat kuin kummaan.
+
+JOHANNA (_itkien_). Minkä sille taidan, kun olen näin onnettomaan tilaan
+joutunut. En suinkaan minä itsestäni välittäisi, mutta lapsi raukka kun
+saa kärsiä ja ihan nälkään nääntyä.
+
+RISTO. Niin, itke siinä nyt vielä ja ruikuttele. Hyvästäkin asiasta
+kuin yhdestä markasta. Luulisi jo olevan hengen hädässä.
+
+JOHANNA. Yhdestä markasta! Onko tämä sitten ensikerran, kun minulta
+väkisin otat hiellä ja vaivalla ansaitut pennini. Puhumattakaan niistä,
+mitkä olin kerännyt ennen naimisiin menoani.
+
+RISTO. Vai myötäjäisistäsi sinä tässä vielä rupeat ylpeilemään.
+Mokomastakin summasta, kuin kuusisataa markkaa. Moni vaimo on tuonut
+tuhansia ja kymmeniä tuhansia miehelleen eikä niistä sentään pitkiä
+puheita pidä. Olet sinä se kapine, totta tosiaan.
+
+JOHANNA. Ensi kerran niistä mainitsin ja olkoon myös viimeinen. En
+tiedä, kuinka tuo pääsi suustani. Kun mieli on katkera, tulee ihminen
+sanoneeksi paljon semmoista, jota ei tahtoisikaan.
+
+RISTO. Niin, olkoon nyt; mutta tuo raha hyvällä jo tänne, taikka minä
+käsken poliisia tuolta avukseni. Näytetään, saadaanko eukkoa
+tottelemaan, vai ei. No, kuinka käy? Joko minä huudan? Hei, po--
+
+JOHANNA. Ei, älä käske, tuossa on. Ottaisit henkesi samalla, että
+pääsisin tästä kurjuudesta.
+
+RISTO. Tästä kurjuudesta? Mikähän sinulla on hätänä siinä. Mene edes
+kotia tillittelemään, ettet joudu vielä koko kaupungin pilkaksi. (_Menee
+Topon luokse_.)
+
+TOPPO. Noo, tuliko rahaa?
+
+RISTO. Mikäs siinä oli. Näetkös tuota?
+
+TOPPO. Hei, pullon hinta. Nytpä meidän kelpaa.
+
+RISTO. Eukko minua vaan harmittaa. Kun pani vastaan, että pois tieltä.
+
+TOPPO. Jo minä arvasin. Mutta ole mies, kärsi kaikki. Onhan jo
+virsikirjassakin sanottu että miehen pitää usein vaimonsa heikkoutta
+kärsimän. Ne, näet, kun ovat noita maailman hentoja astioita.
+
+RISTO. Lähdemmekö sitten anniskeluun, vai kuinka?
+
+TOPPO. Tietysti. Sinne menemme ja elämme taas niinkuin herrat vaan tämän
+päivää. (_Laskee kätensä Riston kaulaan; laulaa_)--Ei saa moittia
+juomari-poikaa, juomari-poikaa, juomari-poikaa, mies sen on paikallansa.
+Ja mies se on paikallansa----(_Menevät oikealle_.)
+
+VAPPU. Mihinkä sinä jäit, Johanna? Tule pois leipä-kauppaan tekemään.
+JOHANNA. Toisen kerran, Vappu kulta. Nyt ei sovi.
+
+VAPPU. Minkätähden ei? Hintaako moitit?
+
+JOHANNA. Ei, en minä hintaa moiti, mutta tällä erää täytyy jättää
+ostokset sikseen.
+
+VAPPU. Tulehen kumminkin lähemmäksi, minulla olisi vähän muutakin
+puhumista. Kuule, etkö sinä tahtoisi ruveta kutomaan kangasta? Vörskyn
+rouva pyysi minua tässä tuonoin tiedustelemaan joltakulta luotettavaa
+ihmistä, joka olisi taitava semmoiseen työhön. Ajattelin kohta sinua,
+sillä muita en tunne, joiden rehellisyyttä voisin niin taata.
+
+JOHANNA. Voi, kuinka mielelläni otan kankaan kutomista, jos vaan saan.
+Sehän olisi minulle oikein suureksi avuksi näin tiukkana aikana, sillä
+aina kankaalla kumminkin enemmän ansaitsee, kuin muulla käsityöllä. Joko
+hän kuinka pian tahtoisi saada sen kuteille?
+
+VAPPU. Mene kuulemaan. Sano, että minä sinut lähetin. Mutta yksi asia
+vielä. Jos vain tahdot, niin saat minulta velaksi leipää. Tunnenhan
+sinut sen verran. Maksat sitten kun voit.
+
+JOHANNA. Tuhannen kiitosta! Nyt kun minulle tulee työtä, voin sen ehkä
+piankin suorittaa.
+
+VAPPU. Kas tässä on puoli leiviskää. Anna minä panen sen tuohon
+vaatteeseen.
+
+JOHANNA. Jumala palkitkoon sinulle hyvyytesi minua kohtaan, Vappu. En
+taida sinua niin kiittää kaikesta kuin pitäisi. (_Sitoo nyyttinsä,
+jättää hyvästi ja menee vasempaan_.)
+
+HOMSANTUU (_tulee juosten oikealta ja lykkää yksipyöräisiä kärryjä,
+joissa hänellä on perunoita.--Katupoikia seuraa häntä kintereissä_.)
+
+POJAT. Homsantuu, mustalaistyttö! Homsantuu! Kenen perunamaassa olet
+käynyt varkaissa?
+
+HOMSANTUU (_torjuu poikia luotaan_). Oletteko siivolla siinä. Menkää
+tiehenne mokomat.
+
+POLIISI. Missä olet noita kasvattanut?
+
+HOMSANTUU. En missään. Nostamapalkkaa olen saanut jok'ainoan. Mutta mitä
+se sinuun kuuluu?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Sui muoria, onko muorilla vaaria?
+
+TOINEN POIKA. Älkää menkö liian lähelle. Sillä on suu kuin syövällä sudella.
+
+KOLMAS POIKA. Varikseltako sinä, Homsantuu, olet varren saanut, ja
+korpiltako olet tuon nenän kopannut?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Kuinka sinusta tuli noin mustaverinen sitten vielä.
+Lieköhän emosi sinut kekäleistä keräillyt, sysilöistä synnytellyt?
+
+(_Risto ja Toppo tulevat perälle. Toppo estelee Ristoa menemästä
+Homsantuun luokse_.)
+
+TOINEN POIKA. Ettemmekö sinun sukuperääsi tuntisi, Homsantuu?
+Mustalainen äitisi oli.
+
+KOLMAS POIKA. Ruumenpurnu, tervatynnyri, sylttysammio--
+
+RISTO (_repäisee itsensä irti Toposta ja ajaa pojat pois_). Kyllä minä
+niille opetan. Pakenetteko siitä, vai? Semmoisia nulikoita. Koettakaapas
+vielä tulla tänne. (_Takaisin Homsantuun luokse_.) Hyvää päivää, Kerttu,
+taas pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?
+
+HOMSANTUU (_istuu kärryilleen ja viskelee perunoita palloina ylös
+ilmaan. Ei ole Ristoa näkevinään_).
+
+RISTO. Minä sinut pelastin noilta pojan pahuksilta.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Niistä olisin kyllä itsekin selvinnyt.
+
+TOPPO. Näet nyt, mitä sinä hänestä kostut. Kun viitsitkin tuon
+turjakkeen jäljessä juosta. Tule pois anniskeluun takaisin. Panemme pari
+peliä kontraa ja juomme pullon loppuun.
+
+RISTO. Mene edellä, minä tulen jahka kerkiän. Täytyyhän miehen toki
+entistä morsiantaan tervehtiä, vaikka ihme olisi, eikös niin, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Pysy vaan erilläsi. Minulla ei ole sinun kanssasi mitään
+tekemistä.
+
+TOPPO. Siinä sen kuulit.
+
+RISTO. Yhäkö sinä olet minulle äkeissäsi? Ja minussa, tiedätkös, tuo
+vanha rakkaus syttyi uuteen tuleen heti kun anniskelun ikkunasta näin
+sinun juoksevan ohitse.
+
+HOMSANTUU (_hyppää ylös_). Pois luotani.
+
+RISTO. No, no, hiljaa, hiljaa. Enhän minä sinulle pahaa tee.
+
+TOPPO. Perhana, kuinka uljas. Sinuun täytyy väkisenkin mieltyä,
+Homsaliisa, vai mikä sinä olet.
+
+HOMSANTUU (_kääntyy väkijoukkoon_). Eikö kukaan tahdo ostaa perunoita?
+Kaksikymmentäviisi penniä kappa.
+
+TOPPO. Päästäpä, Risto, minua likemmäksi. Paremmin minä kumminkin osaan
+tyttöjen kanssa leikkiä laskea kuin sinä.
+
+HOMSANTUU. Perunat ovat hyviä. Tulkaa katsomaan.
+
+TOPPO (_puoleksi laulaen_). Ofilia mansulalii, Ofilia
+mansulalii.--Muistatko vielä sukusi kieltä, sinä mustasilmä
+murheenlapsi? Ala bingelibii, ala dackeli dii, Saridoo! Ala hingeli bii,
+ala danckeli dii, Saridoo! Ala baskusi, nellusi, vatsusi, Sulamala,
+sulamala sumperin sutsatsii. Ofilia mansulalii, Simsilä, kimsilä,
+rattentaal.
+
+HOMSANTUU. Mitä siinä suotta leukojasi levittelet ja hampaitasi
+harjoittelet.
+
+TOPPO. Mustalaista se on, heimosi kieltä, etkö sitä tunne?--Ala bingeli
+bii, ala danckeli dii vaktartaa. Konsunellos vad, ala vengos vad, ala
+miira, miira Surted sudsura vaktartaa.
+
+HOMSANTUU. Noin kiehunee kielesi vielä kerran pirun pihtienkin välissä.
+
+TOPPO. Ei, Risto, lähdetään pois. Tuolle myrkkyhampaalle ei kannata
+suutansa pieksää.
+
+RISTO. Jahka minä koetan.--Kerttu kultani, kanamarjani, punakukkani,
+sokeritokkani, tule paiskaamaan kättä ja sano: pois vihojen vimmaukset,
+puhas siunaus sijahan!
+
+HOMSANTUU. Herjetkää minua kiusaamasta, te kyykäärmeet; muutoin ei
+kunnian kukko laula.
+
+RISTO (_laulaa_). Heija, veija, voikkoset ja heija veija vennen; Missä
+on se rakkaus, jok' oli meissä ennen--
+
+HOMSANTUU. Olisi minulla vain ase, niin kuoliaaksi sinut löisin tuohon
+paikkaan.
+
+TOPPO. Siinä vasta on kiukkupussi.
+
+RISTO. Karhun sappi sillä tytöllä on.
+
+HOMSANTUU. Karhun sappi ja kynsissä kymmenen viikatetta. Tule vaan
+lähelle, niin--
+
+RISTO. Ettäkö sinua pelkäisin, sitten? Johan nyt. Syliini sinut
+sieppaan, ennenkuin tiedät asiastakaan.
+
+HOMSANTUU. Anna minun olla, taikka noidun sinut suin syteen, päin
+saveen, jotta silmäsi kellelleen jäävät.
+
+RISTO. Ethän sinä edes osaa noitua. (_Ottaa häntä vyötäisiltä_.)
+
+HOMSANTUU (_repäisee itsensä irti ja viskelee häntä perunoilla_). Tuossa
+saat, tuossa, tuossa ja tuossa--
+
+RISTO. Voi, lasta. Perunoillako luulet aikamiehen voittavasi? (_Koettaa
+taas ottaa hänestä kiinni_.)
+
+HOMSANTUU (_ottaa hiekkaa maasta ja viskaa häntä silmiin_). Entäs
+nyt--entäs nyt--?
+
+RISTO. Älä hemmetissä! Pahus, kun sokaisi minulta silmät.
+
+HOMSANTUU. Saitko vihdoinkin tarpeeksesi.
+
+TOPPO. No, Risto, tappiollehan sinä taisit joutuakin.
+
+RISTO. Ole ilkkumatta. Tässä on tosi edessä.
+
+HOMSANTUU. Kunpa kirvelisikin vähän aikaa. Muistat silloin antaa minun
+vastedes olla rauhassa.
+
+TOPPO. Olisit totellut minua ja pysynyt anniskelussa.
+
+RISTO. Auttakaa, hyvät ihmiset. Eikö kellään ole vettä tai maitopisaraa?
+
+(_Ihmisiä kokoontuu ympärille. Homsantuu istuu kärryinsä reunalle_.)
+
+ERÄS EUKKO. Mikä silmille on tullut?
+
+RISTO. Tyttö tuolla viskasi ne täyteen hiekkaa ja multaa.
+
+EUKKO. Kuka tyttö?
+
+HOMSANTUU. Minä.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Mustalainen, pakana.
+
+TOINEN. Selkäsaunan sietäisit, mokoma.
+
+EUKKO. Istu tuonne kärryille, niin saan katsoa niitä tarkemmin.
+
+(_Homsantuu nousee ja antaa sijaa_.)
+
+RISTO. Niin ne polttavat kuin tulessa.
+
+EUKKO. Ihmekö se on. Hyvä Jumala, silkka verihän niistä lähtee. Elä mies
+poloinen, hiero niitä enää. Voi, voi. Ei näistä ikinä kalua tule, näistä
+silmistä.
+
+TOPPO. Oho? Jokohan tottakin niin hullusti kävi.
+
+EUKKO. Sokeaksi tulee mies parka auttamatta. Sanokaa minua
+valehtelijaksi.
+
+HOMSANTUU. Sokeaksi? Tuleeko hän sokeaksi?--Se ei ole totta.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Kyllä Sauna-Anna tietää. Hän on hyvä silmäin katsoja.
+
+HOMSANTUU. Eihän näkö niin vähästä voi mennä.
+
+EUKKO. Tule katsomaan. Silmät ovat kuin veripallot juuri.
+
+RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä
+kirveltää.
+
+HOMSANTUU. Pankaa niihin jotakin.
+
+EUKKO. Mitäs tässä nyt osaan niihin panna.
+
+HOMSANTUU. Rohtoa, voidetta. Ettekö tiedä neuvoa mitään.
+
+EUKKO. Kyllä, jos vain on rahaa.
+
+HOMSANTUU. Sitä saadaan. Sitä hankin vaikka kiven kolosta. (_Ottaa
+povestaan rahakukkaron_.) Tuossa aluksi. Lähettäkää joku apteekkiin.
+Uuteen apteekkiin, joka on tässä lähinnä. Pian, pian! Minä sillä välin
+toimitan enemmän rahaa. Eikö kukaan osta perunoita!
+
+(_Eukko kuiskaa jotakin eräälle pojalle, joka lähtee menemään_.)
+
+HOMSANTUU. Juokse, poika, juokse minkä ennätät.
+
+RISTO. Tuska vaan nousee nousemistansa. Kyllä minulta nyt silmä-kullat
+menivät.
+
+HOMSANTUU. Älä hätäile vielä. Odotetaan. Kohta tuo poika rohdot. Ehkä
+niistä on apua. Kun saat paljon rohtoja, oikein paljon. (_Juoksee
+perälle, jossa muutamia herroja seisoo tupakkaa polttaen_.)
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Tulipas tytölle hätä.
+
+TOINEN. Se on tietty. Johan nyt vähemmästäkin.
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, annatteko minulle rahaa? Minä tanssin teille
+niin ihmeen kauniin mustalais-tanssin.
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Tusan till vacker flicka.
+
+TOINEN HERRA. Zigenerska, tror jag.
+
+HOMSANTUU. Annatteko minulle rahaa?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Så innerlight hon ber.
+
+KOLMAS HERRA. Nej, men se på de ögonen!
+
+NELJÄS HERRA. Charmant!
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, saanko tanssia teille?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Vi låta henne dansa.
+
+TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
+
+KOLMAS HERRA. Ypperligt!
+
+NELJÄS HERRA. Tanssi, tanssi. Sinä kaunis tyttö. Me anta raha! Kaunis
+tyttö sa paljon raha. Paljon raha.
+
+HOMSANTUU. (_viskaa kärryt tieltään_). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
+
+(_Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
+
+    Ilta on raitis,
+    hauska on hyppely.
+    Sävel on kaunis
+    vilkas vippely.
+    Tulkaapa tänne
+    mua katsomaan,
+    teille ma tanssin
+    ja laulan vaan.
+    Ma hyppelen ja laulelen.
+    ma hyppelen ja laulelen.
+
+    Musta mun tukka,
+    kaunis mun vartalo.
+    Köyhä oon raukka,
+    kurja kohtalo,
+    päivällä tanssin
+    ja iloitsen,
+    öisin ma itken
+    ja huokailen.
+    Niin öisin itken, huokailen,
+    vaan nyt mä nauran tanssien.
+
+(_Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS
+
+
+_Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa._
+
+HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois täältä, kauas kauas pois.--Aina
+sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan
+tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta
+löytäisi. Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei
+yksikään ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan
+olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei
+kukaan rakasta. (_Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan
+itkuun_.
+
+--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja
+heidän kaksi lastansa jäljessä_.)
+
+HELKA. Hei, tulkaa tänne! Täällä on lato, jossa saamme oivallisen
+yösijan. Heinissä makaamme tuolla paremmin kuin höyhentyynyillä.
+
+ILONA. Muori, näetkö tuolla on joku pitkällään puun alla.
+
+HELKA. Totta maar', siellä on ihminen. Hei, kuka se?
+
+HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
+
+HELKA. Kies'avita, jopa sinä olet meitä melkein kurjempi. Mistä olet,
+poloinen?
+
+HOMSANTUU. Mistäkö olen? Niin, sanoisin, jos tietäisin. Onko
+turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa,
+Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo
+saunana ja aidan soppi suojana.
+
+ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä ole
+kotoa enempää kuin meilläkään.
+
+HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän
+seuraamme.
+
+HELKA. Kovin näytät vielä nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton.
+Eikö sinulla ole ketään maailmassa, joka sinusta pitäisi huolta?
+Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes?  HOMSANTUU. Ei ketään.
+Äitini on tiellä tietymättömällä, isäni lepää nurmen alla kirkkomaassa.
+Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, ystäviä ei armaampia
+kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mitäpä siitä. Ne eivät kumminkaan
+suotta soimaa, eivätkä niin kovalasti petä kuin ihmiset.
+
+HELKA. Totta, lapseni, totta!
+
+HOMSANTUU. Tästä lähtien en enää menekään ihmisten ilmoille, sillä
+heidän pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyvä olla. Ei ole kenenkään
+tiellä, ei kenenkään pilkattavana, eikä turmele silmiä keltään.
+
+ILONA. Voi, Hagert, minun käy niin sääli tuota onnetonta.
+
+HAGERT. Anna nyt, kun äiti häntä puhuttelee.
+
+HELKA. Mikä sinun on nimesi, tyttö raiska?
+
+HOMSANTUU. Kerttu.
+
+HELKA. Kerttu?--Kuuletko, Hagert, hänen nimensä on Kerttu. Entä
+sukunimesi, sukunimesi, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Väänänen.
+
+HELKA. Tuusniemeltä?
+
+HOMSANTUU. Sieltä oli isäni.
+
+HELKA. Ja äitisi, lapsi, kuka oli äitisi?
+
+HOMSANTUU. Sanotaan hänen olleen teidän heimoanne, sanotaan hänen
+jättäneen isäni, kun olin vielä pieni, vain kapalolapsi. Eikä hänestä
+sittemmin ole mitään kuultu.
+
+HELKA. Tule tänne sieltä puun varjosta, lapsi, tänne kuutamoon, että
+näen silmäsi. Ooh, taivaan taatto, olethan sinä oma Ailini, ihka
+elävänä. Hagert, katso noita silmiä, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta
+totisesti sinä olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule
+mummosi syliin.
+
+HAGERT. Terve, Kerttu, tässä näet enosi.
+
+ILONA. Ja tässä hänen naisensa. Nyt et enää ole yksin, Kerttu, sinulla
+on sukulaisia ja ystäviä.
+
+HOMSANTUU. Minulla sukulaisia, ystäviä? Onko se mahdollista? Entä
+äitini, missä on hän?
+
+HELKA. Maan povessa, lapsi. Heliät hiekat ovat hänen silmänsä peittäneet
+jo ummelleen kuusitoista vuotta. Äitisi sai paljon kärsiä, Kerttu,
+maailman rantaa vaeltaessaan. Kaikki tuimimmat tuulet antoi taivaan
+taatto hänen ylitsensä käydä.  HOMSANTUU. Äiti raukkani!
+
+HELKA. Näetkös, Kerttu, hän heitti heimonsa, hylkäsi oman sukunsa ja
+siitä hänelle rangaistus koitui. Turvapaikan ja paremman elannon luuli
+hän saavansa, kun meistä erosi, mutta silloin vasta poloisella apeat
+mielialat alkoivatkin. Miehensä kodissa hän oli kuin karilla lokkien
+seassa. Häntä vihattiin sukunsa tähden, sorrettiin ja vainottiin, siksi
+kunnes hän, lapsi sylissä, pakeni jälleen luoksemme. Mutta nuo pedot
+ajoivat häntä takaa ja riistivät sinut hänen rinnoiltaan, eikä siitä
+hetkestä saakka äitisi enää tervettä päivää nähnyt. Kaiho kalvoi hänen
+sydäntään ja vei koitopäiväisen viimein maailman vaivoista pois manalan
+majaan.
+
+HOMSANTUU (_hiljaa itkien_.) Onnellinen hän!
+
+HELKA. Monta vuotta on siitä ajasta vierinyt, ja me yhä vain maita
+mantereita kiertelemme. Mutta vasta nyt vei tiemme takaisin näille
+kammotuille seuduille. Mikä ihmeellinen sattuma meitä lieneekin yhteen
+johdattanut. Sinä tietysti tästä lähtien seuraat meitä, vai kuinka,
+lapseni?
+
+HAGERT. Totta vissiin, Kerttu. Älä ajattelekaan muuta.
+
+ILONA. Me pysymme yhdessä aina kuolemaan saakka, eikö niin, Kerttu?
+
+HELKA. Ja vaikkei olekaan tiluksia eikä kartanoita huostassamme, niin
+onhan sen sijaan tuo kultainen vapaus. Mitä meiltä puuttuu, kun
+samoilemme soita ja maita, kun metsissä käen kukuntaa kuuntelemme,
+taikka kun marjaisilla ahoilla päivän paisteessa venyttelemme.
+Maantiellä on majamme, turpeessa muut tupamme, ja lämmittävänä lietenä
+kaikkialla rakkaus ja yksimielisyys. Ei, vaikka mikä olisi, tätä elämää
+en vaihtaisi, en kuninkaan valtikkaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, minä seuraan teitä. Voi, tästä syntyy uusi elämä. Ja
+nuo lapset. Teidänhän ne ovat? Tulkaa syliini, pienokaiset, tulkaa. Minä
+pidän teitä niin hyvänä, niin kovasti hyvänä. Saahan serkku kantaa teitä
+sylissään aina matkalla, ja hoitaa ja vaalia teitä, saahan?
+
+LAPSET. Saa, saa.
+
+HOMSANTUU. Ja väliaikoina leikimme sokkosilla ja piilosilla ja
+hippasilla. Ja sitten serkku opettaa teitä tanssimaankin,--kaakkuria,
+köttöstä, pitkinsiltaa, kopukan vaihtoa ja hallin lumppua. Meille tulee
+niin hauskaa, niin ihmeen hauskaa. Mutta eikö sinua palella, raukka,
+kun kaulasi on noin avoinna. Näytäpäs, serkku sitoo huivin ympärillesi.
+Kas niin, nyt on lapsella lämmin. Mikä sinun on nimesi, pikkuiseni?
+
+TYTTÖ. Ilona minä olen niinkuin äitikin.
+
+HOMSANTUU. Vai olet sinä äitisi kaima. Ja sinä, poikaseni, sinä varmaan
+olet isäsi kaima.
+
+POIKA. Ei, minulla on oma nimi: Herman Gabriel.
+
+HOMSANTUU. Meistä varmaan tulee hyvät toverit, Herman, uskotko sen?
+
+HERMAN. Kyllä. Ja minä osaan jo laittaa perunapaistikkaitakin, mutta
+Ilona ei osaa. Mitäs ne tytöt semmoisiin pystyisivät.
+
+HOMSANTUU. Niin--perunapaistikkaita--(_Irtautuu lapsista ja nousee
+levottomana_.) Kuinka saatoinkaan sen unohtaa. Mummo, olethan sinä vanha
+ja kokenut, varmaan tunnet paljon lääkkeitäkin. Etkö voisi laittaa
+silmille semmoista voidetta, joka estää sokeaksi tulemasta. Minä
+päivällä heitin multaa erään miehen silmiin ja siitä sanotaan hänen
+tulevan sokeaksi! Ajatteles, sokeaksi, iäksi päiväksi sokeaksi! Ja minä,
+kurja, hänet niin onnettomaksi tein. Mummo, jos suinkin voit, niin
+paranna hänen silmänsä, muuten en koskaan enää saa rauhaa.
+
+HELKA. Minkätähden sinä hänen silmiinsä multaa heitit, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Kun minulla on niin paha luonto, mummo. Minä vihasin häntä,
+raivokkaasti aivan, ja minä tahdoin saattaa hänet turmioon. Olisi vain
+ollut ase kädessäni, varmaan olisin hänet kuoliaaksi lyönyt. Minä olen
+niin kiukkuinen ja minulla on niin kauhean häijy luonto.
+
+HELKA. Ja minkä tähden sinä häntä vihasit, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Minkätähden häntä vihasin? Niin, minkätähden! Kaiketi vain
+sentähden, että häntä ennen niin äärettömästi rakastin.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt?
+
+HOMSANTUU. Älä kysele kaikkia, mummo.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt, Kerttu? Minä tahdon sen tietää.
+
+HOMSANTUU. Ja jos hän olisi sen tehnytkin, mitä sitten? Voiko häntä
+soimata siitä, että hän jätti mustalaistytön, kun hänellä oli vara
+valita parempia. Kaikki muut olisivat tehneet samoin.
+
+HELKA. Tietysti, sehän on heidän tapansa. Ei se synti ole, jos mies
+halpa-arvoisen naisen viettelee ja onnettomaksi saattaa. Tuhannet ovat
+sen tehneet eikä sitä heille ole viaksi luettu. Ei heitä siitä sakoteta
+eikä panna linnaan. Voi, teitä kristityitä, minkälaisia te olette.
+Ulkokullatuita, tekopyhiä, ei muuta. Kyllä ovat hurskaita olevinaan, kun
+pyhäisin istuvat kirkossa ja kuuntelevat pappinsa ikävää saarnaa, mutta
+annas, kun selkänsä kirkkoon kääntävät, niin kohta susi astuu esiin
+lampaan nahasta. Toisin ne kurjat opettavat, toisin ne elävät, se on
+totinen tosi. Ja olen minä niin mustalainen kuin olenkin, mutta sen vaan
+sanon: minua nuo ihmiset inhottavat.
+
+HAGERT. Älä kaikkia sentää tuomitse, muori. On lampaan päässä hyviäkin
+paikkoja.
+
+HELKA. Minä en ole hyviä nähnyt, niin paljon kuin olenkin maailmaa
+vaeltanut. Yhtäläisiä ovat kaikki, ei toinen ole toistaan parempi. Ja
+meitä he sitten vielä hylkivät, pitävät meitä koiriaan halvempina.
+Sanovat Jumalansa meitä kironneen ja ikuiseen maanpakoon tuominneen. Ja
+yhtäkaikki pitäisi meidän käymän kirkossa, ja palveleman tuota Jumalaa.
+Kyllä kai! Kuinka olikaan asia? Sinä tahdoit minua auttamaan sitä
+miestä, joka sinut on pettänyt? Laittamaan voidetta hänen silmilleen?
+
+HOMSANTUU. Niin, mummo, jos vain suinkin voit sen tehdä.
+
+HELKA. Voisin kyllä, mutta minä en tahdo. Kuuletko, minä en tahdo.
+Pikemminkin laittaisin hänelle sellaista voidetta, joka viimeisenkin
+valkeuden hänen silmistään veisi. Niin siihen minulla, jumaliste,
+olisikin halua.
+
+HOMSANTUU. Sinä voisit parantaa hänen silmänsä etkä tahdo. Etkö
+sittenkään, vaikka tiedät, että minun täytyy hukuttaa itseni, jos hän
+tulee sokeaksi.
+
+HELKA. Mitä hullua! Sinäkö hukuttaisit itsesi sen miehen tähden, joka
+sinut on pettänyt? Sinä niin paljon säälisit noita petoja, jotka äitisi
+kuolemaan saattoivat ja jotka heimoasi kiroavat. Ei! Niin mieletön ei
+ole minun tyttäreni tytär. Sitä et saa minua uskomaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, lyhyesti: parannatko hänen silmänsä, vai et?
+
+HELKA. En! Ja vaikka hän iankaikkisesti pimeydessä vaeltaisi, en! En
+sittenkään, en!
+
+ILONA (_kietoo kätensä Homsantuun kaulaan_). Kerttu, älä tällä hetkellä
+puhu mummolle enää mitään siitä asiasta. Odota siksi kuin hänen mielensä
+lauhtuu.
+
+HELKA. Mitä kuiskuttelet siellä, Ilona? Pois, latoon tuonne lapsinesi.
+Ja heinille nukkumaan nyt kaikki. Sinä myöskin, Kerttu. Taikka
+jäähdyttele vaan ensin luontoasi täällä ulkona, jos niin tahdot. Mutta
+älä puhu minulle sanaakaan enää siitä miehestä, muista se. (_Menee
+toisten jäljessä latoon_.)
+
+HOMSANTUU. Hyvästi, mummo! Hyvästi, te kaikki. Minua ette enää näe.
+Parempi olla järven pohjassa siikojen sisarena, kuin tuommoisten
+kovasydämisten sukulaisten parissa. (_Aikoo lähteä_.)
+
+RISTO (_oikealta_). No, hei! Sainpa kuin sainkin sinut käsiini. Jo minä
+arvasin, ettei sinua muualta ollut etsiminen kuin Niittylän
+heinäladosta.
+
+HOMSANTUU. Kuinka on silmiesi laita, Risto? Tuletko tottakin sokeaksi?
+
+RISTO. Pahaa pelkään. Eihän niitä tahdo kärsiä katsella paljon
+ollenkaan. Varsinkaan tällä toisella.
+
+HOMSANTUU. Mutta rohdot ja voiteet? Eikö niistä ole apua?
+
+RISTO. Mitäs tyhjää. Kahta hullummin rupesi vain kirvelemään.
+
+HOMSANTUU. Miksi et minulle kosta, Risto? Ottaisit puukkosi ja pistäisit
+sen rintaani.
+
+RISTO. Johan nyt. Siitäkö ne sitten paranisivat.
+
+HOMSANTUU. Kun voisin edes jollakin tavalla tämän sovittaa sinulle,
+Risto.
+
+RISTO. Ja tahtoisit sen todellakin tehdä, Kerttu? Totta puhuen, siinä
+toivossa tänne tulinkin jäljessäsi.
+
+HOMSANTUU. Josko tahtoisin! Kysy sitä. Henkeni antaisin, kun vain saisin
+sinulle näkösi jälleen.
+
+RISTO. Se nyt on mahdotonta. Mutta voisithan minua hyvittää jollakin
+muulla tavalla.
+
+HOMSANTUU. Risto, minä tiedän! Itse et enää voi ansaita elatustasi, jos
+tulet sokeaksi. Mutta minä teen työtä ja elätän sinua. Ja minä jaksan
+tehdä, saatpa nähdä. Ei ole kellään niin paljon voimia kuin minulla.
+Kuinka hullu olinkaan. Järveen päätin jo mennä, kun olin niin suuttunut
+itseeni ja elämään. En tullut ajatelleeksikaan että voisin olla sinulle
+avuksi ja hyödyksi.
+
+RISTO. Saattaisihan tuo tosiaankin olla. Mutta naisen työstä maksetaan
+niin vähän. Ei niillä tuloilla pitkälle juosta.
+
+HOMSANTUU. Niinpä tiedän minä toisenkin neuvon. Kuljen markkinoilla ja
+tanssin ja laulan. Ja herrojen juomatiloissa vielä paremmin. Ooh, kyllä
+minä keinot keksin. Muistatko kuinka paljon rahaa nuot herrat tänäkin
+päivänä antoivat minulle torilla.
+
+RISTO. Niin, tuo ei ole hullumpi tuuma. Jotakin sinnepäin minäkin
+ajattelin.
+
+HOMSANTUU. Sinä elät kuin kreivi tästä lähtein, Risto. Aina vähän päästä
+minä kannan sinulle rahoja. Ja silloin käy mielesi joka kerran
+iloiseksi. Eikös niin, Risto?
+
+RISTO. Se on tietty. Kun saan rahaa.
+
+HOMSANTUU. Mikä hupakko minä olen. Itken ja nauran yhtäaikaa.--Tuntuu
+niin hyvältä ja kevyeltä nyt, vaikka kyyneleet vielä silmissäni. Ihme,
+etten kohta huomannut, millä tavalla voisin vähän parantaa tuota
+onnetonta tekoani.
+
+RISTO. Olet sinä yhtä kaikki oikein soma. Semmoinen kummallinen luonto.
+Niin äkeissäsi vielä tänä aamuna ja nyt noin hyvä taas. Mihin sinun
+kiukkusi joutui, kun siitä ei enää ole merkkiäkään jäljellä?
+
+HOMSANTUU. Se vaipui kuin vaha tuleen. Katosi kuin kaste kankaalta. Älä
+sitä enää muistele, Risto. Häpeän jo itsekin tyhmyyttäni.
+
+RISTO. Mutta tiedätkö mitä, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Anna kuulla.
+
+RISTO. Ota minut mukaasi, niin kuljemme yhdessä markkinoilta
+markkinoille ja kokoomme rahaa oikein kosolta.
+
+HOMSANTUU. Yhdessä? Sinäkö ja minä?
+
+RISTO. Niin, me molemmat juuri. Näes, minä kumminkin tunnen paremmin
+herrojen kokouspaikat ja sen semmoiset. Et sinä niistä selkoa saa, ellen
+minä tule sinua neuvomaan ja viemään.
+
+HOMSANTUU. Mutta kuinka voit sen tehdä, jos sokeaksi tulet?
+
+RISTO. Ehkä en sentään tulekaan. Niin, tarkoitan tietysti, etten aivan
+umpisokeaksi tulisi.
+
+HOMSANTUU. Entä Johanna?
+
+RISTO. Jääköön tänne ja elättäköön itse henkensä. Ei hänellä ole
+hätäpäivää. Työtä saa niin paljon kuin tahtoo tehdä.
+
+HOMSANTUU. Niin, mutta--
+
+RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee.
+
+HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista?
+
+RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat?
+Lähdemmekö yhteen matkaan?
+
+HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta.
+
+RISTO. Mummolta?
+
+HOMSANTUU. Mummolta ja enolta, jotka nukkuvat tuolla ladossa. Heidän
+seurassaan meidän kaiketikin tulisi vaeltaa.
+
+RISTO. Helkkarissa! Vai on siellä ladossa ihmisiä. Puhutaan sitten
+hiljaa. Tule istumaan tuonne puun juurelle, Kerttu, niin saamme
+jutella,--tuonne vähän kauemmaksi.
+
+HOMSANTUU. Miksi juuri sinne. Onhan tässäkin yhtä hyvä.
+
+RISTO. Ei, tule tuonne, niin supatan jotakin korvaasi. No,--mitä sinä
+epäilet?
+
+HOMSANTUU. En tiedä. Nyt on jo yö ja siellä on niin pimeä.
+
+RISTO. Älä ole lapsellinen, tule pois vain. (_Vetää Homsantuuta
+kädestä_.)
+
+HELKA (_huutaa ladosta_). Kerttu! Hei, Kerttu, oletko siellä ulkona?
+
+HOMSANTUU (_vetää kätensä pois_). Laske minut, mummo huutaa. Ja mene
+pian pois, Risto; mene mene, ettei mummo näe sinua.
+
+RISTO (_tarttuu vielä uudelleen häneen_). Hiljaa!--Odotetaan pikkuisen,
+ei suinkaan hän tänne tule.
+
+HELKA. Kerttu, missä olet?
+
+HOMSANTUU. Päästä minut, Risto, kyllä hän tulee. Parin päivän päästä
+saat minusta tietoja, hyvästi siksi.
+
+RISTO. Onko se varma?
+
+HOMSANTUU. Luota siihen. Nyt hän jo tulee.
+
+RISTO. Hyvästi sitten niin kauaksi! (_Menee_.)
+
+HELKA (_katsoo ladon ovelta_). Mitä viivyt siellä niin myöhään? Tule
+pois nukkumaan jo.
+
+HOMSANTUU. Mummo, kuule! Rakastatko minua vähääkään?
+
+HELKA. No, hei, lapsi! Miksi sitä noin rajusti kysyt. Tietysti minä
+sinua rakastan. Olethan omaa sorrettua heimoamme, ja olethan omaa
+lihaani ja vertani. Tietysti minä sinua rakastan.
+
+HOMSANTUU. Sitten otat ystäväni myöskin omiesi joukkoon ja katsot häntä
+samoin kuin minuakin sukuumme kuuluvaksi. Teethän sen, mummo?
+
+HELKA. Tarkoitatko tuota miestä, joka sinut petti?
+
+HOMSANTUU. Hän ei sitä enää tee.
+
+HELKA. Ja ellen suostuisikaan ottamaan häntä mukaan, mitä sitten,
+Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Niin vaellamme silloin omia teitämme.
+
+HELKA. Lapsi, lapsi, sinä olet sokea, vaan ei tuo mies, jota ystäväksesi
+sanot. Tule latoon nyt täältä yökylmästä. Ei ole terveellistä valvoa
+öitä yksinäisyydessä, Kerttu. Äitisi noudatti sitä tapaa eikä se hänen
+sydänsurujaan lieventänyt.
+
+HOMSANTUU. Vastaa minulle ensin. Suostutko vai et?
+
+HELKA. Täytyneehän mun. Mikä siinä muukaan auttaa.
+
+HOMSANTUU. Kiitoksia, mummo!
+
+HELKA. Mutta tiedä myöskin: jos hän vielä kerran sinut pettää, silloin
+minä hänet surmaan.
+
+HOMSANTUU. Jos hän vielä kerran minut pettää, niin _sinä_ et häntä
+surmaa, vaan minä.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS
+
+
+_Johannan ja Riston asuinhuone. Vasemmalla kangaspuut, joissa kuteilla
+oleva kangas on kiinni. Oikealla kätkyt. Peräseinällä oikealla vuode;
+keskikohdalla ovi porstuaan. Johanna istuu jakkaralla, tuudittaen lasta.
+Risto on pitkällään vuoteella._
+
+JOHANNA (_laulaa hiljalleen_).
+
+    Tuuti lasta tuonelahan,
+    tuonne kirkon kammiohon.
+    Siell' on tupa turvekatto,
+    hieno hiekka peltomaana.
+    Tuonen viita, rauhan viita!
+    kaukana on vaino, riita,
+    kaukana kavala maailma--
+
+RISTO (_kääntyy kärsimättömänä toiselle kyljelleen_). Oles tuossa
+hiljaa, että saan maata.
+
+JOHANNA (_lakkaa laulamasta. Liikuttelee vielä hetken kätkyttä
+tarkastaa, onko lapsi nukkunut, ja nousee hiljaa_). Risto,--oletko
+valveilla?
+
+RISTO. Niin mitä sitten?
+
+JOHANNA. Pyytäisin sinua pikkuisen aikaa kaitsemaan lasta. Minun täytyy
+käydä Vörskyn rouvan luona saadakseni kuteita kankaaseen.
+
+RISTO. Viivytköhän siellä kauankin?
+
+JOHANNA. En kuin siunaaman hetken.
+
+RISTO. Ihan olen hukassa, jos se sillä aikaa herää ja rupeaa huutamaan.
+En minä sitä koskaan saa taukoamaan, koetan tai olen koettamatta.
+
+JOHANNA. Tuskin hän herääkään tällä välin, kun vasta juuri nukkui.
+
+RISTO. Saattaisit pyytää Vörskyn rouvalta pari markkaa rahaa työsi
+päälle. Ei suinkaan hän sitä kiellä.
+
+JOHANNA. Se on niin vaikeata, Risto. En minä voi mennä etumaksua
+pyytämään. Eikä meillä tällä haavaa ole suurempaa tarvettakaan, kun on
+leipää ja särvintä kotona.
+
+RISTO. Tarvitaanhan sitä rahaa muuhunkin, ei vain ruokaan. Saappaanikin
+ovat rikki, pitäisi viedä niitäkin paikattavaksi.
+
+JOHANNA. Onhan sinulla toinen pari ehjiä. Pidä niitä siksi kuin saan
+kankaan kudotuksi. (_Ovella_.) Kai sinä sitten olet kotona sen aikaa,
+ettei lapsi jää yksin?
+
+RISTO. Ala mennä; ehkäpä tuosta huolen pidän.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_huutaa_). Taikka,--joko se meni? Johanna! Kuules vielä kun
+sanon, Jo-han-na!
+
+JOHANNA (_aukaisee oven ja seisoo kynnyksellä_).
+
+RISTO. Tuo sieltä nyt kumminkin vähän rahaa mukanasi, että saan edes
+pullon olutta taas pitkästä aikaa.
+
+JOHANNA. Mahdotonta! Mitä rouva sanoisi, jos pyytäisin häneltä rahaa
+olueen?
+
+RISTO. Onko sinun pakko sitä hänelle ilmoittaa, hupsu. Voithan sanoa
+minun olevan sairaana, esimerkiksi, ja tarvitsevan rohtoja.
+
+JOHANNA. En minä rupea valehtelemaan, Risto.
+
+RISTO. Et rupea, et rupea! Tuommoinen sinä juuri olet. Aina ja aina
+vastahankaan, ei koskaan myötä. Mene sitten tiehesi siitä, että kerran
+takaisinkin joudut, mene joutuin.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_haukottelee pitkään ja nousee sitten istumaan_). Ei tästä ole.
+Illat ikävät ja päivät pitkät kuin nälkävuodet. Eikä sitä
+Homsantuutakaan kuulu tulevaksi, vaikka niin varmaan lupasi. Pitänee mun
+lähteä häntä hakemaan taas.
+
+TOPPO (_pistää päänsä ovesta sisään_). Morjens! Kotonahan sinä oletkin?
+
+RISTO. Missäpäs sitten.
+
+TOPPO. Vielä hän kysyy. Anniskelussa sinua enimmäkseen on tähän saakka
+tavattu.
+
+RISTO. Mitä siellä ihminen enää tekee, kun rahat ovat menneet
+huithelkkariin.
+
+TOPPO. Eikä ne sinun kynsissäsi kauan riittäneetkään, se täytyy
+tunnustaa.
+
+RISTO. Oliko kumma. Yksi kuusi sataa markkaa. Ei sillä pitkälle juosta.
+
+TOPPO. No, eihän se niin suuri summa liene mennäkseen, vaikka kyllä saa
+hikoilla, ennenkuin se koossa on.
+
+RISTO. Kävitkö muuten anniskelussa?
+
+TOPPO. Sieltä juuri tulen.
+
+RISTO. Ja siellä oli miehiä?
+
+TOPPO. Kuinkas sitten. Ainahan siellä väkeä on, oli aika päivästä mikä
+hyvänsä.
+
+RISTO. Päivästä taikka yöstä. Kyllä me sentään olemme niitä velikultia,
+Toppo, kun kaikki ympäri käy.
+
+TOPPO. Älä sano! Mehän tässä vasta parhaita miehiä olemmekin, jos oikein
+ajattelet. Tuskin maailma pystyssä pysyisikään ilman meitä.
+
+RISTO. Ole nyt! Ihanko sinä tuota tosissasi sanot?
+
+TOPPO. No, kuulehan! Kenen hartiat täällä kuorman kantavat, herrainko
+vai työväen? Kuka työn tekee, ja kuka työstä hedelmät nauttii, selitäpäs
+se seikka.
+
+RISTO. Niin, niin, voi olla. Mutta minä oikeastaan tarkoitinkin
+tällaisia maailmanmattia, kuin sinä ja minä ja moni muu.
+
+TOPPO. Jotka muka juomme. Vaan siinäpä se juuri onkin. Näes, tässä
+maassa on meidän osamme niin ylen viisaasti järjestetty, ettemme missään
+tapauksessa ole tarpeettomia jäseniä yhteiskunnassa. Elimme niin tai
+näin, aina me vain autamme maan parasta. Jos teemme työtä, se on hyvä,
+jos juomme, ei sekään ole paha. Ellei olisi viinan juojia, ei olisi
+viinakeittimöitä, ellei olisi viinakeittimöitä, ei valtio saisi
+viinaveroja. Ja millä se sitten kouluja ja rautateitä laittaisi?
+
+RISTO. Tosiaankin! Kun minä en ole tullut tuota ajatelleeksi. Sinä et
+ole mikään tyhmä mies, sinä, Toppo.
+
+TOPPO. Mutta herrat sen sijaan! Juovat kalliita ulkomaan juomia, käyvät
+ulkomaan verassa, ruoat, huonekalut ja vihon viimeisetkin tarpeettomat
+tarpeet, kaikki vaan pitää ulkomailta tuotaman. Eikö tämä rasita maata?
+Ja millä se korvataan, ellei juuri alhaisemman kansan hiellä ja työllä.
+
+RISTO. Ja nälällä.
+
+TOPPO. Niin kyllä, nälällä vielä lisäksi. Rehkiköön meikäläinen kuinka
+paljon hyvänsä, niin eipä sittenkään saa sen vertaa, että sillä
+kunnolleen toimeen tulisi. Hullu paljon työtä tekee, viisas elää
+vähemmälläkin. Minä puolestani en huolikaan työllä liiaksi hartioitani
+kiskoa, vaan juon ennemmin, koska sillä vielä jalommasti hyödytän tätä
+ihmiskuntaa.
+
+RISTO. Kuin työnteolla?
+
+TOPPO. No, aivan. Katsos, nyt, eikö tämä ole selvä. Jos teen työtä,
+rikastutan vain entisiä rikkaita, että pääsevät elämään yhä suuremmassa
+ylellisyydessä, mutta jos juon, niin edistän sivistystä maassa, ja se,
+tiedämmä, on vähän toista se. Kun tässä tuonnoin luin sanomista, kuinka
+suuret voitot anniskelut viimekin vuonna olivat antaneet, ja kuinka
+niitä varoja sitten riitti lukusaliin, kansankirjastoon, tyttökouluun ja
+kaikenmoisiin hyviin laitoksiin, niin jopa arvelin itsekseni (_laulaa_):
+Ei saa moittia juomaripoikaa, juomaripoikaa, juomaripoikaa. Mies se on
+paikallansa ja mies se on paikallansa--(_Taukoaa äkkiä; puhuu_.) Tule,
+velikulta, anniskeluun.
+
+RISTO. Dengi nietu.
+
+TOPPO. Eikö sinulla ole mitään pantattavaa täällä?
+
+RISTO. Vänta! Totta toisen kerran, sinä sanoit sanan. Annahan olla.
+Leikkaamme tuosta Johannan kankaan poikki ja viemme sen anniskeluun
+pantiksi. Mitä luulet? Käykö laatuun?
+
+TOPPO. Miksei se kävisi; mutta mitä vaimosi siitä sanoo?
+
+RISTO. Minä Johannasta vähät. Minkä hän minulle voi? Itkeä tirauttelee
+ensin, hankkii sitten rahaa ja lunastaa kankaan pois. Sillä se on tehty.
+Tulepas neuvomaan, en tiedä oikein, kuinka tässä pitäisi menettelemän.
+
+TOPPO. Älä niin täperältä leikkaa, jätä korttelin verran kudottua ja
+anna sitten mennä tuota rantua pitkin. Noin ikään. Ja nythän se on
+poikki. Tukista vain irti vielä. Hätäkös tässä. Kyllä tällaisella
+kankaalla aina viinaa saa. (_Laulaa_): Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Ole nyt jo rallattelematta ja auta kangasta kääröön sinäkin.
+Hyvästä lykystä Johanna vielä tulee kotiin, ennenkuin ehdimme tästä
+pois.
+
+TOPPO (_lyö jalallaan tahtia_). Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Sinä olet ihan hullu, taikka olet jo saanut muutamia ryyppyjä
+liikaa tänä aamuna.
+
+TOPPO. Mies syö ja mies saa, ja miehelle Jumalakin antaa. Eikös meille
+nytkin siunaantunut kohta toista, kun entinen loppui. Olemmehan me niitä
+onnen poikia sentään.
+
+RISTO. Mutta minä olen vallan hukassa tämän kankaan kanssa, kun sitä
+vielä on niin pitkältä. Enhän minä saa sitä kokoon. Ja sinäkin piekset
+suutasi siinä tyhjään etkä kehtaa edes auttaa.
+
+TOPPO. Olet sinä oikea pöhkelö. Näytäs tänne. Mikä konsti tässä on. Sinä
+vain suotta hätäilet. Noin sen pitää käymän, noin, ja noin. Kas, tuossa
+noin. Pane se kauniisti käsivarrellesi. Ja nyt turskisti anniskeluun.
+Kannattaakin poikain ylpeillä, kun on tuommoinen kangaspakka hartioilla.
+
+RISTO. Kun ei vain Johanna tulisi meitä tiellä vastaan. Syntyisi siinä
+pieni kahakka, ennenkuin ohi pääsisimme.
+
+TOPPO. Älä pelkää, ei hän tule. Seuraa meitä hyvä lykky sen verran.
+
+(_Aikovat mennä, kun samassa ovi aukeaa ja Leena-Kaisa astuu sisään_.)
+
+RISTO (_pelästyy, hyppää Topon taakse ja koettaa kätkeä kangasta_). Nyt
+tuli kummat!
+
+TOPPO. Hulipit, sanoi ryssä, kun parta paloi.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan terveeksi. Mitäs minua noin pelästytte?
+
+RISTO. Luulin teitä Johannaksi. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA. Mihinkäs ollaan menossa?
+
+RISTO. Eipä paljon mihinkään. Ajattelimme vaan pikipäin pistäytyä tästä
+kaupungilla.
+
+LEENA-KAISA. Onko Johanna kotosalla?
+
+RISTO. Ei ole. Hän lähti käymään Vörskyn rouvan luona. Jotakin asiaa,
+luulemma.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kuinka sitten voitte mennä pois ja jättää lapsen
+yksin?
+
+RISTO. Helkkarissa! En muistanut koko lasta.
+
+TOPPO. Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentaman? Jo nyt maailma
+kääntyy nurin.
+
+RISTO. Ehkä Leena-Kaisa istuu täällä pojan luona sen aikaa. Kyllä
+Johanna pian tulee, ei hän kauan viivy.
+
+LEENA-KAISA, Yhden tekevää. Saatanhan minä jäädä tänne, koska teillä on
+johonkin mentävää.
+
+RISTO. Niinpä me lähdemme, Toppo.
+
+TOPPO. Napletsoo, mars! (_Menevät_.)
+
+LEENA-KAISA. Mitä hän tuota kangaspakkaa noin selkänsä takana
+piilotteli? Pelkäsikö minun silmieni siitä osaa vievän. (_Istuu
+jakkaralle ja tuudittelee jalallaan kätkyttä; ottaa taskustaan
+sukankutimen_.) Ei siitä Johannastakaan ole. Kun kehtaa jättää miehensä
+lasta hoitamaan, sillä välin kun itse kylää hyppää. Jotakin asiaa, sanoi
+Risto. Kyllä kai! Usko sitä. Tikusta pian asian laittaa, kun mieli
+kaupungille tekee. Hohhoo sentään näitä ihmisiä. (_Laulaa hiljaisella
+äänellä_.) Ah suruton! koskas synnistä lakkaat, Kuink' kauan synniss'
+murheetonna makaat? Ah herää, aika on jo tull', Viel' tahtoo Jumal'
+laupias olla sull'.
+
+JOHANNA (_tulee_). Kas, Leena-Kaisa. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA (_kääntyy_). Jumal' antakoon.
+
+JOHANNA. Terve! Mitä kuuluu?
+
+LEENA-KAISA. Ei entistä enempää. Mitä itsellesi?
+
+JOHANNA. Kiitos kysymästä. Kyllä meilläkin Jumalan avulla päästään taas
+vähän alkuun. Tiedättekö, kun minulla oli semmoinen onni, että sain
+kankaan kutomista. Vappu sitä toimitti minulle Vörskyn rouvalta. Oikein
+siunattu ihminen, se Vappu.
+
+LEENA-KAISA. Paljonko Vörskyn rouva maksaa kyynärältä?
+
+JOHANNA. Vain kaksikymmentä viisi penniä, mutta onhan sitä siinäkin. Kun
+aamusta iltaan istuu kankaan ääressä, niin kutoopa neljä kyynärää ja se
+tekee jo markan. Millä sitä meikäläinen senkään vertaa ansaitsee. Ja
+sillä kaksi henkeä melkein leivässä pysyykin. Paha vain, etten saa
+lapselta aina olleeksi niin uuttera.
+
+LEENA-KAISA. Sinulle sen kautta muistutetaan, ettet liian paljon
+rupeaisi ahnehtimaan tämän maailman hyvyyttä.
+
+JOHANNA. Saattaa niin olla. Mutta kuulkaa, Leena-Kaisa. Ettekö tekin
+usko minun tästä lähtien saavani työtä yltäkyllin, kun rouvat kerran
+oppivat minut tuntemaan ja näkevät, minkälaisen vaatteen minä kudon.
+Siitäkin asiasta olen ollut niin hyvilläni, etten sanoa taida.
+
+LEENA-KAISA. Elä huoli liian paljon iloita semmoisista turhista. Ne
+eivät sinua taivaaseen kumminkaan vie.
+
+JOHANNA. Eihän ne sinne vie, kyllä se tosi on. Mutta kun tuo leivän
+saantikin on niin työlästä, tahtoo siihen mieli väkisenkin
+kiintyä.--Vörskyn rouva tulee tuossa paikassa tänne, kangastaan
+katsomaan. Saat nähdä, mitä hän siitä pitää. Ei hän työtäni moittimaan
+pysty, sen takaan.
+
+LEENA-KAISA. Aina sinä vaan menet takaisin kankaaseesi. Tokko enää osaat
+muusta puhuakaan.
+
+JOHANNA. Niin, semmoinenhan minä olen, hupakko. Täytyy jo itsekin sille
+nauraa. Mutta ei se kumma ole, kun oikein ajattelee. Täällä istuin yötä
+päivää sukanneule kädessä ja olin vähällä kuolla nälkään lapsineni.
+Kuinka rauhallisesti se nyt makaa, raukka, kun on saanut ruokaa.
+
+LEENA-KAISA. Pidätkö sinä, ihmisparka, enää mitään huolta
+kuolemattomasta sielustasi?
+
+JOHANNA. Eipä siihen, Jumala paratkoon, tahdo paljon aikaa olla. Sitten
+kun pojan sain, en ole päässyt edes kirkossa käymään.
+
+LEENA-KAISA. Se on kovin surkeata. Ajatteles, jos tällä hetkellä
+kuolisit, mihin silloin joutuisit?
+
+JOHANNA. En suinkaan tiedä.
+
+LEENA-KAISA. Pahaan paikkaan, ilman armoa.
+
+JOHANNA. Varjelkoon hyvä Jumala meitä äkillisestä kuolemasta.
+
+LEENA-KAISA. Vähitellen tulet niin paatuneeksi, ettei sinua enää
+halutakaan tehdä parannusta eikä Jumalan sanaa kuulla.
+
+JOHANNA. Kyllä minä sitä kotona sentään aina väliin luen, Leena-Kaisa.
+Ja muistan myös kiittää Jumalaa siitä, että minulla näinkin hyvät päivät
+on. Moni muu raukka saa paljon enemmän puutetta ja kurjuutta kärsiä kuin
+minä.
+
+LEENA-KAISA. Vai niin sinä olet tyytyväinen. Ei mahda sitten ollakaan
+perää siinä, kun sanotaan Riston ruvenneen kovasti juomaan.
+
+JOHANNA. Kaikkia ne ihmisetkin tietävät. No niin, eihän sitä auta
+valheeksi juuri sanoa. Mutta juovathan ne muutkin. Ja Risto on kuitenkin
+siitä hyvä, ettei hän viinapäissäänkään ole minulle ilkeä. Pahankuriset
+miehet alinomaa pieksävät vaimoaan, mutta Risto ei vielä kertaakaan ole
+minua lyönyt.
+
+LEENA-KAISA. Olet sinä yhtäkaikki tullut paljon nöyremmäksi kuin mitä
+ennen olit. Muistan vielä, kuinka sydämikkö sinä saatoit hääpäivänäsikin
+olla.
+
+JOHANNA. Maailman ranta neuvoo meitä itsekutakin, Leena-Kaisa.
+
+LEENA-KAISA. Niinhän se on.--Mitä kangasta se Risto muuten kantoi äsken
+kaupungille?
+
+JOHANNA. Kangasta? En ollenkaan tiedä. Mutta ajattelin juuri kysyä,
+vieläkö hän oli kotona, kun tänne tulitte?
+
+LEENA-KAISA. Olivat siinä poislähdössä Topon kanssa. Töyttäsimme
+vastakkain tuossa ovessa.
+
+JOHANNA. Ja Ristolla oli kangas kainalossa?
+
+LEENA-KAISA. Niin oli. Kaunista kangasta näytti olevankin. Valkopohjaa,
+sinisillä ja punaisilla juovilla.
+
+JOHANNA. Merkillistä. En voi käsittää, mitä kangasta se olisi
+ollut.--Valkopohjaa, sanoitte, sinisillä ja punaisilla juovilla. (_Menee
+kankaan luokse, huudahtaa ja putoo kangaspuihin istumaan_.)
+
+LEENA-KAISA. Noh, mikä nyt on? Johanna, mikä sinulle tuli?
+
+JOHANNA (_koettaa puhua, mutta ei voi_).
+
+LEENA-KAISA. Onko jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). Hyvä Jumala, hyvä Jumala----
+
+LEENA-KAISA. Kangas?
+
+JOHANNA. He ovat vieneet minulta Vörskyn rouvan kankaan!--koko pitkän
+kankaan--
+
+LEENA-KAISA. Oikeinko totta? No, ilmankos Risto sitä niin piilottelikin
+selkänsä taakse.
+
+JOHANNA. Mitä minä teen? Mitä minä onneton nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. En ymmärrä. Mutta älähän sure noin? Ei se siitä kumminkaan
+parane. Koetetaan ennemmin keksiä jokin neuvo.
+
+JOHANNA. Jos tavoittaisimme heitä,--jos saisimme kankaan vielä pois.
+Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he
+lähtivät.
+
+LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen
+ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
+
+JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
+
+LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita
+välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät
+sinua siitä, että Risto niin juo.
+
+JOHANNA. Minua?--Kuinka se minun syyni olisi?
+
+LEENA-KAISA. En tiedä, mutta niin sitä vain sanotaan. Eivätkä ne taida
+siinä niin varsin väärässä ollakaan; sillä--älä pane pahaksesi--mutta
+aina siihen on vaimossa enemmän tai vähemmän syytä, kun mies juo. Jos
+olisit toisenlainen--Aiotko sittenkin mennä?
+
+JOHANNA. Kyllä minun täytyy. Ehkä saisin edes rahoja heiltä pois.
+
+LEENA-KAISA. Ethän sinä, polinen, miten voi mennä tuollaisessa tilassa.
+Olet juuri kuin kuolema. Ja aivanhan sinä horjut. Ei, jää nyt pois ja
+koeta edes rauhoittua vähän. Minä saattaisin ennemminkin mennä heitä
+hakemaan, mutta kun tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä.--Siunaa ja
+varjele, mitä sinä teet.
+
+JOHANNA. Minäkö? Enhän minä mitään tee.
+
+LEENA-KAISA. Kun viskaat vaattesi kaikki laattiaan. Näes tuota nyt.
+
+JOHANNA. Menivätkö ne laattiaan?--Hyvä Leena-Kaisa, minä olen hukassa,
+ei minua pelasta mikään,--ei mikään.
+
+LEENA-KAISA. Pahasti se oli tehty Ristolta, ei voi muuta sanoa.
+
+JOHANNA. Jos hän olisi minut rammaksi ja vaivaiseksi pieksänyt, ei se
+olis mitään ollut tämän rinnalla. Antaisin hakata itseni kuoliaaksi, kun
+vain saisin kankaan takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Yhtä koetellaan yhdellä tavalla, toista toisella. Jumalalla
+on niin monta vitsaa kuin lastakin.
+
+JOHANNA. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että tämä tulee Jumalalta.
+Mutta eihän se niin ole. Jumala ei pannut heitä kangastani varastamaan.
+Ennemmin se oli pahan henki.
+
+LEENA-KAISA. Jumala sallii sen kumminkin tapahtua ja sinun tulee olla
+nöyrä hänen tahdolleen. Ja mitä siitä, jos ihminen täällä murheen
+laaksossa kärsii kuinka paljon hyvänsä. Tulevassa elämässä se kaikki
+hänelle palkitaan. Niin kurit tääll' ja auta siell', laulamme
+virressäkin. Paremmin sinun tulisi iloita, Johanna, sillä kruunuasi
+tällä tavoin vaan kirkastetaan.
+
+JOHANNA. Kuulitteko?--Joku ajoi pihaan.--Vörskyn rouva!
+
+(_Menee vavisten nurkkaan_).--Hyvä Jumala----hyvä Jumala--
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Älä hätäile, ei täällä ole ketään.
+Kadulta se varmaan kuului.--Tule, hyvä ihminen pois sieltä nurkasta.
+Ihan sinä olet järjeltäsi, kun tuolla lailla murehdit turhanpäiväisiä
+maallisia asioita.
+
+JOHANNA. (_Pitelee päätään_). Kruunua tällä tavoin kirkastetaan,
+sanoitte. Voi, minä tyytyisin paljon himmeämpään kruunuun, kun vain
+Risto herkeäisi juomasta ja eläisi ihmisiksi,--ja kun Vörskyn rouva
+saisi kankaansa takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Kyllä kuulee, kyllä kuulee, että olet suruton maailman
+lapsi. Vielä sinua, vaimo parka, Jumala saa paljon kurittaa, ennenkuin
+sinä oikealle tielle käännyt.
+
+JOHANNA. Leena-Kaisa--nyt on joku porstuassa.
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Ei se ole kuin tuuli, joka jyskyttelee
+ulko-ovea.
+
+JOHANNA. Kohta hän kumminkin on täällä ja silloin--silloin olen hukassa.
+Minä en kestä tätä, Leena-Kaisa, se on mahdotonta.
+
+LEENA-KAISA. Joka panee kuorman päällemme, auttaa sitä myös kantamaan.
+
+JOHANNA. Älkää Jumalaa syyttäkö tästä kuormasta. Riston hyvää työtä se
+vaan on, mutta ei hän sitä kantamaan auta.
+
+LEENA-KAISA. Taas sama virsi: ei Jumalalta, ei Jumalan syy. Kuinka
+syvälle sinä raukka olet vaipunut epäuskon syntiin.
+
+JOHANNA. Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettei Jumala pakota ihmisiä
+pahuuteen.
+
+LEENA-KAISA. Missä on sinun järkesi? Sokea, pimitetty. Ei se käsitä
+niitä, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat. Järki tulee ottaa vangiksi
+uskon kuuliaisuudelle, sanoo pyhä Paavali.
+
+JOHANNA. Kun minulla olisi edes rahaa, että voisin maksaa Vörskyn
+rouvalle tuon kankaan.
+
+LEENA-KAISA. Eikö ole ketään, jolta voisit lainata?
+
+JOHANNA. Ei ketään.--Malttakaahan--
+
+LEENA-KAISA. Nooh--?
+
+JOHANNA. Pyytäisinkö Yrjöltä?
+
+LEENA-KAISA. Miksi ei? Sopiihan koettaa.
+
+JOHANNA. Mutta sekin on niin vaikeata. Niin kovin vaikeata.
+
+LEENA-KAISA. Eihän tuo mielestäni niin mitään olisi. Lupa kysyä,
+antakoon sitten, jos tahtoo,
+
+JOHANNA. Ei, ei--en minä voi hänen puoleensa kääntyä.
+
+LEENA-KAISA. Pelkäätkö kieltävän?
+
+JOHANNA. Ei sen vuoksi. Muuten se tuntuu niin mahdottamalta.
+
+LEENA-KAISA. Niin, tee kuten tahdot. En käske, en kiellä. Mutta hyvä se
+vain olisi, jos saisit Vörskyn rouvalle rahat käteen kohta kun tulee.
+
+JOHANNA. Tietysti se hyvä olisi. Ehkei hän silloin niin
+suuttuisikaan.--Eikös kuulu nyt askeleita ulkoa?
+
+LEENA-KAISA (_hetkinen kuunneltuaan_). Ei, sinun korvasi valehtelevat.
+
+JOHANNA. Niin, jos minulla olisi antaa rahat heti. Ehkä kumminkin--koska
+se ei teidänkään mielestänne mitään olisi.--Hyvä Leena-Kaisa, menkää te
+Yrjön luokse.
+
+LEENA-KAISA. Kyllähän minä saatan mennä.
+
+JOHANNA. Ehkä ennättäisitte vielä takaisin ennenkuin rouva tulee.
+
+LEENA-KAISA. Kauankos minä siellä viivyn. (_Menee_.)
+
+JOHANNA (_katsoo ikkunasta_). Ei näy kadulla ketään. (_Katsoo ovesta_).
+Eikä täälläkään.--Ehkä hän ei vielä tule. Ehkä ei tule ollenkaan tänä
+päivänä. Onhan voinut sattua esteitä. Vieraita tai muuta. (_Kuuntelee;
+tukahdetulla huudolla_:) Hevonen ajoi portaiden eteen.--Se on hän--se on
+hän.
+
+ROUVA VÖRSKY (_tulee sisään_). Tässä minä vihdoinkin olen. Viivyin niin
+kauan lankapuodissa, kun en oikein tietänyt mitä ottaisin kuteiksi.
+Sillä toisenlaiseksi se nyt välttämättä täytyy muuttaa. Sanoittehan
+olevan kaksikymmentäviisi kyynärää kudottuna? Niin, siitä tulee juuri
+parahiksi minulle ja pikku Almalle. Enempää ei tarvitse. Täällä on
+minulla muutamia uusia mallitilkkuja. Mitä sanotte tuosta esimerkiksi?
+
+JOHANNA (_ottaa koneentapaisesti tilkun käteensä_).
+
+ROUVA VÖRSKY (_antaa toisen tilkun_). Entä tuo? Ei sekään ole ruma.
+Siinä tosin vähän erilaiset loimet, mutta ei se mitään tee. Ehkä tulee
+vaan kauniimpaa vielä näihin loimiin. Vai kuinka luulette?
+
+JOHANNA. Ehkä tulee.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kutokaa koetteeksi vähän matkaa niin saamme nähdä. Minä
+istun täällä sen aikaa. (_Heittää päällysvaatteet pois; istuu_). Niin,
+ja sitten minä voin kertoa teille jotakin hauskaa. Lankapuodissa tapasin
+rouva Hanhisen, joka on naisyhdistyksen puheenjohtaja, ja hän lupasi
+antaa teille työtä koko talveksi. Ei juuri kankaan kutomista, mutta
+ompelutyötä, ja onhan se yhdentekevä, vai kuinka. Tietysti te osaatte
+ommella? Niin, mitäs semmoista kysynkään. Naisyhdistys on, näettekäs
+saanut suuret tilaukset kasarmilta, ja niitä varten tarvitaan taitavia
+ja rehellisiä ompelijoita. No--mutta ettehän te virka mitään? Luulin
+tekeväni teille suuren ilon, kun näin pian täytin pyyntönne.
+
+JOHANNA. Hyvä rouva, jahka ensin kuulette. Jos uskaltaisin--
+
+ROUVA VÖRSKY. Siihenkö luottaa? Varmaan, koska rouva Hanhinen kerran
+lupasi.
+
+JOHANNA. Ei, ei, mitäs minä siitä. Vaan jos uskaltaisin teille
+ilmoittaa--
+
+ROUVA VÖRSKY. Ilmoittaa? Mitä niin? Mikä teitä vaivaa, Johanna? Onko
+jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA. On.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vahinkoa? Kankaalleko? Eihän nyt kumminkaan. (_Nousee ja
+menee kankaan luokse_). Hyvänen aika, mitä tämä on? Oletteko leikannut
+sen poikki?
+
+JOHANNA. Poikki se on, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja missä on kangas?
+
+JOHANNA. Sehän on juuri pahinta, ettei sitä enää ole.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ole? Kuinka?
+
+JOHANNA. Se on viety. Enkä minä voi sille mitään, en niin mitään.
+
+ROUVA VÖRSKY. Viety? Leikattu ja viety? Kaksikymmentä viisi kyynärää
+kangasta. Ei, mutta tämähän on--. En tiedä enää, mitä ajattelenkaan.
+
+JOHANNA. Olen ollut siitä niin suuressa tuskassa, rouva hyvä. Jos voisin
+jollakin tavalla saada sen takaisin edes, mutta siihenkään ei ole mitään
+toivoa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Semmoinen vahinko! Mitä nyt miehenikin sanoo. Voi, että
+rupesin koko puuhaan.--Tämän jälkeen ette luultavasti saakaan mitään
+työtä naisyhdistykseltä.
+
+JOHANNA. Enkä keltään ihmiseltä, se on selvä. Kova onni minua vainoaa
+kaikessa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Milloinka se vietiin sitten? Ettehän äsken vielä mitään
+puhunut.
+
+JOHANNA. Se tapahtui juuri sillä aikaa, kun oli luonanne, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja kuinka pääsi varas sisään? Eikö ovi ollut lukossa?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ovi ollut lukossa, minä kysyin.
+
+JOHANNA. Ei.
+
+ROUVA VÖRSKY. Aukiko sen jätitte? Minkätähden? Kuinka saatoitte olla
+niin huolimaton?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Varsinhan te sillä tavoin olette pyytänyt vahinkoa. Onko
+ihme, jos varastetaan, kun ovi on auki eikä ketään huoneessa.
+
+JOHANNA. Erehdytte, rouva--Ei se niin ollut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vaan kuinka? Puhukaa sitten.
+
+JOHANNA. Jos vain voisin sanoa totuuden. Mutta se on niin kauhean
+vaikeata.
+
+ROUVA VÖRSKY. En ymmärrä, kuinka voitte jättää lapsennekin yksin.
+Tuommoisen pienen raukan. Sillä välin hän olisi voinut itkeä itsensä
+kuoliaaksi. Ette mahda ollenkaan rakastaa lastanne.
+
+JOHANNA. Voi, hyvä rouva. Kuka häntä rakastaisi, ellen minä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Mutta jätätte hänet kuitenkin yksin tuntikaudeksi.
+Kaunista rakkautta!
+
+JOHANNA. Ei hän ollut yksin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ollut yksin? Te puhutte ristiin. Ah--nyt selvenee
+minulle kaikki. Te petätte minua, valehtelette minulle koko ajan. Itse
+olette hävittänyt kankaan. Pelkonne ja vavistuksenne sen ilmaisee. Minä
+poloinen, minkälaisten ihmisten pariin olenkaan joutunut.
+
+JOHANNA. Älkää, rouva kulta, noin pahastuko. Antakaa, minä selvitän
+teille kaikki alusta alkaen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en tahdo kuulla mitään, enkä usko teitä enää
+ollenkaan, koska olette noin kauhean kavala. Menen kohta ja kerron
+asian miehelleni. Jätän kaikki hänen huostaansa. Niin, se onkin parasta,
+sillä hieno ja sivistynyt nainen ei tule toimeen raakojen ja
+epärehellisten ihmisten kanssa. Miehiä te kumminkin enemmän pelkäätte.
+(_Pukee päällysvaatteet ylleen_.)
+
+JOHANNA. Voi, rouva, viipykää hetki, että saan kertoa totuuden
+mukaisesti teille tapauksen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en teitä usko, johan sen sanoin. Kuinka voitte
+semmoista odottaakaan enää sen jälkeen, kun olette näin palkinnut kaiken
+hyvyyteni. Ja mitähän luulette tällä voittaneenne? Itsellenne teitte
+paljon suuremman vahingon kuin minulle.
+
+JOHANNA. Ellette olisi noin kiivas--
+
+ROUVA VÖRSKY. Pois, älkää tulko lähelleni. Minun täytyy lähteä täältä,
+muutoin tukehdun. (_Aukaisee oven; porstuasta näkyy Yrjö, joka väistyy
+rouvan tieltä ja menee sisään senjälkeen kuin rouva on mennyt ulos_.)
+
+JOHANNA. Yrjö, Jumalan kiitos! Teiltä saan apua. (_Porstuaan rouvan
+jäljessä_.) Rouva, rouva, odottakaa, tulkaa takaisin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Te vaivaatte itseänne turhaan. Matti, kiiruusti nyt Vapun
+luokse ensin ja sitten kotiin.
+
+JOHANNA (_palaa_). Vapullekin hän nyt kertoo kaikki hullunpäin. Ei,
+tästä ihminen tulee kohta aivan mielipuoleksi.
+
+YRJÖ. Mitä teille on tapahtunut, Johanna? Minun täytyi tulla kuulemaan
+sitä teiltä itseltänne, sillä Leena-Kaisan puheet olivat niin
+kummallisia, etten voinut niitä kaikkia uskoa. Mutta tosia taisivat olla
+sittenkin, koska olette noin täynnä tuskaa.
+
+JOHANNA. Kaikki on hukassa. En jaksa enää ajatella sinne enkä tänne.
+
+YRJÖ. Rauhoittukaa. Ehkä pääsemme tästä selville, kun yhdessä
+tuumailemme.
+
+JOHANNA. He luulevat minua varkaaksi. Tähän saakka kaikki ovat minuun
+luottaneet, nyt ei enää kukaan. Tämä minut murtaa, en minä kestä enää.
+Lapsi raukkani.
+
+YRJÖ. Mutta kuulkaahan toki, Johanna. Tuolla tavalla ei ihminen saa
+antaa surulleen valtaa. Se vahingoittaa terveyttä.
+
+JOHANNA. Nyt hän varmaan on jo Vappua torumassa. Semmoisen palkan hän
+saa hyvyydestään. Mitä hän minusta ajatteleekaan.
+
+YRJÖ. Ei mitään. Tuntee hän teitä niin paljon. Minä menen ja puhun
+hänelle asian.--Ei toden totta, tämä ei käy laatuun. Teidän täytyy
+koettaa tointua, Johanna. (_Laskee kätensä hänen hartioilleen_.) Teillä
+ei oikeastaan ole mitään hätää, kun tarkemmin ajattelette. Minä annan
+rahaa, te maksatte täyden hinnan kankaasta ja silloin heillä ei ole
+mitään sanomista. Kuuletteko?
+
+JOHANNA. Kuulen. Mutta voinko ottaa teiltä rahaa, kun en tiedä millä
+saan sen maksetuksi. En minä voi, en, en. Viekööt minut ennemmin
+linnaan.
+
+YRJÖ. Ei teitä missään tapauksessa linnaan viedä, siitä saatte olla
+huoletta. Ja mitä maksuun tulee, niin sillä teidän ei liioin tarvitse
+mieltänne rasittaa. Minä en siitä köyhemmäksi tule, vaikken koko rahaa
+takaisin saisikaan. (_Kumartuu Johanna ylitse_.) Kas, niin, Johanna,
+olkaa nyt järkevä. Tässä kukkaroni. Siinä on viisikymmentä markkaa,
+enempää ei kangas varmaankaan maksa. No, Johanna, mitä epäilette?
+
+HOMSANTUU (_tulee äkkiä ovesta, jää silmänräpäykseksi seisomaan_). Ohoo!
+Risto oli siis oikeassa, kun sanoi, ettei häntä täällä kaivattaisi. No,
+niin; mitä sitten arvelisinkaan enää.
+
+JOHANNA. Kuka siellä?
+
+YRJÖ. Tuo hupsu tyttö se vain on. Älkää pelästykö. Mitä asiaa?
+
+HOMSANTUU. Mitäpä hupsun asioista. Tahdonhan vain ilmoittaa, ettei
+teillä enää Ristosta tule vastusta olemaan. Kyllä minä hänestä nyt
+huolen pidän. Hyvästi.
+
+JOHANNA. Aikooko hän tehdä Ristolle pahaa?
+
+YRJÖ. Vielä vain. Mitä tuon puolihullun puheista. Ja totta Risto pitää
+itsestään vaaria; ajatelkaa te omia asioitanne. Minä panen väkisin tämän
+kukkaron käteenne, ellette sitä hyvällä ota. Noin. Ja nyt teidän täytyy
+pennin päälle maksaa tuolle rouvalle kankaan hinta, ettei hän enää pääse
+solvaisemaan teitä. Ettekä saa näyttää noin pelokkaalta ja aralta. Olkaa
+vaan rohkea, ettehän ole mitään pahaa tehnyt. Tässä maailmassa täytyy
+pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen.
+
+JOHANNA. Hyvä teidän on sanoa, kun olette mies. Toista on meidän
+vaimojen. Mitä me voimme.
+
+YRJÖ. Koettakaa, koettakaa kumminkin. Ihmisiä tekin olette, älkää
+unohtako sitä.--Tuollahan se ajaa pihaan taas. Ehkä on parasta kun minä
+menen pois. Hänen ei tarvitse tietää, että minulta olette rahat saanut.
+Hyvästi nyt Johanna. Älkää salliko hänen hyppiä nenällenne, muistakaa
+se. Olkaa kerran tekin miestä puolestanne. Lupaatteko?
+
+JOHANNA. Minä koetan.
+
+YRJÖ. No, hyvä. Minä lähden sitten.
+
+JOHANNA (_ottaa häntä vielä kädestä_). Yrjö, Jumala siunatkoon teitä!
+
+YRJÖ. Kiitos! (_Menee_.)
+
+(_Herra ja rouva Vörsky sekä rouva Hanhinen tulevat sisään_.)
+
+ROUVA HANHINEN. Oliko tuo hänen miehensä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei; se oli joku toinen. Tule tänne katsomaan, Ville. Noin
+se on leikattu poikki ja kangas viety. Kaksikymmentäviisi kyynärää.
+Ajatelkaa mikä vahinko. Kaksikymmentäviisi kyynärää. Olen niin, niin
+pahoillani, että tekisi mieli itkeä.
+
+HERRA VÖRSKY. Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. Enkö minä
+ole jo monta kertaa sinulle sanonut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka olisin saattanut tällaista epäillä, kun Vappu häntä
+niin takasi.
+
+HERRA VÖRSKY. Oikeutta myöten saisi Vappu nyt itse maksaa kankaan.
+
+ROUVA HANHINEN. Mitä hän sanoo tästä, Vappu?
+
+ROUVA VÖRSKY. Mitä hän! Pitää vain tuon ihmisen puolta eikä usko hänestä
+mitään pahaa. Vähällä, ettei väittänyt minua valehtelijaksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Hän on kai viekastellut ja vetänyt Vappua nenästä niinkuin
+sinuakin, arvaamma. Mahtaa olla koko kapine.
+
+ROUVA HANHINEN. Semmoista se kaupungin huono väestä ylipäänsä on. Kyllä
+ne oppii tuntemaan, kun on niiden kanssa tekemisissä niin paljon kuin
+minä esimerkiksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Tuoko se juuri on, joka tuossa seisoo?
+
+ROUVA VÖRSKY. Hän se on.
+
+ROUVA HANHINEN. Kasvoista jo kohta näkee, ettei se mikään hyvä ihminen
+ole. Tuommoinen levoton katse on aina pahan omantunnon merkki.
+
+HERRA VÖRSKY (_katsoo tuikeasti Johannaan ja lähestyy häntä pari
+askelta_).
+
+ROUVA VÖRSKY. (_erikseen rouva Hanhiselle_). Uh, kuinka tämä on
+tukalaa. Minua oikein vaivaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Älä ole milläsikään. Niitä sietää panna kovalle,
+tuollaisia. Muuten oltaisiin hukassa.
+
+HERRA VÖRSKY. Noo, eukko! Mihinkä sinä olet hävittänyt meidän kankaamme?
+
+JOHANNA (_hätääntyy_). En minä ole--ei sitä--en minä--tuota--
+
+HERRA VÖRSKY (_koputtaa keppiään lattiaan_). Selvä vastaus. Missä on
+kangas?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). En--tiedä, missä se on.
+
+HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
+
+JOHANNA. En.
+
+HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten
+tiedät.
+
+ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo
+ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä
+mielenliikutuksista.
+
+HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin
+heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
+
+ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän
+tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa
+ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
+
+HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt
+sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä
+luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa,
+että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen.
+Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan.
+Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.
+
+JOHANNA. Vankeuteen?--Rakas taivaallinen isä! Eikö loppua tulekaan
+näille suruille.
+
+HERRA VÖRSKY. Ahaa! Joko rupeat huomaamaan, että tässä on tosi edessä.
+
+JOHANNA. Mistä syystä minua vankeuteen pannaan! En ole vielä eläessäni
+kellekään vääryyttä tehnyt, en varastanut enkä pettänyt ketään.
+Tiedustelkaa niiltä, jotka minut tuntevat, ellette minua usko.
+Rehellisellä työllä olen aina koettanut pyrkiä eteenpäin, se heidän
+täytyy todistaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Ei, mutta kuulkaa tuota hävyttömyyttä. Hän koettaa
+vieläkin tehdä itseään syyttömäksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. Kyllä
+minä sinut opetan.
+
+JOHANNA. Totuuden olisin teille kertonut. Olisin tunnustanut kaikki,
+alusta loppuun, mutta ettehän ole sallineet sitä. Ette ole tahtoneet
+kuulla mitään, jota voisin puolustukseksi tuoda esiin.
+
+HERRA VÖRSKY. Lakkaa jo lavertelemasta siinä, taikka minä--
+
+JOHANNA. Älkää manatko minua oikeuteen. Armahtakaa lapsiraukkaani edes.
+Mihinkä hän joutuu, jos äitinsä viedään vankeuteen. Vieraanko varaan
+tuommoinen pikkuinen, ei vielä neljän kuukauden vanha?
+
+ROUVA VÖRSKY. Niin, ajatelkaa, hänellä on lapsikin. Minkälainen ihminen
+siitä poloisesta maailmaan tulee, noin huonon äidin kasvattamana. Kun
+pienestä asti saa nähdä vain pahuutta ympärillään.
+
+ROUVA HANHINEN. Tekisimme oikein Jumalalle otollisen työn, jos voisimme
+pelastaa hänet kurjan äitinsä käsistä. Minäpäs puhun asiasta
+naisyhdistykselle.
+
+JOHANNA. Lapsiko otettaisiin minulta pois? Ei kuuna päivänä, minä en
+häntä anna. En vaikka koko maailma nousisi vastaan. Te olette julmia
+petoja.--Ei, ei, minä olen pyörryksissä, en tiedä enää, mitä puhun.
+Älkää pahastuko. Säälikää minua onnetonta.--Voi, niin, en ole
+muistanutkaan. Onhan minulla tässä rahaa, viisikymmentä markkaa. Puolta
+enemmän kuin kangas maksaa. Ottakaa ne, herra, ottakaa kaikki. Tehkää
+sovinto. Jumalan tähden, antakaa sydämenne heltyä. Mitä hyötyä teillä
+siitä on, jos minut panette vankilaan ja lapsen riistätte minulta. Hyvä
+armollinen herra, tässä on kahta vertaa enemmän kuin kankaan hinta on.
+
+HERRA VÖRSKY. Sitä sanatulvaa! Noo, kuinka teemme? Sovitaanko? Ja otanko
+rahat? Sinä tiedät paremmin, riittävätkö vahingon korvaukseksi?
+
+ROUVA VÖRSKY. Älä ota, ennekuin tiedät, mistä hän ne on saanut.
+
+JOHANNA. En ole niitä varastanut, älkää pelätkö. Ottakaa, herra, vain.
+Ei niitä kukaan tule teiltä perimään.
+
+ROUVA HANHINEN. Minä aavistan jotakin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä myös, minä myös. Voi, voi, yhä kauheampaa, yhä
+kauheampaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kuinka? Ettäkö--?
+
+ROUVA HANHINEN Tuolla ihmisellä varmaan on muitakin pahoja tapoja.
+
+HERRA VÖRSKY. Aa! Hyvin luultavaa. Mikä se mieskin oli, joka täältä
+äsken niin kiirehti meitä pakoon.
+
+ROUVA HANHINEN. Sitäpä minä juuri. Uskokaa minua, häneltä nuo rahat
+ovat.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka äärettömän huono moraali! Ville kulta, lähdetään
+pois! Minä rupean jo voimaan pahoin. Tuntuu kuin ilmakin olisi täällä
+saastunut. Voithan sitten oikeuden kautta vaatia häneltä kaikki
+saamiset.
+
+ROUVA HANHINEN. Todella; ei täällä tee mieli olla kauemmin.
+
+HERRA VÖRSKY. Niinpä me lähdemme. (_Rouvat menevät_.) Sinä kuulet meistä
+vielä, eukko.
+
+JOHANNA (_polvillaan_). Herra, herra, hyvä herra, älkää menkö ilman
+sovintoa. Ottakaa rahat, vaatteet, kaikki mitä minulla on--
+
+HERRA VÖRSKY (_ovessa mennessään_). Suus kiinni--portto!
+
+JOHANNA. Ooh! ooh! (_Lankee ensin suulleen, vaan nousee taas äkkiä
+ylös_.) Portto, hän sanoi. (_Katsoo kukkaroa kädessään_.) Portto ja
+varas. (_Viskaa kukkaron kauas lattiaan_.) Onko jo Jumalakin minut
+hylännyt? Eikö apua, eikö turvaa missään maailmassa? Näinkö minua kaikki
+saavat sortaa ja polkea? Ja lapsenikin he ryöstävät. Oman kauniin
+poikani. Ei--kautta taivaan ja maan. Sitä he eivät tee. Risto tulee
+kotiin. Hän auttaa minua, hän on lapsen isä. Niin, niin! Häntä liikuttaa
+tämä onnettomuus, johon hän on minut saattanut, ja hän auttaa, hän
+puolustaa lasta ja minua. Kun hän vain tulisi pian. Tämä tuska--tämä
+hss--hiljaa! Ääniä kuuluu kadulta. Jo tulee--jo tulee.
+
+TOPPO (_laulaa, kulkiessaan ikkunan ohi porstuaan_). Kultani minust'
+eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan paljon surrut,
+nauroin koko viikon. (_Tulee sisään_). Hyvää päivää, kappa räivää! Älkää
+pahaksi panko, vaikka olen näin pienessä hutikassa. Olemme, näette,
+juoneet läksiäisiä.
+
+LEENA-KAISA (_tulee Topon jäljessä_). Niin, oletkos kummempaa kuullut
+ennen, Johanna.
+
+TOPPO. Tuohan se Leena-Kaisa minua tänne hilaa. Kertomaan terveisiä
+Ristolta. Niin! Kultani minust' eron teki, toisen kanssa--
+
+LEENA-KAISA. Olkaas tuossa ääneti, älkääkä noita renkutuksianne aina
+laulelko.--Ei sinun määräsi vielä ole täysi, Johanna parka. Nyt vasta
+pahin tulee. Jaksatko kuulla?
+
+JOHANNA. Mitä? Sanokaa pian.
+
+TOPPO. Risto paa helsa so mykky. Vara porta,--porta, porta! Kaukana jo
+Homsantuun kanssa.
+
+LEENA-KAISA. Ajatteles! Onko mies enää viisas. Kun hyötä hyviään menee
+puolihullun naisen kanssa maata maailmaa vaeltamaan.
+
+JOHANNA. Minkä naisen? Mitä te puhutte?
+
+TOPPO. Hei, Homsantuun, ettekö ymmärrä. Terveisiä vaan paljon. Vaikkei
+hän niitä oikeastaan lähettänyt. Ei muistanut enää mitään siinä ilossa,
+kun pääsi vanhan henttunsa pariin. Niin, kyllä hän nyt teidät jätti oman
+onnenne nojaan. Mutta älkää siitä millännekään olko. Laulakaa vaan että:
+Kultani minust' eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan
+paljon surrut, nautoin koko viikon.
+
+JOHANNA. Ristoko lähtenyt pois? Ei, se ei ole totta. Se ei voi olla
+totta. Kuinka tekin, Leena-Kaisa olette niin valmis uskomaan humalaisen
+lörpötyksiä.
+
+LEENA-KAISA. Sitä kertoivat muutkin, ei Toppo ainoastaan. Oli hän vielä
+tarjonnut siellä läksiäisiäkin miehille ja sanonut, ettei häntä pitkään
+aikaan nyt täällä nähdä.--Niin, niin! Jumalan viha kohtaa sinua
+ankarana, Johanna parka. Mutta ota kaikki nöyrällä sydämellä vastaan ja
+muista, että hän vain rakkaudesta kurittaa.
+
+JOHANNA (_vaipuu jakkaralle kätkyen ääreen_). Isä jätti meidät. Paha,
+paha isä!
+
+LEENA-KAISA. Ei sitä Ristoa sentään voi niin paljon syyttää. Tuo
+naikkonen--en mä muuta sano--oli varta vasten mennyt anniskeluun häntä
+houkuttelemaan. Kyllähän ne semmoiset osaavat paulojaan panna. Onko
+sitten ihme, jos mies hullaantuu ja kadottaa järkensä.
+
+(_Johanna voihkii lattialla_.)
+
+LEENA-KAISA. Mutta älä nyt anna noin surulle valtaa, yhtäkaikki. Mitä
+sinä lattialla virut. Kuule, hyvä ihminen, mikä sinun on?
+
+JOHANNA. Ei mikään, ei mikään.
+
+TOPPO (_katselee kangasta_). Herra ihme! Mikä leivän kontista vei,
+illalla oli viis' ja nyt ei ole kuin kuus'. Älä ole tietävinäsikään,
+Toppo. Ei niinä miehinäkään. Kultani minust' eron teki, teki toisen
+kanssa liiton--
+
+LEENA-KAISA. Hiljaa, Toppo! Katsokaas tänne. Täällä ei ole hyvin laita.
+Nouse ylös, Johanna. Kuinka sinä tuolla tavalla--Nouse ylös.
+
+JOHANNA. En pääse. Lattia niin pyörii.
+
+LEENA-KAISA. Siinä se oli. Hän on sairas.
+
+JOHANNA. En ole sairas. Päätä vain polttaa, kun kruunua kirkastetaan.
+Ilmi tulessa koko pää. Viekää pois, pois.
+
+LEENA-KAISA. Hän hourii. No, nyt ollaan hukassa.
+
+JOHANNA. Rouvat--poikani, auttakaa! He ryöstivät lapseni. Tuolla,
+tuolla. Juoksevat ja nauravat. Ottakaa kiinni. Minä en jaksa, en pääse.
+Älkää lyökö, herra. Risto, Risto, tule auttamaan. Hänellä on niin paksu
+keppi.
+
+TOPPO. Ohho, onpa tuo surkeata.
+
+JOHANNA. Pilkkosen pimeä. En löydä kotiin. Ristokin katosi. Jätti minut
+yksin erämaahan, pimeään. Ryöväriä joka pensaassa. Eikö armahda kukaan?
+Kuuletteko? Lapsi itkee. Herra pieksee sitä. Voi, voi, auttakaa, hyvät
+ihmiset.
+
+TOPPO (_pyyhkii silmiään_). Vaimo parka!
+
+LEENA-KAISA. Tulkaa auttamaan häntä sänkyyn.
+
+TOPPO. Minä tulen, minä tulen. Tiedätkö, Leena-Kaisa, kyllä me miehet
+sentään olemme niin kelvottomia. Täytyy tunnustaa.
+
+LEENA-KAISA. Huolikaa nyt siitä. Joutukaa vaan tänne avuksi, enhän minä
+yksin saa häntä mihinkään.
+
+TOPPO. Nostetaan yhdessä, nostetaan.
+
+JOHANNA. Pois, pois. Älkää tehkö minulle pahaa.
+
+TOPPO. Ei, älä pelkää. Me hiljaa vaan viemme sinua vuoteelle. Kas, noin.
+Raukka! Lieneekö tuo lavantautia?
+
+LEENA-KAISA. Kuka hänen tietää. Olisi se Risto edes kotona.
+
+TOPPO. Niin, sanokaas muuta. Kun hänen piti lähteäkin juuri parahiksi.
+Mutta mistä hän, poloinen, voi tätä arvata. Näettekös, täällä on
+rahakukkaro lattialla. Eikö se tyhjä olekaan. Tuossa, ottakaa
+huostaanne. Se on hyvään tarpeeseen, jos tulee lavantauti.
+
+LEENA-KAISA. Tosiaankin! Taivaastako se lähetettiin.
+
+JOHANNA. Polttaa--polttaa--
+
+LEENA-KAISA. Juoskaa hakemaan lääkäriä, Toppo.
+
+TOPPO. Kyllä, kyllä. Olenhan jo selvä mies. Ei suinkaan minusta enää
+mitään huomaa. Kyllä minä tuon lääkärin tänne, Leena-Kaisa. Voi sentään
+kuinka surkeata. (_Menee_.)
+
+JOHANNA. Pois kruunu, pois! Polttaa--polttaa--polttaa.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS
+
+
+_Sama asunto. Leena-Kaisa järjestelee huonetta. Risto tulee ovesta._
+
+LEENA-KAISA. No, tuossa hän nyt viimeinkin tulee, Jumalan kiitos!
+Tiedätkös, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa.
+
+RISTO. Johan talon lapset minulle kertoivat tuolla pihalla. Kuka
+semmoista olis voinut aavistaa. Hän jäi terveeksi, kun lähdin kotoa.
+
+LEENA-KAISA. Eihän sitä ihminen tiedä, koska hänen aikansa on tullut.
+Tänäpän' terve, huomenna kirves ompi puun juureen pantu. Mutta olkoon
+tämäkin meille varoitukseksi, ettemme armon päiviä täällä
+suruttomuudessa viettäisi, vaan tyystin mieleen johtaisimme, kuinka
+elämä on juur' vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu.
+
+RISTO. Niin, ei maar Johannakaan olisi voinut uskoa näin pian
+kuolevansa, kyllä se tosi on.
+
+LEENA-KAISA. Älä tykkää pahaa, Risto, jos sen sinulle sanon, mutta ei
+sinun olisi pitänyt häntä noin jättää.
+
+RISTO. Jo sitä itsekin kaduin kohta kun kuulin, miten oli käynyt. Mutta
+sille nyt ei enää mitään voi. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.--Kai
+siitä vainaja oli hyvin pahoillaan.
+
+LEENA-KAISA. No, eipä sillä. Hän jo houraili, kun hänelle asiasta
+kerrottiin. Tuskin hän sitä oikein tajusikaan.
+
+RISTO. Olipa se edes hyvä.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kankaasta hän oli suuressa tuskassa. Pelkäsi rouvaa
+vallan kauheasti.
+
+RISTO. Niin, kangas, näet! Se oli totta, se. Vai oli hän siitä tuskassa.
+No, olisihan se kyllä saanut olla meiltä tekemättä, kun tuon olisi
+tiennyt. Mutta eikö hän, vainaja, voinut arvata, ettemme sitä myyneet
+sentään, panttasimme ainoastaan.--Pelkäsi rouvaa, sanoitte? Niin, arvaan
+sen. Johanna oli kovin arkaluontoinen ja hätäili ennen-aikojaan
+kaikenmoisia joutavia. Hyvinkö hän oli minulle siitä vihainen?
+
+LEENA-KAISA. Ei sentään pahasti. Siinä vähää ennen hän juuri kiitti
+sinua. Sanoi ettet vielä kertaakaan ollut häntä lyönyt etkä pieksänyt,
+niinkuin moni muu mies vaimolleen tekee.
+
+RISTO. Sanoiko hän niin? Kyllä se totta onkin. Me elimme jokseenkin
+hyvässä sovussa. Kovaa riitaa ei ollut koskaan välillämme.
+
+LEENA-KAISA. Se on sinulle kunniaksi. Jos oletkin muussa suhteessa vähän
+erehtynyt, täytyy se antaa anteeksi. Liha on heikko ja viettelykset ovat
+suuret. Siitä ei sinun nyt kumminkaan tarvitse pahaa mieltä pitää, että
+olisit vaimoasi kovuudella kohdellut, pieksenyt tai muuten rääkännyt,
+niinkuin täällä, sen pahempi, usein nähdään ja kuullaan.
+
+RISTO. Ei, arvon. Siitä minulla on hyvä luonto, etten minä kesken toista
+ihmistä lyömään mene.--Ennen sairastumistaanko se Johanna siitä puhui?
+
+LEENA-KAISA. Niin, siinä se oli pikkuista ennen. Sitten, hän poloinen,
+ei enää joutunut muusta huolehtimaan kuin lapsestaan. Siitä hän houraili
+ja se hänellä oli mielessään, kun pääsi vähän selvenemäänkin.
+
+RISTO. Mutta tosiaan! Mikäs minulle tulee tässä eteen tuon lapsen
+kanssa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä olen minäkin juuri miettinyt.
+
+RISTO. Olisi hän edes vanhempi, mikä sitten olisi hätänä. Ajaisi häntä
+kerjuulle, ellei muu auttaisi. Mutta tuommoinen raukka. Mitä osaan
+hänelle tehdä? Ei, nyt on hukka peli.--Ottaisivatkohan ne tuota köyhäin
+hoitoon? Kun koettaisi.
+
+LEENA-KAISA. En usko, että ottavat. Mutta tiedätkös, mitä Johanna
+toivoi?
+
+RISTO. Sanokaa!
+
+LEENA-KAISA. Että Vappu ottaisi pojan kasvatikseen.
+
+RISTO. Jokohan tuo sen tekisi?
+
+LEENA-KAISA. Sopii ainakin kysyä. Jos minä veisin lasta hänen luokseen
+ja puhuisin siitä. Ei tiedä, vaikka hän armahtaisi.
+
+RISTO. Se olisi mainio asia. Silloin saisin olla pojasta ihan
+huoletonna.
+
+LEENA-KAISA. Niinpä minä menen.
+
+RISTO. Tehkää se. Minä tulen jäljessä niin pian kuin olen vähän
+siistinyt itseäni.
+
+LEENA-KAISA. Älä hyvin hätäile. Ellei Vappu ota asiaa korviinsa, tuon
+minä lapsen heti pois. (_Ottaa lapsen syliinsä kätkyestä_.) Pikku
+raukka! Onhan tämä niin kaunis lapsi.
+
+RISTO. Kyllä Vappu hänet ottaa, saatte nähdä. Kouluttaapa vielä papiksi,
+jos hyvin käy.
+
+LEENA-KAISA. Kun nukkuu niin sikeästi, ettei herääkään. Hyvästi nyt
+sitten vähäksi aikaa.
+
+RISTO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle. Mutta kuulkaas vielä,
+Leena-Kaisa. Tuota--noin--mitäs minun taas pitikään sanoman eikä
+valehteleman. Niin! Jos sopii, niin mainitkaa Vapulle noin sivumennen,
+kuinka hyvä minä olin entiselle vaimolleni.--Jos sopii, minä meinaan.
+
+LEENA-KAISA. Miksei. Mutta joko sinä nyt toista ajattelet, vaikkei
+entinen vielä kylmänä ole?
+
+RISTO. No, huolikaa te siitä. Menkää vain ja tehkää niinkuin sanoin.
+Minä tulen täältä myös tuossa paikassa.
+
+LEENA-KAISA. Jos viivyn, niin arvaat siitä, että Vappu suostuu tuumaan
+lapsen suhteen.
+
+RISTO. Hyvä, hyvä! (_Aukaisee kaapin ovea, ottaa sieltä peilin ja
+kamman, alkaa järjestellä pukuaan_.) Olenpa minä jotenkin pulska mies.
+(_Katselee peiliin_.) Mikä siinä on, etten minä vielä naisille kelpaisi.
+Saadaan nähdä vaan. (_Ikkunaan koputetaan_.) Kuka siellä? Ahaa, Toppo!
+Tule sisään, lurjus.
+
+TOPPO (_tulee_). Pianpa sinä palasit.
+
+RISTO. Pian. Eihän siellä tehnyt mieli kuljeksia näin syysilmassa. Kovin
+oli kurjaa.
+
+TOPPO. Kas kun Homsantuu laski sinut pois.
+
+RISTO. Minä karkasin. Luuletkos, että hänestä muulla tavalla olisin
+erilleni päässyt. Kyllä kai! Semmoinen se on tyttökin.
+
+TOPPO. Mutta hukka sinut perii, jos hän vielä tulee jäljessäsi.
+
+RISTO. Koettakoonpas. Kyllä minä keinon keksin, kun hyvin rupeaa
+kiusaksi. Toimitan yks' kaks' tytön linnaan irtolaisuudesta. Mutta ei
+hän tulekaan. Minkä hän minulle voi, tietää hän sen verran.
+
+TOPPO. Kiitä onneasi, jos pääset niin vähällä. Sillä tytöllä on tulinen
+luonto. Pelkään, ettei ole hyvä laskea liian paljon leikkiä hänen
+kanssaan.
+
+RISTO. Pyh!
+
+TOPPO. No, ja sinulta kuoli eukko sillä aikaa.
+
+RISTO. Niin teki.
+
+TOPPO. Et suinkaan sinä, hunsvotti, sitä kauan sure; otat toisen niin
+pian kun vain saat.
+
+RISTO. Se on tietty. Mitä se suremisesta paranee? Eikä siihen pitkiä
+aikoja kulukaan, ennenkuin minulla on taas uusi.
+
+TOPPO. Kuules poikaa! Etteikö hän vielä näytä meille ihmeitä.
+
+RISTO. Vilkaisepa ikkunasta, näkyykö siellä Leena-Kaisaa tulevaksi.
+
+TOPPO. Mitä? Häntäkös sinä nyt tuumailet?
+
+RISTO. Leena-Kaisaa? Oletkos hullu.
+
+TOPPO. No, johan minä ajattelinkin.--Ei täällä kadulla ainakaan ketään
+näy.
+
+RISTO. Hyvä juttu.
+
+TOPPO. Mitä sinä puuhailet ja laittelet itseäsi niin hirveästi? Onko
+johonkin meno?
+
+RISTO. Arvelin lähteä tästä Vapun luona käymään.
+
+TOPPO (_viheltää_). Ku-ku-ku-ku-kuule! Vai Vapun luona. Ei vähä mitään.
+Korkeallepa siat tänä vuonna tonkivatkin, sanoi Lillqvisti laissa.
+
+RISTO. Ole sinä vaiti. Rohkea ruokansa hakee. Ei tiedä yhtään kuinka
+käy. Vaihdetaanpas nuttuja. Sinun on kumminkin siistimmän näköinen.
+
+TOPPO. Saat sen. (_Vaihtavat_.) Mutta jo minä mahdan Matti olla, jos
+Vappu sinusta huolii. En sitä ikinä usko.
+
+RISTO. Ole uskomatta, ei siihen sinua kukaan pakota.--Voi, hitto! Ei
+täällä ole veden pisaraa missään, ja olisihan minun pitänyt kasvonikin
+pestä.
+
+TOPPO. Kyllä minä haen vettä kaivosta. Onko sinulla pyttyä?
+
+RISTO. Ei näy sitäkään. Katsele sieltä pihasta ja liiteristä, mistä vain
+saat astian tapaista käteesi.
+
+TOPPO (_menee_).
+
+RISTO (_seisoo selin oveen ja katselee peiliin_.) Ei kuulu Leena-Kaisaa
+takaisin. Lapsen hän siis kumminkin ottaa. Ja sittenpähän kumma lienee,
+ellei hän suostuisi myös isään. (_Ovi aukeaa, Risto säpsähtää ja
+kääntyy_.) No, joko se nyt tulee? Ei--Homsantuu.--Pahus!
+
+(_Homsantuu seisoo äänettömänä_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet?
+
+(_Homsantuu ääneti; puristaa revolveria kädessään_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet, minä kysyin?
+
+HOMSANTUU. Tulin ottamaan sinulta jäähyväisiä, Risto.
+
+RISTO. Jäähyväisiä? Vai niin. Olkoon sitten, koska et muuta tahdo.
+Pahaan aikaan sinä vain saavuit.
+
+HOMSANTUU. Kuinka niin?
+
+RISTO. Olen tässä juuri poislähdössä.
+
+HOMSANTUU. En minä sinua kauan viivytä.
+
+RISTO. Etkö? No, se on toinen asia. Mutta sinä näytät niin oudolta.
+Ja--mikä sinulla on kädessäsi?
+
+HOMSANTUU. Enoni revolveri se on. Jotenkin hyvää tekoa.
+
+RISTO. Minkätähden sitä mukanasi kuljettelet?
+
+HOMSANTUU. Tällainen kalu on välistä tarpeellinen.
+
+RISTO. Sinä pitelet sitä niin varomattomasti. Onko se latingissa?
+
+HOMSANTUU. On.
+
+RISTO. Pane se pois kädestäsi. Ampuma-aseilla ei saa noin leikkiä.
+
+HOMSANTUU. Minkätähden ei?
+
+RISTO. Ammut pian itsesi.
+
+HOMSANTUU. Taikka sinut.
+
+RISTO. Niin, taikka minut.
+
+HOMSANTUU. Taikka meidät molemmat. Mihinkä lähdet?
+
+RISTO. Käyn pikipäin vain ulkona. Kyllä tulen kohta takaisin.
+
+HOMSANTUU. Jos paikaltasi hievahdat, laukaisen minä heti.
+
+RISTO. Sinulla on paha mielessäsi, Kerttu.
+
+HOMSANTUU. Koskapa siellä muuta on ollut?
+
+RISTO. Sitä juuri pelkäsin. Sinussa alituiseen kiehuu ja kuohuu tuo
+mustalais-veri. Koeta, Kerttu-kulta, kerran hillitä itseäsi, koeta
+taivaan tähden.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Taivasta ei kumminkaan ole minua varten tehty.
+
+RISTO. Minä lupaan sinulle vaikka mitä, kun vain maltat mieltäsi.
+
+HOMSANTUU. Lupauksiin en luota.
+
+RISTO. Enkä minä aikonut sinua jättää, Kerttu, vaikka tulit ehkä siihen
+luuloon, kun lähdin niin äkkipikaa. Niin pian kun Johannan olen hautaan
+saanut, yhdyn sinuun jälleen, se on totinen tosi.
+
+HOMSANTUU. Maan povessa yhdymme, kun multana olemme molemmat; ei ennen.
+
+RISTO. Mutta ajatteles nyt sentään, Kerttu kulta. Kun minä veisin sinut
+vihille, ja sinä tulisit kunniallisen miehen aviovaimoksi. Et olisikaan
+enää koko maailman hylkynä, niinkuin tähän saakka.
+
+HOMSANTUU. Kahdesti olet minut pettänyt. Kolmatta kertaa sitä et tee.
+
+RISTO. Kuules vielä kun sanon. Älä, Jumalan tähden laukaise. Odota edes
+siunaama hetki. Näethän, etten kumminkaan pääse tästä pois, jos
+tahtoisinkin.
+
+HOMSANTUU. Puhu sitten joutuin.
+
+RISTO. Kun vain tietäisin, mitä sinä oikeastaan tahdot. Sieluni kautta,
+nyt olisin valmis mihin hyvänsä. Sano, haluatko jotakin.
+
+HOMSANTUU. Haluan.
+
+RISTO. Mitä? Kerttu, mitä sinä haluat?
+
+HOMSANTUU. Kostoa.
+
+RISTO (_pyyhkii otsaansa; itsekseen_). Missä se Toppokin viipyy.
+
+HOMSANTUU. Onko sinulla mitään muuta sanottavaa?
+
+RISTO. On. On paljonkin. Mutta sinä panet minun niin pelkäämään, etten
+voi mitään puhua. Laske vähäksi aikaa revolveri pois kädestäsi. Kerttu
+kulta, tee se.
+
+HOMSANTUU. En.
+
+RISTO. Tuohon tuolille vaan, seiso itse vieressä.
+
+HOMSANTUU. En siihen enkä muualle. Ja lopettakaamme jo. Aikaa menee
+hukkaan.
+
+RISTO. Ei, odota! (_Toppo tulee sisään_.) Jumalan kiitos. Viimeinkin
+sinä tulit.
+
+TOPPO. Olisit minulle sanonut, että ruumis on pantu liiteriin. En totta
+maarin olisi sieltä mennyt astiaa hakemaan, jos olisin tiennyt.
+
+RISTO. Oliko se siellä. Niin, niin, mihinkä sitä muuallekaan olisivat
+vieneet.
+
+TOPPO. Herra varjele, kuinka pahaa se teki. Menen sinne pimeään
+nurkkaan ja yhtäkkiä on ruumis edessäni. Oikein sydämeni sävähti,
+vaikken ole juuri mikään pelkuri. Entä kun sillä vielä on silmät auki,
+sehän siinä on kaikkein kamalinta. Niin, älä minuun noin tuijota. Ei
+minulla ole veden pisaraakaan. Kourassaniko sitä toin, kun en astiaa
+löytänyt. Uhhuh, vieläkin pöyristyttää. Kuuluu tietävän pahaa, kun
+ruumiin silmät jäävät auki. Hän toisia jälkeensä kutsuu, sanotaan.
+
+HOMSANTUU. Juuri niin. Hän toisia jälkeensä kutsuu.
+
+TOPPO. Kas, onko tuo täällä. No, Risto, mitä minä sanoin?
+
+RISTO. Tulit parahiksi hätään. Hän aikoi tappaa minut täällä.
+
+HOMSANTUU. Aikoo vieläkin ja tekee sen myös. (_Kohottaa revolveria_.)
+
+RISTO. Toppo, Toppo, auta!
+
+HOMSANTUU. Jos tulet väliin, ammun sinut ensiksi.
+
+TOPPO. Kies avita, nyt ollaan hukassa. (_Pakenee ovelle_.)
+
+RISTO. Älä mene pois, Toppo, älä mene. Ei hän sinua ammu.
+
+TOPPO. Ei siitä hullusta tiedä.
+
+HOMSANTUU. Korjaatko luusi, taikka--
+
+(_Toppo rientää ulos_.)
+
+HOMSANTUU. Oletko valmis, Risto?
+
+RISTO (_polvillaan_). Armahda, minua, Kerttu! Mitä siitä hyödyt, jos
+minut tapat. Armahda.
+
+HOMSANTUU. Armahditko sinä minua, konna? Uuden kerran minut kavalasti
+petit, viettelit pahemmin kuin ennen. Ajattelit: tuo on maailman hylky,
+ei siitä rangaistusta tule, jos hänet turmelee. Mutta sinä erehdyt! Tämä
+maailman hylky, jonka puolia ei kukaan pidä, kostaa sinulle itse.
+
+RISTO. Kosta muulla tavalla. Säästä henkeäni.
+
+HOMSANTUU. Ei, kuolla sinun täytyy. Ja minun myös.
+
+RISTO. Armoa, armoa!
+
+HOMSANTUU. Armoa ei sinulle eikä minulle.
+
+RISTO. Varro! Salli minun edes rukoilla ensin.
+
+HOMSANTUU. Se on suotta. Et sinä taivaaseen kumminkaan pääse sen enempää
+kuin minäkään.
+
+RISTO. Pääsen minä, en ole huonompi kuin muutkaan. Eikä ihmiseltä muuta
+vaadita kuin uskoa. Ja minä uskon, uskon totisesti. Varmaan pääsen, jos
+vain annat aikaa rukoilemiseen.
+
+HOMSANTUU. Niinpä rukoile.
+
+RISTO. Etkös laukaise ennenkuin olen sanonut amen?
+
+HOMSANTUU. Aloita, muuten jo laukaisen.
+
+RISTO. Minä aloitan, minä aloitan! Kun vain muistaisin jotakin ulkoa.
+Ei--ei johdu mitään mieleen. Minä onneton.--Odota, jo tiedän: Koskan
+kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Hampaat kalisevat
+suussani pelosta. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast'
+nukkua. Kuolon kautt'--Olet sinä sentään kauhean kovasydäminen,--ei,
+ei, minä jatkan. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua.
+Kuolon kautt' kosk' maailman jätän, pyhäis joukkoon joukkoon
+joutua.--Kuinkas se sitten olikaan--pyhäis joukkoon--
+
+(_Porstuasta kuuluu kolinaa, Homsantuu säpsähtää, katsoo oveen, josta
+kaksi poliisia ynnä Toppo tulevat sisään; laukaisee. Risto parkaisee ja
+kaatuu. Poliisi paiskaa revolverin Homsantuun kädestä ja tarttuu häneen
+kiinni. Homsantuu vaipuu maahan_.)
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Aha, sudenpenikka; jouduit nyt satimeen.
+
+TOPPO. Myöhästyimme, peijakas!
+
+TOINEN POLIISI (_kumartuu Ristoa tarkastamaan_). Älkäähän hätäilkö.
+Vielä tämä elää. Mihinkä paikkaan se kävi?
+
+RISTO. En tiedä oikein.
+
+TOINEN POLIISI. Koeta, pääsetkö ylös.
+
+RISTO (_nousee poliisin avulla_). Ehk'ei se käynytkään. Taisin vaan
+säikähtää.
+
+TOPPO. Eikö osunut sinuun? No, olipa se helkkarin hyvä.
+
+RISTO. Kiitoksia, Toppo. Tätä et minulle ilmaiseksi tehnyt.
+
+TOPPO. Ei mitään kiittämistä. Ainahan mies miestä sen verran auttaa.
+Mutta onpas tyttö kerrankin masentunut. Noin kalman karvaisena ei häntä
+ole ennen nähty. Onko siinä enää henkeäkään koko ruumiissa?
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Kyllä hän siitä vielä virkoaa.
+
+RISTO. Ettei hän vain pääse karkuun käsistänne. Pitäkää varanne.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei vaaraa. Totta tuommoisen tyttöhuitukan aina
+hallitsee.
+
+RISTO. Mutta hänellä on yhdeksän miehen voima, kun raivoon rupeaa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Raivo ei auta, kun linnaan paiskataan. Pannaan vain
+sitä kovempiin kahleisiin.
+
+RISTO. Entä jos päästävätkin hänen vapaaksi. Silloin on taas henkeni
+vaarassa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei hän kesken vapaaksi pääse, älä pelkää. Tunnen
+minä lakia niin paljon. Ensin hänet tuomitaan murhayrityksestä moneksi
+vuodeksi linnaan, ja sitten hänet määrätään pakkotyöhön. Sillä tätä
+tällaista elävää ei kumminkaan kukaan ota suojelukseensa.
+
+TOINEN POLIISI. Ei maarin. Kyllä hänestä kruunu saa pitää huolen tästä
+lähtein.
+
+RISTO. Hyvä! Onpa se yhtäkaikki siunattu asia, että maassa on laki ja
+oikeus, joka varjelee ihmisten turvallisuutta. Mikä tässä tulisi
+miehelle eteen, jos nuo tuollaiset saisivat olla irrallaan. Mutta kun
+kohta otetaan korjuuseen--kun laki ja oikeus--
+
+TOPPO. Mitä hän puhuu, kuunnellaanpas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Tyttökö? Ei suinkaan hän mitään puhunut.
+
+TOPPO. Jotakin hän sanoi, koska huulet liikkuivat. Näettekö, taas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Huulet liikkuvat, mutta ei sieltä ääntä tule.
+Nousepa jo pystyyn, tyttö, en minä sinua kantamaan kumminkaan rupea.
+Kovin olet raskas. No, koettelehan nyt, kannattavatko jalkasi.
+
+TOINEN POLIISI. Ja puhu selvemmin, jos sinulla jotakin sanottavaa on.
+
+TOPPO. Niin, anna tulla suustasi kaikki, että mekin kuulemme. Älä
+itseksesi höpise.
+
+RISTO. Pian, pian!
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha.
+
+TOPPO. Lakinne ja oikeutenne. Mitä hän tarkoittaa?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+TOPPO. Hän on sekaisin päästään. Huh, huh, tämä alkaa tuntua kamalalta.
+Näettekö, kuinka silmät pyörivät hänen päässään.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Hulluna hän nyt todenperästa taitaa olla. Mutta
+lieneekö tuo koskaan ollutkaan ihan viisas. (_Tarttuu Homsantuun
+kainaloon_.)
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha--
+
+TOINEN POLIISI (_tarttuu toiseen kainaloon_). Jokos sitä mennään?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Ettäkö hän hullu on, tuo. Vieläkös mitä. Rikkiviisas pakana.
+Ähmissään vain herjaa yksin korkeata oikeuttakin. Suottakos hän
+mustalainen olisi. Se muuten sopii panna rotakollaan, että hän on
+uhannut lakia ja oikeutta.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne--
+
+TOPPO. Onkohan tuo tarpeellista.
+
+RISTO. Tietysti.
+
+TOPPO. Hänpä kun tekee sen mielettömyydessään, poloinen.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha,--
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Lähdetään nyt!
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Saanko luvan pyytää herroja anniskeluun, sitten kun olette tytön
+korjuuseen vieneet. Tarjoisin teille edes ryypyt avustanne täällä.
+
+POLIISIT. Paljon kiitoksia. Kyllä tullaan.
+
+HOMSANTUU (_ovessa ja porstuassa_). Teidän lakinne ja oikeutenne, ha,
+ha, ha, ha--
+
+RISTO. Nyt siitä, Jumalan kiitos, päästiin.
+
+TOPPO. Tyttö riepu. Ohraisesti hänelle kuitenkin kävi.
+
+RISTO. Kenen syy? Olisi ollut ja elänyt ihmisiksi.--Mutta kuule. Miltä
+minä nyt oikeastaan näytän?
+
+TOPPO. Oletpahan kuin tuossa.
+
+RISTO. Silmäni taitavat olla liassa?
+
+TOPPO. No, kantänka, mitä se tekee.
+
+RISTO. Älä hitossa. Eihän minusta Vappu silloin tykkää. Odota pikkuisen.
+Menen kaivolle pesemään. (_Aukaisee oven porstuaan, mutta vetäytyy
+samassa takaisin, kun Vappu tulee vastaan_.) Hei, täällähän Vappu jo
+tuleekin.
+
+VAPPU. Hyvää päivää!
+
+RISTO. Päivää, päivää. Olin juuri teille lähdössä. Olkaa niin hyvä ja
+käykää istumaan.
+
+TOPPO. Vassakuu! Tässä on tuoli.
+
+VAPPU. Jaksan minä seisoakin sen aikaa, kun täällä viivyn.
+
+RISTO. Eihän toki, ei millään tavalla. Käykää tänne perälle. Ei teidän
+paikkanne oven suussa ole.
+
+VAPPU. Yhdentekevä, oli missä hyvänsä. Lapsestanne tahtoisin puhua pari
+sanaa.
+
+RISTO. Niin, lapsesta, näet. Niin, niin, siitähän minäkin.
+
+VAPPU. Saanko hoitaa ja kasvattaa häntä aivan kuin omaani?
+
+RISTO. Herran tähden, vielä häntä kysyy. Mitäs parempaa pyytäisinkään.
+
+VAPPU. Niin, ettei itsellänne ole siinä suhteessa mitään sanomista?
+
+RISTO. En puutu, en kajoa koko elävään, sen lupaan.
+
+VAPPU. Hyvä! Siinä tapauksessa minä otan poikanne ja koetan Jumalan
+avulla saada hänestä ihmistä.
+
+RISTO. Mutta minulla oli vähän toistakin asiaa. Tulkaa nyt sentään
+istumaan. Eikö? No, tehkää niinkuin tahdotte? Niin, minulla oli vähän
+toistakin asiaa. Taidatte sen melkein arvatakin. Näette: minähän olen
+leskimies tällä haavaa. Eikö ole miehen hyvä yksin olla, niinkuin luemme
+sanassa. Eiköhän passaisi--mutta taitaa olla mielestänne liian aikaista.
+Minusta nähden, joutaisihan olla valmiiksi puhuttuna yhtäkaikki.
+
+VAPPU. Älkää lörpötelkö tyhjää. Minua ette kumminkaan saa vietellyksi.
+Tyytykää siihen, että kahden naisen elämän jo olette turmellut. On sitä
+siinäkin yhden miehen osaksi.
+
+RISTO. Kahden naisen elämän turmellut! Mitä puhetta tuo on?
+
+VAPPU. Vaimonne kuoli suruun ja huoleen teidän tähtenne.
+
+RISTO. Kuka sen on sanonut?
+
+VAPPU. Eikä siinä kyllin. Kahta kauheampaan tilaan olette vielä
+saattanut tuon onnettoman tyttöparan, jota poliisit täältä kuljettivat
+vastaani äsken.
+
+RISTO. Niinkö Homsantuun? Olkaa huoletta. Hänen kanssaan menetellään
+lain ja oikeuden mukaan.
+
+VAPPU. Ja minkä mukaan menetellään _teidän_ kanssanne?
+
+RISTO. Minun? Mistäs minua voitaisiin vetää edesvastaukseen?
+
+VAPPU. Ei mistään, sehän on selvä. Ei mistään! Maailma on teistä saanut,
+mitä on tahtonutkin, ei se teitä rankaise, eikä se teidän vikojanne
+vikoina pidä. Yksin papit ja tuomaritkin ovat puolellanne, sillä synti
+heidän silmänsä sokaisee. Pimeyden palvelukseen valon palvelijat
+valtaansa käyttävät. Mutta siihen ei toki kaikki lopu. Viimeinen sana ei
+vielä ole sanottu. Ja niin totta kuin herrallakin on herra ja
+vaivaisella Jumala, niin totta on myös, että te ja kaikki teidän
+vertaisenne kerran seisotte sen valtaistuimen edessä, johon ei ihmiset
+pääsekään oikeutta ja totuutta mielensä mukaan väärentämään. Silloin
+vasta teidän tuomionne langetetaan.
+
+RISTO. Missä se on, se valtaistuin?
+
+TOPPO. Niin, missä, minäkin kysyn.
+
+VAPPU. Siellä, missä _vanhurskaus_ elää ja hallitsee nyt ja
+iankaikkisesta iankaikkiseen. (_Menee pois_.)
+
+RISTO. Mitä hän tarkoitti?
+
+TOPPO. Eikö lie meinannut Jumalaa. Niin minä sen käsitin.
+
+RISTO. Saattoi sitä puolta olla. No, mut' jokohan tuo tosiaankin--?
+Eikö hiis'! En minä vielä säikähdä. Mistä Vappu sen asian tietää. Ei
+suinkaan hän ole Jumalan puheilla käynyt. Yks' vaimoihminen.
+
+TOPPO. Mutta, tiedätkös, kyllä minunkin kävi jo vähän sääli tuota tyttö
+pahaa.
+
+RISTO. Ole vaiti, velikulta. Älä rupea surkuttelemaan semmoista
+kapinetta. Kuka hänen käski tulla toista tappamaan, kuka. Vielä sääliä
+mokomaa. Kaikkea muuta.
+
+TOPPO. Niin, hyvä sinun on sanoa; mutta, mutta--
+
+RISTO. Mutta mitä?
+
+TOPPO. Jos sinä olit toimittanut hänet--? Semmoisessa tilassa sanotaan
+muutamain naisten olevan tykkänään suunnilta pois.
+
+RISTO. Pyh, joutavia! Lähdetään me anniskeluun. (_Menevät_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖMIEHEN VAIMO ***
+
+***** This file should be named 11296-0.txt or 11296-0.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+    https://www.gutenberg.org/1/1/2/9/11296/
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions will
+be renamed.
+
+Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
+law means that no one owns a United States copyright in these works,
+so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the
+United States without permission and without paying copyright
+royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
+of this license, apply to copying and distributing Project
+Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
+concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
+and may not be used if you charge for an eBook, except by following
+the terms of the trademark license, including paying royalties for use
+of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
+copies of this eBook, complying with the trademark license is very
+easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
+of derivative works, reports, performances and research. Project
+Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may
+do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
+by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
+license, especially commercial redistribution.
+
+START: FULL LICENSE
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
+Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
+www.gutenberg.org/license.
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
+Gutenberg-tm electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or
+destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
+possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
+Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
+by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
+person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
+1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
+agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
+electronic works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
+Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
+of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
+works in the collection are in the public domain in the United
+States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
+United States and you are located in the United States, we do not
+claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
+displaying or creating derivative works based on the work as long as
+all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
+that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
+free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
+works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
+Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
+comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
+same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
+you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
+in a constant state of change. If you are outside the United States,
+check the laws of your country in addition to the terms of this
+agreement before downloading, copying, displaying, performing,
+distributing or creating derivative works based on this work or any
+other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
+representations concerning the copyright status of any work in any
+country other than the United States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
+immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
+prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
+on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
+phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
+performed, viewed, copied or distributed:
+
+  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
+  most other parts of the world at no cost and with almost no
+  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
+  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
+  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
+  United States, you will have to check the laws of the country where
+  you are located before using this eBook.
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
+derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
+contain a notice indicating that it is posted with permission of the
+copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
+the United States without paying any fees or charges. If you are
+redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
+Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
+either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
+obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
+trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
+additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
+will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
+posted with the permission of the copyright holder found at the
+beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
+any word processing or hypertext form. However, if you provide access
+to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
+other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
+version posted on the official Project Gutenberg-tm website
+(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
+to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
+of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
+Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
+full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
+provided that:
+
+* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
+  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
+  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
+  within 60 days following each date on which you prepare (or are
+  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
+  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
+  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
+  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
+  Literary Archive Foundation."
+
+* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+  License. You must require such a user to return or destroy all
+  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
+  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
+  works.
+
+* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
+  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
+  receipt of the work.
+
+* You comply with all other terms of this agreement for free
+  distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
+Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
+are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
+from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
+the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set
+forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
+Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
+electronic works, and the medium on which they may be stored, may
+contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
+or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
+intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
+other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
+cannot be read by your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium
+with your written explanation. The person or entity that provided you
+with the defective work may elect to provide a replacement copy in
+lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
+or entity providing it to you may choose to give you a second
+opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
+the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
+without further opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
+OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
+LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of
+damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
+violates the law of the state applicable to this agreement, the
+agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
+limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
+unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
+remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
+accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
+production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
+electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
+including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
+the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
+or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
+additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
+Defect you cause.
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of
+computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
+exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
+from people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
+generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
+Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
+www.gutenberg.org
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
+U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West,
+Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
+to date contact information can be found at the Foundation's website
+and official page at www.gutenberg.org/contact
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without
+widespread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
+DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
+state visit www.gutenberg.org/donate
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations. To
+donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
+Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
+freely shared with anyone. For forty years, he produced and
+distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
+volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
+the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
+necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
+edition.
+
+Most people start at our website which has the main PG search
+facility: www.gutenberg.org
+
+This website includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
diff --git a/old/11296-0.zip b/old/11296-0.zip
new file mode 100644
index 0000000..3ce6efb
--- /dev/null
+++ b/old/11296-0.zip
diff --git a/old/old/11296-8.txt b/old/old/11296-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..0794c9f
--- /dev/null
+++ b/old/old/11296-8.txt
@@ -0,0 +1,3940 @@
+The Project Gutenberg eBook, Tiomiehen vaimo, by Minna Canth
+
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+
+
+
+Title: Työmiehen vaimo
+
+Author: Minna Canth
+
+Release Date: February 26, 2004  [eBook #11296]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+
+***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TIOMIEHEN VAIMO***
+
+
+
+Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net
+Project by Riikka Talonpoika and Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+
+TYÖMIEHEN VAIMO
+
+Viisinäytöksinen näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+MINNA CANTH
+
+
+1885
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
+
+
+_Riston ja Johannan häähuone. Oikealla ovi sivuhuoneeseen, vasemmalla
+ikkuna. Perällä ovi porstuaan. Huudetaan: »Morsian ulos!» Esirippu
+nousee. Johanna seisoo morsiuspuvussa ikkunan edessä; Katri ja Laura
+näyttävät valkeata molemmin puolin. Vappu seisoo etunäyttämöllä
+oikealla. Taempana: Risto, Yrjö, Toppo, Kustaa, Heikki, Janne, Lotta,
+Liisa, Leena-Kaisa ja Anna-Maija ym. häävieraita. Ikkunan takaa kaikuu
+eläköönhuutoja._
+
+RISTO. Mitä mietitte, Vappu? Eiköhän olisi hauskaa sentään olla tuolla
+kohdalla.
+
+VAPPU. Morsiamenako?
+
+RISTO. Niin juuri. Kun vielä noin kunnioitetaankin. Seuratkaa pois
+Johannan esimerkkiä ja ottakaa itsellenne mies tekin.
+
+VAPPU. Enpä hänestä ole millänikään.
+
+RISTO. Mutta minkätähden ei? Teille niitä kumminkin on tarjolla sulhasia
+kuin kirjavia kissoja. Mikä arveluttaa?
+
+VAPPU. Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä.
+
+RISTO. Te olette liian varovainen.
+
+VAPPU. Parempi katsoa kuin katua.
+
+(_Eläköönhuutoja kaikuu uudelleen. Johanna nyökäyttää iloisesti
+päätänsä_.)
+
+JOHANNA. Näettekö tuota tyttöä, joka on kiivennyt ylös aidalle kadun
+toisella puolen.
+
+KATRI. Tuotako, joka tuolla kuutamossa seisoo ja niin armottomasti
+huiskii käsillään? Ihme ja kumma, ettei hän keikahda sieltä alas nurin
+niskoin.
+
+JOHANNA. Eikö se ole Homsantuu?
+
+KATRI. Toden totta. Hän se on.
+
+LAURA. Aivan selvästi. Jo minäkin hänet tunnen.
+
+LOTTA. Homsantuuko tuo? Ei ikipäivinä. Homsantuuta ei ole nähty
+kaupungissa puoleen vuoteen, mistä hän nyt sitten niin äkkiä olisi
+tuohon pyrähtänyt.
+
+JOHANNA. Sitä en tiedä, mutta hän se vain on. Lähetä, Katri hyvä, joku
+käskemään häntä sisään.
+
+KATRI. Älähän nyt. Homsantuutako sisään? Semmoisissa ryysyissä, kun hän
+luultavasti on.
+
+JOHANNA. Niin, mitä se tekee. Eihän vaatteet ihmistä pahenna.
+
+KATRI. No, eipä silti.
+
+(_Menee ovensuuhun ja puhuttelee hiljaa Heikkiä, joka sen jälkeen lähtee
+ulos. Teetä tarjotaan_.)
+
+LAURA. Vielä sinä kadut, että haetit Homsantuun tänne. Saatpas nähdä,
+hän käyttäytyy sopimattomasti taas niinkuin ainakin.
+
+JOHANNA. Mitä turhia. Ei Homsantuu ole niinkään häijy, kun häntä vain
+hyvästi kohdellaan.
+
+RISTO. Tahtoisinpa kuulla, mitä kuokkijat tuolla ulkona sanovat
+morsiamestani.
+
+YRJÖ. Kuulemattakin sen tietää, että he kiittelevät Johannaa siellä.
+
+RISTO. Ja kadehtivat minua. Niin, niin, Yrjö, kuinka lienee sinunkin
+laitasi. Monta vuotta kerrotaan sinun pitäneen Johannaa silmällä, mutta
+minä tulin ja sieppasin yks' kaks' tytön sinulta.
+
+YRJÖ. Mitä puhumme siitä. Hänellä oli valta ottaa kenet tahtoi. Sen toki
+sanon sinulle, Risto: parhaimman kulta-aarteen sinä Johannassa omaksesi
+sait.
+
+RISTO. No, sinä et pane liikoja ollenkaan. Tiedättekö mitä? Kuusisataa
+markkaa hänellä on rahoja pankissa, ihan valehtelematta, ja korkoja
+vielä lisäksi. Jahka teille näytän. Otin Johannalta pankin vastakirjan
+jo omaan huostaani. Katsokaapas tätä.
+
+KUSTAA. Kuusisataa on, totta maarin. Voi, miekkoista. Kelpaa sinun elää.
+Kunpa olisin minäkin yhtä onnellinen. Kuulitkos, Toppo? Kuusisataa
+markkaa tuo kullan poika sai vaimonsa myötäjäisiä. Emmekö lähde mekin
+naimaan.
+
+TOPPO. Helkkaria kanss'. Eihän niitä rikkaita tyttöjä kumminkaan joka
+miehelle riitä. Toiset saavat tyytyä köyhempiin taikka olla ilman. Ja
+minä puolestani olen ennemmin ilman, niin saan elää niinkuin itse
+tahdon.
+
+KUSTAA. Älä sano. Köyhänkin kun ottaa, niin saapa yhtäkaikki sen, joka
+housut paikkaa, ettei tarvitse polvet ulkona käydä.  RISTO. Niin, ja
+mikä siinä on, ettei mies saisi elää niinkuin itse tahtoo, vaikka
+akankin ottaa. Loruja? Tupakkaa piippuun, miehet.
+
+KUSTAA. Mutta kyllä minä sentään ennemmin rikasta haluaisin, minäkin.
+Paha vain, ettei niitä ole juuri niin hyllyltä otettavissa, niillä kun
+tavallisesti on monta pyytäjää. Millähän mahdilla sinä, Risto, sait tuon
+Johannan taipumaan, olisipa hyvä tietää.
+
+RISTO. Mitäs maksat, jos sanon sen sinulle?
+
+TOPPO. Älä huoli luvata mitään, Kustaa. Minä tuon konstin neuvon sinulle
+maksutta.
+
+RISTO. Sinäkö? No, annahan kuulla.
+
+TOPPO. Mitäs siinä muuta, kun vetää tyttöjä hiukan nenästä. Ja se on
+helposti tehty, sillä maailman menosta ne poloiset eivät tiedä, ei
+paljon mitään.
+
+JOHANNA. Mutta muistakaa minun sanoneeni: Homsantuusta tulee vielä
+ihminen, jahka aikaa kuluu.
+
+LAURA. Tuosta hurjasta? Ei ikinä. Semmoinen se on kapine. Jota ei saa
+työhön talttumaan, ei vaikka ihmeitä tekisi. Kerrankin, kun oli apunani
+vaatteita huuhtomassa, niin alkoipa hyötä hyviään tanssia avannolla.
+Mitä mustalaista lienee pannutkaan, mutta ei ruojalle olisi mikään
+voinut nauramatta olla. Ajatelkaas, kun hame oli vyötäisistä saakka niin
+jäässä, että seisoi kankeana ympärillä ja tämä vain lentää ja pyörii
+pitkin iljannetta kuin tuulispää. Johan semmoisesta ihmistä tulisi.
+Kyllä kai!
+
+LIISA. Älä sano. Soisisen emäntä Riistavedeltä kehui Homsantuuta maasta
+taivaaseen tässä tuonnoin. Kuuluu olleen heillä koko kesän ja tehneen
+työtä kuin hevonen.
+
+JOHANNA. Kas sitä vain.
+
+LIISA. Mutta pilkkanaan olivat sittenkin pitäneet, tyttö parkaa,
+varsinkin nuoret hurjapäät. Tietäähän niiden. Miten malttavat olla
+ilkeyksiään tekemättä.
+
+KATRI. Jospa hän antoi heille syytä.
+
+LIISA. Vielä mitä. Hän oli vain ollut niin tarkka, ettei raahtinut
+oikeinpäin syödäkään, kun, näet aikoo tänä syksynä mennä naimisiin.
+Täällä kaupungissa on sanonut olevan itsellään sulhasen.  KATRI. Häntä
+varmaan on joku narrannut.
+
+JOHANNA. Ei tiedä
+
+KATRI. On kuin onkin. Kuka nyt tuommoista ottaisi.
+
+LAURA. Mustalainen kun hän vielä on päälle päätteeksi.
+
+LIISA. Eipäs olekaan, koska isä oli Tuusniemen Väänäsiä.
+
+LAURA. Mutta äiti oli mustalaista sukuperää, ja semmoinen ylenannettu
+kuuluu vielä olleenkin. Ei hän miehensäkään luona asettunut olemaan,
+vaan karkasi pois, ja Homsantuun hän olisi vienyt mukanaan, mutta
+Väänäsen sukulaiset ajoivat takaa ja ottivat lapsen pois. Sitten nuo
+mustalaiset, kelvottomat, olivat vielä tehneet taikoja ja panneet
+Väänäsen juomaan niin pahanpäiväisesti, että muutamassa vuodessa hävitti
+talonsa ja kaikki. Viinaan hän viimein kuolikin.
+
+JOHANNA. Ja jätti lapsensa turvattomana maailmanrantaa polkemaan.
+Homsantuu parka! Ehkä hänellä kumminkin olisi ollut äidin luona parempi.
+
+RISTO. Älä laske liikoja, Toppo. Minä en kuuna päivänä eukkoani pelkää,
+jos juoda tahdon. Ohoh, jopa jotakin.
+
+TOPPO. No, no, saadaan nähdä. Minkähän sille taidat, kun eukkosi sanoo:
+rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin kuten itse tahdot.
+
+RISTO. Minkäkö taidan? Heh, sepä kysymys. Kumpi omaisuutta hallitsee,
+mies vai vaimo? Tunnetkos sen verran Suomen lakia, veli veikkoseni?
+
+TOPPO. Kyllä minä tiedän, että laki antaa miehelle vallan, mutta näkyypä
+ne eukot osaavan pitää puoliaan kuitenkin.
+
+RISTO. Pahanilkisillä lienee jonkinlaisia konsteja ja koukkuja, mutta
+Johannapa ei ole semmoinen.
+
+(_Toppo hyräilee pilkallisesti ja panee tupakkaa piippuun_.)
+
+RISTO. Niin, niin, naura sinä vain. Ettenkö minä Johannaa tuntisi. Ja
+kohta saattekin nähdä, olenko minä mies vai kannanko suotta tämmöisiä
+jaloissani. (_Johannan luokse_.) Koskas niitä juomia tuodaan sisään?
+
+JOHANNA. Katri hyvä, mene kiirehtimään.
+
+RISTO. Ja pankoot joutuun nyt. Mitä ihmettä ne siellä viivyttelevätkin
+näin kauan. Aikoja sitten olisi miehille pitänyt väkeviä tarjota.
+(_Katri menee oikeaan_.)
+
+JOHANNA. Mitä arvelet Risto? Eikö tämä elämämme alku ole juuri kuin
+keväisen päivän nousu?
+
+RISTO. Siltäkö se sinusta tuntuu? Herran poika, kuinka kaunis sinä
+oletkin tänä iltana. Oikein sinua ilokseen katselee. Ja tuo pukukin on
+komea kuin rikkaan morsiamen ainakin. Kelpaa sinua näyttää omanaan, sen
+sanon.
+
+JOHANNA. Kunhan sinä vain olet tyytyväinen, muusta en välitä. Ja olethan
+sinä, Risto?
+
+RISTO. No, se on tietty. Vielä häntä kysyy. Niin minä olen kuin kolmen
+markan hevonen. Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun
+sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee. Peijakas, kun sais noin
+rikkaan ja kauniin tytön, ajattelee jok'ainoa itsekseen.
+
+JOHANNA. Vähät heistä.
+
+RISTO. Entäs seppä sitten! Usko pois, hän on haljeta harmiinsa, vaikka
+koettaa sitä peittää. No, tuollahan viimeinkin tuodaan juomat.
+
+(_Katri asettaa tarjottimen pöydälle. Risto kaataa laseihin_.)
+
+KATRI. Mitäs ne tyttäret nyt noin toimessaan ovat? Tänä iltana täytyy
+kaikkien olla iloisia. Ei näitä tänlaisia pitoja vietetä joka päivä.
+
+LIISA. Tuleehan täällä tiedämmä tanssiakin, vai kuinka, Johanna?
+
+JOHANNA. Tanssia saatte niin paljon kuin haluttaa. Risto on käskenyt
+Hakalan Jannen tuomaan viulun mukanaan.
+
+LIISA. Sepä vasta hauskaa. Minun jo varpaitani kutiaa hyppimisen
+innosta. Näytänkö teille, kuinka vanhaa piikaa tanssitaan? Antakaahan
+vähän tilaa.
+
+(_Laulaa puoliääneen ja tanssii_.)
+
+    Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan;
+    Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
+    Ett'ei noita, ett'ei noita pojat naida saa.
+
+LAURA. Oletkos siinä hurjastelematta. Kaikki katsovat tänne päin.
+LIISA (_lopettaa tanssin_.) Katsokoot. Minä siitä viis!
+
+JOHANNA. Sano Liisa: koska sitten saa tanssia ellei häissä.
+
+LIISA. Näettekö, Janne ottaa jo viulunsa esiin. Kohta ilo alkaa. Ja
+morsianta viedään ensimmäisenä lattialle. Mahdat sinä olla onnellinen
+tänä iltana, Johanna?
+
+JOHANNA. Onnelleni en tällä haavaa tiedä mittaa enkä määrää. Tänlaista
+päivää en vielä ikänäni ole elänyt.
+
+LIISA. Miekkonen. Koskahan tulee minun vuoroni?
+
+JOHANNA. Sitten, Liisa kulta, kun se oikea ilmestyy, se jolle Jumala on
+sinut määrännyt.
+
+LIISA. Niin, kuka sen tietää. Ehkä minun osalleni ei ole luotukaan
+ketään.
+
+JOHANNA. On varmaan. Sinulle niinkuin mullekin.
+
+RISTO. Terveydeksenne, hyvät vieraat. Tulkaapas maistamaan. Tänä iltana,
+miehet, saatte juoda niin paljon kuin haluttaa. Minä takaan, ettei
+meiltä tavarat kesken lopu. Noin. Antakaa mennä pohjaan saakka vaan
+yksin tein. Kas, niin. Kaadetaanpas kohta toista. Minun häissäni ei pidä
+kenenkään moittiman ryyppyjen välejä liian pitkiksi.
+
+KATRI. Kun eivät vain joisi itseään pahasti humalaan tänä iltana.
+
+JOHANNA. Eihän nyt toki. Kyllä Risto pitää varalla.
+
+KATRI. Jos hän sen muistaa.
+
+JOHANNA. Tietysti. Ei sitä tarvitse epäilläkään.
+
+LIISA. Ja mitä sitten, vaikka nyt hiukan joisivatkin. Silloinhan miehet
+aina ovat hauskimmillaan, kun ovat pikkuisen humalassa.
+
+VAPPU. Ettet vähän ajattele, Liisa. Saisit vaan juopon miehen, niin
+etköhän tuohon hauskuuteen pian kyllästyisi.
+
+LAURA. Mutta tosi se on, ettei nykyiset miehet oikein roveissaan ole
+muuta kuin pullon ääressä.
+
+JOHANNA. Ei sitä kumminkaan sovi kaikista sanoa. On niitä vielä
+siivojakin joukossa. Eikös ole, Vappu?
+
+RISTO. Nyt ne ovat täytetyt uudelleen. Ottakaa, miehet. Juokaa, ja
+juokaa vahvasti, juokaa siksi kuin maailma pyörii ympäri silmissänne, ja
+korvissanne humisee ja pauhaa pahemmin kuin Tampereen puuvillatehtaassa.
+Tiedätte silloin juoneenne Riston häitä.  TOPPO. Oikein puhuttu. Huonot
+pidot ne ovat, joista miehet selvinä kotia palaavat.
+
+RISTO. Ja sitten aloitamme polskan. Eikö tuo viulusi ole jo viritetty,
+Janne? Annapas sieltä tulla oikeata tanssin säveltä. Noin, noin, hei
+vaan! Kyllä se Janne osaa. Pankaapa joutuun miehet. Ottakoon omansa
+itsekukin ja minä otan kainaloisen kanani. (_Hyräillen Johannan
+luokse_.) Kitkat, katkat, pitkät matkat. Sinä ja minä ja Sirkan Liisa,
+Puntun Paavo ja Juortanen Jussi, Kapakka Lassi ja Myllärin Matti--
+
+JOHANNA. Kuulehan, Risto. Pari sanaa ensin.
+
+RISTO. Vaikka kolme. Vai niin. Oikeinko sitä mennään loitomma, ettei
+muut kuule. No, mitä maailman päivinä sinulla nyt onkaan?
+
+JOHANNA. Eihän täällä vain ruvettanekaan pitämään pahaa elämää tänä
+iltana? Minua jo alkaa pelottaa.
+
+RISTO. Pahaa elämää. Kissa vieköön. Sitäkö varten sinä noin totiseksi
+kävit. Älä turhia. Mitä pahaa elämää täällä pidettäisiin.
+
+JOHANNA. Jos miehet ryyppivät liiaksi ja humaltuvat.
+
+RISTO. Entä sitten. Kerrankos semmoista tapahtuu. Olletikin tällaisissa
+pidoissa. Eihän tuo niin kumma olisi.
+
+JOHANNA. Se turmelisi meiltä koko hääilon. Risto kulta, olethan sinä
+ainakin varuillasi.
+
+RISTO. Niin minäkö? (_Hyräilee_.). Enkös minä häissäni sais' olla vähän
+päissäni?--Ei se ole mies, eikä mikään, tiedätkös, joka ei koskaan
+uskalla edes väkeviä nauttia.
+
+JOHANNA. Hiljaa, hiljaa, älä puhu niin kovasti. Sinä lasket leikkiä,
+Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle,
+jos sinä joisit itsesi humalaan.
+
+RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin--Kuules, Johanna, älä sinä unohda,
+mitä pappi meille äsken lausui.
+
+JOHANNA. Mitä niin?
+
+RISTO. Että mies on vaimon pää.
+
+TOPPO. Mies on vaimon pää, niinkuin kissa on hiiren pää.
+
+KUSTAA. Ja myöhä on hiiren haukotella, kun on puoliksi kissan suussa.
+
+RISTO. Oikein, Kustaa, oikein, ha, ha, ha. Myöhä on hiiren haukotella,
+kun on puoliksi kissan suussa. No, Johanna, jokos aloitamme?
+
+JOHANNA (_laskee molemmat kätensä Riston käsiin_) Aloittakaamme!
+
+(_Kaikki astuvat paikoilleen ja tanssivat polskaa. Tanssi käy yhä
+vilkkaammaksi, ilo nousee korkeimmilleen. Silloin aukeaa ovi ja Heikki
+raastaa sisään Homsantuuta, joka kaikin voimin panee vastaan. Tanssi
+taukoaa; itsekukin jää paikoilleen_.)
+
+HOMSANTUU. Minä en tahdo tulla, kuuletkos, minä en tahdo! Laske minut
+irti! sinä pakanan pallinaama, taikka minä puren sormesi poikki.
+
+RISTO. Kerttu! (_Vetäytyy syrjään_.) Mitä ihmettä tästä nyt tuleekaan.
+
+HEIKKI. Siivolla, siivolla! Herran poika, niin hän riehuu kuin Penttinen
+pappilan kaivossa. Kas, kas, kuinka terävät kynnet sillä on. Kiusan
+kappale!
+
+HOMSANTUU. Annatko mun olla.
+
+HEIKKI. Älä siinä suotta hihise, tulla sinun kumminkin pitää. Ei auta
+tässä velikullatkaan. Kustaa, ota sinä toisesta kädestä.
+
+JOHANNA. Ei, ei, älkää häntä väkisin tuoko.
+
+KUSTAA. Sittenpähän kumma lienee, ellei kaksi miestä tuommoista
+tytöntypykkää voittaisi. (_Viskaavat hänet yhdessä tempauksessa keskelle
+lattiaa_.) Kas noin! Semmoisia puhvia minä annan, sanoi Vallas, kun
+päänsä lankkuun puski.
+
+TOPPO. Mikä hiiden poropirkko tuo on?
+
+(_Kaikki nauravat ja suhisevat; tytöt vetäytyvät kuiskutellen vasempaan.
+Homsantuu seisoo jäykkänä, kädet nyrkissä kupeilla, katsellen tuimasti
+ympärilleen_.)
+
+JOHANNA. Tervetuloa, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Tuli nyt nurkkihin nuhina, sekä soppihin sohina.
+
+KUSTAA. Etkö kuule, Homsantuu, morsian puhuttelee sinua.
+
+HOMSANTUU. Nimeni on Kerttu.
+
+JOHANNA. Tervetuloa häihimme, Kerttu!
+
+HOMSANTUU. Pilkkapuikoksenneko minut tänne haetitte? (_Kädet
+lanteilla_.) Hyvä! Tässä olen nyt. Tehkää parastanne. Koettakaa saatteko
+minusta enemmän kuin minkä kirves kivestä saa.  TOPPO. Ken on tuo
+satapaikkainen tytönhuitukka, jonka ikenet on irvallaan ja silmät kiljan
+kaljallaan.
+
+KUSTAA. Etkö sinä Homsantuuta ole ennen nähnyt? Hänet tuntee muuten koko
+maailma.
+
+HOMSANTUU. Sama juuri, jota kilvan olette kiehuttaneet
+kielikattilassanne ja hautoneet hammastenne välissä. Paljonko siitä
+työstänne lienette hyötyneet. Sanokaapa pilanpäiten. Syntiä saitte
+sydämen täyden, mutta sitähän teillä oli yllin kyllin jo entuudeltakin.
+
+TOPPO. Voi, saksan pukki, sitä sappea. Tohtiiko tuota ollenkaan lähelle
+mennä, vai suihkuaako sen suusta tuli, lenteleekö kipinöitä kielen alta.
+
+JOHANNA. Pois, Toppo! Kerttua ei saa kukaan pilkkanaan pitää, hän on
+kutsuttu vieras, niinkuin kaikki muutkin. Ehkä tahtoisit tulla tuonne
+toisten tyttöjen luokse, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. En.
+
+JOHANNA. Minä takaan, että he kohtelevat sinua hyvin, jos vain sinä
+puolestasi olet heille ystävällinen.
+
+HOMSANTUU. Ennen minä kuusia kumarran, kuin kumarran kunnottomia; ennen
+leppiä lepytän, kuin lepytän lempoloita.
+
+LAURA. Tuo hävytön!
+
+KATRI. Kuinka hän uskaltaakin!
+
+KUSTAA. Emmeköhän sieppaa tyttöä uudelleen käsikynkästä ja vie häntä
+samaa tietä jälleen pois.
+
+HEIKKI. Ja samaa hamppua, jolla hänet toimmekin.
+
+JOHANNA. Hiljaa! Ei saa noin katkeroittaa hänen mieltään. Kuulettehan,
+se on kylläkin katkera jo ennestäänkin. Kerttu, lasi viiniä, jos saan
+tarjota.
+
+HOMSANTUU. En huoli.
+
+TOPPO. Verkkasen tuli! Ei hän olekaan ruma, kun tarkemmin katson. Kaula
+on kuin kanervan varsi, huulet kuin hunajametsä ja poskipäät kuin kaksi
+puolikypsää puolukkaa. Vähällä pitää etten jo rupea häntä rakastamaan.
+
+HOMSANTUU. Tule vain lähelle, niin revin sinulta silmät päästä.
+
+TOPPO. No, no, ethän nyt kumminkaan. Saapa kattikin kuningasta katsoa,
+ellei muualta, niin uunin päältä.  HOMSANTUU. Pakenetko, koira!
+
+TOPPO (_kavahtaa takaisin_). Älä, luojan luoma.
+
+HOMSANTUU (_jälleen kylmänä ja tyynenä_). Liekö minut luoja luonut,
+vaiko synti synnyttänyt.
+
+JOHANNA. Älä välitä heistä, Kerttu. He eivät saa sinulle tehdä mitään
+pahaa, niin kauan kuin olet minun turvissani.
+
+HOMSANTUU. Sinun turvissasi? Olenko minä mikään vaivainen, että minä
+turvaa tarvitsen? Mene loitommalle minusta. Sinua vihaan vielä enemmän
+kuin noita toisia.
+
+JOHANNA. Tyttö parka! Mikä sinun nuoren sydämesi on noin koventanut?
+
+HOMSANTUU. Kysy sitä noilta kylän herjoilta. Ja kysy sitä ennen kaikkea
+omalta kurjalta sulhaseltasi, joka piilee tuolla toisten takana, eikä
+uskalla tulla näkyviini.
+
+JOHANNA. Ristoa et saa soimata. Hän ei ole sinulle tehnyt mitään pahaa.
+
+HOMSANTUU. Mahdan sen tietää.
+
+JOHANNA. Astu esiin, Risto. Älä anna hänen loukata kunniaasi ilkeillä
+syytöksillään.
+
+(_Risto tulee verkalleen esiin._)
+
+JOHANNA. Näet, Homsantuu, eikö hän uskalla.
+
+HOMSANTUU (_katselee hetken äänetönnä Ristoa, puhkeaa sitten raivosta
+tukahdetulla äänellä puhumaan_). Petit vaivainen valasi, söit kuin koira
+kunniasi.
+
+RISTO. Valehtelee, hi, hi, hi. Voi, peijakas, kuinka hän osaakin omiansa
+panna.
+
+JOHANNA. Ja sitä sinä vain naurat, Risto.
+
+HOMSANTUU (_menee lähemmäksi Ristoa, käsi ojennettuna_). Valehtelenko
+minä? Katso minua suoraan silmiin ja sano vielä kerran se sana, jos
+voit.
+
+JOHANNA. Voithan sinä, Risto!
+
+RISTO (_naurahtelee hiukan hämillään, kääntyy pois ja lausuu puoliääneen
+miehille_). Joutuu sitä johonkin tässä maailmassa, minkä sittapörrö
+seipääseen.
+
+JOHANNA (_tukahduttaen heräävää tuskaa_). Tee, niinkuin hän käskee,
+Risto. Minä tiedän, että sinä voit.  (_Hetken äänettömyys._)
+
+JOHANNA. Katso häntä silmiin, Risto. Syytön sinä kumminkin olet.
+
+HOMSANTUU. Käänny päin, jos uskallat, sinä kurja.
+
+JOHANNA. Tuolla tavalla annat itseäsi herjata kaikkien kuullen. Olisinko
+mies, kyllä häneltä suun tukkisin. En säälisi mokomaa ollenkaan.
+
+HOMSANTUU. Joko paljastat kyntesi sinäkin, laupias samarialainen?
+Mainiota! Tuota juuri halusinkin. Tulkaa nyt kimppuuni jok'ainoa, minä
+en teitä pelkää. Minä huudan sittenkin, että kajahtaa korvissanne: Risto
+on sanansa syöjä, valansa rikkoja, kunnottomin konna, pahin petturi
+auringon alla.
+
+JOHANNA. Suuri Jumala, etkö sinä puolusta itseäsi, Risto? Kiellä häntä
+jo viimeinkin; masenna tuo käärme, joka sylkee maihin myrkkyänsä.
+
+HOMSANTUU. Kiellä? Masenna? Minuako? Oho! Kiven alla on kieltäjäni, maan
+alla masentajani.
+
+RISTO. Mitä sinä nyt joutavia pauhaat, Kerttu. Sovitaan pois kaikki
+vanhat vihat, syödään kissan kirppulihat. Ja sitten tanssimme polskaa,
+se on toista kuin tyhjästä riiteleminen. Minä vielä kaadan sinulle
+viiniäkin, Kerttu, tulepas juomaan.
+
+HOMSANTUU. Kelvoton! Viinilläkö tahdot syntivelkaasi viruttaa?
+
+RISTO. Olipa tämä nyt sitten hyvinkin suuri synti. Kantänka, sanoi
+ruotsalainen. Kerrankos nuori mies hiukan narrailee kaunista tyttöä, ja
+etenkin tuonlaista halvempaa naista, kuin sinä olet, Kerttu parka, ilman
+että hänellä on sen totisempia aikomuksia. Eikös ryypätä, miehet?
+
+HOMSANTUU (_melkein mieletönnä_). Seis! (_Tukahdetulla äänellä_.)
+Minulla on vielä sana sanottavaa, ryyppää sitten vasta. Sinä
+teeskentelit rakkautta, kun petos asui mielessäsi, sinä ehdollasi
+syöksit minut turmioon. Niinpä sinun pitää myös ansaittu palkkasi
+saaman. (_Ottaa povestaan sormuksen, jonka heittää Riston eteen_.) Tuon
+kihlasormuksesi kanssa viskaan viimeisenkin hellemmän tunteen
+sydämestäni. Tästä hetkestä lähtien leimuaa siellä vain vihan ja
+kostonhimon liekit. Minun kiroukseni seuraa sinua aina kuolemaan
+saakka, vielä haudan tuolle puolenkin se ulottuu. Se painaa hartioitasi
+kuin vuori, se kalvaa rintaasi kuin mato, yötä päivää se sinulle
+muistuttaa kenen onnen ja elämän olet sortanut.
+
+JOHANNA. Auttakaa--minä pyörryn.
+
+YRJÖ. (_vie häntä tuolille istumaan_). Vettä, tuokaa vettä.
+
+VAPPU (_antaa Johannalle vettä ja hieroo hänen ohimoitaan_).
+
+HOMSANTUU. Joko nyt surkastuu tuo lemmen kukka? Joko lakastuu tuo
+kirkkokunnan kirkkain ja kansakunnan kaunein? Eihän vielä ole aika
+tullut. Nauti ensin sitä onnea, jonka toisen kadotukselle olet
+perustanut, nauti iloa ja lemmen ihanuutta niin kauan kuin voit. Minä
+sillä välin kiertelen kuin huuhkain teidän onnenne majaa ja huudan:
+kostoa, kostoa, kostoa! (_Syöksee ulos_.)
+
+(_Äänettömyyttä ja hämmästystä_.)
+
+VAPPU. Kuinka on sinun laitasi, Johanna?
+
+YRJÖ. Varsin huonosti, pelkään.
+
+JOHANNA. Ehkä se menee ohitse.--Olkaa tässä luonani te molemmat.
+
+TOPPO. Mutta kas, siinä tytössä oli vasta pippuria. Oikein tulista
+turkin pippuria. Voi, sen pahanen päivä! Niin seisoi Ristokin hänen
+edessään kuin vaivainen syntinen, eikä saanut sanaakaan suustansa.
+
+KUSTAA. Entä me muut sitten. Lempo vieköön, en ole minäkään usein niin
+nolostunut kuin äsken.
+
+LAURA. Siinä se nähtiin. Eikö käynyt aivan niinkuin minä jo sanoin.
+
+KATRI. Tarvitsi Johannankin häntä tänne tahtoa. Tietäähän sen hyvin
+entisestäkin, ettei Homsantuu osaa ihmisiksi olla.
+
+RISTO. Uh, uh, totta toisen kerran. Tämä pöyristys ei lähde ruumiista
+muulla kuin viinalla. (_Täyttää lasit_.) Mitä sinä sieltä haet, Toppo?
+
+TOPPO. Katselen, mihin se sormus joutui, jonka tuo visapää heitti
+maahan.
+
+RISTO. Anna velikulta olla, ei se maksa vaivaa. Se oli vaan tuommoinen
+vaskinen sormus: joutava, pahanpäiväinen, vaikka hän, hupakko, sitä
+povellaan kantoi. Tule ennen ottamaan ryyppy. Maljanne, miehet!
+
+(_Kolme kovaa lyöntiä kuuluu seinään. Kaikki säpsähtävät, varsinkin
+naiset_.)
+
+NAISET. Herra siunaa, mikä se oli?
+
+LEENA-KAISA. Kalma löi.
+
+ANNA-MAIJA. Vai lienee maailman loppu käsissä.
+
+TOPPO (_katsoo ikkunasta_). Eikö lieto! Homsantuu se vain seinää
+jymäytti, koska hän nyt tuolla nyrkkiä pui ja hyppää kuin villitty.
+
+RISTO. Ulos miehet! Ottakaa kiinni se riivattu ja viekää
+poliisikamariin.
+
+JOHANNA. Ei, antakaa hänen olla rauhassa.
+
+RISTO. Mitä vielä. Putkaan tyttö vain ja pian.
+
+TOPPO. Myöhäistä! Hän juoksee pois, ette häntä enää kiinni saa. Tuolla
+hän jo lentää niin kaukana, ettei koko tytöstä näy muuta kuin hame, joka
+tuulessa liehuu.
+
+RISTO. No, menköön sitten. Mutta peijakas hänet perii, jos hän vielä
+kerran mailleni tulee.
+
+LIISA. Semmoinen heittiö. Kun tärväsi koko ilomme. Saa nähdä, tuleeko
+tästä enää tämän parempaa.
+
+LAURA. Tuskin, koska morsiankin näyttää noin surkealta.
+
+LOTTA. Nämäpä vasta häät. Totta tosiaankin. Kannatti näitä tämmöisiä
+varten ostaa kukka rintaansa.
+
+KATRI. Ja minun kun piti vielä sijainen toimittaa, kun ei rouva muuten
+olisi laskenut.
+
+VAPPU. Onko sinun jo helpompi olla, Johanna?
+
+YRJÖ. Ehkä tahdotte vielä vähän vettä?
+
+JOHANNA. En minä tarvitse enää mitään. Kun vain jaksaisin sen verran,
+että pääsisin täältä pois.
+
+RISTO. Johanna taisi säikähtyä vallan hukkaan. Älä huoli olla
+milläsikään koko asiasta. Ei siitä semmoisesta kannata pahaa mieltä
+pitää. Kuuletkos! Ei, mutta katsokaas, kuinka hän on lapsellinen. Itkee
+nyt tuota.
+
+VAPPU. Onko se ihme? Menköön kukin itseensä. Ei mahtaisi olla niinkään
+hauskaa juuri hääiltana kuulla tuonlaisia sulhasestaan.
+
+RISTO. Minkälaista?  VAPPU. Petoksia.
+
+RISTO. Petoksia! Kaikkea mun pitää kuulla. Vai petoksia. Olette te
+oikein hassuja. Petostako sekin on, jos tyttöjä hiukan narraa. Semmoista
+aina tapahtuu.
+
+TOPPO. Miesten narriksihan ne naiset on luotukin maailmaan. Eipä niillä
+mitä virkaa liene muuta.
+
+RISTO. Niinpä kyllä. Ja mitä pahaa siinä on, jos nuori mies kauniita
+tyttöjä rakastelee. Ei hän silti voi kaikkien kanssa naimisiin mennä,
+eipä vain.
+
+VAPPU. Mutta olittehan kihlannut tuon tytön, sen kuin ymmärsin.
+Minkätähden sitten jätitte hänen noin vain?
+
+RISTO. Minkätähden, minkätähden! Sepä kysymys. Tietysti sentähden kun
+sain paremman. Tottahan Johanna toista on kuin Kerttu, jolla
+tyttöparalla ei ole kunnon hamettakaan, saatikka sitten rahoja pankissa
+niinkuin tällä. Ennemminhän minä toki sinut otin, Johanna, etkä suinkaan
+sinä minulle siitä vihaa kanna, vai kuinka, he he, he.
+
+JOHANNA (_nousee_). Pois minun täytyy päästä,--pois vaikka mikä olisi.
+Auttakaa minua, tytöt, irti näistä koristuksista.
+
+RISTO. Mitä nyt? Mihin sinä aiot? Kesken kaikkea. Sano, hyvä ihminen.
+
+JOHANNA. En tiedä, kun vain pääsen pois. Tottapahan sitten selviää. Sen
+kumminkin tunnen, että me kaksi emme sovi yhteen.
+
+RISTO. Herra tule ja puserra, onko hän menettänyt järkensä?
+
+KATRI. Mitä sinä ajattelet, Johanna. Vallanhan sinä laitat itsesi
+ihmisten naurettavaksi.
+
+LAURA. Vastikään vihiltä päässyt ja nyt jo tahtoisi erota miehestään. Ei
+semmoista ole ikipäivinä kuultu.
+
+LOTTA. Ja mokomastakin syystä sitten. Hullun naikkosen tähden. Niin
+juuri; eihän Homsantuuta kukaan ihminen pidä viisaana.
+
+JOHANNA. Kuinka kovaan nuo neulat panittekaan. En saa niitä millään
+lähtemään.
+
+(_Repii kruunut ja harsot päästään.--Leena-Kaisa ja Anna-Maija tulevat
+esiin ja asettuvat molemmin puolin Johannaa_.)
+
+LEENA-KAISA. Katsokaa kuinka paha henki ihmistä riivaa, kun hänet vain
+kerran saa pauloihinsa.
+
+JOHANNA. Paha henki? Minua?  RISTO. Niin kyllä. Pahan hengen yllytyksiä
+tuo on, ei muuta. Ei totisesti olekaan.
+
+VAPPU. Lieneehän, mitä lieneekin, mutta Johannan sijassa tekisin juuri
+samoin.
+
+LAURA. Toinen hyvä. Yllyttää vielä tuota hassua.
+
+KATRI. Mitäs Vapusta. Ei hän olekaan niinkuin muut. Ajattelee aina
+toisin kaikissa asioissa.
+
+LEENA-KAISA. Vappu on maailman lapsi. Älä kuuntele häntä.
+
+VAPPU. Mutta ajatelkaa, hyvät ihmiset, pikkuisen. Kuinka saattaisi elää
+yhdessä semmoisen miehen kanssa, johon ei voi luottaa. Mahdotonta
+suorastaan. Ennemmin toden totta menisin kaivoon.
+
+JOHANNA. Niin se on. Ennemmin kaivoon taikka sikoja paimentamaan. Älkää
+minua estelkö, vaan antakaa minun mennä.
+
+ANNA-MAIJA. Onneton, näinkö pian sinä pyhän vihkivalasi unohdat?
+
+JOHANNA. Vihkivalani? (_Painaa päänsä alas_.)
+
+LEENA-KAISA. Näinkö sinä miehesi tahdolle olet alamainen? Näinkö häntä
+miehenäsi ja herranasi kunnioitat?
+
+ANNA-MAIJA. Emmekö kaikki olleet tässä todistajina äsken, kun sinut
+Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?
+
+LEENA-KAISA. Ja käyttäytyäksesi kaikessa niin, että miehellesi
+kelpaisit.
+
+RISTO. Että miehellesi kelpaisit.--Niin papin sanat kuuluivat.
+
+ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt kuitenkin
+valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet.--
+
+RISTO.--sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon
+tähden.--Senkin pappi luki virsikirjasta.
+
+ANNA-MAIJA.--olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet,
+seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi. Voi,
+sitä kadotuksen syvyyttä, jonka partaalla sinä ihmisparka, seisot.
+
+JOHANNA. Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä
+Jumala, mitä nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään
+heikkouttasi, muistaen, että hänet on varustettu vahvemmalla luonnolla
+ja suuremmalla viisaudella.  RISTO. Kyllä,--kyllä minä sen muistan. Ja
+että minun tulee vaimoa parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa
+sanotaan. Enkä minä turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis antamaan
+Johannalle anteeksi.
+
+LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta
+tästä.
+
+KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
+kiittää onneaan.
+
+VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
+
+JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
+
+VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
+tehneensä. En jaksa kuunnella.
+
+JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
+
+VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
+
+LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona huudetaan:
+Morsian ulos_!)
+
+KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa on
+tuommoisessa epäjärjestyksessä.
+
+LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
+jälleen tuota pikaa.
+
+KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki ja
+olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä se jo
+kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
+
+(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja
+tarjoaa miehille_.)
+
+VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan uhrilampaillekin
+huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä luulette,
+Leena-Kaisa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
+
+VAPPU. Muuten vain kysyn.
+
+LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten hyvin
+sopimatonta häävieraalle.
+
+VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
+
+JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu!  VAPPU. Ei, kiitos
+paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut tarpeekseni. Hyvästi vain
+kaikki. (_Menee_.)
+
+RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
+Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
+niin pääsemme tanssimaan.
+
+KATRI. Se oli hyvä sana. Tanssia meidän täytyy, että morsiamenkin
+poskille tulee puna. Näettekö, kuinka kalpea hän on?
+
+JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy.
+
+RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia
+kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon
+iloisen Liisan kanssa. (_Hyräilee_.) Likka nätti ja sorea, poika potra
+ja korea, Likka tanssivi somasti, poika polkevi kovasti.--Eikös niin
+Liisa?
+
+TOPPO (_kumartaa Johannalle_). Saanko luvan.
+
+JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen.
+
+RISTO. Mitä nyt taas?
+
+JOHANNA. En minä jaksa, Risto. Olen niin väsynyt, ja aivan kuin
+kuumeessa. Varmaan kaadun, jos menen lattialle.
+
+RISTO. Vieläkös vain. Tule pois joukkoon. Tietysti sinun täytyy tanssia,
+kuinkas muuten.
+
+TOPPO. No, Johanna! Anna huolia honkasien, surra suuren suopetäjän ja
+tule sinä meidän kanssamme jalkoja heittelemään.
+
+RISTO. Joutuun, joutuun, Johanna. Kas niin. Ja te muut myöskin. Älkää
+viivytelkö noin, eihän tällä lailla ikinä pääse alkuun.
+
+(_Janne soittaa; kaikki asettuvat paikoilleen_).
+
+ANNA-MAIJA. Onneksi saimme Johannan järkiinsä sentään.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan kiitos, että kaikki päättyi näin hyvin. Minä jo
+pelkäsin, mitä tästä piti tulemankaan.
+
+(_Polska alkaa_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS
+
+
+_Kauppatori. Taempana vasemmalla muutamia kojuja ja pöytiä, täynnä
+kaikenlaista tavaraa. Myyjiä ja ostajia. Oikealla poikia, reput
+kainalossa, heittävät palloa. Perällä viisukauppias laulelee ja myy sen
+ohessa arkkiviisuja ympärillä seisoville, joiden joukossa nähdään
+Liisakin. Katri ja Laura ostavat vasemmalla kaaliksia. Etumaisena
+eräässä kojussa vasemmalla on Vappu myymässä._
+
+VIISUKAUPPIAS.
+
+    Istuen ihanassa,
+    raikkaassa lehdossa
+    nyt Akseli ja Hilda,
+    hänen morsiamensa,
+    kauniina kesäyönä
+    he rakkaudestaan
+    puhuivat muistellen
+    muinaista onneaan.
+
+    Ja ikävä ja hauska
+    se yö oli Hildalle,
+    hän armastansa lempi
+    ja nojas rinnalle,
+    hän suruissansa lauloi
+    ja huolin huokaili:
+    hyvästi, kauniit lehdot,
+    hyvästi, armaani!
+
+JOHANNA (_tulee oikealta, pysähtyy epävakaisena; katselee vuoron rahaa
+kädessään, vuoron myyjiä; itsekseen_). Yksi ainoa markka! Ei penniäkään
+enempää. Eikä tietoa, mistä toista tulee. (_Katselee hetken äänetönnä
+rahaansa_.) Mitä tällä nyt teen? Ostanko maitoa lapselle, vaiko leipää
+meille kaikille?
+
+(_Katri ja Laura tulevat häntä vastaan. Liisa huomaa heidät ja rientää
+arkkiveisu kädessä ja koppa käsivarrella heidän luokseen_.)
+
+KATRI. No, vielähän se Johannakin elää. Terve, terve! On siitä aikoja
+kulunut, kun sinut viimeksi näin.
+
+LAURA. Kuinka sinä olet hirmuisesti muuttunut. Ja vuosi on vasta
+kulunut, kun häitäsi vietimme. Ei sinua tuntisi enää samaksi
+ihmiseksikään.
+
+JOHANNA. Makasin ensin kauan aikaa sairaana ja sitten on taas pieni
+poikani ollut kipeänä. Kun kaiket yöt saa valvoa kätkyen ääressä, niin
+kyllä kasvot kalpenevat.
+
+LIISA. Vai niin, vai on sinulla jo poika. En minä ole tiennytkään. No, ei
+tässä maailmassa. Joko hän on vanhakin? Kolmen kuukauden, sanot? Ja
+kenenkä näköinen? Onko hän äitiinsä vai isäänsä? Minäpäs tulen häntä
+katsomaan jonakin päivänä. Vai on sinulla poika!
+
+JOHANNA. Hän on niin hento ja kivulias, lapsi raukka. Ehkä Herra hänet
+piankin korjaa.
+
+KATRI. Ei siihen ole taikaa. Kivuliaista lapsista usein tulee ihan
+terveitä, kun niitä vain hoidetaan. Kyllä oli meidänkin Iigori pienenä
+niin laiha ja huono, ettei suinkaan olisi luullut hänestä kalua
+saatavan. Mutta annas, kun rouva rupesi syöttämään pojalle munia ja
+hakattua tuoretta raavaan lihaa, niin heti se alkoi kasvaa ja lihoa
+oikein silmissä. Näkisitte vain kuinka riski ja terve hän nyt on.
+Posketkin niin punaiset ja paksut, että niitä ilokseen katselee.
+
+LAURA. Meidän Eveliinaa taas pidettiin mallashauteissa. Pantiin koko
+kappa maltaita aina kerrallaan korvoon. Koetapas sinäkin, Johanna, sitä
+keinoa.
+
+JOHANNA (_hymyillen_). Munia, lihaa, maltaita! Kyllä kuulee, että te
+palvelette herrasväessä. Ei noita kaikkia meikäläisten varoilla osteta.
+
+LAURA. No, hyvänen aika! Kaksi nuorta tervettä ihmistä ja yksi ainoa
+lapsi. Totta nyt tuolle jaksaisi hankkia vaikka mitä. Eikä ne semmoiset
+mallashauteet sitä paitsi koko maailmaa maksa. Mutta sinä olet vain niin
+tarkka, Johanna, siinä koko asia.
+
+LIISA. Olihan sinulla omia rahoja pankissa, osta niillä.
+
+KATRI. Niin, tosiaankin. Omia rahoja on ihmisellä, ettei tarvitse
+mieheltäänkään joka ropoa rukoilla, ja yhtäkaikki kehtaa varojen
+vähyyttä syyttää. Kuka olisi ennen aikaan uskonut sinusta noin ahnasta
+tulevan.
+
+LIISA. Mikä sinun on, Johanna? Oletko sairas?
+
+JOHANNA. Ei--en minä sairas ole. Välistä vaan ottaa niin pahasti
+sydämestä.
+
+KATRI. Ai, ai. Sinä näytät kovin huonolta. Jaksatko kävellä, vai tulenko
+taluttamaan sinua? Ethän vain kaadu?
+
+JOHANNA. Ei, anna minun olla. Kyllä se menee ohitse. Hyvästi nyt tällä
+kertaa, tytöt. Hyvästi, Liisa! Tule sitten joskus katsomaan poikaani,
+koska mielesi tekee.
+
+LIISA. Hyvästi, hyvästi. Kyllä minä tulen. Kuule, Johanna, vielä kun
+kysyn. Miltä sinusta nyt tuntuu miehelässä olo? Eikö se ole vähän
+hauskaa sentään?
+
+JOHANNA. Älä kaikkea kysele. Saat kai sen itsekin aikanaan kokea, lapsi
+parka. (_Menee jonkun verran vasempaan, pysähtyy ja puhuu itsekseen_.)
+Omia rahoja pankissa! Omia rahoja? Niin, olinhan ne rehellisesti saanut
+kokoon kymmenvuotisessa palveluksessani. Mutta, hyvä Jumala, olivatko ne
+sittenkään omiani? (_Menee Vapun luokse_.)
+
+KATRI (_katselee Johannan jälkeen_). Mikä tuota vaimoa vaivaa? Ei hän
+ole oikealla jäljellä, muistakaa minun sanoneeni.
+
+LAURA. Kuka hänet tietää. Minä en ole voinut kärsiä koko ihmistä enää
+sen jälkeen, kun hän niin tyhmästi käyttäytyi häissänsä. Vieläkö aiotte
+viipyä täällä? Minun ainakin täytyy lähteä.
+
+KATRI. Minun myös. Ei ole hyvä vitkastella, kun on toisen leivässä.
+
+LIISA (_katsoo koppaansa_). Voi Taavetti! Enhän minä vielä ole
+saanutkaan tarpeitani. Mahtaa rouvalla taas olla tortut lämpiminä, kun
+kotia pääsen.
+
+(_Liisa menee perälle tekemään ostoksia, Laura ja Katri menevät
+oikealle_.)
+
+VAPPU. Niinkuin sanoin, Johanna hyvä, nauloittain ei kannata myydä
+leipää nyt alle kahdentoista pennin, kun jauhot ovat niin kalliita.
+Mutta jos koko leiviskän ostat, saat vähän huokeammalla.
+
+(_Risto ja Toppi ilmestyvät perälle_.)  JOHANNA. En voi. Minulla ei
+tällä kertaa ole rahaa kuin yksi markka ja täytyy ostaa vähän maitoakin
+lapselle.
+
+VAPPU. Tuolla tulee miehesi; ehkä saat häneltä lisää.
+
+JOHANNA (_säpsähtää, kätkee kätensä esiliinan alle ja väistyy jonkun
+verran syrjään_).
+
+RISTO. Niin, mitäs nyt teemme, Toppo? Ryyppy pitäisi saada näin
+aamutuimaan, eikä ole rahaa. (_Vetää taskunsa nurin_.) Ei niin penniä.
+Toinen tasku tyhjä, toisessa ei mitään. Sano, velikulta, mikä tulee
+meille neuvoksi.
+
+TOPPO. Näetkö vaimoasi?
+
+RISTO. Johannaa? Onko hän täällä? No hitto, eukko ei ole tyhjin käsin
+torille tullut.
+
+TOPPO (_hyräilee_). Heijuu, ajunttanpoo, nostakaa ylös, laskekaa
+jo.--Vaimolla rahaa, miehellä ei. Muistatkos vielä, mitä sinulle
+häissäsi sanoin? Rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin juuri kuin
+itse tahdot. Kävikö toteen?
+
+RISTO. No, ei käynyt, ole siitä varma. Vai rahat ovat minun. Oho toki!
+Älä usko, rakas sielu, että kissa lentää. Johanna aina pitää neuvonsa ja
+hankkii itselleen jonkun pennin, mutta sekin kuuluu minulle, niin sanoo
+laki ja asetus.
+
+TOPPO. Mutta eukkosi, eikö hän ole toista mieltä?
+
+RISTO. Vastoin lakia ja oikeutta maassa? Ehei! Ei sitä niin
+sentään.--Elä maassa maan tavalla, taikka maasta pois.--Näetkös, kuinka
+hän minua pelkää. Piiloittelee ja hiipii pakoon kuin varas juuri.
+Todistus siitä, että hänellä on rahaa. Malta vähäisen, Toppo, kohta
+saamme ryypyt. (_Rientää Johannan luokse_.)
+
+TOPPO. Jokohan tuo tottakin onnistuu. En minä vain vaimon sijassa--
+
+RISTO. Johanna, odota, älä mene. Kuule onko sinulla yhtään rahaa?
+
+JOHANNA. Kuinka niin?
+
+RISTO. Minä olisin tarvinnut. Anna tänne, äläkä tee verukkeita, näenhän
+sen silmistäsikin, että sinulla on.
+
+JOHANNA. On yksi ainoa markka, jonka sain kutomapalkkaa kahdesta
+sukkaparista. En minä voi antaa sitä sinulle, Risto. Se täytyy panna
+ruokaan, sillä lapsi itkee kotona nälissään.  RISTO. Joko sinä taas
+intät vastaan, vaikka hyvin tiedät, ettei se mihinkään auta. Tuo nyt
+vain kauniisti raha tänne, niin pääset vähemmällä vaivalla. Saat sinä
+aina toista sen verran kuin lapsen ruokaan tarvitset.
+
+JOHANNA. Kolme vuorokautta meni minulta ummelleen noita sukkia
+kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään.
+Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en
+ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä
+imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat menevät. Tuskin enää
+pysyn pystyssä.
+
+RISTO. Kehtaat vielä valittaa. Eikö se ole oma syysi. Olisit mennyt
+sepältä lainaamaan, niinkuin tuhannen kertaa olen sanonut. Hän sinulta
+ei kumminkaan mitään kieltäisi.
+
+JOHANNA. Enhän voi millään tavalla mennä velkaa tekemään, kun tiedän,
+etten sitä koskaan saisi maksetuksi. Koetan sitten ennemmin hankkia
+jollakin muulla keinolla taikka tulla ilman toimeen.
+
+RISTO. Tee kuin tahdot, mutta syytä myös itseäsi, jos puutetta kärsit.
+Ja vedä ja joutuin roposi esiin. Toppo tuolla nauraa, kun näin kauan
+saan sinua rukoilla.
+
+JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä
+julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja
+tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni
+penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa,
+ei hiventäkään. Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää
+ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki
+hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille
+tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut
+kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppi kerjäläisiä meistä tulee
+tuossa paikassa, ei auta mikään.
+
+RISTO. Oletkos huutamatta siinä. Kaiken näköisiä. Kun rupeaa pauhaamaan
+keskellä toria aivan kuin hullu. Etkö sinä vähän häpeä. Ihmisetkin
+sinuun katsovat kuin kummaan.
+
+JOHANNA (_itkien_). Minkä sille taidan, kun olen näin onnettomaan tilaan
+joutunut. En suinkaan minä itsestäni välittäisi, mutta lapsi raukka kun
+saa kärsiä ja ihan nälkään nääntyä.  RISTO. Niin, itke siinä nyt vielä
+ja ruikuttele. Hyvästäkin asiasta kuin yhdestä markasta. Luulisi jo
+olevan hengen hädässä.
+
+JOHANNA. Yhdestä markasta! Onko tämä sitten ensikerran, kun minulta
+väkisin otat hiellä ja vaivalla ansaitut pennini. Puhumattakaan niistä,
+mitkä olin kerännyt ennen naimisiin menoani.
+
+RISTO. Vai myötäjäisistäsi sinä tässä vielä rupeat ylpeilemään.
+Mokomastakin summasta, kuin kuusisataa markkaa. Moni vaimo on tuonut
+tuhansia ja kymmeniä tuhansia miehelleen eikä niistä sentään pitkiä
+puheita pidä. Olet sinä se kapine, totta tosiaan.
+
+JOHANNA. Ensi kerran niistä mainitsin ja olkoon myös viimeinen. En
+tiedä, kuinka tuo pääsi suustani. Kun mieli on katkera, tulee ihminen
+sanoneeksi paljon semmoista, jota ei tahtoisikaan.
+
+RISTO. Niin, olkoon nyt; mutta tuo raha hyvällä jo tänne, taikka minä
+käsken poliisia tuolta avukseni. Näytetään, saadaanko eukkoa
+tottelemaan, vai ei. No, kuinka käy? Joko minä huudan? Hei, po--
+
+JOHANNA. Ei, älä käske, tuossa on. Ottaisit henkesi samalla, että
+pääsisin tästä kurjuudesta.
+
+RISTO. Tästä kurjuudesta? Mikähän sinulla on hätänä siinä. Mene edes
+kotia tillittelemään, ettet joudu vielä koko kaupungin pilkaksi. (_Menee
+Topon luokse_.)
+
+TOPPO. Noo, tuliko rahaa?
+
+RISTO. Mikäs siinä oli. Näetkös tuota?
+
+TOPPO. Hei, pullon hinta. Nytpä meidän kelpaa.
+
+RISTO. Eukko minua vaan harmittaa. Kun pani vastaan, että pois tieltä.
+
+TOPPO. Jo minä arvasin. Mutta ole mies, kärsi kaikki. Onhan jo
+virsikirjassakin sanottu että miehen pitää usein vaimonsa heikkoutta
+kärsimän. Ne, näet, kun ovat noita maailman hentoja astioita.
+
+RISTO. Lähdemmekö sitten anniskeluun, vai kuinka?
+
+TOPPO. Tietysti. Sinne menemme ja elämme taas niinkuin herrat vaan tämän
+päivää. (_Laskee kätensä Riston kaulaan; laulaa_)--Ei saa moittia
+juomari-poikaa, juomari-poikaa, juomari-poikaa, mies sen on paikallansa.
+Ja mies se on paikallansa----(_Menevät oikealle_.)
+
+VAPPU. Mihinkä sinä jäit, Johanna? Tule pois leipä-kauppaan tekemään.
+JOHANNA. Toisen kerran, Vappu kulta. Nyt ei sovi.
+
+VAPPU. Minkätähden ei? Hintaako moitit?
+
+JOHANNA. Ei, en minä hintaa moiti, mutta tällä erää täytyy jättää
+ostokset sikseen.
+
+VAPPU. Tulehen kumminkin lähemmäksi, minulla olisi vähän muutakin
+puhumista. Kuule, etkö sinä tahtoisi ruveta kutomaan kangasta? Vörskyn
+rouva pyysi minua tässä tuonoin tiedustelemaan joltakulta luotettavaa
+ihmistä, joka olisi taitava semmoiseen työhön. Ajattelin kohta sinua,
+sillä muita en tunne, joiden rehellisyyttä voisin niin taata.
+
+JOHANNA. Voi, kuinka mielelläni otan kankaan kutomista, jos vaan saan.
+Sehän olisi minulle oikein suureksi avuksi näin tiukkana aikana, sillä
+aina kankaalla kumminkin enemmän ansaitsee, kuin muulla käsityöllä. Joko
+hän kuinka pian tahtoisi saada sen kuteille?
+
+VAPPU. Mene kuulemaan. Sano, että minä sinut lähetin. Mutta yksi asia
+vielä. Jos vain tahdot, niin saat minulta velaksi leipää. Tunnenhan
+sinut sen verran. Maksat sitten kun voit.
+
+JOHANNA. Tuhannen kiitosta! Nyt kun minulle tulee työtä, voin sen ehkä
+piankin suorittaa.
+
+VAPPU. Kas tässä on puoli leiviskää. Anna minä panen sen tuohon
+vaatteeseen.
+
+JOHANNA. Jumala palkitkoon sinulle hyvyytesi minua kohtaan, Vappu. En
+taida sinua niin kiittää kaikesta kuin pitäisi. (_Sitoo nyyttinsä,
+jättää hyvästi ja menee vasempaan_.)
+
+HOMSANTUU (_tulee juosten oikealta ja lykkää yksipyöräisiä kärryjä,
+joissa hänellä on perunoita.--Katupoikia seuraa häntä kintereissä_.)
+
+POJAT. Homsantuu, mustalaistyttö! Homsantuu! Kenen perunamaassa olet
+käynyt varkaissa?
+
+HOMSANTUU (_torjuu poikia luotaan_). Oletteko siivolla siinä. Menkää
+tiehenne mokomat.
+
+POLIISI. Missä olet noita kasvattanut?
+
+HOMSANTUU. En missään. Nostamapalkkaa olen saanut jok'ainoan. Mutta mitä
+se sinuun kuuluu?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Sui muoria, onko muorilla vaaria?  TOINEN POIKA.
+Älkää menkö liian lähelle. Sillä on suu kuin syövällä sudella.
+
+KOLMAS POIKA. Varikseltako sinä, Homsantuu, olet varren saanut, ja
+korpiltako olet tuon nenän kopannut?
+
+ENSIMMÄINEN POIKA. Kuinka sinusta tuli noin mustaverinen sitten vielä.
+Lieköhän emosi sinut kekäleistä keräillyt, sysilöistä synnytellyt?
+
+(_Risto ja Toppo tulevat perälle. Toppo estelee Ristoa menemästä
+Homsantuun luokse_.)
+
+TOINEN POIKA. Ettemmekö sinun sukuperääsi tuntisi, Homsantuu?
+Mustalainen äitisi oli.
+
+KOLMAS POIKA. Ruumenpurnu, tervatynnyri, sylttysammio--
+
+RISTO (_repäisee itsensä irti Toposta ja ajaa pojat pois_). Kyllä minä
+niille opetan. Pakenetteko siitä, vai? Semmoisia nulikoita. Koettakaapas
+vielä tulla tänne. (_Takaisin Homsantuun luokse_.) Hyvää päivää, Kerttu,
+taas pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?
+
+HOMSANTUU (_istuu kärryilleen ja viskelee perunoita palloina ylös
+ilmaan. Ei ole Ristoa näkevinään_).
+
+RISTO. Minä sinut pelastin noilta pojan pahuksilta.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Niistä olisin kyllä itsekin selvinnyt.
+
+TOPPO. Näet nyt, mitä sinä hänestä kostut. Kun viitsitkin tuon
+turjakkeen jäljessä juosta. Tule pois anniskeluun takaisin. Panemme pari
+peliä kontraa ja juomme pullon loppuun.
+
+RISTO. Mene edellä, minä tulen jahka kerkiän. Täytyyhän miehen toki
+entistä morsiantaan tervehtiä, vaikka ihme olisi, eikös niin, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Pysy vaan erilläsi. Minulla ei ole sinun kanssasi mitään
+tekemistä.
+
+TOPPO. Siinä sen kuulit.
+
+RISTO. Yhäkö sinä olet minulle äkeissäsi? Ja minussa, tiedätkös, tuo
+vanha rakkaus syttyi uuteen tuleen heti kun anniskelun ikkunasta näin
+sinun juoksevan ohitse.
+
+HOMSANTUU (_hyppää ylös_). Pois luotani.
+
+RISTO. No, no, hiljaa, hiljaa. Enhän minä sinulle pahaa tee.
+
+TOPPO. Perhana, kuinka uljas. Sinuun täytyy väkisenkin mieltyä,
+Homsaliisa, vai mikä sinä olet.  HOMSANTUU (_kääntyy väkijoukkoon_).
+Eikö kukaan tahdo ostaa perunoita? Kaksikymmentäviisi penniä kappa.
+
+TOPPO. Päästäpä, Risto, minua likemmäksi. Paremmin minä kumminkin osaan
+tyttöjen kanssa leikkiä laskea kuin sinä.
+
+HOMSANTUU. Perunat ovat hyviä. Tulkaa katsomaan.
+
+TOPPO (_puoleksi laulaen_). Ofilia mansulalii, Ofilia
+mansulalii.--Muistatko vielä sukusi kieltä, sinä mustasilmä
+murheenlapsi? Ala bingelibii, ala dackeli dii, Saridoo! Ala hingeli bii,
+ala danckeli dii, Saridoo! Ala baskusi, nellusi, vatsusi, Sulamala,
+sulamala sumperin sutsatsii. Ofilia mansulalii, Simsilä, kimsilä,
+rattentaal.
+
+HOMSANTUU. Mitä siinä suotta leukojasi levittelet ja hampaitasi
+harjoittelet.
+
+TOPPO. Mustalaista se on, heimosi kieltä, etkö sitä tunne?--Ala bingeli
+bii, ala danckeli dii vaktartaa. Konsunellos vad, ala vengos vad, ala
+miira, miira Surted sudsura vaktartaa.
+
+HOMSANTUU. Noin kiehunee kielesi vielä kerran pirun pihtienkin välissä.
+
+TOPPO. Ei, Risto, lähdetään pois. Tuolle myrkkyhampaalle ei kannata
+suutansa pieksää.
+
+RISTO. Jahka minä koetan.--Kerttu kultani, kanamarjani, punakukkani,
+sokeritokkani, tule paiskaamaan kättä ja sano: pois vihojen vimmaukset,
+puhas siunaus sijahan!
+
+HOMSANTUU. Herjetkää minua kiusaamasta, te kyykäärmeet; muutoin ei
+kunnian kukko laula.
+
+RISTO (_laulaa_). Heija, veija, voikkoset ja heija veija vennen; Missä
+on se rakkaus, jok' oli meissä ennen--
+
+HOMSANTUU. Olisi minulla vain ase, niin kuoliaaksi sinut löisin tuohon
+paikkaan.
+
+TOPPO. Siinä vasta on kiukkupussi.
+
+RISTO. Karhun sappi sillä tytöllä on.
+
+HOMSANTUU. Karhun sappi ja kynsissä kymmenen viikatetta. Tule vaan
+lähelle, niin--
+
+RISTO. Ettäkö sinua pelkäisin, sitten? Johan nyt. Syliini sinut
+sieppaan, ennenkuin tiedät asiastakaan.
+
+HOMSANTUU. Anna minun olla, taikka noidun sinut suin syteen, päin
+saveen, jotta silmäsi kellelleen jäävät.
+
+RISTO. Ethän sinä edes osaa noitua. (_Ottaa häntä vyötäisiltä_.)
+HOMSANTUU (_repäisee itsensä irti ja viskelee häntä perunoilla_). Tuossa
+saat, tuossa, tuossa ja tuossa--
+
+RISTO. Voi, lasta. Perunoillako luulet aikamiehen voittavasi? (_Koettaa
+taas ottaa hänestä kiinni_.)
+
+HOMSANTUU (_ottaa hiekkaa maasta ja viskaa häntä silmiin_). Entäs
+nyt--entäs nyt--?
+
+RISTO. Älä hemmetissä! Pahus, kun sokaisi minulta silmät.
+
+HOMSANTUU. Saitko vihdoinkin tarpeeksesi.
+
+TOPPO. No, Risto, tappiollehan sinä taisit joutuakin.
+
+RISTO. Ole ilkkumatta. Tässä on tosi edessä.
+
+HOMSANTUU. Kunpa kirvelisikin vähän aikaa. Muistat silloin antaa minun
+vastedes olla rauhassa.
+
+TOPPO. Olisit totellut minua ja pysynyt anniskelussa.
+
+RISTO. Auttakaa, hyvät ihmiset. Eikö kellään ole vettä tai maitopisaraa?
+
+(_Ihmisiä kokoontuu ympärille. Homsantuu istuu kärryinsä reunalle_.)
+
+ERÄS EUKKO. Mikä silmille on tullut?
+
+RISTO. Tyttö tuolla viskasi ne täyteen hiekkaa ja multaa.
+
+EUKKO. Kuka tyttö?
+
+HOMSANTUU. Minä.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Mustalainen, pakana.
+
+TOINEN. Selkäsaunan sietäisit, mokoma.
+
+EUKKO. Istu tuonne kärryille, niin saan katsoa niitä tarkemmin.
+
+(_Homsantuu nousee ja antaa sijaa_.)
+
+RISTO. Niin ne polttavat kuin tulessa.
+
+EUKKO. Ihmekö se on. Hyvä Jumala, silkka verihän niistä lähtee. Elä mies
+poloinen, hiero niitä enää. Voi, voi. Ei näistä ikinä kalua tule, näistä
+silmistä.
+
+TOPPO. Oho? Jokohan tottakin niin hullusti kävi.
+
+EUKKO. Sokeaksi tulee mies parka auttamatta. Sanokaa minua
+valehtelijaksi.
+
+HOMSANTUU. Sokeaksi? Tuleeko hän sokeaksi?--Se ei ole totta.
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Kyllä Sauna-Anna tietää. Hän on hyvä silmäin katsoja.
+
+HOMSANTUU. Eihän näkö niin vähästä voi mennä.  EUKKO. Tule katsomaan.
+Silmät ovat kuin veripallot juuri.
+
+RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä
+kirveltää.
+
+HOMSANTUU. Pankaa niihin jotakin.
+
+EUKKO. Mitäs tässä nyt osaan niihin panna.
+
+HOMSANTUU. Rohtoa, voidetta. Ettekö tiedä neuvoa mitään.
+
+EUKKO. Kyllä, jos vain on rahaa.
+
+HOMSANTUU. Sitä saadaan. Sitä hankin vaikka kiven kolosta. (_Ottaa
+povestaan rahakukkaron_.) Tuossa aluksi. Lähettäkää joku apteekkiin.
+Uuteen apteekkiin, joka on tässä lähinnä. Pian, pian! Minä sillä välin
+toimitan enemmän rahaa. Eikö kukaan osta perunoita!
+
+(_Eukko kuiskaa jotakin eräälle pojalle, joka lähtee menemään_.)
+
+HOMSANTUU. Juokse, poika, juokse minkä ennätät.
+
+RISTO. Tuska vaan nousee nousemistansa. Kyllä minulta nyt silmä-kullat
+menivät.
+
+HOMSANTUU. Älä hätäile vielä. Odotetaan. Kohta tuo poika rohdot. Ehkä
+niistä on apua. Kun saat paljon rohtoja, oikein paljon. (_Juoksee
+perälle, jossa muutamia herroja seisoo tupakkaa polttaen_.)
+
+ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Tulipas tytölle hätä.
+
+TOINEN. Se on tietty. Johan nyt vähemmästäkin.
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, annatteko minulle rahaa? Minä tanssin teille
+niin ihmeen kauniin mustalais-tanssin.
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Tusan till vacker fiicka.
+
+TOINEN HERRA. Zigenerska, tror jag.
+
+HOMSANTUU. Annatteko minulle rahaa?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Så innerlight hon ber.
+
+KOLMAS HERRA. Nej, men se på de ögonen!
+
+NELJÄS HERRA. Charmant!
+
+HOMSANTUU. Hyvät herrat, saanko tanssia teille?
+
+ENSIMMÄINEN HERRA. Vi låta henne dansa.
+
+TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
+
+KOLMAS HERRA. Ypperligt!
+
+NELJÄS HERRA. Tanssi, tanssi. Sinä kaunis tyttö. Me anta raha! Kaunis
+tyttö sa paljon raha. Paljon raha.  HOMSANTUU. (_viskaa kärryt
+tieltään_). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
+
+(_Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
+
+    Ilta on raitis,
+    hauska on hyppely.
+    Sävel on kaunis
+    vilkas vippely.
+    Tulkaapa tänne
+    mua katsomaan,
+    teille ma tanssin
+    ja laulan vaan.
+    Ma hyppelen ja laulelen.
+    ma hyppelen ja laulelen.
+
+    Musta mun tukka,
+    kaunis mun vartalo.
+    Köyhä oon raukka,
+    kurja kohtalo,
+    päivällä tanssin
+    ja iloitsen,
+    öisin ma itken
+    ja huokailen.
+    Niin öisin itken, huokailen,
+    vaan nyt mä nauran tanssien.
+
+(_Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS
+
+
+_Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa._
+
+HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois täältä, kauas kauas pois.--Aina
+sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan
+tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta
+löytäisi. Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei
+yksikään ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan
+olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei
+kukaan rakasta. (_Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan
+itkuun_.
+
+--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja
+heidän kaksi lastansa jäljessä_.)
+
+HELKA. Hei, tulkaa tänne! Täällä on lato, jossa saamme oivallisen
+yösijan. Heinissä makaamme tuolla paremmin kuin höyhentyynyillä.
+
+ILONA. Muori, näetkö tuolla on joku pitkällään puun alla.
+
+HELKA. Totta maar', siellä on ihminen. Hei, kuka se?
+
+HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
+
+HELKA. Kies'avita, jopa sinä olet meitä melkein kurjempi. Mistä olet,
+poloinen?
+
+HOMSANTUU. Mistäkö olen? Niin, sanoisin, jos tietäisin. Onko
+turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa,
+Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo
+saunana ja aidan soppi suojana.
+
+ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä ole
+kotoa enempää kuin meilläkään.
+
+HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän
+seuraamme.
+
+HELKA. Kovin näytät vielä nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton.
+Eikö sinulla ole ketään maailmassa, joka sinusta pitäisi huolta?
+Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes?  HOMSANTUU. Ei ketään.
+Äitini on tiellä tietymättömällä, isäni lepää nurmen alla kirkkomaassa.
+Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, ystäviä ei armaampia
+kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mitäpä siitä. Ne eivät kumminkaan
+suotta soimaa, eivätkä niin kovalasti petä kuin ihmiset.
+
+HELKA. Totta, lapseni, totta!
+
+HOMSANTUU. Tästä lähtien en enää menekään ihmisten ilmoille, sillä
+heidän pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyvä olla. Ei ole kenenkään
+tiellä, ei kenenkään pilkattavana, eikä turmele silmiä keltään.
+
+ILONA. Voi, Hagert, minun käy niin sääli tuota onnetonta.
+
+HAGERT. Anna nyt, kun äiti häntä puhuttelee.
+
+HELKA. Mikä sinun on nimesi, tyttö raiska?
+
+HOMSANTUU. Kerttu.
+
+HELKA. Kerttu?--Kuuletko, Hagert, hänen nimensä on Kerttu. Entä
+sukunimesi, sukunimesi, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Väänänen.
+
+HELKA. Tuusniemeltä?
+
+HOMSANTUU. Sieltä oli isäni.
+
+HELKA. Ja äitisi, lapsi, kuka oli äitisi?
+
+HOMSANTUU. Sanotaan hänen olleen teidän heimoanne, sanotaan hänen
+jättäneen isäni, kun olin vielä pieni, vain kapalolapsi. Eikä hänestä
+sittemmin ole mitään kuultu.
+
+HELKA. Tule tänne sieltä puun varjosta, lapsi, tänne kuutamoon, että
+näen silmäsi. Ooh, taivaan taatto, olethan sinä oma Ailini, ihka
+elävänä. Hagert, katso noita silmiä, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta
+totisesti sinä olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule
+mummosi syliin.
+
+HAGERT. Terve, Kerttu, tässä näet enosi.
+
+ILONA. Ja tässä hänen naisensa. Nyt et enää ole yksin, Kerttu, sinulla
+on sukulaisia ja ystäviä.
+
+HOMSANTUU. Minulla sukulaisia, ystäviä? Onko se mahdollista? Entä
+äitini, missä on hän?
+
+HELKA. Maan povessa, lapsi. Heliät hiekat ovat hänen silmänsä peittäneet
+jo ummelleen kuusitoista vuotta. Äitisi sai paljon kärsiä, Kerttu,
+maailman rantaa vaeltaessaan. Kaikki tuimimmat tuulet antoi taivaan
+taatto hänen ylitsensä käydä.  HOMSANTUU. Äiti raukkani!
+
+HELKA. Näetkös, Kerttu, hän heitti heimonsa, hylkäsi oman sukunsa ja
+siitä hänelle rangaistus koitui. Turvapaikan ja paremman elannon luuli
+hän saavansa, kun meistä erosi, mutta silloin vasta poloisella apeat
+mielialat alkoivatkin. Miehensä kodissa hän oli kuin karilla lokkien
+seassa. Häntä vihattiin sukunsa tähden, sorrettiin ja vainottiin, siksi
+kunnes hän, lapsi sylissä, pakeni jälleen luoksemme. Mutta nuo pedot
+ajoivat häntä takaa ja riistivät sinut hänen rinnoiltaan, eikä siitä
+hetkestä saakka äitisi enää tervettä päivää nähnyt. Kaiho kalvoi hänen
+sydäntään ja vei koitopäiväisen viimein maailman vaivoista pois manalan
+majaan.
+
+HOMSANTUU (_hiljaa itkien_.) Onnellinen hän!
+
+HELKA. Monta vuotta on siitä ajasta vierinyt, ja me yhä vain maita
+mantereita kiertelemme. Mutta vasta nyt vei tiemme takaisin näille
+kammotuille seuduille. Mikä ihmeellinen sattuma meitä lieneekin yhteen
+johdattanut. Sinä tietysti tästä lähtien seuraat meitä, vai kuinka,
+lapseni?
+
+HAGERT. Totta vissiin, Kerttu. Älä ajattelekaan muuta.
+
+ILONA. Me pysymme yhdessä aina kuolemaan saakka, eikö niin, Kerttu?
+
+HELKA. Ja vaikkei olekaan tiluksia eikä kartanoita huostassamme, niin
+onhan sen sijaan tuo kultainen vapaus. Mitä meiltä puuttuu, kun
+samoilemme soita ja maita, kun metsissä käen kukuntaa kuuntelemme,
+taikka kun marjaisilla ahoilla päivän paisteessa venyttelemme.
+Maantiellä on majamme, turpeessa muut tupamme, ja lämmittävänä lietenä
+kaikkialla rakkaus ja yksimielisyys. Ei, vaikka mikä olisi, tätä elämää
+en vaihtaisi, en kuninkaan valtikkaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, minä seuraan teitä. Voi, tästä syntyy uusi elämä. Ja
+nuo lapset. Teidänhän ne ovat? Tulkaa syliini, pienokaiset, tulkaa. Minä
+pidän teitä niin hyvänä, niin kovasti hyvänä. Saahan serkku kantaa teitä
+sylissään aina matkalla, ja hoitaa ja vaalia teitä, saahan?
+
+LAPSET. Saa, saa.
+
+HOMSANTUU. Ja väliaikoina leikimme sokkosilla ja piilosilla ja
+hippasilla. Ja sitten serkku opettaa teitä tanssimaankin,--kaakkuria,
+köttöstä, pitkinsiltaa, kopukan vaihtoa ja hallin lumppua. Meille tulee
+niin hauskaa, niin ihmeen hauskaa. Mutta eikö sinua palella, raukka,
+kun kaulasi on noin avoinna. Näytäpäs, serkku sitoo huivin ympärillesi.
+Kas niin, nyt on lapsella lämmin. Mikä sinun on nimesi, pikkuiseni?
+
+TYTTÖ. Ilona minä olen niinkuin äitikin.
+
+HOMSANTUU. Vai olet sinä äitisi kaima. Ja sinä, poikaseni, sinä varmaan
+olet isäsi kaima.
+
+POIKA. Ei, minulla on oma nimi: Herman Gabriel.
+
+HOMSANTUU. Meistä varmaan tulee hyvät toverit, Herman, uskotko sen?
+
+HERMAN. Kyllä. Ja minä osaan jo laittaa perunapaistikkaitakin, mutta
+Ilona ei osaa. Mitäs ne tytöt semmoisiin pystyisivät.
+
+HOMSANTUU. Niin--perunapaistikkaita--(_Irtautuu lapsista ja nousee
+levottomana_.) Kuinka saatoinkaan sen unohtaa. Mummo, olethan sinä vanha
+ja kokenut, varmaan tunnet paljon lääkkeitäkin. Etkö voisi laittaa
+silmille semmoista voidetta, joka estää sokeaksi tulemasta. Minä
+päivällä heitin multaa erään miehen silmiin ja siitä sanotaan hänen
+tulevan sokeaksi! Ajatteles, sokeaksi, iäksi päiväksi sokeaksi! Ja minä,
+kurja, hänet niin onnettomaksi tein. Mummo, jos suinkin voit, niin
+paranna hänen silmänsä, muuten en koskaan enää saa rauhaa.
+
+HELKA. Minkätähden sinä hänen silmiinsä multaa heitit, lapsi?
+
+HOMSANTUU. Kun minulla on niin paha luonto, mummo. Minä vihasin häntä,
+raivokkaasti aivan, ja minä tahdoin saattaa hänet turmioon. Olisi vain
+ollut ase kädessäni, varmaan olisin hänet kuoliaaksi lyönyt. Minä olen
+niin kiukkuinen ja minulla on niin kauhean häijy luonto.
+
+HELKA. Ja minkä tähden sinä häntä vihasit, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Minkätähden häntä vihasin? Niin, minkätähden! Kaiketi vain
+sentähden, että häntä ennen niin äärettömästi rakastin.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt?
+
+HOMSANTUU. Älä kysele kaikkia, mummo.
+
+HELKA. Oliko hän sinut pettänyt, Kerttu? Minä tahdon sen tietää.
+
+HOMSANTUU. Ja jos hän olisi sen tehnytkin, mitä sitten? Voiko häntä
+soimata siitä, että hän jätti mustalaistytön, kun hänellä oli vara
+valita parempia. Kaikki muut olisivat tehneet samoin.
+
+HELKA. Tietysti, sehän on heidän tapansa. Ei se synti ole, jos mies
+halpa-arvoisen naisen viettelee ja onnettomaksi saattaa. Tuhannet ovat
+sen tehneet eikä sitä heille ole viaksi luettu. Ei heitä siitä sakoteta
+eikä panna linnaan. Voi, teitä kristityitä, minkälaisia te olette.
+Ulkokullatuita, tekopyhiä, ei muuta. Kyllä ovat hurskaita olevinaan, kun
+pyhäisin istuvat kirkossa ja kuuntelevat pappinsa ikävää saarnaa, mutta
+annas, kun selkänsä kirkkoon kääntävät, niin kohta susi astuu esiin
+lampaan nahasta. Toisin ne kurjat opettavat, toisin ne elävät, se on
+totinen tosi. Ja olen minä niin mustalainen kuin olenkin, mutta sen vaan
+sanon: minua nuo ihmiset inhottavat.
+
+HAGERT. Älä kaikkia sentää tuomitse, muori. On lampaan päässä hyviäkin
+paikkoja.
+
+HELKA. Minä en ole hyviä nähnyt, niin paljon kuin olenkin maailmaa
+vaeltanut. Yhtäläisiä ovat kaikki, ei toinen ole toistaan parempi. Ja
+meitä he sitten vielä hylkivät, pitävät meitä koiriaan halvempina.
+Sanovat Jumalansa meitä kironneen ja ikuiseen maanpakoon tuominneen. Ja
+yhtäkaikki pitäisi meidän käymän kirkossa, ja palveleman tuota Jumalaa.
+Kyllä kai! Kuinka olikaan asia? Sinä tahdoit minua auttamaan sitä
+miestä, joka sinut on pettänyt? Laittamaan voidetta hänen silmilleen?
+
+HOMSANTUU. Niin, mummo, jos vain suinkin voit sen tehdä.
+
+HELKA. Voisin kyllä, mutta minä en tahdo. Kuuletko, minä en tahdo.
+Pikemminkin laittaisin hänelle sellaista voidetta, joka viimeisenkin
+valkeuden hänen silmistään veisi. Niin siihen minulla, jumaliste,
+olisikin halua.
+
+HOMSANTUU. Sinä voisit parantaa hänen silmänsä etkä tahdo. Etkö
+sittenkään, vaikka tiedät, että minun täytyy hukuttaa itseni, jos hän
+tulee sokeaksi.
+
+HELKA. Mitä hullua! Sinäkö hukuttaisit itsesi sen miehen tähden, joka
+sinut on pettänyt? Sinä niin paljon säälisit noita petoja, jotka äitisi
+kuolemaan saattoivat ja jotka heimoasi kiroavat. Ei! Niin mieletön ei
+ole minun tyttäreni tytär. Sitä et saa minua uskomaan.
+
+HOMSANTUU. Mummo, lyhyesti: parannatko hänen silmänsä, vai et?
+
+HELKA. En! Ja vaikka hän iankaikkisesti pimeydessä vaeltaisi, en! En
+sittenkään, en!
+
+ILONA (_kietoo kätensä Homsantuun kaulaan_). Kerttu, älä tällä hetkellä
+puhu mummolle enää mitään siitä asiasta. Odota siksi kuin hänen mielensä
+lauhtuu.
+
+HELKA. Mitä kuiskuttelet siellä, Ilona? Pois, latoon tuonne lapsinesi.
+Ja heinille nukkumaan nyt kaikki. Sinä myöskin, Kerttu. Taikka
+jäähdyttele vaan ensin luontoasi täällä ulkona, jos niin tahdot. Mutta
+älä puhu minulle sanaakaan enää siitä miehestä, muista se. (_Menee
+toisten jäljessä latoon_.)
+
+HOMSANTUU. Hyvästi, mummo! Hyvästi, te kaikki. Minua ette enää näe.
+Parempi olla järven pohjassa siikojen sisarena, kuin tuommoisten
+kovasydämisten sukulaisten parissa. (_Aikoo lähteä_.)
+
+RISTO (_oikealta_). No, hei! Sainpa kuin sainkin sinut käsiini. Jo minä
+arvasin, ettei sinua muualta ollut etsiminen kuin Niittylän
+heinäladosta.
+
+HOMSANTUU. Kuinka on silmiesi laita, Risto? Tuletko tottakin sokeaksi?
+
+RISTO. Pahaa pelkään. Eihän niitä tahdo kärsiä katsella paljon
+ollenkaan. Varsinkaan tällä toisella.
+
+HOMSANTUU. Mutta rohdot ja voiteet? Eikö niistä ole apua?
+
+RISTO. Mitäs tyhjää. Kahta hullummin rupesi vain kirvelemään.
+
+HOMSANTUU. Miksi et minulle kosta, Risto? Ottaisit puukkosi ja pistäisit
+sen rintaani.
+
+RISTO. Johan nyt. Siitäkö ne sitten paranisivat.
+
+HOMSANTUU. Kun voisin edes jollakin tavalla tämän sovittaa sinulle,
+Risto.
+
+RISTO. Ja tahtoisit sen todellakin tehdä, Kerttu? Totta puhuen, siinä
+toivossa tänne tulinkin jäljessäsi.
+
+HOMSANTUU. Josko tahtoisin! Kysy sitä. Henkeni antaisin, kun vain saisin
+sinulle näkösi jälleen.
+
+RISTO. Se nyt on mahdotonta. Mutta voisithan minua hyvittää jollakin
+muulla tavalla.
+
+HOMSANTUU. Risto, minä tiedän! Itse et enää voi ansaita elatustasi, jos
+tulet sokeaksi. Mutta minä teen työtä ja elätän sinua. Ja minä jaksan
+tehdä, saatpa nähdä. Ei ole kellään niin paljon voimia kuin minulla.
+Kuinka hullu olinkaan. Järveen päätin jo mennä, kun olin niin suuttunut
+itseeni ja elämään. En tullut ajatelleeksikaan että voisin olla sinulle
+avuksi ja hyödyksi.
+
+RISTO. Saattaisihan tuo tosiaankin olla. Mutta naisen työstä maksetaan
+niin vähän. Ei niillä tuloilla pitkälle juosta.
+
+HOMSANTUU. Niinpä tiedän minä toisenkin neuvon. Kuljen markkinoilla ja
+tanssin ja laulan. Ja herrojen juomatiloissa vielä paremmin. Ooh, kyllä
+minä keinot keksin. Muistatko kuinka paljon rahaa nuot herrat tänäkin
+päivänä antoivat minulle torilla.
+
+RISTO. Niin, tuo ei ole hullumpi tuuma. Jotakin sinnepäin minäkin
+ajattelin.
+
+HOMSANTUU. Sinä elät kuin kreivi tästä lähtein, Risto. Aina vähän päästä
+minä kannan sinulle rahoja. Ja silloin käy mielesi joka kerran
+iloiseksi. Eikös niin, Risto?
+
+RISTO. Se on tietty. Kun saan rahaa.
+
+HOMSANTUU. Mikä hupakko minä olen. Itken ja nauran yhtäaikaa.--Tuntuu
+niin hyvältä ja kevyeltä nyt, vaikka kyyneleet vielä silmissäni. Ihme,
+etten kohta huomannut, millä tavalla voisin vähän parantaa tuota
+onnetonta tekoani.
+
+RISTO. Olet sinä yhtä kaikki oikein soma. Semmoinen kummallinen luonto.
+Niin äkeissäsi vielä tänä aamuna ja nyt noin hyvä taas. Mihin sinun
+kiukkusi joutui, kun siitä ei enää ole merkkiäkään jäljellä?
+
+HOMSANTUU. Se vaipui kuin vaha tuleen. Katosi kuin kaste kankaalta. Älä
+sitä enää muistele, Risto. Häpeän jo itsekin tyhmyyttäni.
+
+RISTO. Mutta tiedätkö mitä, Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Anna kuulla.
+
+RISTO. Ota minut mukaasi, niin kuljemme yhdessä markkinoilta
+markkinoille ja kokoomme rahaa oikein kosolta.
+
+HOMSANTUU. Yhdessä? Sinäkö ja minä?
+
+RISTO. Niin, me molemmat juuri. Näes, minä kumminkin tunnen paremmin
+herrojen kokouspaikat ja sen semmoiset. Et sinä niistä selkoa saa, ellen
+minä tule sinua neuvomaan ja viemään.
+
+HOMSANTUU. Mutta kuinka voit sen tehdä, jos sokeaksi tulet?
+
+RISTO. Ehkä en sentään tulekaan. Niin, tarkoitan tietysti, etten aivan
+umpisokeaksi tulisi.
+
+HOMSANTUU. Entä Johanna?
+
+RISTO. Jääköön tänne ja elättäköön itse henkensä. Ei hänellä ole
+hätäpäivää. Työtä saa niin paljon kuin tahtoo tehdä.
+
+HOMSANTUU. Niin, mutta--
+
+RISTO. Ei hän minua kaipaa, älä sitä pelkää. Kiittää vain, kun pääsee.
+
+HOMSANTUU. Sinusta miehestään! Kuinka se on mahdollista?
+
+RISTO. Usko, jos tahdot, mutta niin on asiat. No, mitä tuumaat?
+Lähdemmekö yhteen matkaan?
+
+HOMSANTUU. Kun kysyn mummolta.
+
+RISTO. Mummolta?
+
+HOMSANTUU. Mummolta ja enolta, jotka nukkuvat tuolla ladossa. Heidän
+seurassaan meidän kaiketikin tulisi vaeltaa.
+
+RISTO. Helkkarissa! Vai on siellä ladossa ihmisiä. Puhutaan sitten
+hiljaa. Tule istumaan tuonne puun juurelle, Kerttu, niin saamme
+jutella,--tuonne vähän kauemmaksi.
+
+HOMSANTUU. Miksi juuri sinne. Onhan tässäkin yhtä hyvä.
+
+RISTO. Ei, tule tuonne, niin supatan jotakin korvaasi. No,--mitä sinä
+epäilet?
+
+HOMSANTUU. En tiedä. Nyt on jo yö ja siellä on niin pimeä.
+
+RISTO. Älä ole lapsellinen, tule pois vain. (_Vetää Homsantuuta
+kädestä_.)
+
+HELKA (_huutaa ladosta_). Kerttu! Hei, Kerttu, oletko siellä ulkona?
+
+HOMSANTUU (_vetää kätensä pois_). Laske minut, mummo huutaa. Ja mene
+pian pois, Risto; mene mene, ettei mummo näe sinua.
+
+RISTO (_tarttuu vielä uudelleen häneen_). Hiljaa!--Odotetaan pikkuisen,
+ei suinkaan hän tänne tule.
+
+HELKA. Kerttu, missä olet?
+
+HOMSANTUU. Päästä minut, Risto, kyllä hän tulee. Parin päivän päästä
+saat minusta tietoja, hyvästi siksi.
+
+RISTO. Onko se varma?
+
+HOMSANTUU. Luota siihen. Nyt hän jo tulee.
+
+RISTO. Hyvästi sitten niin kauaksi! (_Menee_.)
+
+HELKA (_katsoo ladon ovelta_). Mitä viivyt siellä niin myöhään? Tule
+pois nukkumaan jo.
+
+HOMSANTUU. Mummo, kuule! Rakastatko minua vähääkään?
+
+HELKA. No, hei, lapsi! Miksi sitä noin rajusti kysyt. Tietysti minä
+sinua rakastan. Olethan omaa sorrettua heimoamme, ja olethan omaa
+lihaani ja vertani. Tietysti minä sinua rakastan.
+
+HOMSANTUU. Sitten otat ystäväni myöskin omiesi joukkoon ja katsot häntä
+samoin kuin minuakin sukuumme kuuluvaksi. Teethän sen, mummo?
+
+HELKA. Tarkoitatko tuota miestä, joka sinut petti?
+
+HOMSANTUU. Hän ei sitä enää tee.
+
+HELKA. Ja ellen suostuisikaan ottamaan häntä mukaan, mitä sitten,
+Kerttu?
+
+HOMSANTUU. Niin vaellamme silloin omia teitämme.
+
+HELKA. Lapsi, lapsi, sinä olet sokea, vaan ei tuo mies, jota ystäväksesi
+sanot. Tule latoon nyt täältä yökylmästä. Ei ole terveellistä valvoa
+öitä yksinäisyydessä, Kerttu. Äitisi noudatti sitä tapaa eikä se hänen
+sydänsurujaan lieventänyt.
+
+HOMSANTUU. Vastaa minulle ensin. Suostutko vai et?
+
+HELKA. Täytyneehän mun. Mikä siinä muukaan auttaa.
+
+HOMSANTUU. Kiitoksia, mummo!
+
+HELKA. Mutta tiedä myöskin: jos hän vielä kerran sinut pettää, silloin
+minä hänet surmaan.
+
+HOMSANTUU. Jos hän vielä kerran minut pettää, niin _sinä_ et häntä
+surmaa, vaan minä.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS
+
+
+_Johannan ja Riston asuinhuone. Vasemmalla kangaspuut, joissa kuteilla
+oleva kangas on kiinni. Oikealla kätkyt. Peräseinällä oikealla vuode;
+keskikohdalla ovi porstuaan. Johanna istuu jakkaralla, tuudittaen lasta.
+Risto on pitkällään vuoteella._
+
+JOHANNA (_laulaa hiljalleen_).
+
+    Tuuti lasta tuonelahan,
+    tuonne kirkon kammiohon.
+    Siell' on tupa turvekatto,
+    hieno hiekka peltomaana.
+    Tuonen viita, rauhan viita!
+    kaukana on vaino, riita,
+    kaukana kavala maailma--
+
+RISTO (_kääntyy kärsimättömänä toiselle kyljelleen_). Oles tuossa
+hiljaa, että saan maata.
+
+JOHANNA (_lakkaa laulamasta. Liikuttelee vielä hetken kätkyttä
+tarkastaa, onko lapsi nukkunut, ja nousee hiljaa_). Risto,--oletko
+valveilla?
+
+RISTO. Niin mitä sitten?
+
+JOHANNA. Pyytäisin sinua pikkuisen aikaa kaitsemaan lasta. Minun täytyy
+käydä Vörskyn rouvan luona saadakseni kuteita kankaaseen.
+
+RISTO. Viivytköhän siellä kauankin?
+
+JOHANNA. En kuin siunaaman hetken.
+
+RISTO. Ihan olen hukassa, jos se sillä aikaa herää ja rupeaa huutamaan.
+En minä sitä koskaan saa taukoamaan, koetan tai olen koettamatta.
+
+JOHANNA. Tuskin hän herääkään tällä välin, kun vasta juuri nukkui.
+
+RISTO. Saattaisit pyytää Vörskyn rouvalta pari markkaa rahaa työsi
+päälle. Ei suinkaan hän sitä kiellä.
+
+JOHANNA. Se on niin vaikeata, Risto. En minä voi mennä etumaksua
+pyytämään. Eikä meillä tällä haavaa ole suurempaa tarvettakaan, kun on
+leipää ja särvintä kotona.
+
+RISTO. Tarvitaanhan sitä rahaa muuhunkin, ei vain ruokaan. Saappaanikin
+ovat rikki, pitäisi viedä niitäkin paikattavaksi.
+
+JOHANNA. Onhan sinulla toinen pari ehjiä. Pidä niitä siksi kuin saan
+kankaan kudotuksi. (_Ovella_.) Kai sinä sitten olet kotona sen aikaa,
+ettei lapsi jää yksin?
+
+RISTO. Ala mennä; ehkäpä tuosta huolen pidän.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_huutaa_). Taikka,--joko se meni? Johanna! Kuules vielä kun
+sanon, Jo-han-na!
+
+JOHANNA (_aukaisee oven ja seisoo kynnyksellä_).
+
+RISTO. Tuo sieltä nyt kumminkin vähän rahaa mukanasi, että saan edes
+pullon olutta taas pitkästä aikaa.
+
+JOHANNA. Mahdotonta! Mitä rouva sanoisi, jos pyytäisin häneltä rahaa
+olueen?
+
+RISTO. Onko sinun pakko sitä hänelle ilmoittaa, hupsu. Voithan sanoa
+minun olevan sairaana, esimerkiksi, ja tarvitsevan rohtoja.
+
+JOHANNA. En minä rupea valehtelemaan, Risto.
+
+RISTO. Et rupea, et rupea! Tuommoinen sinä juuri olet. Aina ja aina
+vastahankaan, ei koskaan myötä. Mene sitten tiehesi siitä, että kerran
+takaisinkin joudut, mene joutuin.
+
+JOHANNA (_menee_).
+
+RISTO (_haukottelee pitkään ja nousee sitten istumaan_). Ei tästä ole.
+Illat ikävät ja päivät pitkät kuin nälkävuodet. Eikä sitä
+Homsantuutakaan kuulu tulevaksi, vaikka niin varmaan lupasi. Pitänee mun
+lähteä häntä hakemaan taas.
+
+TOPPO (_pistää päänsä ovesta sisään_). Morjens! Kotonahan sinä oletkin?
+
+RISTO. Missäpäs sitten.
+
+TOPPO. Vielä hän kysyy. Anniskelussa sinua enimmäkseen on tähän saakka
+tavattu.
+
+RISTO. Mitä siellä ihminen enää tekee, kun rahat ovat menneet
+huithelkkariin.
+
+TOPPO. Eikä ne sinun kynsissäsi kauan riittäneetkään, se täytyy
+tunnustaa.
+
+RISTO. Oliko kumma. Yksi kuusi sataa markkaa. Ei sillä pitkälle juosta.
+
+TOPPO. No, eihän se niin suuri summa liene mennäkseen, vaikka kyllä saa
+hikoilla, ennenkuin se koossa on.
+
+RISTO. Kävitkö muuten anniskelussa?
+
+TOPPO. Sieltä juuri tulen.
+
+RISTO. Ja siellä oli miehiä?
+
+TOPPO. Kuinkas sitten. Ainahan siellä väkeä on, oli aika päivästä mikä
+hyvänsä.
+
+RISTO. Päivästä taikka yöstä. Kyllä me sentään olemme niitä velikultia,
+Toppo, kun kaikki ympäri käy.
+
+TOPPO. Älä sano! Mehän tässä vasta parhaita miehiä olemmekin, jos oikein
+ajattelet. Tuskin maailma pystyssä pysyisikään ilman meitä.
+
+RISTO. Ole nyt! Ihanko sinä tuota tosissasi sanot?
+
+TOPPO. No, kuulehan! Kenen hartiat täällä kuorman kantavat, herrainko
+vai työväen? Kuka työn tekee, ja kuka työstä hedelmät nauttii, selitäpäs
+se seikka.
+
+RISTO. Niin, niin, voi olla. Mutta minä oikeastaan tarkoitinkin
+tällaisia maailmanmattia, kuin sinä ja minä ja moni muu.
+
+TOPPO. Jotka muka juomme. Vaan siinäpä se juuri onkin. Näes, tässä
+maassa on meidän osamme niin ylen viisaasti järjestetty, ettemme missään
+tapauksessa ole tarpeettomia jäseniä yhteiskunnassa. Elimme niin tai
+näin, aina me vain autamme maan parasta. Jos teemme työtä, se on hyvä,
+jos juomme, ei sekään ole paha. Ellei olisi viinan juojia, ei olisi
+viinakeittimöitä, ellei olisi viinakeittimöitä, ei valtio saisi
+viinaveroja. Ja millä se sitten kouluja ja rautateitä laittaisi?
+
+RISTO. Tosiaankin! Kun minä en ole tullut tuota ajatelleeksi. Sinä et
+ole mikään tyhmä mies, sinä, Toppo.
+
+TOPPO. Mutta herrat sen sijaan! Juovat kalliita ulkomaan juomia, käyvät
+ulkomaan verassa, ruoat, huonekalut ja vihon viimeisetkin tarpeettomat
+tarpeet, kaikki vaan pitää ulkomailta tuotaman. Eikö tämä rasita maata?
+Ja millä se korvataan, ellei juuri alhaisemman kansan hiellä ja työllä.
+
+RISTO. Ja nälällä.
+
+TOPPO. Niin kyllä, nälällä vielä lisäksi. Rehkiköön meikäläinen kuinka
+paljon hyvänsä, niin eipä sittenkään saa sen vertaa, että sillä
+kunnolleen toimeen tulisi. Hullu paljon työtä tekee, viisas elää
+vähemmälläkin. Minä puolestani en huolikaan työllä liiaksi hartioitani
+kiskoa, vaan juon ennemmin, koska sillä vielä jalommasti hyödytän tätä
+ihmiskuntaa.
+
+RISTO. Kuin työnteolla?
+
+TOPPO. No, aivan. Katsos, nyt, eikö tämä ole selvä. Jos teen työtä,
+rikastutan vain entisiä rikkaita, että pääsevät elämään yhä suuremmassa
+ylellisyydessä, mutta jos juon, niin edistän sivistystä maassa, ja se,
+tiedämmä, on vähän toista se. Kun tässä tuonnoin luin sanomista, kuinka
+suuret voitot anniskelut viimekin vuonna olivat antaneet, ja kuinka
+niitä varoja sitten riitti lukusaliin, kansankirjastoon, tyttökouluun ja
+kaikenmoisiin hyviin laitoksiin, niin jopa arvelin itsekseni (_laulaa_):
+Ei saa moittia juomaripoikaa, juomaripoikaa, juomaripoikaa. Mies se on
+paikallansa ja mies se on paikallansa--(_Taukoaa äkkiä; puhuu_.) Tule,
+velikulta, anniskeluun.
+
+RISTO. Dengi nietu.
+
+TOPPO. Eikö sinulla ole mitään pantattavaa täällä?
+
+RISTO. Vänta! Totta toisen kerran, sinä sanoit sanan. Annahan olla.
+Leikkaamme tuosta Johannan kankaan poikki ja viemme sen anniskeluun
+pantiksi. Mitä luulet? Käykö laatuun?
+
+TOPPO. Miksei se kävisi; mutta mitä vaimosi siitä sanoo?
+
+RISTO. Minä Johannasta vähät. Minkä hän minulle voi? Itkeä tirauttelee
+ensin, hankkii sitten rahaa ja lunastaa kankaan pois. Sillä se on tehty.
+Tulepas neuvomaan, en tiedä oikein, kuinka tässä pitäisi menettelemän.
+
+TOPPO. Älä niin täperältä leikkaa, jätä korttelin verran kudottua ja
+anna sitten mennä tuota rantua pitkin. Noin ikään. Ja nythän se on
+poikki. Tukista vain irti vielä. Hätäkös tässä. Kyllä tällaisella
+kankaalla aina viinaa saa. (_Laulaa_): Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja
+rallaan henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Ole nyt jo rallattelematta ja auta kangasta kääröön sinäkin.
+Hyvästä lykystä Johanna vielä tulee kotiin, ennenkuin ehdimme tästä
+pois.
+
+TOPPO (_lyö jalallaan tahtia_). Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla ja ralla. Mitäs minä muuta kuin juon ja rallaan
+henttuni tavaralla--
+
+RISTO. Sinä olet ihan hullu, taikka olet jo saanut muutamia ryyppyjä
+liikaa tänä aamuna.
+
+TOPPO. Mies syö ja mies saa, ja miehelle Jumalakin antaa. Eikös meille
+nytkin siunaantunut kohta toista, kun entinen loppui. Olemmehan me niitä
+onnen poikia sentään.
+
+RISTO. Mutta minä olen vallan hukassa tämän kankaan kanssa, kun sitä
+vielä on niin pitkältä. Enhän minä saa sitä kokoon. Ja sinäkin piekset
+suutasi siinä tyhjään etkä kehtaa edes auttaa.
+
+TOPPO. Olet sinä oikea pöhkelö. Näytäs tänne. Mikä konsti tässä on. Sinä
+vain suotta hätäilet. Noin sen pitää käymän, noin, ja noin. Kas, tuossa
+noin. Pane se kauniisti käsivarrellesi. Ja nyt turskisti anniskeluun.
+Kannattaakin poikain ylpeillä, kun on tuommoinen kangaspakka hartioilla.
+
+RISTO. Kun ei vain Johanna tulisi meitä tiellä vastaan. Syntyisi siinä
+pieni kahakka, ennenkuin ohi pääsisimme.
+
+TOPPO. Älä pelkää, ei hän tule. Seuraa meitä hyvä lykky sen verran.
+
+(_Aikovat mennä, kun samassa ovi aukeaa ja Leena-Kaisa astuu sisään_.)
+
+RISTO (_pelästyy, hyppää Topon taakse ja koettaa kätkeä kangasta_). Nyt
+tuli kummat!
+
+TOPPO. Hulipit, sanoi ryssä, kun parta paloi.
+
+LEENA-KAISA. Jumalan terveeksi. Mitäs minua noin pelästytte?
+
+RISTO. Luulin teitä Johannaksi. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA. Mihinkäs ollaan menossa?
+
+RISTO. Eipä paljon mihinkään. Ajattelimme vaan pikipäin pistäytyä tästä
+kaupungilla.
+
+LEENA-KAISA. Onko Johanna kotosalla?
+
+RISTO. Ei ole. Hän lähti käymään Vörskyn rouvan luona. Jotakin asiaa,
+luulemma.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kuinka sitten voitte mennä pois ja jättää lapsen
+yksin?
+
+RISTO. Helkkarissa! En muistanut koko lasta.
+
+TOPPO. Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentaman? Jo nyt maailma
+kääntyy nurin.
+
+RISTO. Ehkä Leena-Kaisa istuu täällä pojan luona sen aikaa. Kyllä
+Johanna pian tulee, ei hän kauan viivy.
+
+LEENA-KAISA, Yhden tekevää. Saatanhan minä jäädä tänne, koska teillä on
+johonkin mentävää.
+
+RISTO. Niinpä me lähdemme, Toppo.
+
+TOPPO. Napletsoo, mars! (_Menevät_.)
+
+LEENA-KAISA. Mitä hän tuota kangaspakkaa noin selkänsä takana
+piilotteli? Pelkäsikö minun silmieni siitä osaa vievän. (_Istuu
+jakkaralle ja tuudittelee jalallaan kätkyttä; ottaa taskustaan
+sukankutimen_.) Ei siitä Johannastakaan ole. Kun kehtaa jättää miehensä
+lasta hoitamaan, sillä välin kun itse kylää hyppää. Jotakin asiaa, sanoi
+Risto. Kyllä kai! Usko sitä. Tikusta pian asian laittaa, kun mieli
+kaupungille tekee. Hohhoo sentään näitä ihmisiä. (_Laulaa hiljaisella
+äänellä_.) Ah suruton! koskas synnistä lakkaat, Kuink' kauan synniss'
+murheetonna makaat? Ah herää, aika on jo tull', Viel' tahtoo Jumal'
+laupias olla sull'.
+
+JOHANNA (_tulee_). Kas, Leena-Kaisa. Hyvää päivää!
+
+LEENA-KAISA (_kääntyy_). Jumal' antakoon.
+
+JOHANNA. Terve! Mitä kuuluu?
+
+LEENA-KAISA. Ei entistä enempää. Mitä itsellesi?
+
+JOHANNA. Kiitos kysymästä. Kyllä meilläkin Jumalan avulla päästään taas
+vähän alkuun. Tiedättekö, kun minulla oli semmoinen onni, että sain
+kankaan kutomista. Vappu sitä toimitti minulle Vörskyn rouvalta. Oikein
+siunattu ihminen, se Vappu.
+
+LEENA-KAISA. Paljonko Vörskyn rouva maksaa kyynärältä?
+
+JOHANNA. Vain kaksikymmentä viisi penniä, mutta onhan sitä siinäkin. Kun
+aamusta iltaan istuu kankaan ääressä, niin kutoopa neljä kyynärää ja se
+tekee jo markan. Millä sitä meikäläinen senkään vertaa ansaitsee. Ja
+sillä kaksi henkeä melkein leivässä pysyykin. Paha vain, etten saa
+lapselta aina olleeksi niin uuttera.
+
+LEENA-KAISA. Sinulle sen kautta muistutetaan, ettet liian paljon
+rupeaisi ahnehtimaan tämän maailman hyvyyttä.
+
+JOHANNA. Saattaa niin olla. Mutta kuulkaa, Leena-Kaisa. Ettekö tekin
+usko minun tästä lähtien saavani työtä yltäkyllin, kun rouvat kerran
+oppivat minut tuntemaan ja näkevät, minkälaisen vaatteen minä kudon.
+Siitäkin asiasta olen ollut niin hyvilläni, etten sanoa taida.
+
+LEENA-KAISA. Elä huoli liian paljon iloita semmoisista turhista. Ne
+eivät sinua taivaaseen kumminkaan vie.
+
+JOHANNA. Eihän ne sinne vie, kyllä se tosi on. Mutta kun tuo leivän
+saantikin on niin työlästä, tahtoo siihen mieli väkisenkin
+kiintyä.--Vörskyn rouva tulee tuossa paikassa tänne, kangastaan
+katsomaan. Saat nähdä, mitä hän siitä pitää. Ei hän työtäni moittimaan
+pysty, sen takaan.
+
+LEENA-KAISA. Aina sinä vaan menet takaisin kankaaseesi. Tokko enää osaat
+muusta puhuakaan.
+
+JOHANNA. Niin, semmoinenhan minä olen, hupakko. Täytyy jo itsekin sille
+nauraa. Mutta ei se kumma ole, kun oikein ajattelee. Täällä istuin yötä
+päivää sukanneule kädessä ja olin vähällä kuolla nälkään lapsineni.
+Kuinka rauhallisesti se nyt makaa, raukka, kun on saanut ruokaa.
+
+LEENA-KAISA. Pidätkö sinä, ihmisparka, enää mitään huolta
+kuolemattomasta sielustasi?
+
+JOHANNA. Eipä siihen, Jumala paratkoon, tahdo paljon aikaa olla. Sitten
+kun pojan sain, en ole päässyt edes kirkossa käymään.
+
+LEENA-KAISA. Se on kovin surkeata. Ajatteles, jos tällä hetkellä
+kuolisit, mihin silloin joutuisit?
+
+JOHANNA. En suinkaan tiedä.
+
+LEENA-KAISA. Pahaan paikkaan, ilman armoa.
+
+JOHANNA. Varjelkoon hyvä Jumala meitä äkillisestä kuolemasta.
+
+LEENA-KAISA. Vähitellen tulet niin paatuneeksi, ettei sinua enää
+halutakaan tehdä parannusta eikä Jumalan sanaa kuulla.
+
+JOHANNA. Kyllä minä sitä kotona sentään aina väliin luen, Leena-Kaisa.
+Ja muistan myös kiittää Jumalaa siitä, että minulla näinkin hyvät päivät
+on. Moni muu raukka saa paljon enemmän puutetta ja kurjuutta kärsiä kuin
+minä.
+
+LEENA-KAISA. Vai niin sinä olet tyytyväinen. Ei mahda sitten ollakaan
+perää siinä, kun sanotaan Riston ruvenneen kovasti juomaan.
+
+JOHANNA. Kaikkia ne ihmisetkin tietävät. No niin, eihän sitä auta
+valheeksi juuri sanoa. Mutta juovathan ne muutkin. Ja Risto on kuitenkin
+siitä hyvä, ettei hän viinapäissäänkään ole minulle ilkeä. Pahankuriset
+miehet alinomaa pieksävät vaimoaan, mutta Risto ei vielä kertaakaan ole
+minua lyönyt.
+
+LEENA-KAISA. Olet sinä yhtäkaikki tullut paljon nöyremmäksi kuin mitä
+ennen olit. Muistan vielä, kuinka sydämikkö sinä saatoit hääpäivänäsikin
+olla.
+
+JOHANNA. Maailman ranta neuvoo meitä itsekutakin, Leena-Kaisa.
+
+LEENA-KAISA. Niinhän se on.--Mitä kangasta se Risto muuten kantoi äsken
+kaupungille?
+
+JOHANNA. Kangasta? En ollenkaan tiedä. Mutta ajattelin juuri kysyä,
+vieläkö hän oli kotona, kun tänne tulitte?
+
+LEENA-KAISA. Olivat siinä poislähdössä Topon kanssa. Töyttäsimme
+vastakkain tuossa ovessa.
+
+JOHANNA. Ja Ristolla oli kangas kainalossa?
+
+LEENA-KAISA. Niin oli. Kaunista kangasta näytti olevankin. Valkopohjaa,
+sinisillä ja punaisilla juovilla.
+
+JOHANNA. Merkillistä. En voi käsittää, mitä kangasta se olisi
+ollut.--Valkopohjaa, sanoitte, sinisillä ja punaisilla juovilla. (_Menee
+kankaan luokse, huudahtaa ja putoo kangaspuihin istumaan_.)
+
+LEENA-KAISA. Noh, mikä nyt on? Johanna, mikä sinulle tuli?
+
+JOHANNA (_koettaa puhua, mutta ei voi_).
+
+LEENA-KAISA. Onko jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). Hyvä Jumala, hyvä Jumala----
+
+LEENA-KAISA. Kangas?
+
+JOHANNA. He ovat vieneet minulta Vörskyn rouvan kankaan!--koko pitkän
+kankaan--
+
+LEENA-KAISA. Oikeinko totta? No, ilmankos Risto sitä niin piilottelikin
+selkänsä taakse.
+
+JOHANNA. Mitä minä teen? Mitä minä onneton nyt teen?
+
+LEENA-KAISA. En ymmärrä. Mutta älähän sure noin? Ei se siitä kumminkaan
+parane. Koetetaan ennemmin keksiä jokin neuvo.
+
+JOHANNA. Jos tavoittaisimme heitä,--jos saisimme kankaan vielä pois.
+Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he
+lähtivät.
+
+LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen
+ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
+
+JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
+
+LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita
+välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät
+sinua siitä, että Risto niin juo.
+
+JOHANNA. Minua?--Kuinka se minun syyni olisi?
+
+LEENA-KAISA. En tiedä, mutta niin sitä vain sanotaan. Eivätkä ne taida
+siinä niin varsin väärässä ollakaan; sillä--älä pane pahaksesi--mutta
+aina siihen on vaimossa enemmän tai vähemmän syytä, kun mies juo. Jos
+olisit toisenlainen--Aiotko sittenkin mennä?
+
+JOHANNA. Kyllä minun täytyy. Ehkä saisin edes rahoja heiltä pois.
+
+LEENA-KAISA. Ethän sinä, polinen, miten voi mennä tuollaisessa tilassa.
+Olet juuri kuin kuolema. Ja aivanhan sinä horjut. Ei, jää nyt pois ja
+koeta edes rauhoittua vähän. Minä saattaisin ennemminkin mennä heitä
+hakemaan, mutta kun tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä.--Siunaa ja
+varjele, mitä sinä teet.
+
+JOHANNA. Minäkö? Enhän minä mitään tee.
+
+LEENA-KAISA. Kun viskaat vaattesi kaikki laattiaan. Näes tuota nyt.
+
+JOHANNA. Menivätkö ne laattiaan?--Hyvä Leena-Kaisa, minä olen hukassa,
+ei minua pelasta mikään,--ei mikään.
+
+LEENA-KAISA. Pahasti se oli tehty Ristolta, ei voi muuta sanoa.
+
+JOHANNA. Jos hän olisi minut rammaksi ja vaivaiseksi pieksänyt, ei se
+olis mitään ollut tämän rinnalla. Antaisin hakata itseni kuoliaaksi, kun
+vain saisin kankaan takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Yhtä koetellaan yhdellä tavalla, toista toisella. Jumalalla
+on niin monta vitsaa kuin lastakin.
+
+JOHANNA. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että tämä tulee Jumalalta.
+Mutta eihän se niin ole. Jumala ei pannut heitä kangastani varastamaan.
+Ennemmin se oli pahan henki.
+
+LEENA-KAISA. Jumala sallii sen kumminkin tapahtua ja sinun tulee olla
+nöyrä hänen tahdolleen. Ja mitä siitä, jos ihminen täällä murheen
+laaksossa kärsii kuinka paljon hyvänsä. Tulevassa elämässä se kaikki
+hänelle palkitaan. Niin kurit tääll' ja auta siell', laulamme
+virressäkin. Paremmin sinun tulisi iloita, Johanna, sillä kruunuasi
+tällä tavoin vaan kirkastetaan.
+
+JOHANNA. Kuulitteko?--Joku ajoi pihaan.--Vörskyn rouva!
+
+(_Menee vavisten nurkkaan_).--Hyvä Jumala----hyvä Jumala--
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Älä hätäile, ei täällä ole ketään.
+Kadulta se varmaan kuului.--Tule, hyvä ihminen pois sieltä nurkasta.
+Ihan sinä olet järjeltäsi, kun tuolla lailla murehdit turhanpäiväisiä
+maallisia asioita.
+
+JOHANNA. (_Pitelee päätään_). Kruunua tällä tavoin kirkastetaan,
+sanoitte. Voi, minä tyytyisin paljon himmeämpään kruunuun, kun vain
+Risto herkeäisi juomasta ja eläisi ihmisiksi,--ja kun Vörskyn rouva
+saisi kankaansa takaisin.
+
+LEENA-KAISA. Kyllä kuulee, kyllä kuulee, että olet suruton maailman
+lapsi. Vielä sinua, vaimo parka, Jumala saa paljon kurittaa, ennenkuin
+sinä oikealle tielle käännyt.
+
+JOHANNA. Leena-Kaisa--nyt on joku porstuassa.
+
+LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Ei se ole kuin tuuli, joka jyskyttelee
+ulko-ovea.
+
+JOHANNA. Kohta hän kumminkin on täällä ja silloin--silloin olen hukassa.
+Minä en kestä tätä, Leena-Kaisa, se on mahdotonta.
+
+LEENA-KAISA. Joka panee kuorman päällemme, auttaa sitä myös kantamaan.
+
+JOHANNA. Älkää Jumalaa syyttäkö tästä kuormasta. Riston hyvää työtä se
+vaan on, mutta ei hän sitä kantamaan auta.
+
+LEENA-KAISA. Taas sama virsi: ei Jumalalta, ei Jumalan syy. Kuinka
+syvälle sinä raukka olet vaipunut epäuskon syntiin.
+
+JOHANNA. Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettei Jumala pakota ihmisiä
+pahuuteen.
+
+LEENA-KAISA. Missä on sinun järkesi? Sokea, pimitetty. Ei se käsitä
+niitä, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat. Järki tulee ottaa vangiksi
+uskon kuuliaisuudelle, sanoo pyhä Paavali.
+
+JOHANNA. Kun minulla olisi edes rahaa, että voisin maksaa Vörskyn
+rouvalle tuon kankaan.
+
+LEENA-KAISA. Eikö ole ketään, jolta voisit lainata?
+
+JOHANNA. Ei ketään.--Malttakaahan--
+
+LEENA-KAISA. Nooh--?
+
+JOHANNA. Pyytäisinkö Yrjöltä?
+
+LEENA-KAISA. Miksi ei? Sopiihan koettaa.
+
+JOHANNA. Mutta sekin on niin vaikeata. Niin kovin vaikeata.
+
+LEENA-KAISA. Eihän tuo mielestäni niin mitään olisi. Lupa kysyä,
+antakoon sitten, jos tahtoo,
+
+JOHANNA. Ei, ei--en minä voi hänen puoleensa kääntyä.
+
+LEENA-KAISA. Pelkäätkö kieltävän?
+
+JOHANNA. Ei sen vuoksi. Muuten se tuntuu niin mahdottamalta.
+
+LEENA-KAISA. Niin, tee kuten tahdot. En käske, en kiellä. Mutta hyvä se
+vain olisi, jos saisit Vörskyn rouvalle rahat käteen kohta kun tulee.
+
+JOHANNA. Tietysti se hyvä olisi. Ehkei hän silloin niin
+suuttuisikaan.--Eikös kuulu nyt askeleita ulkoa?
+
+LEENA-KAISA (_hetkinen kuunneltuaan_). Ei, sinun korvasi valehtelevat.
+
+JOHANNA. Niin, jos minulla olisi antaa rahat heti. Ehkä kumminkin--koska
+se ei teidänkään mielestänne mitään olisi.--Hyvä Leena-Kaisa, menkää te
+Yrjön luokse.
+
+LEENA-KAISA. Kyllähän minä saatan mennä.
+
+JOHANNA. Ehkä ennättäisitte vielä takaisin ennenkuin rouva tulee.
+
+LEENA-KAISA. Kauankos minä siellä viivyn. (_Menee_.)
+
+JOHANNA (_katsoo ikkunasta_). Ei näy kadulla ketään. (_Katsoo ovesta_).
+Eikä täälläkään.--Ehkä hän ei vielä tule. Ehkä ei tule ollenkaan tänä
+päivänä. Onhan voinut sattua esteitä. Vieraita tai muuta. (_Kuuntelee;
+tukahdetulla huudolla_:) Hevonen ajoi portaiden eteen.--Se on hän--se on
+hän.
+
+ROUVA VÖRSKY (_tulee sisään_). Tässä minä vihdoinkin olen. Viivyin niin
+kauan lankapuodissa, kun en oikein tietänyt mitä ottaisin kuteiksi.
+Sillä toisenlaiseksi se nyt välttämättä täytyy muuttaa. Sanoittehan
+olevan kaksikymmentäviisi kyynärää kudottuna? Niin, siitä tulee juuri
+parahiksi minulle ja pikku Almalle. Enempää ei tarvitse. Täällä on
+minulla muutamia uusia mallitilkkuja. Mitä sanotte tuosta esimerkiksi?
+
+JOHANNA (_ottaa koneentapaisesti tilkun käteensä_).
+
+ROUVA VÖRSKY (_antaa toisen tilkun_). Entä tuo? Ei sekään ole ruma.
+Siinä tosin vähän erilaiset loimet, mutta ei se mitään tee. Ehkä tulee
+vaan kauniimpaa vielä näihin loimiin. Vai kuinka luulette?
+
+JOHANNA. Ehkä tulee.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kutokaa koetteeksi vähän matkaa niin saamme nähdä. Minä
+istun täällä sen aikaa. (_Heittää päällysvaatteet pois; istuu_). Niin,
+ja sitten minä voin kertoa teille jotakin hauskaa. Lankapuodissa tapasin
+rouva Hanhisen, joka on naisyhdistyksen puheenjohtaja, ja hän lupasi
+antaa teille työtä koko talveksi. Ei juuri kankaan kutomista, mutta
+ompelutyötä, ja onhan se yhdentekevä, vai kuinka. Tietysti te osaatte
+ommella? Niin, mitäs semmoista kysynkään. Naisyhdistys on, näettekäs
+saanut suuret tilaukset kasarmilta, ja niitä varten tarvitaan taitavia
+ja rehellisiä ompelijoita. No--mutta ettehän te virka mitään? Luulin
+tekeväni teille suuren ilon, kun näin pian täytin pyyntönne.
+
+JOHANNA. Hyvä rouva, jahka ensin kuulette. Jos uskaltaisin--
+
+ROUVA VÖRSKY. Siihenkö luottaa? Varmaan, koska rouva Hanhinen kerran
+lupasi.
+
+JOHANNA. Ei, ei, mitäs minä siitä. Vaan jos uskaltaisin teille
+ilmoittaa--
+
+ROUVA VÖRSKY. Ilmoittaa? Mitä niin? Mikä teitä vaivaa, Johanna? Onko
+jotain tapahtunut?
+
+JOHANNA. On.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vahinkoa? Kankaalleko? Eihän nyt kumminkaan. (_Nousee ja
+menee kankaan luokse_). Hyvänen aika, mitä tämä on? Oletteko leikannut
+sen poikki?
+
+JOHANNA. Poikki se on, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja missä on kangas?
+
+JOHANNA. Sehän on juuri pahinta, ettei sitä enää ole.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ole? Kuinka?
+
+JOHANNA. Se on viety. Enkä minä voi sille mitään, en niin mitään.
+
+ROUVA VÖRSKY. Viety? Leikattu ja viety? Kaksikymmentä viisi kyynärää
+kangasta. Ei, mutta tämähän on--. En tiedä enää, mitä ajattelenkaan.
+
+JOHANNA. Olen ollut siitä niin suuressa tuskassa, rouva hyvä. Jos voisin
+jollakin tavalla saada sen takaisin edes, mutta siihenkään ei ole mitään
+toivoa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Semmoinen vahinko! Mitä nyt miehenikin sanoo. Voi, että
+rupesin koko puuhaan.--Tämän jälkeen ette luultavasti saakaan mitään
+työtä naisyhdistykseltä.
+
+JOHANNA. Enkä keltään ihmiseltä, se on selvä. Kova onni minua vainoaa
+kaikessa.
+
+ROUVA VÖRSKY. Milloinka se vietiin sitten? Ettehän äsken vielä mitään
+puhunut.
+
+JOHANNA. Se tapahtui juuri sillä aikaa, kun oli luonanne, rouva.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ja kuinka pääsi varas sisään? Eikö ovi ollut lukossa?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ovi ollut lukossa, minä kysyin.
+
+JOHANNA. Ei.
+
+ROUVA VÖRSKY. Aukiko sen jätitte? Minkätähden? Kuinka saatoitte olla
+niin huolimaton?
+
+JOHANNA (_on vaiti_).
+
+ROUVA VÖRSKY. Varsinhan te sillä tavoin olette pyytänyt vahinkoa. Onko
+ihme, jos varastetaan, kun ovi on auki eikä ketään huoneessa.
+
+JOHANNA. Erehdytte, rouva--Ei se niin ollut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Vaan kuinka? Puhukaa sitten.
+
+JOHANNA. Jos vain voisin sanoa totuuden. Mutta se on niin kauhean
+vaikeata.
+
+ROUVA VÖRSKY. En ymmärrä, kuinka voitte jättää lapsennekin yksin.
+Tuommoisen pienen raukan. Sillä välin hän olisi voinut itkeä itsensä
+kuoliaaksi. Ette mahda ollenkaan rakastaa lastanne.
+
+JOHANNA. Voi, hyvä rouva. Kuka häntä rakastaisi, ellen minä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Mutta jätätte hänet kuitenkin yksin tuntikaudeksi.
+Kaunista rakkautta!
+
+JOHANNA. Ei hän ollut yksin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Eikö ollut yksin? Te puhutte ristiin. Ah--nyt selvenee
+minulle kaikki. Te petätte minua, valehtelette minulle koko ajan. Itse
+olette hävittänyt kankaan. Pelkonne ja vavistuksenne sen ilmaisee. Minä
+poloinen, minkälaisten ihmisten pariin olenkaan joutunut.
+
+JOHANNA. Älkää, rouva kulta, noin pahastuko. Antakaa, minä selvitän
+teille kaikki alusta alkaen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en tahdo kuulla mitään, enkä usko teitä enää
+ollenkaan, koska olette noin kauhean kavala. Menen kohta ja kerron
+asian miehelleni. Jätän kaikki hänen huostaansa. Niin, se onkin parasta,
+sillä hieno ja sivistynyt nainen ei tule toimeen raakojen ja
+epärehellisten ihmisten kanssa. Miehiä te kumminkin enemmän pelkäätte.
+(_Pukee päällysvaatteet ylleen_.)
+
+JOHANNA. Voi, rouva, viipykää hetki, että saan kertoa totuuden
+mukaisesti teille tapauksen.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä en teitä usko, johan sen sanoin. Kuinka voitte
+semmoista odottaakaan enää sen jälkeen, kun olette näin palkinnut kaiken
+hyvyyteni. Ja mitähän luulette tällä voittaneenne? Itsellenne teitte
+paljon suuremman vahingon kuin minulle.
+
+JOHANNA. Ellette olisi noin kiivas--
+
+ROUVA VÖRSKY. Pois, älkää tulko lähelleni. Minun täytyy lähteä täältä,
+muutoin tukehdun. (_Aukaisee oven; porstuasta näkyy Yrjö, joka väistyy
+rouvan tieltä ja menee sisään senjälkeen kuin rouva on mennyt ulos_.)
+
+JOHANNA. Yrjö, Jumalan kiitos! Teiltä saan apua. (_Porstuaan rouvan
+jäljessä_.) Rouva, rouva, odottakaa, tulkaa takaisin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Te vaivaatte itseänne turhaan. Matti, kiiruusti nyt Vapun
+luokse ensin ja sitten kotiin.
+
+JOHANNA (_palaa_). Vapullekin hän nyt kertoo kaikki hullunpäin. Ei,
+tästä ihminen tulee kohta aivan mielipuoleksi.
+
+YRJÖ. Mitä teille on tapahtunut, Johanna? Minun täytyi tulla kuulemaan
+sitä teiltä itseltänne, sillä Leena-Kaisan puheet olivat niin
+kummallisia, etten voinut niitä kaikkia uskoa. Mutta tosia taisivat olla
+sittenkin, koska olette noin täynnä tuskaa.
+
+JOHANNA. Kaikki on hukassa. En jaksa enää ajatella sinne enkä tänne.
+
+YRJÖ. Rauhoittukaa. Ehkä pääsemme tästä selville, kun yhdessä
+tuumailemme.
+
+JOHANNA. He luulevat minua varkaaksi. Tähän saakka kaikki ovat minuun
+luottaneet, nyt ei enää kukaan. Tämä minut murtaa, en minä kestä enää.
+Lapsi raukkani.
+
+YRJÖ. Mutta kuulkaahan toki, Johanna. Tuolla tavalla ei ihminen saa
+antaa surulleen valtaa. Se vahingoittaa terveyttä.
+
+JOHANNA. Nyt hän varmaan on jo Vappua torumassa. Semmoisen palkan hän
+saa hyvyydestään. Mitä hän minusta ajatteleekaan.
+
+YRJÖ. Ei mitään. Tuntee hän teitä niin paljon. Minä menen ja puhun
+hänelle asian.--Ei toden totta, tämä ei käy laatuun. Teidän täytyy
+koettaa tointua, Johanna. (_Laskee kätensä hänen hartioilleen_.) Teillä
+ei oikeastaan ole mitään hätää, kun tarkemmin ajattelette. Minä annan
+rahaa, te maksatte täyden hinnan kankaasta ja silloin heillä ei ole
+mitään sanomista. Kuuletteko?
+
+JOHANNA. Kuulen. Mutta voinko ottaa teiltä rahaa, kun en tiedä millä
+saan sen maksetuksi. En minä voi, en, en. Viekööt minut ennemmin
+linnaan.
+
+YRJÖ. Ei teitä missään tapauksessa linnaan viedä, siitä saatte olla
+huoletta. Ja mitä maksuun tulee, niin sillä teidän ei liioin tarvitse
+mieltänne rasittaa. Minä en siitä köyhemmäksi tule, vaikken koko rahaa
+takaisin saisikaan. (_Kumartuu Johanna ylitse_.) Kas, niin, Johanna,
+olkaa nyt järkevä. Tässä kukkaroni. Siinä on viisikymmentä markkaa,
+enempää ei kangas varmaankaan maksa. No, Johanna, mitä epäilette?
+
+HOMSANTUU (_tulee äkkiä ovesta, jää silmänräpäykseksi seisomaan_). Ohoo!
+Risto oli siis oikeassa, kun sanoi, ettei häntä täällä kaivattaisi. No,
+niin; mitä sitten arvelisinkaan enää.
+
+JOHANNA. Kuka siellä?
+
+YRJÖ. Tuo hupsu tyttö se vain on. Älkää pelästykö. Mitä asiaa?
+
+HOMSANTUU. Mitäpä hupsun asioista. Tahdonhan vain ilmoittaa, ettei
+teillä enää Ristosta tule vastusta olemaan. Kyllä minä hänestä nyt
+huolen pidän. Hyvästi.
+
+JOHANNA. Aikooko hän tehdä Ristolle pahaa?
+
+YRJÖ. Vielä vain. Mitä tuon puolihullun puheista. Ja totta Risto pitää
+itsestään vaaria; ajatelkaa te omia asioitanne. Minä panen väkisin tämän
+kukkaron käteenne, ellette sitä hyvällä ota. Noin. Ja nyt teidän täytyy
+pennin päälle maksaa tuolle rouvalle kankaan hinta, ettei hän enää pääse
+solvaisemaan teitä. Ettekä saa näyttää noin pelokkaalta ja aralta. Olkaa
+vaan rohkea, ettehän ole mitään pahaa tehnyt. Tässä maailmassa täytyy
+pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen.
+
+JOHANNA. Hyvä teidän on sanoa, kun olette mies. Toista on meidän
+vaimojen. Mitä me voimme.
+
+YRJÖ. Koettakaa, koettakaa kumminkin. Ihmisiä tekin olette, älkää
+unohtako sitä.--Tuollahan se ajaa pihaan taas. Ehkä on parasta kun minä
+menen pois. Hänen ei tarvitse tietää, että minulta olette rahat saanut.
+Hyvästi nyt Johanna. Älkää salliko hänen hyppiä nenällenne, muistakaa
+se. Olkaa kerran tekin miestä puolestanne. Lupaatteko?
+
+JOHANNA. Minä koetan.
+
+YRJÖ. No, hyvä. Minä lähden sitten.
+
+JOHANNA (_ottaa häntä vielä kädestä_). Yrjö, Jumala siunatkoon teitä!
+
+YRJÖ. Kiitos! (_Menee_.)
+
+(_Herra ja rouva Vörsky sekä rouva Hanhinen tulevat sisään_.)
+
+ROUVA HANHINEN. Oliko tuo hänen miehensä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei; se oli joku toinen. Tule tänne katsomaan, Ville. Noin
+se on leikattu poikki ja kangas viety. Kaksikymmentäviisi kyynärää.
+Ajatelkaa mikä vahinko. Kaksikymmentäviisi kyynärää. Olen niin, niin
+pahoillani, että tekisi mieli itkeä.
+
+HERRA VÖRSKY. Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. Enkö minä
+ole jo monta kertaa sinulle sanonut.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka olisin saattanut tällaista epäillä, kun Vappu häntä
+niin takasi.
+
+HERRA VÖRSKY. Oikeutta myöten saisi Vappu nyt itse maksaa kankaan.
+
+ROUVA HANHINEN. Mitä hän sanoo tästä, Vappu?
+
+ROUVA VÖRSKY. Mitä hän! Pitää vain tuon ihmisen puolta eikä usko hänestä
+mitään pahaa. Vähällä, ettei väittänyt minua valehtelijaksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Hän on kai viekastellut ja vetänyt Vappua nenästä niinkuin
+sinuakin, arvaamma. Mahtaa olla koko kapine.
+
+ROUVA HANHINEN. Semmoista se kaupungin huono väestä ylipäänsä on. Kyllä
+ne oppii tuntemaan, kun on niiden kanssa tekemisissä niin paljon kuin
+minä esimerkiksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Tuoko se juuri on, joka tuossa seisoo?
+
+ROUVA VÖRSKY. Hän se on.
+
+ROUVA HANHINEN. Kasvoista jo kohta näkee, ettei se mikään hyvä ihminen
+ole. Tuommoinen levoton katse on aina pahan omantunnon merkki.
+
+HERRA VÖRSKY (_katsoo tuikeasti Johannaan ja lähestyy häntä pari
+askelta_).
+
+ROUVA VÖRSKY. (_erikseen rouva Hanhiselle_). Uh, kuinka tämä on
+tukalaa. Minua oikein vaivaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Älä ole milläsikään. Niitä sietää panna kovalle,
+tuollaisia. Muuten oltaisiin hukassa.
+
+HERRA VÖRSKY. Noo, eukko! Mihinkä sinä olet hävittänyt meidän kankaamme?
+
+JOHANNA (_hätääntyy_). En minä ole--ei sitä--en minä--tuota--
+
+HERRA VÖRSKY (_koputtaa keppiään lattiaan_). Selvä vastaus. Missä on
+kangas?
+
+JOHANNA (_änkyttäen_). En--tiedä, missä se on.
+
+HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
+
+JOHANNA. En.
+
+HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten
+tiedät.
+
+ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
+
+ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo
+ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä
+mielenliikutuksista.
+
+HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin
+heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
+
+ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän
+tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa
+ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
+
+HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt
+sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä
+luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa,
+että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen.
+Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan.
+Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.
+
+JOHANNA. Vankeuteen?--Rakas taivaallinen isä! Eikö loppua tulekaan
+näille suruille.
+
+HERRA VÖRSKY. Ahaa! Joko rupeat huomaamaan, että tässä on tosi edessä.
+
+JOHANNA. Mistä syystä minua vankeuteen pannaan! En ole vielä eläessäni
+kellekään vääryyttä tehnyt, en varastanut enkä pettänyt ketään.
+Tiedustelkaa niiltä, jotka minut tuntevat, ellette minua usko.
+Rehellisellä työllä olen aina koettanut pyrkiä eteenpäin, se heidän
+täytyy todistaa.
+
+ROUVA HANHINEN. Ei, mutta kuulkaa tuota hävyttömyyttä. Hän koettaa
+vieläkin tehdä itseään syyttömäksi.
+
+HERRA VÖRSKY. Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. Kyllä
+minä sinut opetan.
+
+JOHANNA. Totuuden olisin teille kertonut. Olisin tunnustanut kaikki,
+alusta loppuun, mutta ettehän ole sallineet sitä. Ette ole tahtoneet
+kuulla mitään, jota voisin puolustukseksi tuoda esiin.
+
+HERRA VÖRSKY. Lakkaa jo lavertelemasta siinä, taikka minä--
+
+JOHANNA. Älkää manatko minua oikeuteen. Armahtakaa lapsiraukkaani edes.
+Mihinkä hän joutuu, jos äitinsä viedään vankeuteen. Vieraanko varaan
+tuommoinen pikkuinen, ei vielä neljän kuukauden vanha?
+
+ROUVA VÖRSKY. Niin, ajatelkaa, hänellä on lapsikin. Minkälainen ihminen
+siitä poloisesta maailmaan tulee, noin huonon äidin kasvattamana. Kun
+pienestä asti saa nähdä vain pahuutta ympärillään.
+
+ROUVA HANHINEN. Tekisimme oikein Jumalalle otollisen työn, jos voisimme
+pelastaa hänet kurjan äitinsä käsistä. Minäpäs puhun asiasta
+naisyhdistykselle.
+
+JOHANNA. Lapsiko otettaisiin minulta pois? Ei kuuna päivänä, minä en
+häntä anna. En vaikka koko maailma nousisi vastaan. Te olette julmia
+petoja.--Ei, ei, minä olen pyörryksissä, en tiedä enää, mitä puhun.
+Älkää pahastuko. Säälikää minua onnetonta.--Voi, niin, en ole
+muistanutkaan. Onhan minulla tässä rahaa, viisikymmentä markkaa. Puolta
+enemmän kuin kangas maksaa. Ottakaa ne, herra, ottakaa kaikki. Tehkää
+sovinto. Jumalan tähden, antakaa sydämenne heltyä. Mitä hyötyä teillä
+siitä on, jos minut panette vankilaan ja lapsen riistätte minulta. Hyvä
+armollinen herra, tässä on kahta vertaa enemmän kuin kankaan hinta on.
+
+HERRA VÖRSKY. Sitä sanatulvaa! Noo, kuinka teemme? Sovitaanko? Ja otanko
+rahat? Sinä tiedät paremmin, riittävätkö vahingon korvaukseksi?
+
+ROUVA VÖRSKY. Älä ota, ennekuin tiedät, mistä hän ne on saanut.
+
+JOHANNA. En ole niitä varastanut, älkää pelätkö. Ottakaa, herra, vain.
+Ei niitä kukaan tule teiltä perimään.
+
+ROUVA HANHINEN. Minä aavistan jotakin.
+
+ROUVA VÖRSKY. Minä myös, minä myös. Voi, voi, yhä kauheampaa, yhä
+kauheampaa.
+
+HERRA VÖRSKY. Kuinka? Ettäkö--?
+
+ROUVA HANHINEN Tuolla ihmisellä varmaan on muitakin pahoja tapoja.
+
+HERRA VÖRSKY. Aa! Hyvin luultavaa. Mikä se mieskin oli, joka täältä
+äsken niin kiirehti meitä pakoon.
+
+ROUVA HANHINEN. Sitäpä minä juuri. Uskokaa minua, häneltä nuo rahat
+ovat.
+
+ROUVA VÖRSKY. Kuinka äärettömän huono moraali! Ville kulta, lähdetään
+pois! Minä rupean jo voimaan pahoin. Tuntuu kuin ilmakin olisi täällä
+saastunut. Voithan sitten oikeuden kautta vaatia häneltä kaikki
+saamiset.
+
+ROUVA HANHINEN. Todella; ei täällä tee mieli olla kauemmin.
+
+HERRA VÖRSKY. Niinpä me lähdemme. (_Rouvat menevät_.) Sinä kuulet meistä
+vielä, eukko.
+
+JOHANNA (_polvillaan_). Herra, herra, hyvä herra, älkää menkö ilman
+sovintoa. Ottakaa rahat, vaatteet, kaikki mitä minulla on--
+
+HERRA VÖRSKY (_ovessa mennessään_). Suus kiinni--portto!
+
+JOHANNA. Ooh! ooh! (_Lankee ensin suulleen, vaan nousee taas äkkiä
+ylös_.) Portto, hän sanoi. (_Katsoo kukkaroa kädessään_.) Portto ja
+varas. (_Viskaa kukkaron kauas lattiaan_.) Onko jo Jumalakin minut
+hylännyt? Eikö apua, eikö turvaa missään maailmassa? Näinkö minua kaikki
+saavat sortaa ja polkea? Ja lapsenikin he ryöstävät. Oman kauniin
+poikani. Ei--kautta taivaan ja maan. Sitä he eivät tee. Risto tulee
+kotiin. Hän auttaa minua, hän on lapsen isä. Niin, niin! Häntä liikuttaa
+tämä onnettomuus, johon hän on minut saattanut, ja hän auttaa, hän
+puolustaa lasta ja minua. Kun hän vain tulisi pian. Tämä tuska--tämä
+hss--hiljaa! Ääniä kuuluu kadulta. Jo tulee--jo tulee.
+
+TOPPO (_laulaa, kulkiessaan ikkunan ohi porstuaan_). Kultani minust'
+eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan paljon surrut,
+nauroin koko viikon. (_Tulee sisään_). Hyvää päivää, kappa räivää! Älkää
+pahaksi panko, vaikka olen näin pienessä hutikassa. Olemme, näette,
+juoneet läksiäisiä.
+
+LEENA-KAISA (_tulee Topon jäljessä_). Niin, oletkos kummempaa kuullut
+ennen, Johanna.
+
+TOPPO. Tuohan se Leena-Kaisa minua tänne hilaa. Kertomaan terveisiä
+Ristolta. Niin! Kultani minust' eron teki, toisen kanssa--
+
+LEENA-KAISA. Olkaas tuossa ääneti, älkääkä noita renkutuksianne aina
+laulelko.--Ei sinun määräsi vielä ole täysi, Johanna parka. Nyt vasta
+pahin tulee. Jaksatko kuulla?
+
+JOHANNA. Mitä? Sanokaa pian.
+
+TOPPO. Risto paa helsa so mykky. Vara porta,--porta, porta! Kaukana jo
+Homsantuun kanssa.
+
+LEENA-KAISA. Ajatteles! Onko mies enää viisas. Kun hyötä hyviään menee
+puolihullun naisen kanssa maata maailmaa vaeltamaan.
+
+JOHANNA. Minkä naisen? Mitä te puhutte?
+
+TOPPO. Hei, Homsantuun, ettekö ymmärrä. Terveisiä vaan paljon. Vaikkei
+hän niitä oikeastaan lähettänyt. Ei muistanut enää mitään siinä ilossa,
+kun pääsi vanhan henttunsa pariin. Niin, kyllä hän nyt teidät jätti oman
+onnenne nojaan. Mutta älkää siitä millännekään olko. Laulakaa vaan että:
+Kultani minust' eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan
+paljon surrut, nautoin koko viikon.
+
+JOHANNA. Ristoko lähtenyt pois? Ei, se ei ole totta. Se ei voi olla
+totta. Kuinka tekin, Leena-Kaisa olette niin valmis uskomaan humalaisen
+lörpötyksiä.
+
+LEENA-KAISA. Sitä kertoivat muutkin, ei Toppo ainoastaan. Oli hän vielä
+tarjonnut siellä läksiäisiäkin miehille ja sanonut, ettei häntä pitkään
+aikaan nyt täällä nähdä.--Niin, niin! Jumalan viha kohtaa sinua
+ankarana, Johanna parka. Mutta ota kaikki nöyrällä sydämellä vastaan ja
+muista, että hän vain rakkaudesta kurittaa.
+
+JOHANNA (_vaipuu jakkaralle kätkyen ääreen_). Isä jätti meidät. Paha,
+paha isä!
+
+LEENA-KAISA. Ei sitä Ristoa sentään voi niin paljon syyttää. Tuo
+naikkonen--en mä muuta sano--oli varta vasten mennyt anniskeluun häntä
+houkuttelemaan. Kyllähän ne semmoiset osaavat paulojaan panna. Onko
+sitten ihme, jos mies hullaantuu ja kadottaa järkensä.
+
+(_Johanna voihkii lattialla_.)
+
+LEENA-KAISA. Mutta älä nyt anna noin surulle valtaa, yhtäkaikki. Mitä
+sinä lattialla virut. Kuule, hyvä ihminen, mikä sinun on?
+
+JOHANNA. Ei mikään, ei mikään.
+
+TOPPO (_katselee kangasta_). Herra ihme! Mikä leivän kontista vei,
+illalla oli viis' ja nyt ei ole kuin kuus'. Älä ole tietävinäsikään,
+Toppo. Ei niinä miehinäkään. Kultani minust' eron teki, teki toisen
+kanssa liiton--
+
+LEENA-KAISA. Hiljaa, Toppo! Katsokaas tänne. Täällä ei ole hyvin laita.
+Nouse ylös, Johanna. Kuinka sinä tuolla tavalla--Nouse ylös.
+
+JOHANNA. En pääse. Lattia niin pyörii.
+
+LEENA-KAISA. Siinä se oli. Hän on sairas.
+
+JOHANNA. En ole sairas. Päätä vain polttaa, kun kruunua kirkastetaan.
+Ilmi tulessa koko pää. Viekää pois, pois.
+
+LEENA-KAISA. Hän hourii. No, nyt ollaan hukassa.
+
+JOHANNA. Rouvat--poikani, auttakaa! He ryöstivät lapseni. Tuolla,
+tuolla. Juoksevat ja nauravat. Ottakaa kiinni. Minä en jaksa, en pääse.
+Älkää lyökö, herra. Risto, Risto, tule auttamaan. Hänellä on niin paksu
+keppi.
+
+TOPPO. Ohho, onpa tuo surkeata.
+
+JOHANNA. Pilkkosen pimeä. En löydä kotiin. Ristokin katosi. Jätti minut
+yksin erämaahan, pimeään. Ryöväriä joka pensaassa. Eikö armahda kukaan?
+Kuuletteko? Lapsi itkee. Herra pieksee sitä. Voi, voi, auttakaa, hyvät
+ihmiset.
+
+TOPPO (_pyyhkii silmiään_). Vaimo parka!
+
+LEENA-KAISA. Tulkaa auttamaan häntä sänkyyn.
+
+TOPPO. Minä tulen, minä tulen. Tiedätkö, Leena-Kaisa, kyllä me miehet
+sentään olemme niin kelvottomia. Täytyy tunnustaa.
+
+LEENA-KAISA. Huolikaa nyt siitä. Joutukaa vaan tänne avuksi, enhän minä
+yksin saa häntä mihinkään.
+
+TOPPO. Nostetaan yhdessä, nostetaan.
+
+JOHANNA. Pois, pois. Älkää tehkö minulle pahaa.
+
+TOPPO. Ei, älä pelkää. Me hiljaa vaan viemme sinua vuoteelle. Kas, noin.
+Raukka! Lieneekö tuo lavantautia?
+
+LEENA-KAISA. Kuka hänen tietää. Olisi se Risto edes kotona.
+
+TOPPO. Niin, sanokaas muuta. Kun hänen piti lähteäkin juuri parahiksi.
+Mutta mistä hän, poloinen, voi tätä arvata. Näettekös, täällä on
+rahakukkaro lattialla. Eikö se tyhjä olekaan. Tuossa, ottakaa
+huostaanne. Se on hyvään tarpeeseen, jos tulee lavantauti.
+
+LEENA-KAISA. Tosiaankin! Taivaastako se lähetettiin.
+
+JOHANNA. Polttaa--polttaa--
+
+LEENA-KAISA. Juoskaa hakemaan lääkäriä, Toppo.
+
+TOPPO. Kyllä, kyllä. Olenhan jo selvä mies. Ei suinkaan minusta enää
+mitään huomaa. Kyllä minä tuon lääkärin tänne, Leena-Kaisa. Voi sentään
+kuinka surkeata. (_Menee_.)
+
+JOHANNA. Pois kruunu, pois! Polttaa--polttaa--polttaa.
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS
+
+
+_Sama asunto. Leena-Kaisa järjestelee huonetta. Risto tulee ovesta._
+
+LEENA-KAISA. No, tuossa hän nyt viimeinkin tulee, Jumalan kiitos!
+Tiedätkös, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa.
+
+RISTO. Johan talon lapset minulle kertoivat tuolla pihalla. Kuka
+semmoista olis voinut aavistaa. Hän jäi terveeksi, kun lähdin kotoa.
+
+LEENA-KAISA. Eihän sitä ihminen tiedä, koska hänen aikansa on tullut.
+Tänäpän' terve, huomenna kirves ompi puun juureen pantu. Mutta olkoon
+tämäkin meille varoitukseksi, ettemme armon päiviä täällä
+suruttomuudessa viettäisi, vaan tyystin mieleen johtaisimme, kuinka
+elämä on juur' vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu.
+
+RISTO. Niin, ei maar Johannakaan olisi voinut uskoa näin pian
+kuolevansa, kyllä se tosi on.
+
+LEENA-KAISA. Älä tykkää pahaa, Risto, jos sen sinulle sanon, mutta ei
+sinun olisi pitänyt häntä noin jättää.
+
+RISTO. Jo sitä itsekin kaduin kohta kun kuulin, miten oli käynyt. Mutta
+sille nyt ei enää mitään voi. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.--Kai
+siitä vainaja oli hyvin pahoillaan.
+
+LEENA-KAISA. No, eipä sillä. Hän jo houraili, kun hänelle asiasta
+kerrottiin. Tuskin hän sitä oikein tajusikaan.
+
+RISTO. Olipa se edes hyvä.
+
+LEENA-KAISA. Mutta kankaasta hän oli suuressa tuskassa. Pelkäsi rouvaa
+vallan kauheasti.
+
+RISTO. Niin, kangas, näet! Se oli totta, se. Vai oli hän siitä tuskassa.
+No, olisihan se kyllä saanut olla meiltä tekemättä, kun tuon olisi
+tiennyt. Mutta eikö hän, vainaja, voinut arvata, ettemme sitä myyneet
+sentään, panttasimme ainoastaan.--Pelkäsi rouvaa, sanoitte? Niin, arvaan
+sen. Johanna oli kovin arkaluontoinen ja hätäili ennen-aikojaan
+kaikenmoisia joutavia. Hyvinkö hän oli minulle siitä vihainen?
+
+LEENA-KAISA. Ei sentään pahasti. Siinä vähää ennen hän juuri kiitti
+sinua. Sanoi ettet vielä kertaakaan ollut häntä lyönyt etkä pieksänyt,
+niinkuin moni muu mies vaimolleen tekee.
+
+RISTO. Sanoiko hän niin? Kyllä se totta onkin. Me elimme jokseenkin
+hyvässä sovussa. Kovaa riitaa ei ollut koskaan välillämme.
+
+LEENA-KAISA. Se on sinulle kunniaksi. Jos oletkin muussa suhteessa vähän
+erehtynyt, täytyy se antaa anteeksi. Liha on heikko ja viettelykset ovat
+suuret. Siitä ei sinun nyt kumminkaan tarvitse pahaa mieltä pitää, että
+olisit vaimoasi kovuudella kohdellut, pieksenyt tai muuten rääkännyt,
+niinkuin täällä, sen pahempi, usein nähdään ja kuullaan.
+
+RISTO. Ei, arvon. Siitä minulla on hyvä luonto, etten minä kesken toista
+ihmistä lyömään mene.--Ennen sairastumistaanko se Johanna siitä puhui?
+
+LEENA-KAISA. Niin, siinä se oli pikkuista ennen. Sitten, hän poloinen,
+ei enää joutunut muusta huolehtimaan kuin lapsestaan. Siitä hän houraili
+ja se hänellä oli mielessään, kun pääsi vähän selvenemäänkin.
+
+RISTO. Mutta tosiaan! Mikäs minulle tulee tässä eteen tuon lapsen
+kanssa?
+
+LEENA-KAISA. Sitä olen minäkin juuri miettinyt.
+
+RISTO. Olisi hän edes vanhempi, mikä sitten olisi hätänä. Ajaisi häntä
+kerjuulle, ellei muu auttaisi. Mutta tuommoinen raukka. Mitä osaan
+hänelle tehdä? Ei, nyt on hukka peli.--Ottaisivatkohan ne tuota köyhäin
+hoitoon? Kun koettaisi.
+
+LEENA-KAISA. En usko, että ottavat. Mutta tiedätkös, mitä Johanna
+toivoi?
+
+RISTO. Sanokaa!
+
+LEENA-KAISA. Että Vappu ottaisi pojan kasvatikseen.
+
+RISTO. Jokohan tuo sen tekisi?
+
+LEENA-KAISA. Sopii ainakin kysyä. Jos minä veisin lasta hänen luokseen
+ja puhuisin siitä. Ei tiedä, vaikka hän armahtaisi.
+
+RISTO. Se olisi mainio asia. Silloin saisin olla pojasta ihan
+huoletonna.
+
+LEENA-KAISA. Niinpä minä menen.
+
+RISTO. Tehkää se. Minä tulen jäljessä niin pian kuin olen vähän
+siistinyt itseäni.
+
+LEENA-KAISA. Älä hyvin hätäile. Ellei Vappu ota asiaa korviinsa, tuon
+minä lapsen heti pois. (_Ottaa lapsen syliinsä kätkyestä_.) Pikku
+raukka! Onhan tämä niin kaunis lapsi.
+
+RISTO. Kyllä Vappu hänet ottaa, saatte nähdä. Kouluttaapa vielä papiksi,
+jos hyvin käy.
+
+LEENA-KAISA. Kun nukkuu niin sikeästi, ettei herääkään. Hyvästi nyt
+sitten vähäksi aikaa.
+
+RISTO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle. Mutta kuulkaas vielä,
+Leena-Kaisa. Tuota--noin--mitäs minun taas pitikään sanoman eikä
+valehteleman. Niin! Jos sopii, niin mainitkaa Vapulle noin sivumennen,
+kuinka hyvä minä olin entiselle vaimolleni.--Jos sopii, minä meinaan.
+
+LEENA-KAISA. Miksei. Mutta joko sinä nyt toista ajattelet, vaikkei
+entinen vielä kylmänä ole?
+
+RISTO. No, huolikaa te siitä. Menkää vain ja tehkää niinkuin sanoin.
+Minä tulen täältä myös tuossa paikassa.
+
+LEENA-KAISA. Jos viivyn, niin arvaat siitä, että Vappu suostuu tuumaan
+lapsen suhteen.
+
+RISTO. Hyvä, hyvä! (_Aukaisee kaapin ovea, ottaa sieltä peilin ja
+kamman, alkaa järjestellä pukuaan_.) Olenpa minä jotenkin pulska mies.
+(_Katselee peiliin_.) Mikä siinä on, etten minä vielä naisille kelpaisi.
+Saadaan nähdä vaan. (_Ikkunaan koputetaan_.) Kuka siellä? Ahaa, Toppo!
+Tule sisään, lurjus.
+
+TOPPO (_tulee_). Pianpa sinä palasit.
+
+RISTO. Pian. Eihän siellä tehnyt mieli kuljeksia näin syysilmassa. Kovin
+oli kurjaa.
+
+TOPPO. Kas kun Homsantuu laski sinut pois.
+
+RISTO. Minä karkasin. Luuletkos, että hänestä muulla tavalla olisin
+erilleni päässyt. Kyllä kai! Semmoinen se on tyttökin.
+
+TOPPO. Mutta hukka sinut perii, jos hän vielä tulee jäljessäsi.
+
+RISTO. Koettakoonpas. Kyllä minä keinon keksin, kun hyvin rupeaa
+kiusaksi. Toimitan yks' kaks' tytön linnaan irtolaisuudesta. Mutta ei
+hän tulekaan. Minkä hän minulle voi, tietää hän sen verran.
+
+TOPPO. Kiitä onneasi, jos pääset niin vähällä. Sillä tytöllä on tulinen
+luonto. Pelkään, ettei ole hyvä laskea liian paljon leikkiä hänen
+kanssaan.
+
+RISTO. Pyh!
+
+TOPPO. No, ja sinulta kuoli eukko sillä aikaa.
+
+RISTO. Niin teki.
+
+TOPPO. Et suinkaan sinä, hunsvotti, sitä kauan sure; otat toisen niin
+pian kun vain saat.
+
+RISTO. Se on tietty. Mitä se suremisesta paranee? Eikä siihen pitkiä
+aikoja kulukaan, ennenkuin minulla on taas uusi.
+
+TOPPO. Kuules poikaa! Etteikö hän vielä näytä meille ihmeitä.
+
+RISTO. Vilkaisepa ikkunasta, näkyykö siellä Leena-Kaisaa tulevaksi.
+
+TOPPO. Mitä? Häntäkös sinä nyt tuumailet?
+
+RISTO. Leena-Kaisaa? Oletkos hullu.
+
+TOPPO. No, johan minä ajattelinkin.--Ei täällä kadulla ainakaan ketään
+näy.
+
+RISTO. Hyvä juttu.
+
+TOPPO. Mitä sinä puuhailet ja laittelet itseäsi niin hirveästi? Onko
+johonkin meno?
+
+RISTO. Arvelin lähteä tästä Vapun luona käymään.
+
+TOPPO (_viheltää_). Ku-ku-ku-ku-kuule! Vai Vapun luona. Ei vähä mitään.
+Korkeallepa siat tänä vuonna tonkivatkin, sanoi Lillqvisti laissa.
+
+RISTO. Ole sinä vaiti. Rohkea ruokansa hakee. Ei tiedä yhtään kuinka
+käy. Vaihdetaanpas nuttuja. Sinun on kumminkin siistimmän näköinen.
+
+TOPPO. Saat sen. (_Vaihtavat_.) Mutta jo minä mahdan Matti olla, jos
+Vappu sinusta huolii. En sitä ikinä usko.
+
+RISTO. Ole uskomatta, ei siihen sinua kukaan pakota.--Voi, hitto! Ei
+täällä ole veden pisaraa missään, ja olisihan minun pitänyt kasvonikin
+pestä.
+
+TOPPO. Kyllä minä haen vettä kaivosta. Onko sinulla pyttyä?
+
+RISTO. Ei näy sitäkään. Katsele sieltä pihasta ja liiteristä, mistä vain
+saat astian tapaista käteesi.
+
+TOPPO (_menee_).
+
+RISTO (_seisoo selin oveen ja katselee peiliin_.) Ei kuulu Leena-Kaisaa
+takaisin. Lapsen hän siis kumminkin ottaa. Ja sittenpähän kumma lienee,
+ellei hän suostuisi myös isään. (_Ovi aukeaa, Risto säpsähtää ja
+kääntyy_.) No, joko se nyt tulee? Ei--Homsantuu.--Pahus!
+
+(_Homsantuu seisoo äänettömänä_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet?
+
+(_Homsantuu ääneti; puristaa revolveria kädessään_.)
+
+RISTO. Mitä sinä täällä teet, minä kysyin?
+
+HOMSANTUU. Tulin ottamaan sinulta jäähyväisiä, Risto.
+
+RISTO. Jäähyväisiä? Vai niin. Olkoon sitten, koska et muuta tahdo.
+Pahaan aikaan sinä vain saavuit.
+
+HOMSANTUU. Kuinka niin?
+
+RISTO. Olen tässä juuri poislähdössä.
+
+HOMSANTUU. En minä sinua kauan viivytä.
+
+RISTO. Etkö? No, se on toinen asia. Mutta sinä näytät niin oudolta.
+Ja--mikä sinulla on kädessäsi?
+
+HOMSANTUU. Enoni revolveri se on. Jotenkin hyvää tekoa.
+
+RISTO. Minkätähden sitä mukanasi kuljettelet?
+
+HOMSANTUU. Tällainen kalu on välistä tarpeellinen.
+
+RISTO. Sinä pitelet sitä niin varomattomasti. Onko se latingissa?
+
+HOMSANTUU. On.
+
+RISTO. Pane se pois kädestäsi. Ampuma-aseilla ei saa noin leikkiä.
+
+HOMSANTUU. Minkätähden ei?
+
+RISTO. Ammut pian itsesi.
+
+HOMSANTUU. Taikka sinut.
+
+RISTO. Niin, taikka minut.
+
+HOMSANTUU. Taikka meidät molemmat. Mihinkä lähdet?
+
+RISTO. Käyn pikipäin vain ulkona. Kyllä tulen kohta takaisin.
+
+HOMSANTUU. Jos paikaltasi hievahdat, laukaisen minä heti.
+
+RISTO. Sinulla on paha mielessäsi, Kerttu.
+
+HOMSANTUU. Koskapa siellä muuta on ollut?
+
+RISTO. Sitä juuri pelkäsin. Sinussa alituiseen kiehuu ja kuohuu tuo
+mustalais-veri. Koeta, Kerttu-kulta, kerran hillitä itseäsi, koeta
+taivaan tähden.
+
+HOMSANTUU. Turha vaiva. Taivasta ei kumminkaan ole minua varten tehty.
+
+RISTO. Minä lupaan sinulle vaikka mitä, kun vain maltat mieltäsi.
+
+HOMSANTUU. Lupauksiin en luota.
+
+RISTO. Enkä minä aikonut sinua jättää, Kerttu, vaikka tulit ehkä siihen
+luuloon, kun lähdin niin äkkipikaa. Niin pian kun Johannan olen hautaan
+saanut, yhdyn sinuun jälleen, se on totinen tosi.
+
+HOMSANTUU. Maan povessa yhdymme, kun multana olemme molemmat; ei ennen.
+
+RISTO. Mutta ajatteles nyt sentään, Kerttu kulta. Kun minä veisin sinut
+vihille, ja sinä tulisit kunniallisen miehen aviovaimoksi. Et olisikaan
+enää koko maailman hylkynä, niinkuin tähän saakka.
+
+HOMSANTUU. Kahdesti olet minut pettänyt. Kolmatta kertaa sitä et tee.
+
+RISTO. Kuules vielä kun sanon. Älä, Jumalan tähden laukaise. Odota edes
+siunaama hetki. Näethän, etten kumminkaan pääse tästä pois, jos
+tahtoisinkin.
+
+HOMSANTUU. Puhu sitten joutuin.
+
+RISTO. Kun vain tietäisin, mitä sinä oikeastaan tahdot. Sieluni kautta,
+nyt olisin valmis mihin hyvänsä. Sano, haluatko jotakin.
+
+HOMSANTUU. Haluan.
+
+RISTO. Mitä? Kerttu, mitä sinä haluat?
+
+HOMSANTUU. Kostoa.
+
+RISTO (_pyyhkii otsaansa; itsekseen_). Missä se Toppokin viipyy.
+
+HOMSANTUU. Onko sinulla mitään muuta sanottavaa?
+
+RISTO. On. On paljonkin. Mutta sinä panet minun niin pelkäämään, etten
+voi mitään puhua. Laske vähäksi aikaa revolveri pois kädestäsi. Kerttu
+kulta, tee se.
+
+HOMSANTUU. En.
+
+RISTO. Tuohon tuolille vaan, seiso itse vieressä.
+
+HOMSANTUU. En siihen enkä muualle. Ja lopettakaamme jo. Aikaa menee
+hukkaan.
+
+RISTO. Ei, odota! (_Toppo tulee sisään_.) Jumalan kiitos. Viimeinkin
+sinä tulit.
+
+TOPPO. Olisit minulle sanonut, että ruumis on pantu liiteriin. En totta
+maarin olisi sieltä mennyt astiaa hakemaan, jos olisin tiennyt.
+
+RISTO. Oliko se siellä. Niin, niin, mihinkä sitä muuallekaan olisivat
+vieneet.
+
+TOPPO. Herra varjele, kuinka pahaa se teki. Menen sinne pimeään
+nurkkaan ja yhtäkkiä on ruumis edessäni. Oikein sydämeni sävähti,
+vaikken ole juuri mikään pelkuri. Entä kun sillä vielä on silmät auki,
+sehän siinä on kaikkein kamalinta. Niin, älä minuun noin tuijota. Ei
+minulla ole veden pisaraakaan. Kourassaniko sitä toin, kun en astiaa
+löytänyt. Uhhuh, vieläkin pöyristyttää. Kuuluu tietävän pahaa, kun
+ruumiin silmät jäävät auki. Hän toisia jälkeensä kutsuu, sanotaan.
+
+HOMSANTUU. Juuri niin. Hän toisia jälkeensä kutsuu.
+
+TOPPO. Kas, onko tuo täällä. No, Risto, mitä minä sanoin?
+
+RISTO. Tulit parahiksi hätään. Hän aikoi tappaa minut täällä.
+
+HOMSANTUU. Aikoo vieläkin ja tekee sen myös. (_Kohottaa revolveria_.)
+
+RISTO. Toppo, Toppo, auta!
+
+HOMSANTUU. Jos tulet väliin, ammun sinut ensiksi.
+
+TOPPO. Kies avita, nyt ollaan hukassa. (_Pakenee ovelle_.)
+
+RISTO. Älä mene pois, Toppo, älä mene. Ei hän sinua ammu.
+
+TOPPO. Ei siitä hullusta tiedä.
+
+HOMSANTUU. Korjaatko luusi, taikka--
+
+(_Toppo rientää ulos_.)
+
+HOMSANTUU. Oletko valmis, Risto?
+
+RISTO (_polvillaan_). Armahda, minua, Kerttu! Mitä siitä hyödyt, jos
+minut tapat. Armahda.
+
+HOMSANTUU. Armahditko sinä minua, konna? Uuden kerran minut kavalasti
+petit, viettelit pahemmin kuin ennen. Ajattelit: tuo on maailman hylky,
+ei siitä rangaistusta tule, jos hänet turmelee. Mutta sinä erehdyt! Tämä
+maailman hylky, jonka puolia ei kukaan pidä, kostaa sinulle itse.
+
+RISTO. Kosta muulla tavalla. Säästä henkeäni.
+
+HOMSANTUU. Ei, kuolla sinun täytyy. Ja minun myös.
+
+RISTO. Armoa, armoa!
+
+HOMSANTUU. Armoa ei sinulle eikä minulle.
+
+RISTO. Varro! Salli minun edes rukoilla ensin.
+
+HOMSANTUU. Se on suotta. Et sinä taivaaseen kumminkaan pääse sen enempää
+kuin minäkään.
+
+RISTO. Pääsen minä, en ole huonompi kuin muutkaan. Eikä ihmiseltä muuta
+vaadita kuin uskoa. Ja minä uskon, uskon totisesti. Varmaan pääsen, jos
+vain annat aikaa rukoilemiseen.
+
+HOMSANTUU. Niinpä rukoile.
+
+RISTO. Etkös laukaise ennenkuin olen sanonut amen?
+
+HOMSANTUU. Aloita, muuten jo laukaisen.
+
+RISTO. Minä aloitan, minä aloitan! Kun vain muistaisin jotakin ulkoa.
+Ei--ei johdu mitään mieleen. Minä onneton.--Odota, jo tiedän: Koskan
+kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua. Hampaat kalisevat
+suussani pelosta. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast'
+nukkua. Kuolon kautt'--Olet sinä sentään kauhean kovasydäminen,--ei,
+ei, minä jatkan. Koskan kaikki päivät päätän, Ann' mun autuaast' nukkua.
+Kuolon kautt' kosk' maailman jätän, pyhäis joukkoon joukkoon
+joutua.--Kuinkas se sitten olikaan--pyhäis joukkoon--
+
+(_Porstuasta kuuluu kolinaa, Homsantuu säpsähtää, katsoo oveen, josta
+kaksi poliisia ynnä Toppo tulevat sisään; laukaisee. Risto parkaisee ja
+kaatuu. Poliisi paiskaa revolverin Homsantuun kädestä ja tarttuu häneen
+kiinni. Homsantuu vaipuu maahan_.)
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Aha, sudenpenikka; jouduit nyt satimeen.
+
+TOPPO. Myöhästyimme, peijakas!
+
+TOINEN POLIISI (_kumartuu Ristoa tarkastamaan_). Älkäähän hätäilkö.
+Vielä tämä elää. Mihinkä paikkaan se kävi?
+
+RISTO. En tiedä oikein.
+
+TOINEN POLIISI. Koeta, pääsetkö ylös.
+
+RISTO (_nousee poliisin avulla_). Ehk'ei se käynytkään. Taisin vaan
+säikähtää.
+
+TOPPO. Eikö osunut sinuun? No, olipa se helkkarin hyvä.
+
+RISTO. Kiitoksia, Toppo. Tätä et minulle ilmaiseksi tehnyt.
+
+TOPPO. Ei mitään kiittämistä. Ainahan mies miestä sen verran auttaa.
+Mutta onpas tyttö kerrankin masentunut. Noin kalman karvaisena ei häntä
+ole ennen nähty. Onko siinä enää henkeäkään koko ruumiissa?
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Kyllä hän siitä vielä virkoaa.
+
+RISTO. Ettei hän vain pääse karkuun käsistänne. Pitäkää varanne.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei vaaraa. Totta tuommoisen tyttöhuitukan aina
+hallitsee.
+
+RISTO. Mutta hänellä on yhdeksän miehen voima, kun raivoon rupeaa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Raivo ei auta, kun linnaan paiskataan. Pannaan vain
+sitä kovempiin kahleisiin.
+
+RISTO. Entä jos päästävätkin hänen vapaaksi. Silloin on taas henkeni
+vaarassa.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Ei hän kesken vapaaksi pääse, älä pelkää. Tunnen
+minä lakia niin paljon. Ensin hänet tuomitaan murhayrityksestä moneksi
+vuodeksi linnaan, ja sitten hänet määrätään pakkotyöhön. Sillä tätä
+tällaista elävää ei kumminkaan kukaan ota suojelukseensa.
+
+TOINEN POLIISI. Ei maarin. Kyllä hänestä kruunu saa pitää huolen tästä
+lähtein.
+
+RISTO. Hyvä! Onpa se yhtäkaikki siunattu asia, että maassa on laki ja
+oikeus, joka varjelee ihmisten turvallisuutta. Mikä tässä tulisi
+miehelle eteen, jos nuo tuollaiset saisivat olla irrallaan. Mutta kun
+kohta otetaan korjuuseen--kun laki ja oikeus--
+
+TOPPO. Mitä hän puhuu, kuunnellaanpas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Tyttökö? Ei suinkaan hän mitään puhunut.
+
+TOPPO. Jotakin hän sanoi, koska huulet liikkuivat. Näettekö, taas!
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Huulet liikkuvat, mutta ei sieltä ääntä tule.
+Nousepa jo pystyyn, tyttö, en minä sinua kantamaan kumminkaan rupea.
+Kovin olet raskas. No, koettelehan nyt, kannattavatko jalkasi.
+
+TOINEN POLIISI. Ja puhu selvemmin, jos sinulla jotakin sanottavaa on.
+
+TOPPO. Niin, anna tulla suustasi kaikki, että mekin kuulemme. Älä
+itseksesi höpise.
+
+RISTO. Pian, pian!
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha.
+
+TOPPO. Lakinne ja oikeutenne. Mitä hän tarkoittaa?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+TOPPO. Hän on sekaisin päästään. Huh, huh, tämä alkaa tuntua kamalalta.
+Näettekö, kuinka silmät pyörivät hänen päässään.
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Hulluna hän nyt todenperästa taitaa olla. Mutta
+lieneekö tuo koskaan ollutkaan ihan viisas. (_Tarttuu Homsantuun
+kainaloon_.)
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha--
+
+TOINEN POLIISI (_tarttuu toiseen kainaloon_). Jokos sitä mennään?
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Ettäkö hän hullu on, tuo. Vieläkös mitä. Rikkiviisas pakana.
+Ähmissään vain herjaa yksin korkeata oikeuttakin. Suottakos hän
+mustalainen olisi. Se muuten sopii panna rotakollaan, että hän on
+uhannut lakia ja oikeutta.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne--
+
+TOPPO. Onkohan tuo tarpeellista.
+
+RISTO. Tietysti.
+
+TOPPO. Hänpä kun tekee sen mielettömyydessään, poloinen.
+
+HOMSANTUU. Teidän lakinne ja oikeutenne, ha, ha, ha, ha,--
+
+ENSIMMÄINEN POLIISI. Lähdetään nyt!
+
+HOMSANTUU. Niitähän minun pitikin ampua.
+
+RISTO. Saanko luvan pyytää herroja anniskeluun, sitten kun olette tytön
+korjuuseen vieneet. Tarjoisin teille edes ryypyt avustanne täällä.
+
+POLIISIT. Paljon kiitoksia. Kyllä tullaan.
+
+HOMSANTUU (_ovessa ja porstuassa_). Teidän lakinne ja oikeutenne, ha,
+ha, ha, ha--
+
+RISTO. Nyt siitä, Jumalan kiitos, päästiin.
+
+TOPPO. Tyttö riepu. Ohraisesti hänelle kuitenkin kävi.
+
+RISTO. Kenen syy? Olisi ollut ja elänyt ihmisiksi.--Mutta kuule. Miltä
+minä nyt oikeastaan näytän?
+
+TOPPO. Oletpahan kuin tuossa.
+
+RISTO. Silmäni taitavat olla liassa?
+
+TOPPO. No, kantänka, mitä se tekee.
+
+RISTO. Älä hitossa. Eihän minusta Vappu silloin tykkää. Odota pikkuisen.
+Menen kaivolle pesemään. (_Aukaisee oven porstuaan, mutta vetäytyy
+samassa takaisin, kun Vappu tulee vastaan_.) Hei, täällähän Vappu jo
+tuleekin.
+
+VAPPU. Hyvää päivää!
+
+RISTO. Päivää, päivää. Olin juuri teille lähdössä. Olkaa niin hyvä ja
+käykää istumaan.
+
+TOPPO. Vassakuu! Tässä on tuoli.
+
+VAPPU. Jaksan minä seisoakin sen aikaa, kun täällä viivyn.
+
+RISTO. Eihän toki, ei millään tavalla. Käykää tänne perälle. Ei teidän
+paikkanne oven suussa ole.
+
+VAPPU. Yhdentekevä, oli missä hyvänsä. Lapsestanne tahtoisin puhua pari
+sanaa.
+
+RISTO. Niin, lapsesta, näet. Niin, niin, siitähän minäkin.
+
+VAPPU. Saanko hoitaa ja kasvattaa häntä aivan kuin omaani?
+
+RISTO. Herran tähden, vielä häntä kysyy. Mitäs parempaa pyytäisinkään.
+
+VAPPU. Niin, ettei itsellänne ole siinä suhteessa mitään sanomista?
+
+RISTO. En puutu, en kajoa koko elävään, sen lupaan.
+
+VAPPU. Hyvä! Siinä tapauksessa minä otan poikanne ja koetan Jumalan
+avulla saada hänestä ihmistä.
+
+RISTO. Mutta minulla oli vähän toistakin asiaa. Tulkaa nyt sentään
+istumaan. Eikö? No, tehkää niinkuin tahdotte? Niin, minulla oli vähän
+toistakin asiaa. Taidatte sen melkein arvatakin. Näette: minähän olen
+leskimies tällä haavaa. Eikö ole miehen hyvä yksin olla, niinkuin luemme
+sanassa. Eiköhän passaisi--mutta taitaa olla mielestänne liian aikaista.
+Minusta nähden, joutaisihan olla valmiiksi puhuttuna yhtäkaikki.
+
+VAPPU. Älkää lörpötelkö tyhjää. Minua ette kumminkaan saa vietellyksi.
+Tyytykää siihen, että kahden naisen elämän jo olette turmellut. On sitä
+siinäkin yhden miehen osaksi.
+
+RISTO. Kahden naisen elämän turmellut! Mitä puhetta tuo on?
+
+VAPPU. Vaimonne kuoli suruun ja huoleen teidän tähtenne.
+
+RISTO. Kuka sen on sanonut?
+
+VAPPU. Eikä siinä kyllin. Kahta kauheampaan tilaan olette vielä
+saattanut tuon onnettoman tyttöparan, jota poliisit täältä kuljettivat
+vastaani äsken.
+
+RISTO. Niinkö Homsantuun? Olkaa huoletta. Hänen kanssaan menetellään
+lain ja oikeuden mukaan.
+
+VAPPU. Ja minkä mukaan menetellään _teidän_ kanssanne?
+
+RISTO. Minun? Mistäs minua voitaisiin vetää edesvastaukseen?
+
+VAPPU. Ei mistään, sehän on selvä. Ei mistään! Maailma on teistä saanut,
+mitä on tahtonutkin, ei se teitä rankaise, eikä se teidän vikojanne
+vikoina pidä. Yksin papit ja tuomaritkin ovat puolellanne, sillä synti
+heidän silmänsä sokaisee. Pimeyden palvelukseen valon palvelijat
+valtaansa käyttävät. Mutta siihen ei toki kaikki lopu. Viimeinen sana ei
+vielä ole sanottu. Ja niin totta kuin herrallakin on herra ja
+vaivaisella Jumala, niin totta on myös, että te ja kaikki teidän
+vertaisenne kerran seisotte sen valtaistuimen edessä, johon ei ihmiset
+pääsekään oikeutta ja totuutta mielensä mukaan väärentämään. Silloin
+vasta teidän tuomionne langetetaan.
+
+RISTO. Missä se on, se valtaistuin?
+
+TOPPO. Niin, missä, minäkin kysyn.
+
+VAPPU. Siellä, missä _vanhurskaus_ elää ja hallitsee nyt ja
+iankaikkisesta iankaikkiseen. (_Menee pois_.)
+
+RISTO. Mitä hän tarkoitti?
+
+TOPPO. Eikö lie meinannut Jumalaa. Niin minä sen käsitin.
+
+RISTO. Saattoi sitä puolta olla. No, mut' jokohan tuo tosiaankin--?
+Eikö hiis'! En minä vielä säikähdä. Mistä Vappu sen asian tietää. Ei
+suinkaan hän ole Jumalan puheilla käynyt. Yks' vaimoihminen.
+
+TOPPO. Mutta, tiedätkös, kyllä minunkin kävi jo vähän sääli tuota tyttö
+pahaa.
+
+RISTO. Ole vaiti, velikulta. Älä rupea surkuttelemaan semmoista
+kapinetta. Kuka hänen käski tulla toista tappamaan, kuka. Vielä sääliä
+mokomaa. Kaikkea muuta.
+
+TOPPO. Niin, hyvä sinun on sanoa; mutta, mutta--
+
+RISTO. Mutta mitä?
+
+TOPPO. Jos sinä olit toimittanut hänet--? Semmoisessa tilassa sanotaan
+muutamain naisten olevan tykkänään suunnilta pois.
+
+RISTO. Pyh, joutavia! Lähdetään me anniskeluun. (_Menevät_.)
+
+
+Esirippu.
+
+
+
+
+
+
+***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TIOMIEHEN VAIMO***
+
+
+******* This file should be named 11296-8.txt or 11296-8.zip *******
+
+
+This and all associated files of various formats will be found in:
+https://www.gutenberg.org/1/1/2/9/11296
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS,' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's
+eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII,
+compressed (zipped), HTML and others.
+
+Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over
+the old filename and etext number.  The replaced older file is renamed.
+VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving
+new filenames and etext numbers.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000,
+are filed in directories based on their release date.  If you want to
+download any of these eBooks directly, rather than using the regular
+search system you may utilize the following addresses and just
+download by the etext year.
+
+http://www.ibiblio.org/gutenberg/etext06
+
+    (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99,
+     98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90)
+
+EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are
+filed in a different way.  The year of a release date is no longer part
+of the directory path.  The path is based on the etext number (which is
+identical to the filename).  The path to the file is made up of single
+digits corresponding to all but the last digit in the filename.  For
+example an eBook of filename 10234 would be found at:
+
+https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234
+
+or filename 24689 would be found at:
+https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689
+
+An alternative method of locating eBooks:
+https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL
+
+*** END: FULL LICENSE ***
diff --git a/old/old/11296-8.zip b/old/old/11296-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..0dde6ea
--- /dev/null
+++ b/old/old/11296-8.zip