diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 11295-0.txt | 2195 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/11295-8.txt | 2625 | ||||
| -rw-r--r-- | old/11295-8.zip | bin | 0 -> 43890 bytes |
6 files changed, 4836 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/11295-0.txt b/11295-0.txt new file mode 100644 index 0000000..af7db51 --- /dev/null +++ b/11295-0.txt @@ -0,0 +1,2195 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11295 *** + +LEHTORI HELLMANIN VAIMO + +Kirj. + +MINNA CANTH + + +1890 + + + + +I + + +Seminaarilla oli lupapäivä. Kello kymmenen lähdettiin miehissä +yhteiselle huviretkelle Ronnin mäelle, noin 3 tai 4 virstaa kaupungista +etelään päin. + +Anni Kemppainen oli jo kello kuudesta saakka ollut Selma Varénin luona +neulomassa Selman sinistä leninkiä, joka edellisenä sunnuntaina oli +repeytynyt. Hänen mielestään Selma siinä leningissään oli kaikkein +somin, sen vuoksi hän välttämättä tahtoi saada sen hänelle kuntoon täksi +päiväksi. Itse ei Selma siitä ollut milläänkään. Yhden tekevä hänestä, +jos olisi pannut vaikka ruskean leninkinsä. + +Mutta Anni ei sitä hyväksynyt. Sinisen hänen täytyi panna, välttämättä +sinisen. Hän sen kyllä korjaisi ja laittaisi. Selma saisi olla aivan +huoletta. + +Ja niin Selma olikin. Häntä melkein hiukan harmitti, kun Anni niin +aikaisin tuli ja herätti hänet. Mutta ei hän sitä raskinut näyttää +sentään, kun tiesi että toinen teki sen pelkästä hartaasta ystävyydestä +ja halusta saada häntä loistavimmaksi »tähdeksi» päivän huvimatkalla. + +Niinpä hän vain hienosti hymyili, kun avasi ovea Annille ja kiiruhti +sitten heti takaisin lämpimään sänkyynsä peitteen alle. Anni sai itse +raapaista tulta, tikut olivat pöydällä lähellä kynttilää, neuvoi Selma. +Sitten hän katseli ympärilleen, ei nähnyt leninkiä, mutta arvasi sen +olevan kaapissa ja haki sen sieltä esille. Neulaa ja lankaa ja sormustin +oli hänellä laukussa mukanaan. + +Hiljaa hän koetti olla, että Selma saisi nukkua. Vilkaisi kuitenkin aina +sänkyyn päin, nähdäkseen vieläkö hänellä oli silmät kiinni. + +Kiinni ne olivat ja Anni luuli hänen nukkuvan. Siinä hän yhtäkaikki +erehtyi. Selma ei enää päässytkään uneen, kun oli kerran valpastunut. +Muuten hän vain piti silmiään ummessa ja ajatteli siinä yhtä ja toista +taikka ei oikeastaan mitään. + +Huone tuntui hänestä kolkolta, kahvia teki mieli, mutta sitä hän oli +pyytänyt tuomaan vasta kahdeksan aikaan. Valo vaivasi hänen silmiään. + +--Harmi, että tuo Anni... + +Hän katsoi sinne päin. Näki keltaiset hiukset ja suoran jakauksen +keskellä päätä. Kumarassa hän istui, oikea käsi ahkerasti nousi ja +laski,--pitkältäpä se hame oli revennytkin. + +Anni samassa kohotti päätään ja tapasi Selman silmät. + +--Ka, valveillahan sinä oletkin. + +--Valveilla. + +--Tiedätkös, kyllä tästä hyvä tulee. + +--Mutta paljon siinä on työtä. Olisit antanut olla. + +--Ei tässä niinkään. Pian minä tämän saan. Ja sitten sinä olet nättinä +tänä päivänä. + +--Hm... + +Anni sihtaili lankaa neulan silmään. Selma katseli häntä. Ihmetteli taas +niinkuin usein ennenkin, ettei hänellä ollut lainkaan kulmakarvoja, +taikka olivat ne niin lyhkäiset ja vaaleat, ettei niitä semminkään +näkynyt. Silmät eivät olleet hullummat--terävät ja vilkkaat, siniset +väriltään. Iho oli valkea, posket aina laajalta punaiset, kasvojen muoto +oli säännötön, nenä kippurainen. Ei hän kaunis ollut, Anni raukka, se +täytyi myöntää. Hyvä tyttö muuten. + +Selmaa hän tavattomasti ihaili. Ei ollut hänen mielestään Selman +vertaista koko maailmassa. Hän oli kaunein, komein, hienoin ja etevin +kaikista. Ei hänessä milloinkaan tavannut mitään rumaa tai +epämiellyttävää, eikä hän liioin koskaan puhunut tai käyttäytynyt +sopimattomasti. Aina hän oli älykäs, aina viehättävä, aina erinomaisempi +muita. + +Ihme ja kumma, mutta Annin silmissä kaikki esineetkin, jotka kuuluivat +hänelle, tulivat ikäänkuin pyhitetyiksi. Saivat kohta toisen +merkityksen, toisen leiman. Jokapäiväisyys katosi, jotain runollista, +kaunista, hienoa tuli sijaan. Niinpä esimerkiksi tämä huone, jossa hän +asui. Eikö se ollut erikoisempi, kuin kenenkään muun naisoppilaan huone? + +Missä se erikoisuus oikeastaan piili, sitä hän ei tosin niin tarkkaan +selville saanut. Ylipäätään vain kaikessa, ihan kaikessa, ihan kaikessa, +hän itselleen vakuutti. + +Anni jumaloitsi Selmaa, siinä pääasia. Hänen toiveensa, halunsa, +pyrintönsä, tunteensa kaikki tarkoittivat Selmaa, aina vaan Selmaa, ei +milloinkaan häntä itseään. Selman puolesta hän oli mustasukkainen, +Selman puolesta hän vihasi, Selman puolesta hän tulisesti taisteli +kadehtijoita ja pahansuopia vastaan. Eikä hän niin välittänyt vaikka +tuimempiakin iskuja antoi, se oli kaikki luvallista, mikä tapahtui +Selman tähden. + +Toverit sanoivat Selmaa kiintotähdeksi ja Annia hänen kiertolaisekseen. + +Siitä Anni viis, antoi heidän sanoa vain, mitä ikinä halusivat. + +--Saapa nähdä--Anni puraisi säikeen päätä, kiersi sitä hyppysillään +hienommaksi ja sihtaili uudelleen. Saapa nähdä eikö lehtori Hellman +taaskin puhele eniten sinun kanssasi. Se kun pistäisi Nanni Sirénin +vihaksi. + +--Ole vaiti. Tuskin sinne lehtori Hellman tuleekaan. Mitä huvia hänellä +siellä olisi? + +--Tulee. Minä tiedän, että tulee. + +--Mistä tiedät? + +--Sanonko? + +--Sano. + +--Hän on sinuun rakastunut ja sen vuoksi hän tulee. + +--Anni! + +Ääni oli nuhtelevainen ja katse myöskin. Mutta kasvoille nousi hieno +puna, joka todisti ettei nuhde lähtenyt sydämestä. + +--Minä panen pääni pantiksi-- + +--Voi, sinua! Kuinka sinä saatat uskoa, että lehtori Hellman-- + +--No, juuri lehtori Hellman-- + +--Saattaisi rakastua johonkuhun oppilaaseen. Tietysti hänellä on paljon +suuremmat vaatimukset. + +--Perästäpäin kuuluu, sanoi torventekijä. Ei kiistellä. Mutta sanopas +minulle yksi asia. Mitä sinä oikeastaan pidät lehtori Hellmanista? + +--Minä asetan hänet äärettömän korkealle. En kunnioita ketään niin +paljon kuin häntä. + +--Niin, niin, sen kyllä tiedän, mutta-- + +--En voisi ajatella hänessä mitään vikaa. Hän on niin täydellinen, +että--että oikein pelottaa. + +--Mutta voisitko rakastua häneen? Voisitko ajatella häntä sulhasena, +miehenä--? + +--Hyi, Anni! + +--Mitä hyi? Saatat sen nyt minulle sanoa. + +--Enpäs sano. En virka mitään, koska olet noin tuhma. + +--Älä virka--minä sitten odotan vain ja katselen. + +Pukiessaan Selma kuitenkaan ei voinut muuta ajatella, kuin tuota +mahdollisuutta, että heidän arvokas, ylevä uskonnon opettajansa, lehtori +Hellman, tosiaankin olisi häneen mieltynyt. Niin suurta +kunniaa--uskalsiko hän sitä toivoa? Ei, ei! + +Mutta kuitenkin? + +Suuremmalla huolella kuin ennen hän nyt järjesteli pukuaan. Ei se +tarkoituksella tapahtunut, noin vaistomaisesti vaan. Ja kun Anni sai +hameen korjatuksi, hän kiitti innokkaammin, kuin toinen olisi +odottanutkaan entiseen välinpitämättömyyteen nähden. + +Muuttui sitten yhtäkkiä puheliaaksi ja avomieliseksi. + +--Tiedätkös, Anni, minkälaiseen mieheen minä voisin rakastua? + +--No, anna kuulua. + +--Semmoiseen, ja ainoastaan semmoiseen, johon voin katsoa ylös. Hänen +pitää olla minua niin paljon korkeammalla, etten kykene näkemään hänessä +mitään puutteita, enkä mitään vikoja. Eikä hän saisi koskaan osoittaa +mitään heikkoutta, ei koskaan antaa syytä moitteelle. + +--Hyvänen aika--semmoista ei löydy kuin yksi maailmassa--lehtori +Hellman. + +--Joko sinä alat taas? + +--Sanopas, tiedätkö toista? Minä en ainakaan. + +--Ole vaiti! + +Selma huiski häntä hansikkaallaan korvalle ja nauroi. + +He lähtivät seminaarin pihaan, jossa muut jo olivat koolla. + +--Kiintotähti ja hänen kiertolaisensa, suhahtivat siellä toverit +toisilleen heitä nähdessään. Muutamat juoksivat Selmaa vastaan. + +--Ollaan me yksissä, Selma. + +--Ollaan vaan. + +--Ja tiellä mennessä kerrot meille taas jotain hauskaa romaania. Selma +oli tunnettu mainioksi kertojaksi toverien kesken, hän osasi välistä +viedä heitä mukanaan niin, että unohtivat koko maailman. Olisivat +voineet kuunnella häntä yöt ja päivät yhtä mittaa. + +--Niin, Selma, teethän sen? + +--Sittenpähän nähdään. Miten juohtuu mieleen. + +Mutta Annin tuumiin se ei oikein soveltunut. + +--Mitä te aina Selmaa kiusaatte? Antakaa hänen huvitella vapaasti +niinkuin muidenkin. + +--Mitä se sinuun kuuluu, Anni. Eihän sinun tarvitse kuunnella, mene +toiseen seuraan. + +Selma oli siksi huvitettu kertomistaidostaan, että hän mielellään +suostui sitä tekemään, milloin vaan pyydettiin. + +Enimmiten hän kertoi heille noita romantiikan aikuisia, Marlittin, +Emelie Flygare-Carlénin y.m. romaaneja, sillä ne olivat jännittävämpiä +ja niissä oli enemmän mielikuvitusta. Uudempaa realistista +kirjallisuutta hän ei kärsinyt, niissä oli liian paljon kuivaa, +jokapäiväistä todellisuutta, ja sitähän oli jo elämässäkin yltäkyllin, +mitä sitä tarvitsi enää kirjoista etsiä. + +Toverit olivat samaa mieltä. Kaunokirjallisuuden tuli olla kaunista, +ihanteellista, se tuli viedä heitä tosi-elämästä pois uinailujen +maailmaan, jossa voisivat haaveilla vapaasti suloisessa hurmauksessa. +Eihän runous muuten runoutta ollut! + +Tällä kertaa Selma sepitti heille romaanin omasta päästään, mutta niin +sujuvasti ja varmasti hän sen kertoi, etteivät toverit sitä ollenkaan +huomanneet. + +Miesoppilaat kulkivat edellä ja lauloivat. He jättäytyivät jälkeen, että +voisivat paremmin kuulla Selman kertomusta, joka taaskin oli heistä +ihmeen hauskaa. Siitä ei tosiaan olisi hennonnut sanaakaan hukata. + +Suurenmoisen rakkauden historia se tietysti oli. Sankari, Almanzor, +vakava, nerokas, miehuullinen. Moraalisessa suhteessa niin paljon +korkeammalla kaikkia muita, ettei voinut verratakaan. Ja sitten hänessä +oli jotain salaperäistä, jonka perille ei kukaan oikein päässyt. Hän, +nimittäin, ei rakastunut kehenkään. Kaikki naiset häntä ihailivat, +jumaloitsivat. Hän vain pysyi kylmänä. + +Mutta hänelle oli kerran unessa ilmestynyt enkeli. + +--Minä olen Zuleima. Odota minua, oli enkeli sanonut. Ja sitä Almanzor +odotti. + +Seitsemän vuotta oli jo kulunut siitä ajasta. Almanzor alkoi käydä +surumieliseksi, mutta hän odotti--odotti yhä. Monen nuoren tytön sydän +murtui rakkaudesta häneen, mutta Almanzor ei horjunut. Hän luotti +enkelin lupaukseen, eikä katsahtanutkaan naisten puoleen, sillä enkelin +kasvoja ei ollut kellään. Mutta kaihoa hän alkoi jo tuntea, kiihkeästi +hän halusi lupauksen toteuttamista. + +Silloin hän kerran meni metsästämään. Oli kaunis syyskuun päivä niinkuin +nytkin. Hän kulki yksin metsässä. + +Äkkiä kuului hänen korviinsa ihanaa laulua. Se tuli kuin taivaasta, ääni +oli kirkas ja puhdas kuin enkelin. + +Almanzor säpsähti. Vavisten hän lähti kulkemaan ääntä kohden. + +Tuli järven rannalle. Siellä--mikä ihmeellinen näky aukenikaan hänen +eteensä! Vihannalla nurmella--muutamia askeleita hänestä--lepäsi nuori, +ihan impi, suloinen, viehättävä--kellertävät kiharat, sinisilmät, +rusoposket, ilmeisesti hänen unessa näkemä enkelinsä. Valkeaan hän oli +puettu ja helmassa hänellä lummekukkia. Hän oli herennyt laulamasta, +katseli nyt vain hiljaa ja hymyillen juuri sitä suuntaa kohden, josta +Almanzor ilmestyi, aivan kuin olisi tiennyt häntä odottaa. + +Almanzor seisoi siinä hetken kuin kivettynyt. Mutta pian alkoi sydän +rajusti sykkiä, posket hehkuivat, silmät säihkyivät. Ja samassa +tuokiossa syöksyi Almanzor immen jalkojen juureen. + +--Oo Zuleima, Zuleima, miksi niin kauan viivyit? Sulottareni, armaani, +miksi viivyit niin kauan? + +Zuleima hymyili, sitoi lummekukista kiehkuran hänen päähänsä ja vaipui +sitten autuaassa hurmauksessa Almanzorin rintaa vasten. + +Ihmiset ihastuivat heidät nähdessään. Niin kaunista morsiusparia ei +varmaankaan ollut toista koko maailmassa. Kaikki seurasivat äänettöminä +heitä silmillään. Kateus ja pahanilkisyyskin vaikeni heidät nähdessään. + +Mutta Almanzor ja Zuleima olivat sanomattoman onnellisia. He elivät vaan +toisilleen, eivät voineet hetkeäkään olla toisistaan erillään, kaipausta +ja ikävää tuntematta. Ja he sulivat toisiinsa, olivat kuin samaa sielua, +ei ollut kummallakaan, ei ajatusta, ei tunnetta, jota ei heti +ilmoittanut toiselle. Heidän onnensa kävi yli ymmärryksen, heillä oli +vain yksi suru, nimittäin pelko siitä, että toinen mahdollisesti kuolisi +ennen toista. Mutta molemmat he tunsivat varmasti sydämessään, että +vaikka niinkin tapahtuisi, ei aikaa pitkältä kuluisi, ennenkuin toinen +jo seuraisi toista hautaan... + +Siihen kertomus päättyi. Jännityksellä olivat toverit sitä kuunnelleet, +nyt he hiljaa, vaieten astuivat eteenpäin, itsekukin omiin mietteihinsä +vaipuneena. Ei kukaan tahtonut puheella häiritä sitä syvää vaikutusta, +jonka tuo jalo Almanzor ja ihana Zuleima oli heihin tehnyt. + +Joka ikinen heistä kuvitteli salaisesti mielessään, että juuri hän oli +Zuleima ja että Almanzor ilmestyisi hänelle kohta. + +Ei kuitenkaan Anni. Hänestä oli kohta päivän selvää, että Selma juuri +itse oli Zuleima ja lehtori Hellman Almanzor. + +Muita ei enää näkynytkään, he olivat jääneet heistä kaikista jälkeen. +Mutta siitä he eivät välittäneet, perillä kumminkin yhtyisivät toisiin, +ellei ennen. + +Anni vilkaisi taakseen, hän oli kuullut askeleita. + +--Tytöt, tytöt, hän suhahti. + +--Mitä nyt? + +Muutamat heistä kääntyivät katsomaan. + +--Lehtori Hellman ja Korner! Kävellään sukkelammin, ettei pöly kohoa +heidän silmilleen. + +--Ei, kävellään hitaammin, että pääsevät sivu. + +--Niin, niin, antaa heidän mennä edelle. + +Sydämessään he sentään toivoivat, etteivät lehtorit menisikään sivu, +vaan jäisivät heidän seuraansa. + +Ja niin kävikin. + +Tyttöjen rivi hajaantui siinä kun he tervehtivät opettajiaan. Sillä +tavoin tuli Selma reunalle ja lehtori Hellman, kun sattui olemaan hänen +puolellaan, tuli kulkemaan hänen rinnallaan. + +Annin silmissä välähti ja omituinen piirre ilmestyi suupieliin. + +--Kuinkas te olette jääneet muista jäljelle? kysyi lehtori Hellman, vai +nukuitteko niin pitkään, että myöhästyitte? + +--Ei me toki nukuttu, hymyili Selma. + +Ja eräs tytöistä, Hilma Veijola, rohkaisi luontoaan, rykäisi hieman ja +oli puhuvinaan muka ujostelematta, ehkei voinutkaan aivan tyyten ääntään +hallita. + +--Me täällä kuunneltiin Selman kertomusta niin hartaasti, ettei pysytty +matkassa. + +Hän oli punainen hiusmartoon saakka, kun sai sen sanotuksi. Mutta +lehtori Hellman ei häneen katsonutkaan, vaan kääntyi Selmaan. + +--Mitä hauskaa te sitten kerroittekaan? + +--Eihän se ollut kuin ilman aikojaan-- + +--Saanko luvan arvata? + +--Kyllä. + +Selma katsoi häneen uteliaana. Mistä hän luuli heidän puhelleen? + +--Epäilemättä te kerroitte jostain hirveästä vääryydestä, joka joskus on +tapahtunut jollekulle naiselle. + +Selma nauroi. + +--Huonosti arvattu. Miksi minä juuri siitä olisin kertonut? + +--No, mutta näin naiskysymyksen aikana,--voisivatko naiset tätä nykyä +muusta puhua? Tietysti tekin olette innokas naisasian ajaja? + +--Erehdytte nyt, lehtori, minä en ollenkaan ole. + +--Ettekö? Olisitteko tosiaan siitä pelastunut? Siinä tapauksessa +onnittelen teitä. + +--Lehtori on siis naiskysymystä vastaan? + +--Ehdottomasti + +--Sen arvasinkin. + +--Naiskysymys on noita nykyajan sairausoireita, ei muuta. Sen, niinkuin +kaikkien muidenkin »uusien aatteiden» juurena on ihmisluonnon ääretön +itsekkäisyys, joka hävyttömällä rohkeudella puhkee ilmi nykyaikaan +syystä, että maailma on vajonnut epäuskoon, on unohtanut Jumalan. Mutta +kaikista surkuteltavin on juuri naiskysymys, sillä se hävittää +perhe-elämän ja turmelee koko naissuvun. Hävittää naisilta sen, mikä +heissä juuri on kaunista ja hyvää, heidän nöyryytensä, heidän siveytensä +ja heidän ihanteellisen katsantotapansa. + +Tytöt olivat pelkkänä korvana. Lehtori Hellman osasi aina puhua niin, +että se tunki läpi luiden ja ytimien. Mitä voisivatkaan vastata tähän, +nuo Helsingin emansipeeratut!? + +Hän vaikeni hetken, ei rohjennut kukaan heistä avata suutaan, vaikka +vähän tuntui siltä, että olisi pitänyt jotain sanoa. + +Lehtori Korner katseli tienpuoleen ja löysi silloin tällöin jonkun +mieleisensä kasvin, jonka poikkesi ottamaan. Hän ei ollut mikään +ajattelija, sen he kyllä ennaltaankin tiesivät, siksipä hän ei +välittänyt kuunnella tällaisia syvämietteisiä keskusteluja. + +--Naisellisuus on suloutta, lempeyttä, alttiiksi antavaa, uskollista +rakkautta. Mutta mitä ovat nuo naisasian intoilijat? Luonnostaan +poikenneita epäsikiöitä, purevia, pistäviä, pahansisuisia, jotka kynsin, +hampain pyrkivät valtaan. Oikeuksia, sanovat, inhimillisiä oikeuksia? +Jopa! Ei, valtaa he tahtovat, ainoastaan valtaa. Oikeudet heillä kyllä +jo on, luonnosta mukaisesti he saavat kehittyä, vaimon ja äidin tehtävää +pidetään arvossa kaikissa kristillisissä yhteiskunnissa, he ovat olleet +siveyden vartijoita, elämän puhtauden esikuvia. Mutta nyt he tahtovat +siitä kaikesta pois. Tahtovat tulla samanlaisiksi kuin miehet. Ei kukaan +tyydy olemaan varjossa, hiljaisessa nöyryydessä kasvattamaan lapsiaan ja +olemaan miehensä apuna, elämän toverina. + +--Oi! lehtori Hellman--! + +Selma katsoi häneen hempeästi. Tuo soimaus oli väärä, hän tunsi sen. +Lehtori Hellmanin toverina, puolisona--hän ainakaan ei voinut suurempaa +onnea maailmassa ajatella. Mutta hän keskeytti äkkiä, ei hänen sopinut +sanoa, mitä ajatteli. Ja kumminkin hän oli suonut, että lehtori Helman +olisi sen ymmärtänyt. + +He olivat tulleet sille kohdalle maantietä, josta Ronnin mäelle vievä +tie erkani. Lehtori Hellman auttoi häntä ojan ylitse. Siinä he +jotenkuten joutuivat muista erilleen. + +--Mitä aioitte sanoa? kysyi lehtori. + +--Aioin väittää teitä vastaan, lehtori. Te sanoitte ettei kukaan tyydy +olemaan varjossa. Minä taas luulen, että ne ovat vain harvoja +poikkeuksia nuo, jotka pyrkivät valtaan. Naisten suuri enemmistö haluaa +vallan toista, haluaa-- + +--Mitä enemmistö haluaa? + +--Haluaa rakastaa ja ihailla sitä, jonka Jumala itsekullekin on +määrännyt aviopuolisoksi. + +--Ja heihin ei nämä huudot ja nämä kiihotukset mitään vaikuttaisi? + +--Ei, lehtori, minä olen varma siitä. Suomen nainen ei voi tulla +röyhkeäksi, ei luopua kutsumuksestaan. Hän tahtoo juuri olla varjossa, +etsiä turvaa ja tukea rakastetussa miehessä, jolle voi antaa täyden +kunnioituksensa ja luottamuksensa. Ja ennen kaikkea pysyä siveellisesti +puhtaana. + +--Teidän mielipiteenne ilahduttavat minua. Pysykää aina tuolla kannalla, +neiti Varén. Ja vaikuttakaa tovereissanne samaan suuntaan. Luulen, että +te voitte heitä ohjata, teillä on siihen kykyä. + +Selma punastui. Tuo kiitos tuntui niin hyvälle ja hän tiesi sen myös +olevan paikallaan. Tiesi että hän oli luokkatovereistaan etevin ja että +häntä juuri sen vuoksi pidettiin auktoriteettina. + +Mutta hän tahtoi olla nöyrä ja vaatimaton, niinkuin naisella soveltui. + +--Ei, hyvä lehtori, ei minulla toki ole siihen kykyä, enkä minä kelpaa +muita ohjaamaan, hän vienolla äänellä saneli ja huomasi vaistomaisesti, +kuinka hän näin oli lehtorille mieliksi. + +Tie oli epätasainen, täynnä suuria kiviä. Selmalla oli pienet jalat ja +nätit kengät, ne tulivat hyvin näkyviin, kun hän siinä sievästi hyppeli +kiveltä kivelle. Mutta nyt hän oli noussut korkealle törmälle, jonka +toinen puoli oli jyrkkä ja risuinen. + +--Kuinkas te nyt pääsette sieltä pois? kysyi lehtori ja ojensi kättään. +Saanko auttaa? + +Selma luiskahti keveästi alas ja tavoitti samassa suloisella katseella +lehtorin silmiä. + +He kulkivat vähän aikaa äänettöminä. Toiset olivat kerenneet jonka +verran edelle ja pysähtyivät nyt heitä odottamaan. + +Selma hiukan rypisti silmäkulmiaan. Luulivatko nuo, että heitä +kaivattiin? + +Mutta Annipa arvon hoksasi huutaa heitä pois. + +--Mitä te viivyttelette? Siellä jo rinkitanssi on käymässä, laulu +kuuluu. + +Ja sillä kertaa tytöt hävisivät. + +Selma päätti olla Annille hyvä. + +--Tässä on kaunis näköala, sanoi lehtori. Emmekä pysähdy lepäämään? Vai +tekeekö mielenne sinne tanssimaan? + +--Ei toki, ei ollenkaan. Ei minua tanssi ylipäätään huvita. + +--Sitten olette vallan erilainen muista. + +He istahtivat nurmikkoiselle maalle. Selman sininen hame leveni somille +poimuille ja helman alta tuli kengän nenä hiukan näkyviin. Kyllä Anni +saattoi olla oikeassa siinä, että tämä sininen oli kaikkein sievin hänen +leningeistään. + +--Mitä se oli kun te kerroitte tovereillenne tullessa, minäkin haluaisin +kuulla. Varmaan jotakin hauskaa, koska se heitä niin kiinnosti. + +--Se oli vaan omasta päästä, kuinka minä ilkiäisin sitä lehtorille +kertoa. + +--Miksikä ei? Vai oli se omasta päästä. Nyt olen oikein utelias. Selma +vieläkin vastusteli, mutta lopulta hän kuitenkin myöntyi ja kertoi +lehtori Hellmanillekin novellinsa Zuleimasta ja Almanzorista. + +--Olihan se kaunis, sanoi lehtori, ja siitä he johtuivat puhumaan +kirjallisuudesta ja molemmat he olivat yhtä mieltä siitä, ettei +realistinen kirjallisuus kelvannut mihinkään. + +--Mutta sen aika onkin jo ohitse, sanoi lehtori Hellman +tyytyväisyydellä, ihmiset ovat jo kyllästyneet ja haluavat taas runoutta +ja kauneutta. Joitakin vuosia vielä ja Zolan nimi on unohdettu. + +Selma ei ollut lukenut mitään Zolalta. + +--Se on hyvä se, sanoi lehtori, älkää lukekokaan. En minä liioin ole +lukenut häneltä mitään, periaatteelliselta kannalta olen tahtonut sitä +välttää, näyttääkseni hyvää esimerkkiä nuorisolle. Vai, te ette tosiaan +ole häntä lukenut? Se ilahduttaa minua. Tiedättekö, minä en voisi +kunnioittaa sitä nuorta tyttöä, joka on lukenut Zolata. + +Selma kiitti onneaan, ettei mikään Zolan teos ollut sattunut hänelle +käteen. Nyt vastaisuudessa hän kyllä tietäisi niitä varoa. + +Mutta kuinka hän ihmetteli lehtoria, joka niin lujasti kaikessa seurasi +periaatteitaan! Hän oli itse vanhurskaus, hän varmaan ei milloinkaan +erehtynyt, ei milloinkaan tehnyt semmoista, josta omatunto olisi +soimannut. Ja kun ajatteli muita, esim. lehtori Korneria--! Niin, hän +oli opettaja, hänkin, mutta, mutta--! Kuinka toisenlainen, kuinka paljoa +alempana lehtori Hellmania. Ei mitään ideaalisia pyrintöjä milloinkaan, +ei mitään korkeita aatteita; tuolla hän vaan aina tarkasteli maata, +poimia kasvia ja hyönteisiä,--se tosin kuului hänelle, koska oli +luonnontieteiden opettaja, mutta ei siinä mitään ylentävää ollut. + +Mutta oli hänessä itsessäänkin paljon vikoja, turhamaisuutta varsinkin. +Kuinka hän nytkin oli ollut hyvillään somista kengistään, sirotekoisesta +leningistään ja siitä, että tiesi olevansa muita kauniimpi ja etevämpi. +Mitä, jos lehtori Hellman sen tietäisi! + +Hänen tuli paha olla. + +--On niin vaikeata, hän alkoi omien ajatuksiensa jatkoksi, nuorena ei +aina tiedä, mitä tulee karttaa, mitä ei. Sen vuoksi usein joutuu +väärälle tielle. Mitä sanotte lehtori tanssista, esimerkiksi, +hyväksyttekö sitä? + +--En. Minä en hyväksy tanssia. Se on tyhjää ajanviettoa, josta ei ole +mitään hyötyä, päinvastoin. Kiihottaa usein turhamaisuutta ja muuta +pahaa. + +--Luuletteko lehtori, että minussa jo on turhamaisuutta? Lehtori vähän +hymyili ja katseli hänen hattuaan, hänen leninkiään. Selmaa hävetti, +että ne olivat niin vaaleita ja koristeltuja. + +--Vähän pelkään sitä. Mutta te voitte sen taipumuksen voittaa, kun vain +tahdotte. + +--Minä tahdon, aivan varmaan minä tahdon. + +Selma ei tanssinut sinä päivänä ollenkaan. Toverit tahtoivat väkisin +viedä häntä rinkiin ja eräs miesoppilas, joka aina oli ollut hänelle +erittäin huomaavainen, tahtoi tietää syytä. + +Hän piti sitä pahana. Aikoi vastedes välttää turhamaisia huveja, ne +eivät sovellu sille, joka asettaa elämänsä päämäärän korkealle. + +Siitä syntyi väittely, joukko tovereita tuli ympärille kuuntelemaan. +Selma puhui jalosti heidän mielestään, useat lyöttäytyivät hänen +seuraansa, katselivat syrjästä, kun toiset tanssivat, vaan eivät menneet +enää mukaan. + +Lehtori Hellman sen huomasi, Selma oli varma siitä, sillä hän useasti +katsoi heitä kohti siellä muiden opettajain kanssa puhellessaan. + +Kotiin tultua Selma heti purki hatustaan koristeet pois ja seuraavana +päivänä hän pani yksinkertaisimman leningin päälleen ja kampasi hiukset +otsalta sileäksi. + +Mutta minkätähden ei lehtori Hellman kysynyt häneltä ainoatakaan kertaa +uskontotunnilla ja minkätähden hän vältti katsomasta häneen päinkään? +Oliko suuttunut jostain? Vaan mistä? Selma ei voinut ymmärtää syytä, hän +tuli kuitenkin levottomaksi. + +Hän meni seuraavalla väliajalla eteiseen, jolloin lehtori menisi +naistenpuolelta pois. Oli etsivinään jotain nuttunsa taskusta ja seisoi +puoleksi selin lehtoriin. + +--Ellei hän nyt mitään sano, on hän varmaankin vihainen, arveli Selma +tyhjää taskua kopeloidessaan. + +He sattuivat olemaan kahden eteisessä. Selma kuuli, kuinka lehtori pani +kalosseja jalkaansa, pysähtyi sitten ja kääntyi häntä kohti. Mutta hän +ei ollut tietääkseenkään, alkoi vain etsiä toista taskua. + +--Neiti Varén, lausui lehtori Hellman ja äänessä oli jotain outoa. + +--Minulla olisi teille kirje. + +Se oli samassa Selmalla kädessä, ja hän katseli sitä, aavisti jotain, +kävi punaiseksi, koetti puhua, mutta ei saanut sanaakaan suustansa. + +--Antakaa minulle vastaus niin pian kuin suinkin. + +--Kyllä, kuiskasi hän vastaan ja pisti kirjeen kätköön, sillä tovereita +ryntäsi luokalta eteiseen. + +Kello oli vasta kaksitoista, tunnin päästä hän vasta pääsisi kotiin. +Niin kauan hän ei jaksanut odottaa, vaan meni istumaan pöytänsä luo, +vetäisi laatikon auki ja sujautti kirjeen salavihkaa sinne. Kumarassa +pöytänsä ylitse hän sai tuotapikaa sitä silmäillyksi ennenkuin tunti +alkoi. + +Se oli monta arkkia pitkä. Kristillisen avio-elämän merkityksestä oli +alku--sitä kesti sivu sivulta. Selma käänsi lehtiä, silmät lensivät +ylhäältä alas, toiselta puolelta toiseen, kunnes vihdoin tarttuivat +kiinni viimeiseen. Siellä hän löysi mitä oli odottanutkin. Siellä oli +kirjeen varsinainen tarkoitus selvin sanoin lausuttuna. + +»Ja nyt kysyn tieltä, neiti Selma Varén, tahdotteko tulla minun +aviopuolisokseni. Tahdotteko uskoa elämänne ja tulevaisuutenne minun +haltuuni? Tarvitseeko minun mainita, ettei luottamuksenne varmaankaan +joutuisi häpeään. Olen vakiintunut mies, minulla on siveellinen maailman +katsantotapa, koko elämäni on rakennettu tukevien periaatteiden +perustukselle. Velvollisuuteni koetan aina täyttää, niin suuressa kuin +pienessäkin, ja siinä suhteessa voin sanoa, että asetan itselleni mitä +ankarimmat vaatimukset.» + +Selman rinta kohoili--hän työnsi laatikkonsa kiinni. Tunti alkoi. +Lehtori Korner seisoi jo luokan edessä. Tutkittiin kasveja, mutta Selma +oli kuin unessa koko tunnin, ei seurannut opetusta eikä viitannut. +Onneksi ei lehtori Korner häneltä monta kertaa kysynytkään. + +Kotiin mennessä vei Selma Annin erilleen. + +--Et usko, mitä minulla on sinulle kerrottavaa. Tule heti syötyä minun +luokseni. + +--Kerro nyt jo, muuten kuolen uteliaisuudesta. + +--En kerro, ennenkuin sitten vasta. + +--Sano edes, ketä se koskee. + +--Kylläpähän kuulet. + +Anni ei malttanut rehellisesti syödä sinä päivänä. Hän oli kuin +tulisilla hiilillä. Selma oli vielä pöydässä, kun hän jo saapui. + +Hän sai odottaa hyvän aikaa. Selaili albumia ja kirjoja Selman kamarissa +ja ihmetteli, mitä salaista Selmalla mahtoi olla kerrottavanaan. Jotain +merkillistä, sen hän oli huomannut Selman koko olemuksesta. + +Vihdoin viimein hän siihen tuli itsekin ruokasalista. + +--Joudu nyt, Selma kulta, minä täällä olen odottanut sinua vaikka kuinka +kauan. + +Selma antoi äänettömästi päästä kirjeen hänelle käteen ja asettui +katsomaan, minkä vaikutuksen se matkaan saisi. + +Anni huudahti, kun näki allekirjoituksen. Hän arvasi kohta, mitä kirje +merkitsi. Luki ja ihastui, että silmät säihkyivät, luki eteenpäin, +lausui ääneen parhaimmat paikat ja innostui lopulta niin, ettei tiennyt, +mitä sanoa. + +--Sinä onnen lapsi! + +Hän puristeli Selmaa, itki ja nauroi, ja puristeli taas. + +--Sanoinhan minä sen, sanoinhan, että hän on sinuun rakastunut. Jokos +nyt uskot. Voi, voi, sinua Selma! Kun saat parhaimman miehen maailmassa. +Ellet sinä tule onnelliseksi, niin ei sitten kukaan. Onnen myyrä, mikä +olet! + +Hän painoi Selman käsiä kasvoilleen, pudisteli häntä, esti hänen +polveaan ja kätki viimein nyyhkien ja nauraen silmänsä hänen hartioitaan +vasten. + +--Eikö sinusta ole kuitenkin kummaa, että lehtori Hellman--ajattele: +lehtori Hellman, pyytää minua vaimokseen? + +--No, ei ollenkaan kummaa, ei ollenkaan. Ketä sitten, ellei sinua? +Minusta te juuri niin hyvin sovitte toisillenne. Hän etevin ja parhain +miehistä, sinä naisista. + +--Niin, vaan olenhan minä sentään niin lapsellinen ja kokematon vielä. +Ja mitä sinä sanot, etevin ja parhain! Sinun silmissäsi, kenties-- + +--Ja myös muiden. Luuletkos, että lehtori Hellman olisi sinua kosinut, +ellet olisi hänenkin silmissään ensimmäinen kaikista.--Ei, mutta mitähän +Nanni sanoo, kun saa pitkän nenän. Kyllä sitä harmittaa. + +--Ole nyt vaiti! Ronninmäellä ei ollut tietääkseenkään lehtori +Hellmanista, Kornerin kanssa vain metsiä kulki kasveja etsimässä. + +--Kun näki, ettei ollut mitään toivoa lehtori Hellmanin suhteen. +Luuletko, että hän muuten välittäisi Kornerista. Tuosta tuommoisesta +tunkion nuuskijasta. + +--Hyi, Anni, kuinka sinä puhut! + +--No sano, oletko koskaan kuullut Kornerin puhuvan mistään korkeammista +aatteista? Ja tiedätkös, minä pelkään, ettei hän pane suurta arvoa +uskonnollekaan. Katsopas vaan, kuinka hajamielisenä hän aina seisoo +rukouksissa. Minä olisin hirveän levoton, jos sinusta tulisi Kornerin +vaimo, sillä mitä tukea hänestä olisi ajan pitkään? Epäilen, voisiko hän +pysyä edes uskollisenakaan. + +--Älä, herran tähden, puhu niin kovaa, jos kuka kuuntelisi seinän +takana.--Kyllä sinä muuten olet oikeassa, en minä suinkaan uskaltaisi +mennä Kornerille, en millään ehdolla maailmassa. + +Koko iltapäivän mietiskeli Selma kaiket tunnit luokalla istuessaan, +miten hän sepittäisi vastauksensa lehtori Hellmanille. Kotiin tullessa +illalla se oli hänellä jotakuinkin päässä. Konseptin hän sentään ensin +kirjoitti. + +Valitsi sitten sileimmän ja puhtaimman paperiarkin, johon alkoi: + +»Korkeasti kunnioitettava Herra Lehtori!» + +Mutta K oli vähän vino; hän siirsi sen arkin syrjään ja otti toisen. +Siihenkin tuli jotain vikaa ja kolmanteen samoin. Kahdeksan arkkia meni +sillä tavoin hukkaan, mutta yhdeksännestä tulikin sen sijaan komea. +Kirjoitus tasaista ja kaunista, hän katseli sitä läheltä ja kaukaa. + +»En ole ansainnut tätä onnea, Jumalan suuresta armosta se on osakseni +tullut.» + +Siihen kohtaan hän varsinkin oli tyytyväinen. Hellman kun oli uskonnon +opettaja, muuttui Selmankin huomaamattansa yhtäkkiä erinomaisen +uskonnolliseksi. Ja periaatteiden, velvollisuuksien ihminen hän myös +tahtoi olla samoin kuin Aarnold. + +Hellmanin ristimänimi oli näet Aarnold. Selma opetteli sitä jo lausumaan +ja koetti saada sille mitä kauniimman soinnun. A:n hän veti hyvin +pitkäksi, ja o:n, jonka hän äänsi puolittain u:na, hän myöskin venytti. +Sillä tavoin hän Aarnoldista sai jotain tähän tapaan: Aaaarn-uooldd. + +»Olen vielä nuori ja kokematon,» niin oli kirjeen lopussa, »mutta +luottaen Teidän apuunne ja ohjaukseenne uskallan kuitenkin ottaa vastaan +vaimon kalliit velvollisuudet.» + +Hän pani kirjeen Erkon »Tietäjän» sisään ja kääri sen paperiin. Tunnin +loputtua hän vei kirjan lehtorille käteen kaikkien nähden. + +--Lehtori pyysi minulta kerran »Tietäjää» lainaksi, tässä se olisi. + +Lehtori otti kirjan, kiitti, ja meni menojaan. Ei katsonut Selmaan +ollenkaan. + +--Pahastuiko hän? kysyi Selma Annilta, vai eikö hän arvannut, että +siellä oli kirje sisällä. Olisiko minun pitänyt ehkä lähettää se? Taikka +odottaa portailla ja siinä joten kuten pujauttaa se hänen käteen? + +--Eikö mitä. Laita itsesi vaan nätiksi, tänä iltana hän on luonasi. + +--Nätiksi? Ei, päinvastoin, siinä tapauksessa niin yksinkertaiseksi kuin +suinkin. Luuletko, että lehtori Hellman hyväksyy turhamaisuutta +naisissa? + +--Vaikkei hyväksyisi, mutta miellyttää se häntä kuitenkin. Luuletko, +että olisi rakastunut sinuun, ellet olisi muita kauniinpi, ja ellet +olisi komein kaikista tytöistä? + +--Vaan puvun suhteen-- + +--Niinpä niin, puvunkin suhteen. Hiuksista alkaen. Annapa tänne, kun +minä ne käherrän taas otsalta. + +--En minä, ihan varmaan hän ei siitä pidä. + +--Kas nyt taas, kun väittelee turhia. Minä sanon sinulle, että olkoon +miehillä minkälaiset periaatteet hyvänsä, niin kauniit ja komeat naiset +niitä, vaan miellyttävät, ei rumat eikä huonosti puetut, vaikka olisivat +enkeleitä sydämen puolesta. Olen minä sen niin monta kertaa pannut +merkille. Meidän pitäjässäkin oli apulaispappi, aivan kerettiläinen ja +niin ankarasti jumalinen kuin ikinä olla saattoi. Pappilan Emilia neiti, +joka oli tavattoman hiljainen ja vakava tyttö, rakastui häneen. Mutta +luuletkos, että apulainen hänestä huoli? Ei ollenkaan! Ja juuri sen +vuoksi, että Emilia oli vaatimaton koko olennossaan ja kävi aina +yksinkertaisissa, kotikutoisissa vaatteissa. Mutta kas vallesmannin +Natta neiti, se miellytti. Mitä varten? Kun tukka aina oli käherrettynä +otsalla, ja kun kaikki leningit tehtiin Helsingissä, viimeisen muodin +mukaan. Ja kun hän oli iloinen ja mielisteli kaikkia herroja. +Apulaisesta hän ei välittänyt vähän vähääkään, pappansa kirjuriin oli +rakastunut, mutta kun näki, ettei siitä miestä kumminkaan tullut, niin +apulaiselle sitten meni yhtäkaikki. Semmoisia ne ovat herrat, niin yksi +kuin toinenkin. Enkä usko että lehtori Hellman siinä tekee poikkeuksen, +olkoon puheissaan kuinka ankara tahansa. + +--Tekee, olen varma, että tekee. Selma oikein punastui. + +--No, tehköön. Mutta käherrettynä sinulla oli hiukset, kun hän sinuun +rakastui ja nyt emme rupea niitä muuttelemaan. Sitten rouvana saat +heittää sileäksi, jos miehesi niin tahtoo, mutta seuraa nyt kiltisti +minun neuvoani. + +Selma antoi myöten. Hiukset käherrettiin ja sininen leninki tuli päälle. + +--Ompelijan kunnosta se usein riippuu miesten rakkaus, tuumaili Anni +Selmaa laitellessaan. + +--Älä, hyvä Anni, puhu tuolla tavalla, se minua niin vaivaa. + +--No, no. Saatan kait minä olla puhumatta, mutta kyllä asia niin on yhtä +kaikki.--Nyt sinä jo olet kuin toinen ihminen. Katsopas peiliin! Kun hän +vaan tulisi, ennenkuin ehtivät suoristua. + +Hän tuli. Astui vakavana ja suorana, aivan yhtä tyyneesti kuin +seminaariinkin käydessään, ehkä sentään hiukkaista kiireemmin. + +Ikkunasta he hänet näkivät. Anni sieppasi nuttunsa käsivarrelleen ja +juoksi toista tietä pois, talon huoneiden läpi. + +Selma jäi odottamaan. Hän seisoi pöydän luona, nojasi kädellään pöytään +ja oli vuoroin punainen, vuoroin valkoinen. Miten hänen tuli +käyttääntyä, mitä sanoa, kuten olla? + +Mutta hän pääsi pian kaikesta huolesta. Lehtori Hellman otti häntä heti +kohta vyötäisistä ja suuteli arastelematta. Vei sitten rinnalleen +istumaan sohvaan, sanoi häntä Selmakseen ja sinuksi ja hyväili häntä.-- + +Selma ei paljon näille ilmoille tajunnut, niin hän oli hämillään ja +sekaisin. Se oli tullut niin äkkiä kaikki. Lehtori Hellman, jota hän +niin kauheasti oli kunnioittanut, jota kaikki oppilaat pitivät +puolijumalana--hän heidän uskonnon opettajansa, heidän ohjaajansa istui +nyt tuossa sulhasena hänen rinnallaan, aivan kuin olisi ollut joku muu +tavallinen mies! Ja lähestyi häntä tunteilla, joilla ei tähän saakka +vielä yksikään mies ollut häntä lähestynyt. Ne heräsivät hänessäkin--nuo +hyväilyt vaikuttivat kuin tulikipinät hänen elimistöönsä. + +Puhe taukosi, Hellman vaan kuiskaili jotain silloin tällöin. Selma oli +illan kuluessa muutamia kertoja saanut lausutuksi Aarnold. + +Mutta nyt oli jo myöhäistä, tunnit olivat vierineet heidän +huomaamattansa. Hellman katsoi kelloaan ja hymyili. + +--Ai, ai--! + +--Ei sinun enää tarvitse mennä seminaariin tunnille, hän sanoi +jäähyväiset otettuaan. Aamupäivällä teemme visiitin johtajan luona ja +ilmoitamme hänelle kihlauksemme, tovereillesi saat antaa tiedon, milloin +vain tahdot. + +Seuraavana päivänä tuli Selma huomaamaan, mistä merkityksestä tämä +kihlaus hänelle oikein oli. Toverit tulivat häntä onnittelemaan ja +osoittivat jo tervehtiessään niin suurta nöyryyttä ja kainoa ihailua, +että Selmaa ensin kummastutti. Mutta hän huomasi samassa, mikä siihen +oli syynä. Olihan hän lehtori Hellmanin morsian ja semmoisena siis +osallinen siihen kunnioitukseen, jota häntä kohtaan tunnettiin. Hän oli +yhtäkkiä noussut heidän silmissään, he katsoivat häneen ylös kuin +johonkin korkeampaan olentoon ikään. Heidän silmänsä seurasivat hänen +pienimpiäkin liikkeitään ja kaikissa niissä kuvastui harrasta +ihmettelyä. Selman koko olemus myös muuttui aivan kuin itsestään kahta +arvokkaammaksi entisestään. Mutta hän oli ystävällinen ja hyväntahtoinen +kaikille, ei kukaan voinut sanoa häntä ylpeäksi tai mahtavaksi. Hän +istui yksin huoneen perällä sohvassa, mutta hän oli istunut siinä jo +heidän tullessaankin. Toverit asettuivat loitommalle, hän vaati heitä +lähemmäksi, joku siirtyi hiukan pöytää kohden, mutta useimmat pyrkivät +vain taakse päin. Annikin istuutui hymyilevänä ja onnellisen sinne +vallan ovensuuhun, Hilma Veijolan tuolin reunalle. + +--Anni, mitä varten sinne. Tule tänne sohvaan, onhan täällä tilaa. + +--Tässä toki on niin hyvä olla, sanoi Anni ja piti paikkansa. + +Samaan suuntaan oli hänen kihlauksensa vaikuttanut seminaarin johtajaan +ja opettajattariinkin. Hän oli yhtäkkiä siirtynyt oppilaan asemasta pois +ja istui nyt saman arvoisena heidän seurassaan. + +--He ihmettelivät, etteivät olleet mitään huomanneet. + +--Mutta lehtori Hellman osaa niin mainiosti hallita itseään, nauroi +johtajatar. + +Lehtori Hellman hymyili vain heille. Muutaman minuutin he istuivat +itsekunkin luona, eikä Selman tarvinnut monta samaa lausua, Aarnold piti +huolen keskustelusta heidän puoleltaan. Mutta salavihkaa he loivat +silmänsä aina Selmaan, ja heistä tuntui, kuin vasta nyt olisivat oikein +huomanneet, kuinka suloinen hän todella oli ja kuinka hienosti hän +käyttääntyi. + +Aarnold määräsi mihin heidän aina tuli mennä ja milloin. Hänestä myöskin +riippui, kuinka kauan viipyivät kussakin paikassa. Välistä hän antoi +vain silmillään merkin poislähdöstä, välistä taas tuli hänen luokseen ja +sanoi: + +--Emmekös jo lähde, Selma? + +Ja Selma oli silloin heti valmis. + +Yleinen mielipide sekä oppilailla että opettajilla oli, että he sopivat +erinomaisen hyvin toisilleen. Lehtori Hellman oli järkevä, voimakas ja +päättäväinen, hän oli mies, sanan täydellisessä merkityksessä. + +Selma taas tunteellinen, suloinen, älykäs, hieno. Mutta samalla hän oli +hentoja taipuvainen: oli nainen. + +Hellman oli vankka vahva honka, joka pysyi pystyssä myrskyjenkin +pauhatessa. Selma kukoistava köynnöskasvi, joka sen ympäri kietoutui. +Honka oli köynnöksen tukena, köynnös hongan kaunistuksena. + +Ihmiset ennustivat onnea, tulevaisuus häämötti edessä täynnä lupauksia +ja hyviä enteitä. + + + + +II + + +Joulun aikaan oli Selma tullut nuorena rouvana seminaari-kaupunkiin. +Koti oli hyvässä kunnossa häntä odottamassa. Kolme huonetta heillä oli, +yksi Aarnoldille, toinen hänelle ja kolmas vieraita varten. Sitä paitsi +oli heillä keittiö, jossa palvelija asui. + +Huonekalut olivat uusia, puleerattuja. Niitä tuli varoa, sanoi Aarnold, +ei pyyhkiä kostealla rievulla, etteivät himmenisi. Ruokakaappi oli +erittäin komea. Se oli maksanut sata markkaa. Ja Aarnold näytti +sisustaa. Kellertävillä hyllyillä oli joukko porsliini- ja +lasi-astioita, tusina kutakin lajia, ilmoitti hän. + +--Täytyy laittaa paperit hyllyille, sanoi Selma, ja oli hiukan +olevinaa, että hän sen keksi. + +--Se on totta, se, myönsi Aarnold. + +Selma päätti leikata ne kauniille koukeroille. Hän tiesi osaavansa. +Kotona oli hän useasti saanut leikata niitä mammalleen. + +Mutta kaikessa muussa hän oli tykkänään oppimaton. Koulun lopetettua hän +oli tullut seminaariin, milloin olisi hänellä ollut aikaa harjaantua +taloustöihin? Hän olisi tahtonut siirtää häitä kesään, voidakseen kevään +kuluessa opiskella kotona, mutta Aarnold ei siihen suostunut, tahtoi +saada Selman kokonaan omakseen niin pian kuin mahdollista. + +--Tarvitseeko naisen tosiaan opiskella talouden askareita? Luulisin, +että se taito on hänellä jo luonnossa. Ei muuta kuin tarttuu kiinni +vain. + +Selmaa kuitenkin pelotti. Hän oli ostanut kokkikirjan varoilta. Se oli +hänen ainoa turvansa. + +Johtajan rouva oli Aarnoldin pyynnöstä hankkinut heille palvelijan. +Hänen nimensä oli Miina; oli tottunut laittamaan ruokia, osasi leipoa, +silittää vaatteita, y.m. + +--Mutta ruuan laitto kuuluu oikeastaan emännälle, sanoi Aarnold. Ei sitä +piian huostaan sovi jättää. Se tapa täytyy ottaa meidän taloomme heti +alusta alkaen. + +--Pyytäisinköhän Miinaa neuvomaan minua? kysyi Selma. + +--Ei millään muotoa, Selma kulta, kuinka voit semmoista ajatellakaan. +Mitä arvoa sinulla olisi emäntänä, jos piikasi näkee sinut +oppimattomaksi? Kysy ennemmin muilta rouvilta semmoista, jota et tiedä. +Mutta tarvinnetko sitäkään. Eikö siellä kokki-kirjassa ole kaikki +tarkkaan selitettynä? + +--Onhan siellä. Jos sitten koettaisin sen mukaan. + +--Kaiken mokomin. Äläkä anna hänen siellä huomata mitään epäröimistä. + +Tuolla yhdentoista aikaan tuli Miina kysymään mitä laitettaisiin +päivälliseksi. Hän oli jo pessyt astiat aamiaisten jälkeen. + +Selma oli arvellut, ettei hän vielä ensimmäisenä päivänä itse keittäisi +päivällistä, määräsi ainoastaan ja antaisi hänen valmistaa. Oli kysynyt +Aarnoldilta kävisikö se laatuun. + +--No, miksei, oli Aarnold vastannut. Voithan sinä orienteerata itseäsi +yhden päivän. + +Sen vuoksi hän nyt olikin aivan huolettomana. Aikoja ennen aamiaista hän +jo oli tuumannut valmiiksi, mitä määräsi laitettavaksi. + +--Tänä päivänä keitetään lipeäkalaa ja hernesoppaa, hän ilmoitti +Miinalle. + +--Ei niitä saa ostaa lipeäkaloja täällä. + +--Saa. Minä juuri luin »Keski-Suomessa». Niitä on monessa puodissa +kaupan. + +--Niin, vaanpa valmistettuja. + +--Ei valmistettuja, tietysti. Kodeissahan ruoka aina valmistetaan. +Miinan silmät repesivät auki. Selma seisoi suorana ja arvokkaana hänen +edessään; puolta päätään hän ainakin oli Miinaa pitempi, sekin oli +suureksi eduksi. + +--Arvelen, että jos ostaisimme viidenkymmenen pennin edestä, siitä +saisimme ehkä kahdesti laittaa päivällistä. + +Miina puhkesi nauramaan. + +--Ei, hyvä lehtorska, ei se käy. Niitä täytyy ensin pitää lipeässä +vuorokauden tai pari vähintäin ja sitten lioittaa vedessä, ennenkuin +niitä voi keittää. + +Ja Miina nauroi, että hytkähteli, koetti talttua, pani kämmenensä suun +eteen, mutta nenän kautta tyrski pidätetty nauru kahta hullummin +ilmoille. Eikä auttanut muu, kuin lähteä keittiöön ja antaa täysi valta +halulleen: hän hahatti niin, että oli katketa, silmistä juoksi vesi ja +sydänalaan koski. + +Selma oli punastunut aina ohimoita myöten. Hän kääntyi ikkunaan päin ja +katseli kadulle. Kun Miina oli mennyt keittiöön, hän kiiruhti ottamaan +kokki-kirjaansa esille. + +Aivan oikein, niin oli, kuin Miina sanoi. Mutta niitä voi myöskin +laittaa toisella tavalla. Voi pitää sekaporossa, ja siitä ei varmaankaan +Miina tiennyt mitään. Hän päätti laittaa niitä sillä tavalla jonkun +päivän kuluttua, näyttääkseen, ettei hän osaamaton ollut. Mutta kuinka +selittäisi hän erehdyksensä tänään? + +Hän päätti olla puhumatta siitä mitään, sillä tavoin se ehkä parhaiten +unohtuisi. Päivällisestä täytyi kumminkin pitää huolta. Hän lujensi +mieltään, nosti päänsä pystyyn ja meni keittiöön. + +--Laitetaankin vain hernesoppaa ja pannukakkua. + +--Laitetaan! + +Miina oli jo vallan tyyntynyt, suupielissä vielä vähäisen nytki, mutta +Selma ei ollut sitä huomaavinaan. + +Kello löi yhtä. Aarnold tuli kammaristaan. + +--No, pikku eukkoseni, joko sinä annat päivällistä? + +--Minä menen katsomaan. + +Hän painoi keittiön oven kiinni jälkeensä ja läheni hellaa, jonka luona +Miina puuhaili. + +--Onko ruoka pian valmista? + +--Ei toki hetikään. Millä ajalla se olisi ehtinyt. Herneet, jotka +sietävät kiehua ainakin kolme tuntia. + +Kolme tuntia! Selman sydän kouristi. + +--Milloinkahan se sitten joutuu? + +--Tuolla neljättä käydessä, ei ennen mitenkään. Hän palasi Aarnoldin +luokse. + +--Vasta neljättä käydessä voimme saada päivällistä. + +--Ohhoh! + +Hän katseli kelloaan ja näytti tyytymättömältä. Selma ei tiennyt, mitä +sanoa. + +--No niin, sitä ei nyt voi auttaa tällä kertaa. Hän pisti kellon +taskuunsa ja vetäisi Selman luokseen. Vastedes pitää pikku vaimoni +huolta siitä, että ruoka on säännölliseen aikaan pöydässä. Aamiainen +kello 9, päivällinen kello 1. + +Hän suuteli Selmaa ja naurahti, kun näki hänellä olevan kyynelet +silmissä. + +--Sinä kyllä totut, älä ole milläsikään. Mutta tästä näet, ettei ole +palvelijan varaan jättämistä. + +Hän suuteli vielä kerran Selman punastunutta poskea ja lähti. + +Ei ainoatakaan nuhteellista sanaa hän lausunut, mutta Selma tiesi, että +hän Aarnoldin mielestä oli laiminlyönyt tehtävänsä, koko hänen +olemuksensa sen ilmaisi, yksin syleilyssä ja suutelussakin sen tunsi. + +Hän oli pahoillaan, mutta päätti, ettei se enää toista kertaa +tapahtuisi. Päivällinen pantaisiin vastaedes tulelle heti aamiaisen +jäljestä. Ja sittenpä kumma ellei joutuisi. + +Selman ajatukset pyörivät tästä lähtien alituisesti ruuan laitossa. Hän +luki kokki-kirjaa salaa, ettei Miina älyäisi; keittiössä hän koetti +näyttää varmalta ja tottuneelta, vaikka sydämessään epäili joka ainoata +toimenpitoaan. Ja kuinka monta kertaa hän sai punastua, kuinka monta +kertaa niellä harmin kyyneleen, kun Miina tirskui hänen selkänsä takana +tai ivallisesti nyrpisti huuliaan jollekin erehdykselle! + +Niinkuin silloin, esimerkiksi, kun hän keitti imelääsoppaa. Suurustetaan +lusikallisella perunajauhoja, luki kokki-kirjassa. Hän otti +perunajauhopussin käteensä, lusikan toiseen ja meni hellan luokse. + +Miina katsoi syrjäsilmin,--Niinkö luuli ettei hän tätä tietäisi? + +Soppa kiehui poristen, veskunat ja ryynit hyppelivät ja liemi räiskähti +aina väliin kastrullin laidan ylitse. Selma otti lusikallisen jauhoja +pussista ja hämmensi soppaan. + +--Kauhistus! Ne menivät paakuiksi! Hän hämmensi ja hämmensi, koetti +kiertää, koetti vispata. Käytti vuoron lusikkaa, vuoron kapustaa. Ei +tullut apua. Valkoisia paakkuja oli soppa aivan täynnä. Tuskan hiki +nousi hänelle otsaan. Hän ei uskaltanut katsoa Miinaan päin. Lieneekä +hän jo huomannut onnettomuutta? Jos koettaisi saada niitä pois? Hän otti +muutamia kapustaan ja viskasi ne vierellä olevaan vesipataan. Mutta +niitä uiskenteli siellä lukemattomia, eivätkä ne näyttäneet vähentyvän. + +Ja kello oli jo neljännestä vailla yksi. Tuossa paikassa tulisi Aarnold +ruokasaliin. Mitä oli tehtävä? Hänen avuttomat silmänsä etsivät vihdoin +Miinaa. Tämä vain seisoi selin, leikkasi leipää koriin eikä ollut +hänestä eikä sopasta tietävinäänkään. + +--Miina hyvä, tulkaas katsomaan. Mikähän näissä jauhoissa oli, kun ne +menivät paakkuihin? + +--Milläs tavalla te ne sinne panitte? + +--Lusikalla vaan otin pussista ja kaasin. + +Jo ilmestyi Miinalla taas tuo ivallinen nyrpistys suupieliin. + +--Eihän sitä milloinkaan pidä niin tehdä. Perunajauhot pitää ensin +kastella kylmässä vedessä ja sitten ne vasta hämmennetään soppaan. + +--Voi, kun minä en muistanut-- + +Hänen olisi pitänyt sanoa, ettei tiennyt. Mutta Aarnold oli häntä +varoittanut ilmoittamasta taitamattomuuttaan. + +--Mitäs nyt tehdään? Tätä on mahdoton viedä pöytään. Miina keksi neuvon. + +--Kieheutetaan maitoa. Minä juoksen leipurista pullia. + +Hän kaasi sopan pois, pesi kastrullin ja pisti maidon tulelle. Selma +seisoi vieressä ja katseli. Oli nolo, hävetti kovasti. Mutta hän koetti +sitä peittää. + +Kertoi sitten pöydässä Aarnoldille, kuinka sopan oli käynyt. Teeskenteli +leikillisyyttä ja pakotti huulensa hymyyn. + +Mutta Aarnold kuunteli totisena. Katsoi alas lautaseensa eikä virkkanut +mitään. Selmalta hymyileminen loppui. Hän kiusaantui sanomattomasti. +Olisiko pitänyt olla kertomatta--? + +--Siinä tärventyivät sitten kaikki aineet? + +--Niin meniväthän ne. + +--Hm... + +--Ei siinä sentään tullut kuin noin markan vahinko. + +--Asiaa se on sekin. + +Ja sitten hän ei enää puhunut mitään koko päivällisaikaan. + +Silloin he olivat olleet kolme viikkoa naimisissa. Selma tunsi +kummallisen kouristuksen kurkussaan. Maitoon putosi kyynel hänen +silmistään, mutta Aarnold ei sitä huomannut, söi vain vakavan näköisenä. + +Lopetettuaan hän antoi kellonsa Selmalle käteen. + +--Herätä minut sitten, kun kello on kymmenen minuuttia vailla kolme. + +Hän lähti kammariinsa. Ei silittänyt poskea, ei suudellut, eikä +lohduttanut häntä ainoallakaan sanalla. + +Miina korjasi ruokia pöydästä. Selma istui sohvassa toisella puolen +huonetta ja katseli mekaanisesti kelloa sylissään. + +--Ei ainoatakaan sanaa-- + +Jos Aarnold olisi tiennyt, kuinka raskas mieli hänellä oli niin varmaan +hän olisi jotain virkkanut. Mutta miksi ei tiennyt. Häneltä ei +milloinkaan jäisi huomaamatta, jos Aarnold olisi pahoillaan. + +Ensi kerran tunsi Selma pelkoa tulevaisuudesta. Hän oli kuullut paljon +onnettomista avioliitoista ja hänelle oli sanottu, ettei maailmassa +voinut olla mitään kauheampaa. Mutta tähän asti ei hänessä ollut +herännyt pienintä ajatustakaan siitä, että heidän avioliittonsa voisi +tulla onnettomaksi. Kuinka se olisi mahdollista? Aarnold ei koskaan +rupeisi juomaan, eikä olisi uskoton, niinkuin monet muut miehet. Ja +velvollisuutensa perheen isänä hän aina täyttäisi. + +Mutta--? Voisivatko he sittenkin tulla onnettomiksi? Elleivät he sopisi +toisilleen? Ellei Aarnold häntä oikein rakastaisikaan? + +Niin kylmä ja kova hän oli äsken pöydässä. Niin välinpitämätön hänestä. +Yhden markan vahinko häntä harmitti niin, että antoi hänelle tylyjä +sanoja,--mitä sitten, jos suurempi syy sattuisi! + +Nyt hän oli yksin, nyt hän sai itkeä rauhassa. Häntä palelsi, hän kietoi +saalin ympärilleen, heittäytyi pitkälleen sohvalle ja nyyhkytti. +Vakuutti kyllä itselleen, että hän oli onnellinen, ettei hänellä ollut +mitään syytä itkeä, muuten hän vaan--kun oli paha mieli, ja kun täytyi +itkeä. + +Oikeastaan hän itki omaa taitamattomuuttaan, omaa kykenemättömyyttään, +niin sitähän hän itkikin. Aarnold oli niin hyvä, niin liian hyvä. Hänen +olisi pitänyt saada erinomainen vaimo. Taitava, oppinut, parhain +kaikista. + +Häntä olivat seminaarissa pitäneet niin etevänä. Miksi hän oli nyt +yhtäkkiä tullut typeräksi, kunnottomaksi? Sillä typerä ja kunnoton hän +oli joka ainoa uusi päivä toi hänelle todistuksia siitä. Kolmessa +viikossa oli hän menettänyt kaiken luottamuksen itseensä. Ennen ei +epäillyt milloinkaan. + +Hänelle tuli seminaari mieleen. Luokkahuoneet, portaat, eteinen. +Edellisenä päivänä olivat kulkeneet siitä ohi, hän oli katsonut ylös +ikkunoihin. Siellä ei näkynyt mitään, mutta hänelle juohtui mieleen koko +iloinen, uhkuva elämä siellä. Huokaus pääsi rinnasta, hänen täytyi +kääntää päänsä pois. + +Oli väitetty että seminaarin oppilaita vangittiin liian paljon, ettei +heille suotu vapautta. Selma oli itsekin oppilaana usein puhunut siihen +tapaan. + +Mitä turhia! Heiltäkö olisi puuttunut vapautta. Väliaikoina he saivat +tehdä mitä ikinä halusivat, ei yksikään silmä heitä vartioinnut. Saivat +tulla, mennä, kysymättä keneltäkään. Ei tarvinnut kenellekään tehdä +tiliä, jos esimerkiksi hame sattui repeytymään, josta voi olla monen +markan vahinko. + +Mutta nämä olivat pahoja ajatuksia. Hän kiskaisi itsensä niistä irti, +nousi ylös ja valeli silmiään kylmällä vedellä. Ne veristivät vielä, kun +hän katsoi peiliin. Huomaisiko Aarnold sen, ja kysyisikö, mitä hän on +itkenyt? Hän lankeaisi kaulaan silloin ja kertoisi kaikki, Aarnold +lohduttaisi häntä ja hyväilisi. Ja sitten hän olisi taas onnellinen. + +Mutta Aarnold ei huomannut mitään. Hän nukkui vielä raskaasti, kun Selma +meni häntä herättämään. Eikä tahtonut selvitä unestaan, nousi istumaan, +haukoitteli, kysyi kelloa. Se oli jo pikkuisen yli kolme. + +--Et herättänyt minua ennen kolmea, minullahan on kolmelta tunti. + +Ei siitä asiasta sen enempää puhuttu. Mutta myöhempänä illalla, kun +Selma sattumalta meni keittiöön, siellä istui eräs tuttava Miinan luona. +He hiljaa supattelivat keskenään ja tirskuivat, vaan hänet älytty ään he +lakkasivat kuin naulaan ja kävivät nähtävästi hämilleen. Selma kyllä +ymmärsi, mistä he olivat puhumassa. Hän punastui, kun tuo vieras piika +loi häneen silmänsä, sillä hän luki katseessa jonkunlaista pilkallista +halveksimista. + +Arvatenkin tuo juttu leviäisi ympäri koko kaupungin, kaikki nauraisivat +hänelle ja toiset rouvat ihmettelisivät hänen typeryyttään.-- + +Joitakuita aikoja oli kulunut, kun Aarnold eräänä päivänä sanoi, että +heitä oli pyydetty illalla Laurelliin. Sinne tulisi muitakin, kaikki +toverit perheineen olivat kutsutut ja ehkä joitakuita seminaarin +ulkopuoleltakin. + +Selma ei oikein tiennyt, kuinka hän pukeutuisi, ollakseen muiden +mukaan. Ajatteli kumminkin hienon, vaalean leninkinsä sopivaksi, koska +kerran oli pidot. Missäpä hän sitä muutenkaan käyttäisi. + +Se oli somasti tehty ja vallan uudenaikainen, pitkä ja kaitainen, +sametilla koristeltu. Hän katseli itseään mielihyvällä peilissä ja +käherteli hiuksensakin taas monesta aikaa otsalta. Tietysti hänen tuli +olla hieno, koska ensi kerran ilmestyi rouvana suurempaan seuraan. +Valkoinen töyhtö päälaella, hiukan kallellaan toiselle sivulle, teki +mahdottoman hyvän vaikutuksen. + +Aarnold tarjosi hänelle käsivartensa. Tiellä johtui mieleen Almanzor ja +Zuleima, mutta sivumennen vain. Oikeastaan häntä kammotti tuo vieras, +outo seura. Ja rouvat, joiden parissa hänen tuli istua. Rouvia hän aina +oli kummallisesti pelännyt ja väistynyt heidän näkyvistään niin paljon +kuin mahdollista. Niillä tavallisesti oli niin terävät silmät, ne +näkivät kaikki viat ihmisessä ja kaikki heikkoudet. Itse he olivat +nuhteettomia. + +Nyt hänkin oli rouva, hänenkin tuli olla täydellinen ja nuhteeton. +Tietää kaikki, olla kaikesta varma, arvostella kaikkea, päättää +kaikesta. Ja juuri nyt oli hän niin epävarma, niin sekaantunut, niin +tykkänään pois tolalta, pois omasta itsestään. + +Tervehdyksiä, valoa, huoneet täynnä ihmisiä, muutamat tuttuja, toiset +ventovieraita. Kylmiä, tarkastavia silmiä, kohteliaita kumarruksia. + +Hän tuli tajuihinsa vasta, kun istui sohvassa, ja puhelu, joka heidän +sisään tullessaan oli tauonnut, otti taas uuden vauhdin hänen +ympärillään. + +Kuinka hän oli tullut sohvaan istumaan, ja aivan yksin? Muita vanhempia +rouvia istui tuoleilla. Mutta he olivat käskeneet häntä siihen--»tänne +sohvaan», oli emäntä sanonut. Voi, sitähän sanottiin kaikille, vaan +kukaan ei silti sohvaan mennyt. Ei kukaan pitänyt itseään kyllin +arvokkaana, sen vuoksi kieltäytyi. Hän istuutui, kun oli puoli +pyörryksissä eikä huomannut. Kuinka nyt mahtoivat pitää häntä typeränä! + +Hän katseli arasti ympärilleen. Kaikki puhelivat toistensa kanssa, mikä +iloisesti, mikä vakavasti. Kaikilla näytti olevan jotain sanottavaa, +kaikki he olivat tuttuja keskenään. + +Selma tunsi itsensä oudoksi ja yksinäiseksi. Ei kukaan virkkanut +hänelle mitään. Rouva Vilén, joka istui häntä lähinnä, käänsi koko +huomionsa toiseen, mustaveriseen, terhakan näköiseen naiseen, jota Selma +ei tuntenut lainkaan. + +Kovin alkoi rintaa ahdistaa. Tässä seurassa hän ei milloinkaan +kotiutuisi. Tämäkö oli iloa, tämä jäykkä, säädyllinen istuminen yhdessä +kohden? Tuo keskustelu pikkuasioista, joutavanpäiväisistä, siinäkö +heidän huvinsa? Toista olivat toki ennen heidän iltaseuransa +seminaarissa. Siellä kumminkin soitettiin, laulettiin, lausuttiin +runoja. Ja naurettiin, tanssittiin, lasketeltiin leikkipuheita. Mutta +täällä--? + +Rouva Vilén korotti äänensä, nähtävästi, että Selmakin kuulisi, mitä hän +sanoi, vaikka hän tosin ei kääntänyt päätänsä kertaakaan häneen päin. + +--Hän on erinomainen nainen. + +Selmalla ei ollut aavistusta, kenestä oli kysymys. + +--Hän on erinomainen nainen, vaatimaton ja nöyrä koko olennossaan ja käy +aina niin kovin yksinkertaisesti puettuna. Hän ei milloinkaan tahdo +vetää huomiota puoleensa ja kumminkin hän on niin etevä, oikea nero-- + +Eikö tämä ollut oikeastaan aiottu hänelle, joka istui siinä +kunniapaikassa täydessä komeudessaan? Selma vilkaisi ympärilleen. +Tosiaankin! Kaikki muut olivat tummissa, yksinkertaisissa vaatteissa, +hän yksin vaaleissa. Ja tuo onneton töyhtö hänen päälaellaan--semmoista +ei ollut kellään. Useimmilla ei ollut hiuksissa mitään, vanhoilla +rouvilla vain joku pieni yksinkertainen musta harso. + +Rouva Vilén nyrpisti ohuita huuliaan ja näytti ihmeellisen nenäkkäältä, +ja tuo mustaverinen nainen, jolle hän oli puhuvinaan, koetti vaivalla +pidätellä nauruaan. + +Selma olisi tahtonut vaipua maan alle, taikka paeta pois, tuhansien +peninkulmien päähän. + +Onneton töyhtö--siihen heidän silmänsä varsinkin pyrkivät. Jos hän olisi +voinut siepata sen sieltä taskuunsa, repiä tuhansiksi kappaleiksi, tai +rutistaa sen kokoon yhdeksi myssäkäksi! + +Mutta hän ei voinut--täytyi antaa sen olla aloillaan, kaikkien +silmätikkuna. + +Emäntä tuli hänen luokseen. Istui tuolille sohvan päähän. + +--Täällä on ollut hyvin hiljaista nyt joulun aikana--teistä se varmaan +on tuntunut oudolta, te kun olette tottunut suuren kaupungin elämään. + +--Ei--en voi sanoa. + +Nyt hänen olisi pitänyt jatkaa keskustelua, mutta hän ei kuolemakseen +löytänyt mitään sanomista. Katse hapuili epävarmana, levottomana jotain +puheen ainetta ympäristöstä. + +--Täällä on paljon väkeä-- + +Herra Jumala! Hän tuskin oli saanut sen suustaan, ennenkuin ymmärsi, +kuinka peräti tyhmältä se kuului. Rouva Vilénin korvat olivat terhallaan +ja säälimättömät silmät kiintyivät häneen. + +Mutta emäntä hymyili leppeästi. + +--Meillä on tapana näin lukukauden alussa aina jonakuna iltana nähdä +kaikki tuttavat luonamme. + +Jotakin hän vielä sanoi, johon Selma vastasi »kyllä», ja siihen heidän +puheensa taukosi. Vähän aikaa hän siinä istui ikäänkuin odottaen, että +Selma toisi vuorostaan uutta ainetta esille, mutta kun semmoista ei +kuulunut, päivitteli hän: + +--Kuinka täällä on kuuma, vaikka ei ole lämmitettykään koko päivänä. +Mutta nuo lamput hehkuvat. + +Selma ei siihenkään osannut mitään vastata. Silloin hän nousi hiukan +kärsimättömänä ja lähti pois toisia vieraita puhuttelemaan. + +Aarnold tuli toisesta huoneesta. Rouvat heti vaikenivat ja tekivät +hänelle tilaa. Selma toivoi häntä luokseen, mutta hän ei ennättänyt +lähellekään, ennenkuin muutamat häntä pidättivät. + +--Lehtori varmaankin antaa meille hyvän neuvon, he sanoivat. + +--Missä suhteessa niin? + +--Kuinka voimme ehkäistä juoppoutta täällä markkinoiden aikana? Jotain +pitäisi meidän siinä suhteessa tehdä.--Istukaa, hyvä lehtori. + +--Kiitoksia-- + +Hän istui. + +--Juoppoutta ehkäistä? Se olisi tosiaankin tärkeätä. Mitä keinoja olette +arvelleet? + +--Emme ole vielä keksineet mitään. + +--Jos olisi pitää raamatunselityksiä joka ilta sillä viikolla. + +--Niin--raamatunselityksiä! + +Kaikki ihastuivat tuumaan ja kokoontuivat hänen ympärilleen. Loitompana +jotka olivat, vetivät tuolinsa lähemmäksi. + +--Ottaisiko lehtori pitääkseen? + +--Kyllä, vallan kernaasti. + +--Kuinka hän on jalomielinen ja hyvä, he kuiskasivat toisilleen. Selma +jäi syrjään. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Mitä hän tiesi heidän +oloistaan, mitä hän välitti heidän markkinoistaan, heidän juopoistaan! + +Kun olisi loppunut tämä ilta! Hän tunsi itsensä sanomattoman väsyneeksi +ja onnettomaksi. Kun olisi loppunut tämä ilta! Kun hän olisi taas +kotonaan. Ei ikipäivinä hän enää toista kertaa heidän pitoihinsa +lähtisi. + +Loppuihan se viimein. Hiukan vapaammin hän hengitti, kun Aarnoldin +käsivarressa taas astui kotia päin. + +--Siellä oli kauhean ikävä. + +--Ikävä? Kuinka niin? Mielestäni siellä oli päinvastoin hauska. Ja +varsinkin kiitettävää, että naiset tahtovat edistää raittiutta. +Erinomaisen kiitettävää. + +Selma huokasi. Hän olisi kaivannut ystävällistä sanaa, mutta hän ei +saanut sitä. + +Monta päivää häntä vaivasi ikäänkuin painajainen näiden juhlien jälkeen. +Mutta sitten se äkkiä puhaltui pois, hävisi kuin öinen sumu kirkkaan +päivän valossa. + +Anni, näet, saapui takaisin joululomalta. Yhtä iloisena kuin ennenkin, +ei monta vertaa iloisempana vielä. Hän puhui kymmenestä asiasta samaan +aikaa, seisoi, ei malttanut istua, nauroi, pudisteli häntä olkapäästä ja +heittääntyi lopulta polvilleen hänen eteensä, jatkaakseen siinä +jutteluaan kaikessa rauhassa. + +Vähässä ajassa hän oli ennättänyt kertoa päästä päähän koko joululoman +matkoineen kaikkineen. Heillä oli ollut seikkailuja, jos jonkinlaisia. +Mennessä heitä oli koko liuta yhdessä, sekä miehiä että naisia. Eivät +saaneet yösijaa kerran, saivat olla kaikki yhdessä huoneessa. Silloin +valvoivat koko yön ja leikkivät. Niin hullunkurista se oli ollut, sillä +kaikki tunsivat itsensä yhtäkkiä niin merkillisen vapaiksi. Ihan olivat +olleet kuin vallattomat lapset, iloisia ja huimapäisiä. Niin hauskaa +matkaa ei hän vielä ikinä ollut tehnyt. + +--Ja tiedätkös mitä? Suuri uutinen! Nyt ne ovat kihloissa. + +--Ketkä? + +--Nanni Siren ja lehtori Korner. Nanni on jäänyt pois seminaarista ja +pääsiäisen aikaan kuuluu olevan häät. Mutta niistä ei ikipäivinä +onnellisia tule, muista minun sanoneeni. + +--Ei sitä tiedä. + +--Tietää! Ihan sen tietää edeltäpäin. Semmoisia kevytmielisiä kun ovat. + +--Niin--vaan kuitenkin. Ehkä he ovat hyväsydämisiä. + +--Mitäs siitä,--mutta Kornerilla ei ole semmoisia lujia periaatteita +kuin on lehtori Hellmanilla. + +Selma ei sanonut siihen mitään. He menivät takaisin seminaariasioihin. +Anni kertoi että joukko toveria oli päättänyt seuraavan sunnuntain +iltapäivänä lähteä yhdessä kelkkailemaan Mattilan mäelle. Mattilan +tuvassa joisivat kahvia, ehkä sitten vähän tanssisivatkin illempänä. + +--Etkö tule mukaan vanhoja muistoja virkistämään? + +--Tulen miel--niin, se tahtoo sanoa, jos sopii--jos Aarnold laskee. + +--Niin, tietysti, jos lehtori laskee, ei suinkaan muuten. Aarnold +saapuikin vähän sen jälkeen. Selma meni kädet ojona häntä vastaan. + +--Anni on täällä, ja meillä on ollut niin hauskaa. + +--Vai niin? + +Hän tuli sisään ja tervehti. Anni kumarsi syvään. Hänen silmänsä +loistivat iloisemmin kuin ennen. Mutta lehtori Hellman katsoi häneen +jäykästi. + +--Te viivyitte yli ajan. Olitteko kipeänä? + +--Ei, en minä ollut kipeänä. Muuten minä--kun oli niin pitkä matka ja +paha sää. Puhuin siitä jo vähän johtajattarelle ennen joulua. + +--Oliko hän antanut teille luvan? + +--Ei--kun minä en silloin varmasti tietänyt pyytääkään. + +--Siinä tapauksessa teillä ei ollut oikeutta jäädä myöhempään. Semmoinen +epäjärjestys ei käy laatuun. Ajatelkaa, jos kaikki muutkin oppilaat +olisivat tehneet samoin, mitä sitten? + +Anni oli punainen hiusmartoa myöten. Hän ei puhunut mitään, vain alas. + +--Niin, sanokaa nyt, mitä siitä olisi seurannut? + +--Ymmärrättekö nyt, kuinka väärin siinä teitte? + +Selma kiusaantui sanomattomasti. Hän olisi mielellään tahtonut Annia +puolustaa. + +--Ei ole muilla niin pitkää matkaa kuin on Annilla, hän uskalsi +arastellen sopertaa. + +--Ja mitä se siihen kuuluu, kääntyi Aarnold häneen kuivasti, seminaarin +laissa ei matkan pituudesta tai lyhyydestä mainita mitään. Loma-aika on +sama kaikille. + +Sen sanottuaan hän lähti omaan kammariinsa. Jysähtämällä meni ovi kiinni +hänen jälkeensä. + +He jäivät taas kahden. Mutta istuivat nyt noloina kumpikin, eikä puhe +ruvennut enää sujumaan heidän välillään. Selma aina koetti alkaa, vaan +kun Anni ei tarttunut kiinni, raukenivat kaikki yritykset siihen +paikkaan. + +Pian Anni sitten jo nousikin ja sanoi jäähyväiset. + +--Käy nyt katsomassa, huusi Selma hänelle vielä portailla, sisällä hän +moneen kertaan oli sitä vakuuttanut. + +Hän jäi yksin. Seisoi siinä mietteissään pöydän luona ja tuijotti lampun +valoon. Hänen tuli kertoa Aarnoldille, kuinka hyvä Anni oli, ja kuinka +uskollinen ystävä hänelle. Oli hän siitä monasti jo puhunutkin, mutta +Aarnold oli varmaan sen unohtanut. + +Aarnold kirjoitteli kammarissaan. Selma kietoi kätensä hänen kaulalleen. + +--Mitä on muijalla sanottavaa. Minulla ei olisi juuri aikaa-- + +--Muijalla! + +Se nimi aika koski Selman korviin. Hän tuli kohta pahalle tuulelle, kun +sen kuuli. + +Nytkin hän mitään virkkamatta veti kätensä pois ja aikoi lähteä samaa +päätä takaisin omaa kammariinsa. + +--Noh--mitä se merkitsee? + +Aarnold katsoi taakseen. + +--Kun sinulla ei ole aikaa. + +--Puhuhan kumminkin. Mitä sinulla oli asiaa? + +Selma palasi hänen luokseen. + +--Annista minä vaan ajattelin pikkuisen puhua. + +--Niin--minä myöskin tahtoisin sanoa hänestä pari sanaa.--Pikku +muijaseni, se on vähän hullua, että hän rupeaa juoksemaan täällä +visiitillä luonasi ja ottaa semmoisen vanhan toverikannan, ikäänkuin +olisitte yhdenvertaisia. + +--Mutta mitäs se tekee? + +--Mitäkö tekee?--Etkö sinä ymmärrä kysymättä? Jos hän on noin +tuttavallinen minun rouvani kanssa, ja tungettelee tänne kotiimme aivan +kuin sukulainen tai läheinen ystävä, niin mitä kunnioitusta hänellä +sitten enää voisi olla minuun opettajana? Tietysti lyöttäyntyisi +vähitellen toveriksi minullekin. Sitäpaitsi--on hän liian +talonpoikainen, en katso häntä soveliaaksi seurakumppaniksi vaimolleni, +en ollenkaan! + +Selma oli kuin puusta pudonnut. + +--Pitääkö minun sitten--? Ei, sehän on mahdotonta! + +--Mitä pitääkö? Kieltää häntä käymästä? Ei, sitä en tarkoittanut. Mutta +voithan käytökselläsi osoittaa, ettei teidän valinne enää voi olla sama +kuin ennen--koska hän ei näytä sitä itsestään ymmärtävän. Äläkä millään +tavalla kehota häntä käymään,--ja jos hän kuitenkin rupeaa täällä +juoksemaan, niin täytyy sitten antaa hänelle hieno viittaus-- + +--Mutta-- + +Selma ei voinut enää puhua, hänellä oli vedet silmissä. Aarnold näytti +sen huomaavan. + +--Onhan sinulla toisia rouvia, joiden kanssa voit seurustella, Selma +hyvä. Miksi sinä juuri noita oppilaita valitset. Ei se sovi, muista että +sinä nyt kuulut opettajien piiriin. + +--Nepä kun ovat minun vanhoja tovereitani. + +--No, entä sitten! Sinä olet nyt toisissa olosuhteissa, ne ei enää +sinulle kelpaa tovereiksi. + +Ja siihen se päättyi. Hän tarttui taas kynäänsä kiinni. Selma meni +takaisin omaan kammariinsa. Mieli painui alas, tuntui kuin raskas kivi +olisi pudonnut sydämelle. Se tappoi kaiken elämän halun ja toivon ja +ilon. + +Nuo jokapäiväiset askareetkin kadottivat viehätyksensä. Niistä ei tullut +mitään valmista, sama kurssi oli aina edessä. Laittaa ruokaa, syödä, +korjata ruuat, pestä astiat, ja taas: laittaa ruokaa, syödä, korjata +ruoat, pestä astiat. Tätä tekoa kolmasti päivään ja joka ikinen päivä. +Kestävämpää tulosta ei koskaan, niinkuin muista töistä. + +Aarnold kävi seminaarissa ja teki töitään sillä välin omassa +kammarissaan. Selma oli enimmiten yksin. Alussa hän oli mennyt +käsitöineen sinne Aarnoldin luokse, mutta huomasi kerran häiritsevänsä +ja sitten hän ei enää mennyt. + +Iltasilla oli Aarnoldilla melkein aina kokouksia. Milloin seminaarin +»konferensia», milloin valtuuskunnan tai vaivaishoitokunnan kokouksia, +milloin mitäkin, ei Selma niistä kaikkia tietänytkään. Lieneekö ketään +koko kaupungissa käytetty niin paljon luottamustoimiin kuin häntä. Ja +hyvähän se tietysti oli, mutta--! + +Illat olivat niin pitkiä, huoneet autioita, hiljaisuus painava, ilma +tukehduttava. Ja ajatukset kävivät raskaiksi kuin lyijy. Hän ei +muistanut enää, miltä iloisuus tuntuikaan. Ja kun hän sitä sattumalta +joskus näki jossakin, teki se hänelle pahaa. Niinkuin silloin kerran +seminaarin ohitse käydessään. Silloin oli välitunti, kuului rymyä ja +pauhua. Siellä lauletuin, soitettiin, naurettiin, huudettiin, juostiin, +hypeltiin. Muutamia vanhoja tovereita seisoi ikkunassa, he katsoivat +häneen, hymyilivät ja vilkuttivat toisiakin ikkunaan. Niitä ryntäsi +siihen aika liuta. Pää oli pään vieressä, toiset kurkkivat alta ja +syrjästä, toiset kurottelivat kaulaansa, että pääsisivät näkemään muiden +ylitse, muutamat nousivat tuoleillekin, muutamat taas lensivät kuin +harakat toiseen ikkunaan. Ja sitten kaikui ilo uudelleen, että kuului +aina kadun toiseen kulmaan saakka. + +Että he viitsivät, suuret tytöt! Tuo oli suorastaan inhottavaa. Eivätkö +he ymmärtäneet, ettei elämä ollut mitään leikintekoa. Mutta he eivät +vielä olleet mitään kokeneet. Siitä tuo huikentelevaisuus ja +kevytmielinen vallattomuus. He olivat kuin lapset, jotka huolettomina +luistelivat yön vanhalla jäällä. + +Kului välistä monta päivää, ettei Aarnold käynyt hänen puolellaan muuta +kuin syömässä. Silloinkin hän usein oli niin ajatuksissaan, ettei +muistanut häntä paljon katsoakaan. Ja syötyä hänellä tavallisesti oli +kiire pois. Aamiaisen jälkeen tunnille, päivällisen jälkeen nukkumaan. + +Selmallakaan ei ollut juuri mitään puhumista. Hän ei löytänyt +minkäänlaista aihetta, mietti usein päänsä ympäri, mutta ei vaan +löytänyt. Joskus hän tiesi kertoa, että voi joko kallistunut tai +huojistunut, että Miina oli särkenyt jonkun astian, taikka että hän oli +huomannut Miinan juovan kaksi ja kolmekin kuppia kahvia joka pannusta. + +--Miksi et sano hänelle? Sinun täytyy pitää häntä silmällä, kuului +hänelle silloin vihainen muistutus. + +Selma ymmärsi itse, että hän kävi kuivaa kuivemmaksi. Välistä tunsi hän +itsensä niin sanomattoman tyhjäksi. Silmät kävivät raukeiksi, häntä +väsytti ja nukutti usein aamusta iltaan. Ei sentään saanut untakaan. +Elottomana, haluttomana hän liikkui keittiöstä sisään, sisästä +keittiöön. Eniten hän kuitenkin istui sohvassaan, käsityö helmassa. Kun +Miina tuli sisään, hän nosti sen ylös ja oli ahkerasti ompelevinaan, +vaikka kyllä Miina luultavasti älysi ettei se paljon edistynyt, hänellä +kun oli niin tavattoman terävät silmät. + +Eräänä päivänä johtui hänen mieleensä, kuinka helposti hän silloin +huviretkellä oli kertonut novellin Almanzorista ja Zuleimasta aivan +omasta päästään. Mitä jos hänellä olikin taipumusta novellien +kirjoittamiseen? Hän päätti koettaa. + +Koko päivän hän mietiskeli ainetta. Ensin yhtä, sitten toista. Marie +Sofie Schwarzin romaanit pyörivät hänellä päässä, ja niiden malliin oli +juoni, jonka hän lopullisesti sommitteli. + +Sinä iltana hänellä ei ollut ikävä. Kun Aarnold kymmenen aikaan tuli +konferensistä, hänellä oli jo pitkältä novellin alkua. Mielissään siitä +hän meni lamppu kädessä Aarnoldia vastaan. Sattuipa Aarnoldikin silloin +olemaan jotenkin hyvällä tuulella. He istuivat ylhäällä vielä puoli +tuntia ja Selma kertoi tuumastaan. Koko novellin luonnos hänellä oli +selvillä pääpiirteissään. + +Aarnold poltteli paperossia ja hymyili. Ehdoittelipa vielä joitakuita +muutoksiakin kertomuksen juoneen siellä täällä. Ja Selma ihastuksella +niihin suostui joka ainoaan. + +Se ilta oli hauskimpia, mitä hänellä moneen aikaan oli ollut. Aarnold +oli hänelle hyvä. Melkein yhtä lämmin ja rakastunut kuin ennen kihloissa +ollessaan. Ja hän kun oli alkanut jo epäillä hänen tunteitaan! Mitä jos +Aarnold olisi aavistanut kaikkia hänen pahoja ajatuksiaan! Voisiko hän +antaa niitä anteeksi? + +Ei Selma uskaltanut sitä koettaakaan. Mutta hän päätti mielessään, ettei +sallisi niiden enää koskaan nousta. Ne eivät olleet muuta kuin +itsekkään ja syntisen sydämen oikkuja. Joskus hän oli kuullutkin, ettei +paha henki ollut mihinkään niin kärkäs ja nopsa kuin avioihmisten väliä +sotkemaan. + +Hän kysyi sitä Aarnoldiltakin. + +--Niin miksei se sitä tekisi, sanoi Aarnold, jos vain antaa sotkea. +Mutta sitä ei saa päästää lähellekään, kaukaa se pitää jo torjua. + +Niin kaukaa se oli torjuttava! Nuo ajatukset, ne olivat hänen +lähettämiään, pahan hengen lähettämiä. Hän oli antanut niille sijaa, oli +ottanut ne vastaan! Mutta nyt olivat hänen silmänsä auenneet, tästä +lähtien hän tietäisi välttää niitä. + +Kun Aarnold huomispäivän aamuna tuli seminaarista istui Selma +kirjoittamassa novelliaan. + +--Se sujuu hyvin, hän sanoi. + +Aarnold pyyhkieli kuuraista partaansa. + +--Sitä novelliako sinä kirjoitat? + +--Sitä. + +Hän nauroi. + +--Kuule--älä ole lapsellinen. Heitä pois. Perheen äidillä on muutakin +työtä. Vai ajattelit sinä oikein toden perästä ruveta romaaneja +rakentelemaan. + +Hän nauroi makeasti. Selma siirsi häpeissään paperit syrjään. + +--Ajattelin--silloin vain, kun on joutilasta aikaa--hän soperteli. + +--Talon emännällä ei pitäisi milloinkaan oleman joutilasta aikaa, minun +ymmärtääkseni. + +He istuivat aamiaispöytään. Aarnold söi hyvällä ruokahalulla, mutta +Selma otti vaan hivenen eteensä. + +--Miksi sinä et syö? kysyi Aarnold. + +--Ei minua maita. + +--Oletko kipeä? + +--En. + +Hänen täytyi kuitenkin nousta, sillä häntä pyörrytti. + +--No mikä nyt? + +--En oikein tiedä. + +Hän hoippui keittiöön. Ja hetken päästä hän tuli kalpeana takaisin. + +--Kuinka sinun on? kysyi Aarnold, ja loi häneen ihmettelevän katseen. + +Selma koetti hymyillä. + +--Ruoka tuli kaikki ylös. + +--Sitten arvaan. + +Hän veti Selman luokseen ja suuteli häntä. + +--Sinä tulet--äidiksi. + +--Äidiksi! + +Selma vaipui hänen rintaansa vasten ja puhkesi itkuun. + +--Itketkö sinä sitä? Luulin sinun päinvastoin tulevan iloiseksi. + +--Iloinen minä olenkin--vaikka itken. Ei minulla ole paha mieli, +kyyneleet vain väkisin tunkevat esille--ja rinta tahtoo pakahtua-- + +--Taitaa olla sen tilan tapoja. Mutta nyt, Selmaseni, sinun tulee olla +varovainen. Välttää kaikkia mielenliikkeitä. Äläkä mene kadulle yksin, +voivat ajaa ylitsesi ja koirat voivat säikyttää. Minä sen sijaan vien +sinua kävelemään joka päivä. + +Selma totteli. Hän ei jalallaan astunut ulos portista ilman Aarnoldia. +Mutta hänen kanssaan he säännöllisesti aamiaisten jälkeen kävelivät +jonkun matkaa. Aarnold ei antanut minkään työn itseään siitä estää eikä +hän liioin kuunnellut Selman verukkeita, kun hänelle ei useinkaan +tahtonut juuri sillä minutilla sopia. Milloin oli Miina mennyt vedelle +ja hellassa paloi tuli, ettei käynyt kotia jättäminen yksin. Aarnold +vaati häntä sammuttamaan tulen ja niin oli siitä pulasta päästy. Välistä +Selma valitti väsymystä, välistä taas että hänellä oli vilu. Mutta niitä +ei Aarnold ottanut lukuun lainkaan. + +Käveleminen kesti useimmiten vain neljänneksen tuntia tai korkeintaan +kaksikymmentä minuuttia. Sieltä tultua hän heittäytyi sohvalleen +lepäämään. Pahoinvointi eneni, ruoka kävi vastenmieliseksi ja usein +häntä pyörrytti. Mieli oli melkein aina raskas ja alakuloinen. Ei ollut +milloinkaan mitään vaihtelua, ei mitään joka olisi virkistänyt tai +antanut ajattelemisen aihetta. Hän pyysi Aarnoldilta jotain kirjaa, ja +sai Scriverin »Sielun aarteen». Se ei häntä miellyttänyt, joku romaani +olisi ollut hauskempi. Vaan niitä ei hän Aarnoldin kirjakaapista +löytänyt lainkaan. + +Noita pahoja ajatuksia hän uskollisesti koetti karkottaa kauas pois. +Mutta mieleen tunkemalla tunki kaikenmoisia surullisia kuvitelmia, +joissa ei ollut päätä eikä pontta, vaikka hän usein itki niiden +vallassa. Jos hän esimerkiksi kuolisi,--sitä hän tavan takaa +mietti,--jos hän kuolisi, surisiko Aarnold häntä? Ja kuinka kauan? +Menisikö uudelleen naimisiin? Kenenkä kanssa? + +Kaikki leskimiehet rientämällä riensivät kihlautumaan. Tuskin jaksoivat +odottaa laissa määrättyä puolta vuottakaan. Tietysti Aarnold tekisi +samoin. Ensi vuonna ehkä näillä ajoin oli täällä joku jo hänen +sijassaan. Hänen jälkensä olivat peitetyt, häntä tuskin muistettaisiin. +Aarnold ehkä rakastaisi sitä toista paljon enemmän kuin häntä. Tässä +samassa sohvassa ehkä istuivat sylitysten yhdessä, Aarnold ehkä +vakuuttaisi, kuinka vähän hän enää Selmaa ajatteli, kuinka hän vasta nyt +oli oikein onnellinen, vasta nyt tunsi oikeata lempeä. Selman sydäntä +poltti, näitä kuvitellessa ja vedet juoksivat virtana hänen silmistään. +Mutta hän piti tavallisesti varalta, ettei Aarnold yllättänyt häntä +itkemästä, sillä kuinka hän voisi selittää syyn? + +Sitä paitsi Aarnold ei suvainnut turhanpäiväisiä tunteita. Sen hän tuli +huomaamaan kerran, kun seminaarille oli sopivan ilman vuoksi keskellä +päivää annettu luistinlupa ja Aarnold sillä tavoin tuli äkkiarvaamatta +kotiin, vaikka juuri oli mennyt tunnilleen. Selma virui sohvallaan +silloin parastaikaa ja itki. Hän oli kuvitteluissaan tullut sille +kohdalle, jossa Arnold toisen rouvansa kanssa kulkisi käsitysten hänen +haudallaan. Hän näki selvästi, kuinka he nojautuivat toisiaan vasten, +kuinka Aarnold puristi rouvan kättä ja katsoi häneen lempeästi. Ja tuo +rouva oli kukoistavan kaunis, paljon kauniimpi Selmaa. + +Olikin hirveätä, kuinka rumaksi hän oli käynyt. Posket kalpeat, silmät +raukeat ja elottomat, kasvot keltaisia laitumia täynnä. Miksi hän oli +niin muuttunut? Siitäkö syystä oli Aarnold käynyt hänelle kylmäksi ja +välinpitämättömäksi? Sillä kylmä ja välinpitämätön hän oli, sen hän +osoitti selvästi joka päivä. Kävellytti häntä nyt tosin, ja piti hänestä +vähin huolta, mutta se oli kaikki vain tuon syntymättömän tähden hänen +kohdussaan, ei hänen itsensä tähden, sen hän tiesi varmaan! Ja taas tuli +kuva eteen hautausmaalta. Aarnold ja nuori rouva hänen kainalossaan. +Selma koetti ottaa selkoa tuon naisen kasvoista. + +Mutta samassa Aarnold tuli sisään. + +--Ajattelin, että menisimme ehkä kävelemään vielä, kun siellä on niin +kaunis ilma. + +--En minä jaksa. + +Selma painoi kasvojaan alemmaksi. + +--Et jaksa? Kyllä sinä jaksat--koetetaanpas. Mitä--sinä olet itkenyt? +Mikä sinua vaivaa? + +--Ei mikään. + +--Ei mikään? Hm. + +Hän kääntyi ikkunaan, mutta syrjästä Selma näki, kuinka otsa meni +ryppyyn ja kasvot ilmaisivat tyytymättömyyttä. Vuoden päästä ne ehkä +hehkuivat rakkautta ja lempeä sille toiselle. Siinä oli vihaa tuossa +katseessa, jonka hän nyt heitti mieheensä. + +--No--? + +Aarnold kääntyi päin. Hän nousi hitaasti, mitään virkkamatta ja meni +eteiseen ottamaan päälleen. Aarnold tuli jäljessä. Jäi panemaan kalossia +jalkaansa, kun Selma kiirehti portaita alas. Siinä hän kompastui ja oli +vähällä langeta. Aarnold sattui silloin parahiksi tulemaan ovesta. + +--No noh! + +Ääni oli todella pelästynyt, mutta sitten se muuttui vihaiseksi. + +--Kumma, ettet sinä voi liikkua varovaisesti. Nyt olit vähällä mennä +nurin niskoin. Älä kiirehdi noin, tule tänne ja ota käsivarteni. + +Selman täytyi laskea kätensä hänen käsivarrelleen. Mutta niin kauas hän +vetäytyi sivulle kuin mahdollista. Eikä hän puhunut sanaakaan koko +matkalla, että. Ei puhunut kiusallakaan. Sillä hän tiesi varmaan, että +Aarnold ei häntä rakastanut ja tiesi senkin, että jos hän nyt +lapsivuoteessa kuolisi, ei Aarnold häntä ollenkaan surisi, vaan ottaisi +heti toisen vaimon. Hänestä tuntui, kuin hän kävelisi vento vieraan +miehen rinnalla. Jos olisi uskaltanut, kuinka mielellään hän olisi +vetäissyt kätensä pois. + +Ei Aarnold liioin puhunut. Ilma oli tosiaankin raitis, siitä väkisenkin +virkistyi. Selma olisi mielellään tahtonut kävellä yksikseen, vapaasti, +minne tahtoi ja astui mieltä myöten milloin hitaammin, milloin +nopeammin. Mutta Aarnold vei häntä aina samoja katuja, samaa tasaista +kävelyä, samoissa kulmissa käännettiin, samat matkat astuttiin. Hän oli +kuin pihdissä, Aarnoldin käsivarsi painoi hänen kättään ja koko hänen +olemuksensa vaikutti masentavasti. Kaikki halu ja kaikki ilo siinä +tukehtui. Mekaanisesti Selma astui hänen rinnallaan, koetti pitää samaa +tahtia, hengästyi, vaan kesti kuitenkin ja tunsi helpoitusta, kun pääsi +kotiin jälleen, ja virui pitkällään taas omalla sohvallaan. + +Siitä oli tämä nykyinen tila hyvä, ettei tarvinnut pitää pahaa +omaatuntoa, vaikka ei mitään tehnyt, loikoili vain päivät päätään. +Olihan luonnollista, ettei hän jaksanut olla ylhäällä, että hän voi +pahoin, oli väsynyt ja heikko. Mitäpä hän ylhäällä tekikään? Miina +toimitti kaikki askareet, sen kuin hän vain oli valvovinaan päivällisen +laittoa, vaikka sekin oikeastaan oli Miinan huostassa. Kokki-kirjan +mukaan hän välistä antoi Miinalle neuvoja ja käskyjä, mutta ei hän ollut +varma siitä, josko Miina näitä neuvoja todella seurasi, vai menettelikö +oman päänsä mukaan. Yhdentekevää Selmasta muuten. Enimmiten hän noita +käskyjä antoikin sen vuoksi, että itse tuntisi olevansa emäntänä ja että +Miinakin sen muistaisi. Hyvä oli kertoa myös Aarnoldille joskus, miten +ruoka oli valmistettu, kuinka paljon siihen oli aineita käytetty, mitä +se oli tullut maksamaan ja niin poispäin. Siitä sai niin sopivan puheen +aineen. + +Selma mietti usein itsekseen, mikä nimi lapselle pantaisiin. Hänellä oli +monta ehdolla, mutta ei vain päässyt selville siitä, mikä niistä oli +kaunein. Viimein hän päätti kysyä Aarnoldilta. + +--Mikäkö nimeksi? Annahan olla-- + +Aarnold veti muutamia savuja. + +--Noo--siitä, tietysti, tehdään minun isäni kaima: Kalle. + +Kalle! Herranen aika. Kalle! Selmasta ei maailmassa löytynyt rumempaa, +jokapäiväisempää nimeä. Hän ei varmaankaan osaisi rakastaa lasta, jonka +nimi oli Kalle. + +--Eikö se ole--eikö se ole kovin tavallinen? hän kysyi. + +--Mitä se tekee? Tavallinen sen juuri pitää ollakin. + +--Mutta jospa se onkin tyttö? + +--Tyttö?--Ei,--poikaa minä toivon. + +--Vaan jos nyt sittenkin vaikka Anna Liisan, minä en puutu siinä +tapauksessa koko asiaan. + +Hän sanoi sen noin puoli leikillään, mutta Selmaa ei naurattanut. + +--Ensimmäinen lapsi nyt varsinkin pitäisi olla poika, jatkoi Aarnold +vielä. + +Siihen se juttu päättyi. Selma ei siitä lähtien enää nimen valinnalla +vaivannut päätänsä. + +Hän oli kauheasti vieraantunut Aarnoldista tämän yhden vuoden kuluessa +ja päivä päivältä he joutuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Katkerat +ajatukset valtasivat väkisen hänen mielensä, ei auttanut enää taistella +niitä vastaan. Jos hän sai ne hetkeksi karkoitetuksi, ne tulivat +takaisin pienimmästäkin syystä kahta voimakkaampina. + +Kerrankin hän oli taas katunut ja itkenyt. Oli soimannut itseään ja +selittänyt Aarnoldin välinpitämättömyyden omaksi syykseen. Hänellä ei +ollut niitä ominaisuuksia, joita Aarnold olisi vaimolta vaatinut. Sen +hän oli huomannut alusta alkaen. Mutta sen sijaan, että nöyrästi olisi +puutteensa tunnustanut, hän alkoi noukkia vikoja Aarnoldista, ja kun +Aarnoldin toimiensa tähden täytyi jättää hänet yksin, hän otti siitä +aihetta vihaan. Vetääntyi hänestä pois, vieraantui ja hautoi loukattuja +tunteitaan. Ja tästä kaikesta ei Aarnold aavistanut mitään. Rauhallisena +hän teki töitään, kävi seminaarissa ja kokouksissa, tuli kotiin, söi, +lepäsi, nukkui, oli terve ja voimakas. Kenties olikin hän tyytyväinen? +Kenties hän ei vaatinutkaan kotoista hauskuutta sen enempää. + +Kenties hänenkin tuli tyytyä elämään, tämmöisenä kuin se oli! Ei vaatia +liikoja, vaan nöyrästi muistella omia puutteitaan. Sitten kuin lapsi +syntyisi, saisi hänen elämänsä toista, rikkaampaa sisältöä. +Kärsivällisyyttä vain, silloin kaikki muuttuisi. + +Näin hän itselleen vakuutteli ja teki hyviä päätöksiä. Hyväksi aluksi +hän alkoi ommella pieniä röijyjä ja paitoja tulokkaalle. Se oli hauskaa +työtä, aika kului nopeammin, eikä hän muutamaan viikkoon silloin +tuntenut ikävää. Aarnoldkin jonkun kerran istui hänen luonaan ja katseli +mänkälaisia vaatteita »sille mestarille» laitettiin. + +Selma oli silloin hiukan olevinaan. Hän tiesi osaavansa sekä leikata +että myös käyttää neulaa. Sieviä olivatkin hienoine pitsineen nuo +valkoiset pienet paitaset. Niitä oli jo puoli tusinaa valmiina. Hän otti +ne esille kaikki ja näytti Aarnoldille. + +--Eipä uskoisi, että noihin mahtuu ihmislapsi. Entä kun ovatkin liian +pieniä? + +--Eivät ole. Minä tiedän varmaan. + +--No niin, pian kait se nähdään. Siihen ei enää mahda pitkiä aikoja +ollakaan. Vai mitä luulet? + +--Tuskin kuukautta. + +--Hm-- + +Aarnold katsoi kelloaan. Kymmentä minuuttia vailla yksi. + +--Kas, kun se ei tule pöytää kattamaan. + +--Minä lähden katsomaan. + +Lihasoppa kiehui vielä tulella. + +--Eikö ole jo valmista? Kello on kohta yksi. + +Selma maistoi, mutta se oli hänen mielestään tuimaa. + +--Saahan siihen panna suolaa, sanoi Miina. + +Suolavakka oli seinällä nurkassa. Selma pisti sinne kämmenensä mutta +sieltä hyppäsi samalla pieni hiiri häntä vastaan. Selma parkaisi ja +putosi tuolille istualleen. + +Aarnold kuuli hätähuudon ja ryntäsi keittiön ovelle. + +--Mikä on? Mikä sinulle tuli? + +--Kun hiiri hyppäsi suolavakasta. + +--Ja sitä sinä kirut. Luulin sinulle jo tapahtuneen mitä hyvänsä. + +Onko tuo nyt laitaa, että peljästyy pientä hiirtä--aika ihminen. + +Selma pahotti mielensä ja puhkesi itkuun. Aarnold meni takaisin sisään +ja Miina ilmoitti Selmalle, että ruoka oli pöydässä, he saisivat alkaa, +soppa kyllä tuli sisään tuossa paikassa. + +Mutta Selman itku kiihtyi, hän ei kyennyt nousemaankaan + +Ei Aarnold välittänyt edes hänen tilastaan, minkä hän sille voi että +säikähti, oliko siinä suuttumisen syytä, eihän hän tahallaan +parkaissut.--Aika ihminen, hän sanoi. Oliko hän tavallisen, terveen +ihmisen veroinen, kuka tiesi, mitä tämä häneen vaikuttikaan? Eikä +auttanut tehdä mitään hyviä päätöksiä, ei auttanut hänen koettaakaan, +Aarnold vihasi häntä, ei heille onnea enää koituisi--parasta kun hän +kuolisi pois, sitä kait Aarnold toivoikin-- + +Aarnold odotti, katsoi ovelta, ja odotti vielä hetken. + +--Menkää nyt, hyvä rouva, että lehtori pääsee ruualle, sanoi Miina. + +--En minä voi syödä. + +Hän puhkesi uuteen yhä rajumpaan itkuun. Aarnold istui pöytään, söi +vain muutaman palan ja lähti omaan kammariinsa. Ei tuonut kelloaan +hänelle niinkuin tavallisesti eikä pyytänyt herättämään. + + + + +III + + +Siitä saakka heikontui Selma silminnähtävästi. Mutta kätilö, rouva +Tanninen, sanoi, ettei se vaarallista ollut. Ei huolinut sitä pelätä. + +Kolmen viikon kuluttua tuli ratkaiseva hetki. Selma oli kaksi päivää +kärsinyt poltteita. Rouva Tanninen oli hänen luonaan ja Aarnold kävi +vähän väliä kysymässä, kuinka hänen laitansa oli Selma makasi kalpeana +ja heikkona, Aarnold silitti hänen hikistä otsaansa. Se kuitenkin tuntui +hyvältä. + +Voimat alkoivat olla lopussa. Ei hän luullut jaksavansa kärsiä enempää. +Mutta rouva Tanninen vakuutti, että kaikki kävi säännöllisesti, ei ollut +hätää mitään. Aarnold kumartui hänen ylitsensä. + +--Koeta kestää, hän kuiskasi. + +Ja Selma sai siitä taas jonkun verran vahvistusta. Oli jo lauantai-ilta. +Rouva Tanninen tutki häntä. + +--Noo, tänä yönä se ratkiaa. + +--Joko iltayöstä? kysyi Selma hiljaisella, vapisevalla äänellä. + +--Sitä en osaa sanoa. Ehkä menee vielä aamuun. + +--Voi,--kun oltaisiin jo aamussa.--Auttakaa--nyt tulee polte. + +Hän heitteli itseään tuskissaan. + +--Hiljaa, hiljaa, varoitti rouva. Tarttukaa kiinni tänne käsiini.--Ai, +ai, te ihan rutistatte ne murskaksi. + +Selma oli milloin mustan puhuva, suonet otsassa pullistuivat, kaikki +jänteet pingoittuivat. Ja kun polte pariksi silmänräpäykseksi helpotti, +hän jäi hervottomana vuoteelle, kalpeana taas kuin kuolema, kasvot +hiestä märkinä, silmät rauenneina. Ei jaksanut enää puhuakaan, kuolema +oli lähempänä kuin elämä ja kuolema lupasi rauhaa, lepoa, kipujen +loppua, mutta elämä ei hellittänyt, se kutsui tuskiin takaisin, +taistelemaan yhä vaivojen kanssa. + +Hiljaisesti puhelivat keskenään Aarnold ja rouva tuskien väliajoilla, se +soi hänen korvissaan kuin kaukainen surina. + +Yö oli kulunut aamupuoleen, kivut yltyivät. + +--Kärsivällisyyttä, sanoi rouva, hyvä tulee. + +--Vieläkö kauan? + +--Tunti tai pari. + +Ne kuluivat vihdoin nekin. Kello oli neljännestä vaille kuusi, kun rouva +irrotti lapsen pois ja parku kuului. + +Selma tunsi suloista rauhaa koko elimistössään. + +--Jumalalle kiitos, hän kuiskasi. + +Aarnold suuteli häntä otsalle. Rouva kääri lapsen vaatteeseen ja hoiteli +sitä. Se parkui yhä. Selman sydän lämpeni ja hiljainen ilo täytti +mielen. + +--Miksi se raukka itkee, hän kysyi. + +--Täytyyhän sen saada ilmaa keuhkoihinsa, vastasi rouva. Saan onnitella, +herrasväellä on pieni tytär. + +Hän koetti saada äänensä iloiseksi, mutta se ei aivan onnistunut. + +Selma katsoi Aarnoldiin. Hän oli hymyilevinään, kasvoissa Selma älysi +kuitenkin liian selvään katkeran pettymyksen. + +Hän huokasi ja painoi silmänsä jälleen kiinni. Kuunteli itkua ja tunsi +raukkaa kohtaan sanomatonta hellyyttä. + +Pestynä ja puhtaisiin vaatteihin puettuna se tuotiin hänen viereensä. +Pienet punaiset kasvot pitsien ympäröiminä olivat siinä lähellä häntä. +Hän painoi huuliaan pehmeälle poskelle. + +--Pikkuinen raukka! + +--Kuinka voitte nyt? kysyi rouva. + +--Ihan hyvin, vähän voimaton vain. + +--Olkoo kuitenkin varovainen. Toisena tai kolmantena päivänä usein tulee +kuume ja hermot tavallisesti silloin aina ärtyvät. + +Varovainen? Niin, tietysti hän tahtoi parantua ja jäädä elämään. Kukapa +muuten hoitaisi tuota pientä raukkaa. + +Hän kuvitteli kuinka hirveätä se olisi jos hän kuolisi ja pikku tyttönsä +jäisi ilman äitiä. Ei tietäisi hänestä mitään milloinkaan, ei suureksi +tultuaankaan. Kentiesi hänellä ei olisi ystävää maailmassa lainkaan, ei +ketään, joka häntä rakastaisi. + +--Millä tavalla minun tulee olla, etten sairastuisi? + +--Niin rauhallinen kuin suinkin. Välttää kaikkia mielenliikkeitä. + +Hän koetti parastaan. Makasi raukeana ja rauhallisena, ja karkoitti +minkä jaksoi surullisia kuvituksia. Mutta ne väijyivät valmiina +tunkeutumaan esille, milloin pienintäkin tilaisuutta saisivat. + +Onnellisesti oli päästy toisen päivän iltaan. Rouva piteli lasta, hänen +oli määrä nukkua. Jo tunnin varmaankin hän oli pitänyt silmiään ummessa +ja koettanut päästä uneen kiinni. Lepo oli tarpeellista, se antoi +voimia, huomenna vielä vaarallinen päivä, hän muistutti itselleen. + +Liikkumattomana hän makasi, hengitti hiljaa. Rouva luuli hänen olevan +unessa ja antoi varoittavan merkin Aarnoldille, joka tuli sisään. + +--Nukkuuko hän? + +--Nukkuu. + +--Sepä hyvä. Mutta mitä rouva arvelee lapsesta? Jääkö se elämään? + +--En osaa sanoa. Kovin on heikko. + +--Jospa me ristittäisiin? Varovaisuuden vuoksi. + +--Kun rouvanne ei vain siitä säikähtäisi. + +--Voimmehan tehdä sen hänen tietämättään. Minun kammarissani, kaikessa +hiljaisuudessa. + +--Jospa sitten... En uskalla kieltää. Tässä ei ole paljon takeita. Ja +paha olisi, jos kuolisi ristimättä. + +Sängystä kuului kova nyyhkäys. Hän oli kuullut kaikki. Aarnold ja rouva +kiiruhtivat hänen luokseen ja koettivat rauhoittaa. + +Se oli liian myöhäistä. Mielen liikettä seurasi vilu ja sitten kuume. +Selma ei enää tiennyt eikä tajunnut mitään. + +Viisi päivää oli kulunut. Lääkäri ei enää antanut toivoa. Aarnold istui +vuoteen ääressä, piteli hänen kättään ja katseli, kuinka sammui +vähitellen vaimonsa nuori elämä. + +Silloin hän aukaisi silmänsä vielä kerran. Ne loistivat kirkkaasti ja +huulet liikkuivat. Aarnold kumartui alas. + +--Rakasta ... häntä ... kuului kuiske. + +Muuta ei. + +Silmät painuivat uudelleen kiinni, hengitys harveni ja taukosi viimein. +Suljettu oli lyhyt elämän kirja. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11295 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5f62741 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #11295 (https://www.gutenberg.org/ebooks/11295) diff --git a/old/11295-8.txt b/old/11295-8.txt new file mode 100644 index 0000000..71d6a4d --- /dev/null +++ b/old/11295-8.txt @@ -0,0 +1,2625 @@ +The Project Gutenberg eBook, Lehtori Hellmanin vaimo, by Minna Canth + + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + + + + +Title: Lehtori Hellmanin vaimo + +Author: Minna Canth + +Release Date: February 26, 2004 [eBook #11295] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + + +***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEHTORI HELLMANIN VAIMO*** + + + +Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net +Project by Riikka Talonpoika and Tapio Riikonen + + + + +LEHTORI HELLMANIN VAIMO + +Kirj. + +MINNA CANTH + + +1890 + + + + +I + + +Seminaarilla oli lupapäivä. Kello kymmenen lähdettiin miehissä +yhteiselle huviretkelle Ronnin mäelle, noin 3 tai 4 virstaa kaupungista +etelään päin. + +Anni Kemppainen oli jo kello kuudesta saakka ollut Selma Varénin luona +neulomassa Selman sinistä leninkiä, joka edellisenä sunnuntaina oli +repeytynyt. Hänen mielestään Selma siinä leningissään oli kaikkein +somin, sen vuoksi hän välttämättä tahtoi saada sen hänelle kuntoon täksi +päiväksi. Itse ei Selma siitä ollut milläänkään. Yhden tekevä hänestä, +jos olisi pannut vaikka ruskean leninkinsä. + +Mutta Anni ei sitä hyväksynyt. Sinisen hänen täytyi panna, välttämättä +sinisen. Hän sen kyllä korjaisi ja laittaisi. Selma saisi olla aivan +huoletta. + +Ja niin Selma olikin. Häntä melkein hiukan harmitti, kun Anni niin +aikaisin tuli ja herätti hänet. Mutta ei hän sitä raskinut näyttää +sentään, kun tiesi että toinen teki sen pelkästä hartaasta ystävyydestä +ja halusta saada häntä loistavimmaksi »tähdeksi» päivän huvimatkalla. + +Niinpä hän vain hienosti hymyili, kun avasi ovea Annille ja kiiruhti +sitten heti takaisin lämpimään sänkyynsä peitteen alle. Anni sai itse +raapaista tulta, tikut olivat pöydällä lähellä kynttilää, neuvoi Selma. +Sitten hän katseli ympärilleen, ei nähnyt leninkiä, mutta arvasi sen +olevan kaapissa ja haki sen sieltä esille. Neulaa ja lankaa ja sormustin +oli hänellä laukussa mukanaan. + +Hiljaa hän koetti olla, että Selma saisi nukkua. Vilkaisi kuitenkin aina +sänkyyn päin, nähdäkseen vieläkö hänellä oli silmät kiinni. + +Kiinni ne olivat ja Anni luuli hänen nukkuvan. Siinä hän yhtäkaikki +erehtyi. Selma ei enää päässytkään uneen, kun oli kerran valpastunut. +Muuten hän vain piti silmiään ummessa ja ajatteli siinä yhtä ja toista +taikka ei oikeastaan mitään. + +Huone tuntui hänestä kolkolta, kahvia teki mieli, mutta sitä hän oli +pyytänyt tuomaan vasta kahdeksan aikaan. Valo vaivasi hänen silmiään. + +--Harmi, että tuo Anni... + +Hän katsoi sinne päin. Näki keltaiset hiukset ja suoran jakauksen +keskellä päätä. Kumarassa hän istui, oikea käsi ahkerasti nousi ja +laski,--pitkältäpä se hame oli revennytkin. + +Anni samassa kohotti päätään ja tapasi Selman silmät. + +--Ka, valveillahan sinä oletkin. + +--Valveilla. + +--Tiedätkös, kyllä tästä hyvä tulee. + +--Mutta paljon siinä on työtä. Olisit antanut olla. + +--Ei tässä niinkään. Pian minä tämän saan. Ja sitten sinä olet nättinä +tänä päivänä. + +--Hm... + +Anni sihtaili lankaa neulan silmään. Selma katseli häntä. Ihmetteli taas +niinkuin usein ennenkin, ettei hänellä ollut lainkaan kulmakarvoja, +taikka olivat ne niin lyhkäiset ja vaaleat, ettei niitä semminkään +näkynyt. Silmät eivät olleet hullummat--terävät ja vilkkaat, siniset +väriltään. Iho oli valkea, posket aina laajalta punaiset, kasvojen muoto +oli säännötön, nenä kippurainen. Ei hän kaunis ollut, Anni raukka, se +täytyi myöntää. Hyvä tyttö muuten. + +Selmaa hän tavattomasti ihaili. Ei ollut hänen mielestään Selman +vertaista koko maailmassa. Hän oli kaunein, komein, hienoin ja etevin +kaikista. Ei hänessä milloinkaan tavannut mitään rumaa tai +epämiellyttävää, eikä hän liioin koskaan puhunut tai käyttäytynyt +sopimattomasti. Aina hän oli älykäs, aina viehättävä, aina erinomaisempi +muita. + +Ihme ja kumma, mutta Annin silmissä kaikki esineetkin, jotka kuuluivat +hänelle, tulivat ikäänkuin pyhitetyiksi. Saivat kohta toisen +merkityksen, toisen leiman. Jokapäiväisyys katosi, jotain runollista, +kaunista, hienoa tuli sijaan. Niinpä esimerkiksi tämä huone, jossa hän +asui. Eikö se ollut erikoisempi, kuin kenenkään muun naisoppilaan huone? + +Missä se erikoisuus oikeastaan piili, sitä hän ei tosin niin tarkkaan +selville saanut. Ylipäätään vain kaikessa, ihan kaikessa, ihan kaikessa, +hän itselleen vakuutti. + +Anni jumaloitsi Selmaa, siinä pääasia. Hänen toiveensa, halunsa, +pyrintönsä, tunteensa kaikki tarkoittivat Selmaa, aina vaan Selmaa, ei +milloinkaan häntä itseään. Selman puolesta hän oli mustasukkainen, +Selman puolesta hän vihasi, Selman puolesta hän tulisesti taisteli +kadehtijoita ja pahansuopia vastaan. Eikä hän niin välittänyt vaikka +tuimempiakin iskuja antoi, se oli kaikki luvallista, mikä tapahtui +Selman tähden. + +Toverit sanoivat Selmaa kiintotähdeksi ja Annia hänen kiertolaisekseen. + +Siitä Anni viis, antoi heidän sanoa vain, mitä ikinä halusivat. + +--Saapa nähdä--Anni puraisi säikeen päätä, kiersi sitä hyppysillään +hienommaksi ja sihtaili uudelleen. Saapa nähdä eikö lehtori Hellman +taaskin puhele eniten sinun kanssasi. Se kun pistäisi Nanni Sirénin +vihaksi. + +--Ole vaiti. Tuskin sinne lehtori Hellman tuleekaan. Mitä huvia hänellä +siellä olisi? + +--Tulee. Minä tiedän, että tulee. + +--Mistä tiedät? + +--Sanonko? + +--Sano. + +--Hän on sinuun rakastunut ja sen vuoksi hän tulee. + +--Anni! + +Ääni oli nuhtelevainen ja katse myöskin. Mutta kasvoille nousi hieno +puna, joka todisti ettei nuhde lähtenyt sydämestä. + +--Minä panen pääni pantiksi-- + +--Voi, sinua! Kuinka sinä saatat uskoa, että lehtori Hellman-- + +--No, juuri lehtori Hellman-- + +--Saattaisi rakastua johonkuhun oppilaaseen. Tietysti hänellä on paljon +suuremmat vaatimukset. + +--Perästäpäin kuuluu, sanoi torventekijä. Ei kiistellä. Mutta sanopas +minulle yksi asia. Mitä sinä oikeastaan pidät lehtori Hellmanista? + +--Minä asetan hänet äärettömän korkealle. En kunnioita ketään niin +paljon kuin häntä. + +--Niin, niin, sen kyllä tiedän, mutta-- + +--En voisi ajatella hänessä mitään vikaa. Hän on niin täydellinen, +että--että oikein pelottaa. + +--Mutta voisitko rakastua häneen? Voisitko ajatella häntä sulhasena, +miehenä--? + +--Hyi, Anni! + +--Mitä hyi? Saatat sen nyt minulle sanoa. + +--Enpäs sano. En virka mitään, koska olet noin tuhma. + +--Älä virka--minä sitten odotan vain ja katselen. + +Pukiessaan Selma kuitenkaan ei voinut muuta ajatella, kuin tuota +mahdollisuutta, että heidän arvokas, ylevä uskonnon opettajansa, lehtori +Hellman, tosiaankin olisi häneen mieltynyt. Niin suurta +kunniaa--uskalsiko hän sitä toivoa? Ei, ei! + +Mutta kuitenkin? + +Suuremmalla huolella kuin ennen hän nyt järjesteli pukuaan. Ei se +tarkoituksella tapahtunut, noin vaistomaisesti vaan. Ja kun Anni sai +hameen korjatuksi, hän kiitti innokkaammin, kuin toinen olisi +odottanutkaan entiseen välinpitämättömyyteen nähden. + +Muuttui sitten yhtäkkiä puheliaaksi ja avomieliseksi. + +--Tiedätkös, Anni, minkälaiseen mieheen minä voisin rakastua? + +--No, anna kuulua. + +--Semmoiseen, ja ainoastaan semmoiseen, johon voin katsoa ylös. Hänen +pitää olla minua niin paljon korkeammalla, etten kykene näkemään hänessä +mitään puutteita, enkä mitään vikoja. Eikä hän saisi koskaan osoittaa +mitään heikkoutta, ei koskaan antaa syytä moitteelle. + +--Hyvänen aika--semmoista ei löydy kuin yksi maailmassa--lehtori +Hellman. + +--Joko sinä alat taas? + +--Sanopas, tiedätkö toista? Minä en ainakaan. + +--Ole vaiti! + +Selma huiski häntä hansikkaallaan korvalle ja nauroi. + +He lähtivät seminaarin pihaan, jossa muut jo olivat koolla. + +--Kiintotähti ja hänen kiertolaisensa, suhahtivat siellä toverit +toisilleen heitä nähdessään. Muutamat juoksivat Selmaa vastaan. + +--Ollaan me yksissä, Selma. + +--Ollaan vaan. + +--Ja tiellä mennessä kerrot meille taas jotain hauskaa romaania. Selma +oli tunnettu mainioksi kertojaksi toverien kesken, hän osasi välistä +viedä heitä mukanaan niin, että unohtivat koko maailman. Olisivat +voineet kuunnella häntä yöt ja päivät yhtä mittaa. + +--Niin, Selma, teethän sen? + +--Sittenpähän nähdään. Miten juohtuu mieleen. + +Mutta Annin tuumiin se ei oikein soveltunut. + +--Mitä te aina Selmaa kiusaatte? Antakaa hänen huvitella vapaasti +niinkuin muidenkin. + +--Mitä se sinuun kuuluu, Anni. Eihän sinun tarvitse kuunnella, mene +toiseen seuraan. + +Selma oli siksi huvitettu kertomistaidostaan, että hän mielellään +suostui sitä tekemään, milloin vaan pyydettiin. + +Enimmiten hän kertoi heille noita romantiikan aikuisia, Marlittin, +Emelie Flygare-Carlénin y.m. romaaneja, sillä ne olivat jännittävämpiä +ja niissä oli enemmän mielikuvitusta. Uudempaa realistista +kirjallisuutta hän ei kärsinyt, niissä oli liian paljon kuivaa, +jokapäiväistä todellisuutta, ja sitähän oli jo elämässäkin yltäkyllin, +mitä sitä tarvitsi enää kirjoista etsiä. + +Toverit olivat samaa mieltä. Kaunokirjallisuuden tuli olla kaunista, +ihanteellista, se tuli viedä heitä tosi-elämästä pois uinailujen +maailmaan, jossa voisivat haaveilla vapaasti suloisessa hurmauksessa. +Eihän runous muuten runoutta ollut! + +Tällä kertaa Selma sepitti heille romaanin omasta päästään, mutta niin +sujuvasti ja varmasti hän sen kertoi, etteivät toverit sitä ollenkaan +huomanneet. + +Miesoppilaat kulkivat edellä ja lauloivat. He jättäytyivät jälkeen, että +voisivat paremmin kuulla Selman kertomusta, joka taaskin oli heistä +ihmeen hauskaa. Siitä ei tosiaan olisi hennonnut sanaakaan hukata. + +Suurenmoisen rakkauden historia se tietysti oli. Sankari, Almanzor, +vakava, nerokas, miehuullinen. Moraalisessa suhteessa niin paljon +korkeammalla kaikkia muita, ettei voinut verratakaan. Ja sitten hänessä +oli jotain salaperäistä, jonka perille ei kukaan oikein päässyt. Hän, +nimittäin, ei rakastunut kehenkään. Kaikki naiset häntä ihailivat, +jumaloitsivat. Hän vain pysyi kylmänä. + +Mutta hänelle oli kerran unessa ilmestynyt enkeli. + +--Minä olen Zuleima. Odota minua, oli enkeli sanonut. Ja sitä Almanzor +odotti. + +Seitsemän vuotta oli jo kulunut siitä ajasta. Almanzor alkoi käydä +surumieliseksi, mutta hän odotti--odotti yhä. Monen nuoren tytön sydän +murtui rakkaudesta häneen, mutta Almanzor ei horjunut. Hän luotti +enkelin lupaukseen, eikä katsahtanutkaan naisten puoleen, sillä enkelin +kasvoja ei ollut kellään. Mutta kaihoa hän alkoi jo tuntea, kiihkeästi +hän halusi lupauksen toteuttamista. + +Silloin hän kerran meni metsästämään. Oli kaunis syyskuun päivä niinkuin +nytkin. Hän kulki yksin metsässä. + +Äkkiä kuului hänen korviinsa ihanaa laulua. Se tuli kuin taivaasta, ääni +oli kirkas ja puhdas kuin enkelin. + +Almanzor säpsähti. Vavisten hän lähti kulkemaan ääntä kohden. + +Tuli järven rannalle. Siellä--mikä ihmeellinen näky aukenikaan hänen +eteensä! Vihannalla nurmella--muutamia askeleita hänestä--lepäsi nuori, +ihan impi, suloinen, viehättävä--kellertävät kiharat, sinisilmät, +rusoposket, ilmeisesti hänen unessa näkemä enkelinsä. Valkeaan hän oli +puettu ja helmassa hänellä lummekukkia. Hän oli herennyt laulamasta, +katseli nyt vain hiljaa ja hymyillen juuri sitä suuntaa kohden, josta +Almanzor ilmestyi, aivan kuin olisi tiennyt häntä odottaa. + +Almanzor seisoi siinä hetken kuin kivettynyt. Mutta pian alkoi sydän +rajusti sykkiä, posket hehkuivat, silmät säihkyivät. Ja samassa +tuokiossa syöksyi Almanzor immen jalkojen juureen. + +--Oo Zuleima, Zuleima, miksi niin kauan viivyit? Sulottareni, armaani, +miksi viivyit niin kauan? + +Zuleima hymyili, sitoi lummekukista kiehkuran hänen päähänsä ja vaipui +sitten autuaassa hurmauksessa Almanzorin rintaa vasten. + +Ihmiset ihastuivat heidät nähdessään. Niin kaunista morsiusparia ei +varmaankaan ollut toista koko maailmassa. Kaikki seurasivat äänettöminä +heitä silmillään. Kateus ja pahanilkisyyskin vaikeni heidät nähdessään. + +Mutta Almanzor ja Zuleima olivat sanomattoman onnellisia. He elivät vaan +toisilleen, eivät voineet hetkeäkään olla toisistaan erillään, kaipausta +ja ikävää tuntematta. Ja he sulivat toisiinsa, olivat kuin samaa sielua, +ei ollut kummallakaan, ei ajatusta, ei tunnetta, jota ei heti +ilmoittanut toiselle. Heidän onnensa kävi yli ymmärryksen, heillä oli +vain yksi suru, nimittäin pelko siitä, että toinen mahdollisesti kuolisi +ennen toista. Mutta molemmat he tunsivat varmasti sydämessään, että +vaikka niinkin tapahtuisi, ei aikaa pitkältä kuluisi, ennenkuin toinen +jo seuraisi toista hautaan... + +Siihen kertomus päättyi. Jännityksellä olivat toverit sitä kuunnelleet, +nyt he hiljaa, vaieten astuivat eteenpäin, itsekukin omiin mietteihinsä +vaipuneena. Ei kukaan tahtonut puheella häiritä sitä syvää vaikutusta, +jonka tuo jalo Almanzor ja ihana Zuleima oli heihin tehnyt. + +Joka ikinen heistä kuvitteli salaisesti mielessään, että juuri hän oli +Zuleima ja että Almanzor ilmestyisi hänelle kohta. + +Ei kuitenkaan Anni. Hänestä oli kohta päivän selvää, että Selma juuri +itse oli Zuleima ja lehtori Hellman Almanzor. + +Muita ei enää näkynytkään, he olivat jääneet heistä kaikista jälkeen. +Mutta siitä he eivät välittäneet, perillä kumminkin yhtyisivät toisiin, +ellei ennen. + +Anni vilkaisi taakseen, hän oli kuullut askeleita. + +--Tytöt, tytöt, hän suhahti. + +--Mitä nyt? + +Muutamat heistä kääntyivät katsomaan. + +--Lehtori Hellman ja Korner! Kävellään sukkelammin, ettei pöly kohoa +heidän silmilleen. + +--Ei, kävellään hitaammin, että pääsevät sivu. + +--Niin, niin, antaa heidän mennä edelle. + +Sydämessään he sentään toivoivat, etteivät lehtorit menisikään sivu, +vaan jäisivät heidän seuraansa. + +Ja niin kävikin. + +Tyttöjen rivi hajaantui siinä kun he tervehtivät opettajiaan. Sillä +tavoin tuli Selma reunalle ja lehtori Hellman, kun sattui olemaan hänen +puolellaan, tuli kulkemaan hänen rinnallaan. + +Annin silmissä välähti ja omituinen piirre ilmestyi suupieliin. + +--Kuinkas te olette jääneet muista jäljelle? kysyi lehtori Hellman, vai +nukuitteko niin pitkään, että myöhästyitte? + +--Ei me toki nukuttu, hymyili Selma. + +Ja eräs tytöistä, Hilma Veijola, rohkaisi luontoaan, rykäisi hieman ja +oli puhuvinaan muka ujostelematta, ehkei voinutkaan aivan tyyten ääntään +hallita. + +--Me täällä kuunneltiin Selman kertomusta niin hartaasti, ettei pysytty +matkassa. + +Hän oli punainen hiusmartoon saakka, kun sai sen sanotuksi. Mutta +lehtori Hellman ei häneen katsonutkaan, vaan kääntyi Selmaan. + +--Mitä hauskaa te sitten kerroittekaan? + +--Eihän se ollut kuin ilman aikojaan-- + +--Saanko luvan arvata? + +--Kyllä. + +Selma katsoi häneen uteliaana. Mistä hän luuli heidän puhelleen? + +--Epäilemättä te kerroitte jostain hirveästä vääryydestä, joka joskus on +tapahtunut jollekulle naiselle. + +Selma nauroi. + +--Huonosti arvattu. Miksi minä juuri siitä olisin kertonut? + +--No, mutta näin naiskysymyksen aikana,--voisivatko naiset tätä nykyä +muusta puhua? Tietysti tekin olette innokas naisasian ajaja? + +--Erehdytte nyt, lehtori, minä en ollenkaan ole. + +--Ettekö? Olisitteko tosiaan siitä pelastunut? Siinä tapauksessa +onnittelen teitä. + +--Lehtori on siis naiskysymystä vastaan? + +--Ehdottomasti + +--Sen arvasinkin. + +--Naiskysymys on noita nykyajan sairausoireita, ei muuta. Sen, niinkuin +kaikkien muidenkin »uusien aatteiden» juurena on ihmisluonnon ääretön +itsekkäisyys, joka hävyttömällä rohkeudella puhkee ilmi nykyaikaan +syystä, että maailma on vajonnut epäuskoon, on unohtanut Jumalan. Mutta +kaikista surkuteltavin on juuri naiskysymys, sillä se hävittää +perhe-elämän ja turmelee koko naissuvun. Hävittää naisilta sen, mikä +heissä juuri on kaunista ja hyvää, heidän nöyryytensä, heidän siveytensä +ja heidän ihanteellisen katsantotapansa. + +Tytöt olivat pelkkänä korvana. Lehtori Hellman osasi aina puhua niin, +että se tunki läpi luiden ja ytimien. Mitä voisivatkaan vastata tähän, +nuo Helsingin emansipeeratut!? + +Hän vaikeni hetken, ei rohjennut kukaan heistä avata suutaan, vaikka +vähän tuntui siltä, että olisi pitänyt jotain sanoa. + +Lehtori Korner katseli tienpuoleen ja löysi silloin tällöin jonkun +mieleisensä kasvin, jonka poikkesi ottamaan. Hän ei ollut mikään +ajattelija, sen he kyllä ennaltaankin tiesivät, siksipä hän ei +välittänyt kuunnella tällaisia syvämietteisiä keskusteluja. + +--Naisellisuus on suloutta, lempeyttä, alttiiksi antavaa, uskollista +rakkautta. Mutta mitä ovat nuo naisasian intoilijat? Luonnostaan +poikenneita epäsikiöitä, purevia, pistäviä, pahansisuisia, jotka kynsin, +hampain pyrkivät valtaan. Oikeuksia, sanovat, inhimillisiä oikeuksia? +Jopa! Ei, valtaa he tahtovat, ainoastaan valtaa. Oikeudet heillä kyllä +jo on, luonnosta mukaisesti he saavat kehittyä, vaimon ja äidin tehtävää +pidetään arvossa kaikissa kristillisissä yhteiskunnissa, he ovat olleet +siveyden vartijoita, elämän puhtauden esikuvia. Mutta nyt he tahtovat +siitä kaikesta pois. Tahtovat tulla samanlaisiksi kuin miehet. Ei kukaan +tyydy olemaan varjossa, hiljaisessa nöyryydessä kasvattamaan lapsiaan ja +olemaan miehensä apuna, elämän toverina. + +--Oi! lehtori Hellman--! + +Selma katsoi häneen hempeästi. Tuo soimaus oli väärä, hän tunsi sen. +Lehtori Hellmanin toverina, puolisona--hän ainakaan ei voinut suurempaa +onnea maailmassa ajatella. Mutta hän keskeytti äkkiä, ei hänen sopinut +sanoa, mitä ajatteli. Ja kumminkin hän oli suonut, että lehtori Helman +olisi sen ymmärtänyt. + +He olivat tulleet sille kohdalle maantietä, josta Ronnin mäelle vievä +tie erkani. Lehtori Hellman auttoi häntä ojan ylitse. Siinä he +jotenkuten joutuivat muista erilleen. + +--Mitä aioitte sanoa? kysyi lehtori. + +--Aioin väittää teitä vastaan, lehtori. Te sanoitte ettei kukaan tyydy +olemaan varjossa. Minä taas luulen, että ne ovat vain harvoja +poikkeuksia nuo, jotka pyrkivät valtaan. Naisten suuri enemmistö haluaa +vallan toista, haluaa-- + +--Mitä enemmistö haluaa? + +--Haluaa rakastaa ja ihailla sitä, jonka Jumala itsekullekin on +määrännyt aviopuolisoksi. + +--Ja heihin ei nämä huudot ja nämä kiihotukset mitään vaikuttaisi? + +--Ei, lehtori, minä olen varma siitä. Suomen nainen ei voi tulla +röyhkeäksi, ei luopua kutsumuksestaan. Hän tahtoo juuri olla varjossa, +etsiä turvaa ja tukea rakastetussa miehessä, jolle voi antaa täyden +kunnioituksensa ja luottamuksensa. Ja ennen kaikkea pysyä siveellisesti +puhtaana. + +--Teidän mielipiteenne ilahduttavat minua. Pysykää aina tuolla kannalla, +neiti Varén. Ja vaikuttakaa tovereissanne samaan suuntaan. Luulen, että +te voitte heitä ohjata, teillä on siihen kykyä. + +Selma punastui. Tuo kiitos tuntui niin hyvälle ja hän tiesi sen myös +olevan paikallaan. Tiesi että hän oli luokkatovereistaan etevin ja että +häntä juuri sen vuoksi pidettiin auktoriteettina. + +Mutta hän tahtoi olla nöyrä ja vaatimaton, niinkuin naisella soveltui. + +--Ei, hyvä lehtori, ei minulla toki ole siihen kykyä, enkä minä kelpaa +muita ohjaamaan, hän vienolla äänellä saneli ja huomasi vaistomaisesti, +kuinka hän näin oli lehtorille mieliksi. + +Tie oli epätasainen, täynnä suuria kiviä. Selmalla oli pienet jalat ja +nätit kengät, ne tulivat hyvin näkyviin, kun hän siinä sievästi hyppeli +kiveltä kivelle. Mutta nyt hän oli noussut korkealle törmälle, jonka +toinen puoli oli jyrkkä ja risuinen. + +--Kuinkas te nyt pääsette sieltä pois? kysyi lehtori ja ojensi kättään. +Saanko auttaa? + +Selma luiskahti keveästi alas ja tavoitti samassa suloisella katseella +lehtorin silmiä. + +He kulkivat vähän aikaa äänettöminä. Toiset olivat kerenneet jonka +verran edelle ja pysähtyivät nyt heitä odottamaan. + +Selma hiukan rypisti silmäkulmiaan. Luulivatko nuo, että heitä +kaivattiin? + +Mutta Annipa arvon hoksasi huutaa heitä pois. + +--Mitä te viivyttelette? Siellä jo rinkitanssi on käymässä, laulu +kuuluu. + +Ja sillä kertaa tytöt hävisivät. + +Selma päätti olla Annille hyvä. + +--Tässä on kaunis näköala, sanoi lehtori. Emmekä pysähdy lepäämään? Vai +tekeekö mielenne sinne tanssimaan? + +--Ei toki, ei ollenkaan. Ei minua tanssi ylipäätään huvita. + +--Sitten olette vallan erilainen muista. + +He istahtivat nurmikkoiselle maalle. Selman sininen hame leveni somille +poimuille ja helman alta tuli kengän nenä hiukan näkyviin. Kyllä Anni +saattoi olla oikeassa siinä, että tämä sininen oli kaikkein sievin hänen +leningeistään. + +--Mitä se oli kun te kerroitte tovereillenne tullessa, minäkin haluaisin +kuulla. Varmaan jotakin hauskaa, koska se heitä niin kiinnosti. + +--Se oli vaan omasta päästä, kuinka minä ilkiäisin sitä lehtorille +kertoa. + +--Miksikä ei? Vai oli se omasta päästä. Nyt olen oikein utelias. Selma +vieläkin vastusteli, mutta lopulta hän kuitenkin myöntyi ja kertoi +lehtori Hellmanillekin novellinsa Zuleimasta ja Almanzorista. + +--Olihan se kaunis, sanoi lehtori, ja siitä he johtuivat puhumaan +kirjallisuudesta ja molemmat he olivat yhtä mieltä siitä, ettei +realistinen kirjallisuus kelvannut mihinkään. + +--Mutta sen aika onkin jo ohitse, sanoi lehtori Hellman +tyytyväisyydellä, ihmiset ovat jo kyllästyneet ja haluavat taas runoutta +ja kauneutta. Joitakin vuosia vielä ja Zolan nimi on unohdettu. + +Selma ei ollut lukenut mitään Zolalta. + +--Se on hyvä se, sanoi lehtori, älkää lukekokaan. En minä liioin ole +lukenut häneltä mitään, periaatteelliselta kannalta olen tahtonut sitä +välttää, näyttääkseni hyvää esimerkkiä nuorisolle. Vai, te ette tosiaan +ole häntä lukenut? Se ilahduttaa minua. Tiedättekö, minä en voisi +kunnioittaa sitä nuorta tyttöä, joka on lukenut Zolata. + +Selma kiitti onneaan, ettei mikään Zolan teos ollut sattunut hänelle +käteen. Nyt vastaisuudessa hän kyllä tietäisi niitä varoa. + +Mutta kuinka hän ihmetteli lehtoria, joka niin lujasti kaikessa seurasi +periaatteitaan! Hän oli itse vanhurskaus, hän varmaan ei milloinkaan +erehtynyt, ei milloinkaan tehnyt semmoista, josta omatunto olisi +soimannut. Ja kun ajatteli muita, esim. lehtori Korneria--! Niin, hän +oli opettaja, hänkin, mutta, mutta--! Kuinka toisenlainen, kuinka paljoa +alempana lehtori Hellmania. Ei mitään ideaalisia pyrintöjä milloinkaan, +ei mitään korkeita aatteita; tuolla hän vaan aina tarkasteli maata, +poimia kasvia ja hyönteisiä,--se tosin kuului hänelle, koska oli +luonnontieteiden opettaja, mutta ei siinä mitään ylentävää ollut. + +Mutta oli hänessä itsessäänkin paljon vikoja, turhamaisuutta varsinkin. +Kuinka hän nytkin oli ollut hyvillään somista kengistään, sirotekoisesta +leningistään ja siitä, että tiesi olevansa muita kauniimpi ja etevämpi. +Mitä, jos lehtori Hellman sen tietäisi! + +Hänen tuli paha olla. + +--On niin vaikeata, hän alkoi omien ajatuksiensa jatkoksi, nuorena ei +aina tiedä, mitä tulee karttaa, mitä ei. Sen vuoksi usein joutuu +väärälle tielle. Mitä sanotte lehtori tanssista, esimerkiksi, +hyväksyttekö sitä? + +--En. Minä en hyväksy tanssia. Se on tyhjää ajanviettoa, josta ei ole +mitään hyötyä, päinvastoin. Kiihottaa usein turhamaisuutta ja muuta +pahaa. + +--Luuletteko lehtori, että minussa jo on turhamaisuutta? Lehtori vähän +hymyili ja katseli hänen hattuaan, hänen leninkiään. Selmaa hävetti, +että ne olivat niin vaaleita ja koristeltuja. + +--Vähän pelkään sitä. Mutta te voitte sen taipumuksen voittaa, kun vain +tahdotte. + +--Minä tahdon, aivan varmaan minä tahdon. + +Selma ei tanssinut sinä päivänä ollenkaan. Toverit tahtoivat väkisin +viedä häntä rinkiin ja eräs miesoppilas, joka aina oli ollut hänelle +erittäin huomaavainen, tahtoi tietää syytä. + +Hän piti sitä pahana. Aikoi vastedes välttää turhamaisia huveja, ne +eivät sovellu sille, joka asettaa elämänsä päämäärän korkealle. + +Siitä syntyi väittely, joukko tovereita tuli ympärille kuuntelemaan. +Selma puhui jalosti heidän mielestään, useat lyöttäytyivät hänen +seuraansa, katselivat syrjästä, kun toiset tanssivat, vaan eivät menneet +enää mukaan. + +Lehtori Hellman sen huomasi, Selma oli varma siitä, sillä hän useasti +katsoi heitä kohti siellä muiden opettajain kanssa puhellessaan. + +Kotiin tultua Selma heti purki hatustaan koristeet pois ja seuraavana +päivänä hän pani yksinkertaisimman leningin päälleen ja kampasi hiukset +otsalta sileäksi. + +Mutta minkätähden ei lehtori Hellman kysynyt häneltä ainoatakaan kertaa +uskontotunnilla ja minkätähden hän vältti katsomasta häneen päinkään? +Oliko suuttunut jostain? Vaan mistä? Selma ei voinut ymmärtää syytä, hän +tuli kuitenkin levottomaksi. + +Hän meni seuraavalla väliajalla eteiseen, jolloin lehtori menisi +naistenpuolelta pois. Oli etsivinään jotain nuttunsa taskusta ja seisoi +puoleksi selin lehtoriin. + +--Ellei hän nyt mitään sano, on hän varmaankin vihainen, arveli Selma +tyhjää taskua kopeloidessaan. + +He sattuivat olemaan kahden eteisessä. Selma kuuli, kuinka lehtori pani +kalosseja jalkaansa, pysähtyi sitten ja kääntyi häntä kohti. Mutta hän +ei ollut tietääkseenkään, alkoi vain etsiä toista taskua. + +--Neiti Varén, lausui lehtori Hellman ja äänessä oli jotain outoa. + +--Minulla olisi teille kirje. + +Se oli samassa Selmalla kädessä, ja hän katseli sitä, aavisti jotain, +kävi punaiseksi, koetti puhua, mutta ei saanut sanaakaan suustansa. + +--Antakaa minulle vastaus niin pian kuin suinkin. + +--Kyllä, kuiskasi hän vastaan ja pisti kirjeen kätköön, sillä tovereita +ryntäsi luokalta eteiseen. + +Kello oli vasta kaksitoista, tunnin päästä hän vasta pääsisi kotiin. +Niin kauan hän ei jaksanut odottaa, vaan meni istumaan pöytänsä luo, +vetäisi laatikon auki ja sujautti kirjeen salavihkaa sinne. Kumarassa +pöytänsä ylitse hän sai tuotapikaa sitä silmäillyksi ennenkuin tunti +alkoi. + +Se oli monta arkkia pitkä. Kristillisen avio-elämän merkityksestä oli +alku--sitä kesti sivu sivulta. Selma käänsi lehtiä, silmät lensivät +ylhäältä alas, toiselta puolelta toiseen, kunnes vihdoin tarttuivat +kiinni viimeiseen. Siellä hän löysi mitä oli odottanutkin. Siellä oli +kirjeen varsinainen tarkoitus selvin sanoin lausuttuna. + +»Ja nyt kysyn tieltä, neiti Selma Varén, tahdotteko tulla minun +aviopuolisokseni. Tahdotteko uskoa elämänne ja tulevaisuutenne minun +haltuuni? Tarvitseeko minun mainita, ettei luottamuksenne varmaankaan +joutuisi häpeään. Olen vakiintunut mies, minulla on siveellinen maailman +katsantotapa, koko elämäni on rakennettu tukevien periaatteiden +perustukselle. Velvollisuuteni koetan aina täyttää, niin suuressa kuin +pienessäkin, ja siinä suhteessa voin sanoa, että asetan itselleni mitä +ankarimmat vaatimukset.» + +Selman rinta kohoili--hän työnsi laatikkonsa kiinni. Tunti alkoi. +Lehtori Korner seisoi jo luokan edessä. Tutkittiin kasveja, mutta Selma +oli kuin unessa koko tunnin, ei seurannut opetusta eikä viitannut. +Onneksi ei lehtori Korner häneltä monta kertaa kysynytkään. + +Kotiin mennessä vei Selma Annin erilleen. + +--Et usko, mitä minulla on sinulle kerrottavaa. Tule heti syötyä minun +luokseni. + +--Kerro nyt jo, muuten kuolen uteliaisuudesta. + +--En kerro, ennenkuin sitten vasta. + +--Sano edes, ketä se koskee. + +--Kylläpähän kuulet. + +Anni ei malttanut rehellisesti syödä sinä päivänä. Hän oli kuin +tulisilla hiilillä. Selma oli vielä pöydässä, kun hän jo saapui. + +Hän sai odottaa hyvän aikaa. Selaili albumia ja kirjoja Selman kamarissa +ja ihmetteli, mitä salaista Selmalla mahtoi olla kerrottavanaan. Jotain +merkillistä, sen hän oli huomannut Selman koko olemuksesta. + +Vihdoin viimein hän siihen tuli itsekin ruokasalista. + +--Joudu nyt, Selma kulta, minä täällä olen odottanut sinua vaikka kuinka +kauan. + +Selma antoi äänettömästi päästä kirjeen hänelle käteen ja asettui +katsomaan, minkä vaikutuksen se matkaan saisi. + +Anni huudahti, kun näki allekirjoituksen. Hän arvasi kohta, mitä kirje +merkitsi. Luki ja ihastui, että silmät säihkyivät, luki eteenpäin, +lausui ääneen parhaimmat paikat ja innostui lopulta niin, ettei tiennyt, +mitä sanoa. + +--Sinä onnen lapsi! + +Hän puristeli Selmaa, itki ja nauroi, ja puristeli taas. + +--Sanoinhan minä sen, sanoinhan, että hän on sinuun rakastunut. Jokos +nyt uskot. Voi, voi, sinua Selma! Kun saat parhaimman miehen maailmassa. +Ellet sinä tule onnelliseksi, niin ei sitten kukaan. Onnen myyrä, mikä +olet! + +Hän painoi Selman käsiä kasvoilleen, pudisteli häntä, esti hänen +polveaan ja kätki viimein nyyhkien ja nauraen silmänsä hänen hartioitaan +vasten. + +--Eikö sinusta ole kuitenkin kummaa, että lehtori Hellman--ajattele: +lehtori Hellman, pyytää minua vaimokseen? + +--No, ei ollenkaan kummaa, ei ollenkaan. Ketä sitten, ellei sinua? +Minusta te juuri niin hyvin sovitte toisillenne. Hän etevin ja parhain +miehistä, sinä naisista. + +--Niin, vaan olenhan minä sentään niin lapsellinen ja kokematon vielä. +Ja mitä sinä sanot, etevin ja parhain! Sinun silmissäsi, kenties-- + +--Ja myös muiden. Luuletkos, että lehtori Hellman olisi sinua kosinut, +ellet olisi hänenkin silmissään ensimmäinen kaikista.--Ei, mutta mitähän +Nanni sanoo, kun saa pitkän nenän. Kyllä sitä harmittaa. + +--Ole nyt vaiti! Ronninmäellä ei ollut tietääkseenkään lehtori +Hellmanista, Kornerin kanssa vain metsiä kulki kasveja etsimässä. + +--Kun näki, ettei ollut mitään toivoa lehtori Hellmanin suhteen. +Luuletko, että hän muuten välittäisi Kornerista. Tuosta tuommoisesta +tunkion nuuskijasta. + +--Hyi, Anni, kuinka sinä puhut! + +--No sano, oletko koskaan kuullut Kornerin puhuvan mistään korkeammista +aatteista? Ja tiedätkös, minä pelkään, ettei hän pane suurta arvoa +uskonnollekaan. Katsopas vaan, kuinka hajamielisenä hän aina seisoo +rukouksissa. Minä olisin hirveän levoton, jos sinusta tulisi Kornerin +vaimo, sillä mitä tukea hänestä olisi ajan pitkään? Epäilen, voisiko hän +pysyä edes uskollisenakaan. + +--Älä, herran tähden, puhu niin kovaa, jos kuka kuuntelisi seinän +takana.--Kyllä sinä muuten olet oikeassa, en minä suinkaan uskaltaisi +mennä Kornerille, en millään ehdolla maailmassa. + +Koko iltapäivän mietiskeli Selma kaiket tunnit luokalla istuessaan, +miten hän sepittäisi vastauksensa lehtori Hellmanille. Kotiin tullessa +illalla se oli hänellä jotakuinkin päässä. Konseptin hän sentään ensin +kirjoitti. + +Valitsi sitten sileimmän ja puhtaimman paperiarkin, johon alkoi: + +»Korkeasti kunnioitettava Herra Lehtori!» + +Mutta K oli vähän vino; hän siirsi sen arkin syrjään ja otti toisen. +Siihenkin tuli jotain vikaa ja kolmanteen samoin. Kahdeksan arkkia meni +sillä tavoin hukkaan, mutta yhdeksännestä tulikin sen sijaan komea. +Kirjoitus tasaista ja kaunista, hän katseli sitä läheltä ja kaukaa. + +»En ole ansainnut tätä onnea, Jumalan suuresta armosta se on osakseni +tullut.» + +Siihen kohtaan hän varsinkin oli tyytyväinen. Hellman kun oli uskonnon +opettaja, muuttui Selmankin huomaamattansa yhtäkkiä erinomaisen +uskonnolliseksi. Ja periaatteiden, velvollisuuksien ihminen hän myös +tahtoi olla samoin kuin Aarnold. + +Hellmanin ristimänimi oli näet Aarnold. Selma opetteli sitä jo lausumaan +ja koetti saada sille mitä kauniimman soinnun. A:n hän veti hyvin +pitkäksi, ja o:n, jonka hän äänsi puolittain u:na, hän myöskin venytti. +Sillä tavoin hän Aarnoldista sai jotain tähän tapaan: Aaaarn-uooldd. + +»Olen vielä nuori ja kokematon,» niin oli kirjeen lopussa, »mutta +luottaen Teidän apuunne ja ohjaukseenne uskallan kuitenkin ottaa vastaan +vaimon kalliit velvollisuudet.» + +Hän pani kirjeen Erkon »Tietäjän» sisään ja kääri sen paperiin. Tunnin +loputtua hän vei kirjan lehtorille käteen kaikkien nähden. + +--Lehtori pyysi minulta kerran »Tietäjää» lainaksi, tässä se olisi. + +Lehtori otti kirjan, kiitti, ja meni menojaan. Ei katsonut Selmaan +ollenkaan. + +--Pahastuiko hän? kysyi Selma Annilta, vai eikö hän arvannut, että +siellä oli kirje sisällä. Olisiko minun pitänyt ehkä lähettää se? Taikka +odottaa portailla ja siinä joten kuten pujauttaa se hänen käteen? + +--Eikö mitä. Laita itsesi vaan nätiksi, tänä iltana hän on luonasi. + +--Nätiksi? Ei, päinvastoin, siinä tapauksessa niin yksinkertaiseksi kuin +suinkin. Luuletko, että lehtori Hellman hyväksyy turhamaisuutta +naisissa? + +--Vaikkei hyväksyisi, mutta miellyttää se häntä kuitenkin. Luuletko, +että olisi rakastunut sinuun, ellet olisi muita kauniinpi, ja ellet +olisi komein kaikista tytöistä? + +--Vaan puvun suhteen-- + +--Niinpä niin, puvunkin suhteen. Hiuksista alkaen. Annapa tänne, kun +minä ne käherrän taas otsalta. + +--En minä, ihan varmaan hän ei siitä pidä. + +--Kas nyt taas, kun väittelee turhia. Minä sanon sinulle, että olkoon +miehillä minkälaiset periaatteet hyvänsä, niin kauniit ja komeat naiset +niitä, vaan miellyttävät, ei rumat eikä huonosti puetut, vaikka olisivat +enkeleitä sydämen puolesta. Olen minä sen niin monta kertaa pannut +merkille. Meidän pitäjässäkin oli apulaispappi, aivan kerettiläinen ja +niin ankarasti jumalinen kuin ikinä olla saattoi. Pappilan Emilia neiti, +joka oli tavattoman hiljainen ja vakava tyttö, rakastui häneen. Mutta +luuletkos, että apulainen hänestä huoli? Ei ollenkaan! Ja juuri sen +vuoksi, että Emilia oli vaatimaton koko olennossaan ja kävi aina +yksinkertaisissa, kotikutoisissa vaatteissa. Mutta kas vallesmannin +Natta neiti, se miellytti. Mitä varten? Kun tukka aina oli käherrettynä +otsalla, ja kun kaikki leningit tehtiin Helsingissä, viimeisen muodin +mukaan. Ja kun hän oli iloinen ja mielisteli kaikkia herroja. +Apulaisesta hän ei välittänyt vähän vähääkään, pappansa kirjuriin oli +rakastunut, mutta kun näki, ettei siitä miestä kumminkaan tullut, niin +apulaiselle sitten meni yhtäkaikki. Semmoisia ne ovat herrat, niin yksi +kuin toinenkin. Enkä usko että lehtori Hellman siinä tekee poikkeuksen, +olkoon puheissaan kuinka ankara tahansa. + +--Tekee, olen varma, että tekee. Selma oikein punastui. + +--No, tehköön. Mutta käherrettynä sinulla oli hiukset, kun hän sinuun +rakastui ja nyt emme rupea niitä muuttelemaan. Sitten rouvana saat +heittää sileäksi, jos miehesi niin tahtoo, mutta seuraa nyt kiltisti +minun neuvoani. + +Selma antoi myöten. Hiukset käherrettiin ja sininen leninki tuli päälle. + +--Ompelijan kunnosta se usein riippuu miesten rakkaus, tuumaili Anni +Selmaa laitellessaan. + +--Älä, hyvä Anni, puhu tuolla tavalla, se minua niin vaivaa. + +--No, no. Saatan kait minä olla puhumatta, mutta kyllä asia niin on yhtä +kaikki.--Nyt sinä jo olet kuin toinen ihminen. Katsopas peiliin! Kun hän +vaan tulisi, ennenkuin ehtivät suoristua. + +Hän tuli. Astui vakavana ja suorana, aivan yhtä tyyneesti kuin +seminaariinkin käydessään, ehkä sentään hiukkaista kiireemmin. + +Ikkunasta he hänet näkivät. Anni sieppasi nuttunsa käsivarrelleen ja +juoksi toista tietä pois, talon huoneiden läpi. + +Selma jäi odottamaan. Hän seisoi pöydän luona, nojasi kädellään pöytään +ja oli vuoroin punainen, vuoroin valkoinen. Miten hänen tuli +käyttääntyä, mitä sanoa, kuten olla? + +Mutta hän pääsi pian kaikesta huolesta. Lehtori Hellman otti häntä heti +kohta vyötäisistä ja suuteli arastelematta. Vei sitten rinnalleen +istumaan sohvaan, sanoi häntä Selmakseen ja sinuksi ja hyväili häntä.-- + +Selma ei paljon näille ilmoille tajunnut, niin hän oli hämillään ja +sekaisin. Se oli tullut niin äkkiä kaikki. Lehtori Hellman, jota hän +niin kauheasti oli kunnioittanut, jota kaikki oppilaat pitivät +puolijumalana--hän heidän uskonnon opettajansa, heidän ohjaajansa istui +nyt tuossa sulhasena hänen rinnallaan, aivan kuin olisi ollut joku muu +tavallinen mies! Ja lähestyi häntä tunteilla, joilla ei tähän saakka +vielä yksikään mies ollut häntä lähestynyt. Ne heräsivät hänessäkin--nuo +hyväilyt vaikuttivat kuin tulikipinät hänen elimistöönsä. + +Puhe taukosi, Hellman vaan kuiskaili jotain silloin tällöin. Selma oli +illan kuluessa muutamia kertoja saanut lausutuksi Aarnold. + +Mutta nyt oli jo myöhäistä, tunnit olivat vierineet heidän +huomaamattansa. Hellman katsoi kelloaan ja hymyili. + +--Ai, ai--! + +--Ei sinun enää tarvitse mennä seminaariin tunnille, hän sanoi +jäähyväiset otettuaan. Aamupäivällä teemme visiitin johtajan luona ja +ilmoitamme hänelle kihlauksemme, tovereillesi saat antaa tiedon, milloin +vain tahdot. + +Seuraavana päivänä tuli Selma huomaamaan, mistä merkityksestä tämä +kihlaus hänelle oikein oli. Toverit tulivat häntä onnittelemaan ja +osoittivat jo tervehtiessään niin suurta nöyryyttä ja kainoa ihailua, +että Selmaa ensin kummastutti. Mutta hän huomasi samassa, mikä siihen +oli syynä. Olihan hän lehtori Hellmanin morsian ja semmoisena siis +osallinen siihen kunnioitukseen, jota häntä kohtaan tunnettiin. Hän oli +yhtäkkiä noussut heidän silmissään, he katsoivat häneen ylös kuin +johonkin korkeampaan olentoon ikään. Heidän silmänsä seurasivat hänen +pienimpiäkin liikkeitään ja kaikissa niissä kuvastui harrasta +ihmettelyä. Selman koko olemus myös muuttui aivan kuin itsestään kahta +arvokkaammaksi entisestään. Mutta hän oli ystävällinen ja hyväntahtoinen +kaikille, ei kukaan voinut sanoa häntä ylpeäksi tai mahtavaksi. Hän +istui yksin huoneen perällä sohvassa, mutta hän oli istunut siinä jo +heidän tullessaankin. Toverit asettuivat loitommalle, hän vaati heitä +lähemmäksi, joku siirtyi hiukan pöytää kohden, mutta useimmat pyrkivät +vain taakse päin. Annikin istuutui hymyilevänä ja onnellisen sinne +vallan ovensuuhun, Hilma Veijolan tuolin reunalle. + +--Anni, mitä varten sinne. Tule tänne sohvaan, onhan täällä tilaa. + +--Tässä toki on niin hyvä olla, sanoi Anni ja piti paikkansa. + +Samaan suuntaan oli hänen kihlauksensa vaikuttanut seminaarin johtajaan +ja opettajattariinkin. Hän oli yhtäkkiä siirtynyt oppilaan asemasta pois +ja istui nyt saman arvoisena heidän seurassaan. + +--He ihmettelivät, etteivät olleet mitään huomanneet. + +--Mutta lehtori Hellman osaa niin mainiosti hallita itseään, nauroi +johtajatar. + +Lehtori Hellman hymyili vain heille. Muutaman minuutin he istuivat +itsekunkin luona, eikä Selman tarvinnut monta samaa lausua, Aarnold piti +huolen keskustelusta heidän puoleltaan. Mutta salavihkaa he loivat +silmänsä aina Selmaan, ja heistä tuntui, kuin vasta nyt olisivat oikein +huomanneet, kuinka suloinen hän todella oli ja kuinka hienosti hän +käyttääntyi. + +Aarnold määräsi mihin heidän aina tuli mennä ja milloin. Hänestä myöskin +riippui, kuinka kauan viipyivät kussakin paikassa. Välistä hän antoi +vain silmillään merkin poislähdöstä, välistä taas tuli hänen luokseen ja +sanoi: + +--Emmekös jo lähde, Selma? + +Ja Selma oli silloin heti valmis. + +Yleinen mielipide sekä oppilailla että opettajilla oli, että he sopivat +erinomaisen hyvin toisilleen. Lehtori Hellman oli järkevä, voimakas ja +päättäväinen, hän oli mies, sanan täydellisessä merkityksessä. + +Selma taas tunteellinen, suloinen, älykäs, hieno. Mutta samalla hän oli +hentoja taipuvainen: oli nainen. + +Hellman oli vankka vahva honka, joka pysyi pystyssä myrskyjenkin +pauhatessa. Selma kukoistava köynnöskasvi, joka sen ympäri kietoutui. +Honka oli köynnöksen tukena, köynnös hongan kaunistuksena. + +Ihmiset ennustivat onnea, tulevaisuus häämötti edessä täynnä lupauksia +ja hyviä enteitä. + + + + +II + + +Joulun aikaan oli Selma tullut nuorena rouvana seminaari-kaupunkiin. +Koti oli hyvässä kunnossa häntä odottamassa. Kolme huonetta heillä oli, +yksi Aarnoldille, toinen hänelle ja kolmas vieraita varten. Sitä paitsi +oli heillä keittiö, jossa palvelija asui. + +Huonekalut olivat uusia, puleerattuja. Niitä tuli varoa, sanoi Aarnold, +ei pyyhkiä kostealla rievulla, etteivät himmenisi. Ruokakaappi oli +erittäin komea. Se oli maksanut sata markkaa. Ja Aarnold näytti +sisustaa. Kellertävillä hyllyillä oli joukko porsliini- ja +lasi-astioita, tusina kutakin lajia, ilmoitti hän. + +--Täytyy laittaa paperit hyllyille, sanoi Selma, ja oli hiukan +olevinaa, että hän sen keksi. + +--Se on totta, se, myönsi Aarnold. + +Selma päätti leikata ne kauniille koukeroille. Hän tiesi osaavansa. +Kotona oli hän useasti saanut leikata niitä mammalleen. + +Mutta kaikessa muussa hän oli tykkänään oppimaton. Koulun lopetettua hän +oli tullut seminaariin, milloin olisi hänellä ollut aikaa harjaantua +taloustöihin? Hän olisi tahtonut siirtää häitä kesään, voidakseen kevään +kuluessa opiskella kotona, mutta Aarnold ei siihen suostunut, tahtoi +saada Selman kokonaan omakseen niin pian kuin mahdollista. + +--Tarvitseeko naisen tosiaan opiskella talouden askareita? Luulisin, +että se taito on hänellä jo luonnossa. Ei muuta kuin tarttuu kiinni +vain. + +Selmaa kuitenkin pelotti. Hän oli ostanut kokkikirjan varoilta. Se oli +hänen ainoa turvansa. + +Johtajan rouva oli Aarnoldin pyynnöstä hankkinut heille palvelijan. +Hänen nimensä oli Miina; oli tottunut laittamaan ruokia, osasi leipoa, +silittää vaatteita, y.m. + +--Mutta ruuan laitto kuuluu oikeastaan emännälle, sanoi Aarnold. Ei sitä +piian huostaan sovi jättää. Se tapa täytyy ottaa meidän taloomme heti +alusta alkaen. + +--Pyytäisinköhän Miinaa neuvomaan minua? kysyi Selma. + +--Ei millään muotoa, Selma kulta, kuinka voit semmoista ajatellakaan. +Mitä arvoa sinulla olisi emäntänä, jos piikasi näkee sinut +oppimattomaksi? Kysy ennemmin muilta rouvilta semmoista, jota et tiedä. +Mutta tarvinnetko sitäkään. Eikö siellä kokki-kirjassa ole kaikki +tarkkaan selitettynä? + +--Onhan siellä. Jos sitten koettaisin sen mukaan. + +--Kaiken mokomin. Äläkä anna hänen siellä huomata mitään epäröimistä. + +Tuolla yhdentoista aikaan tuli Miina kysymään mitä laitettaisiin +päivälliseksi. Hän oli jo pessyt astiat aamiaisten jälkeen. + +Selma oli arvellut, ettei hän vielä ensimmäisenä päivänä itse keittäisi +päivällistä, määräsi ainoastaan ja antaisi hänen valmistaa. Oli kysynyt +Aarnoldilta kävisikö se laatuun. + +--No, miksei, oli Aarnold vastannut. Voithan sinä orienteerata itseäsi +yhden päivän. + +Sen vuoksi hän nyt olikin aivan huolettomana. Aikoja ennen aamiaista hän +jo oli tuumannut valmiiksi, mitä määräsi laitettavaksi. + +--Tänä päivänä keitetään lipeäkalaa ja hernesoppaa, hän ilmoitti +Miinalle. + +--Ei niitä saa ostaa lipeäkaloja täällä. + +--Saa. Minä juuri luin »Keski-Suomessa». Niitä on monessa puodissa +kaupan. + +--Niin, vaanpa valmistettuja. + +--Ei valmistettuja, tietysti. Kodeissahan ruoka aina valmistetaan. +Miinan silmät repesivät auki. Selma seisoi suorana ja arvokkaana hänen +edessään; puolta päätään hän ainakin oli Miinaa pitempi, sekin oli +suureksi eduksi. + +--Arvelen, että jos ostaisimme viidenkymmenen pennin edestä, siitä +saisimme ehkä kahdesti laittaa päivällistä. + +Miina puhkesi nauramaan. + +--Ei, hyvä lehtorska, ei se käy. Niitä täytyy ensin pitää lipeässä +vuorokauden tai pari vähintäin ja sitten lioittaa vedessä, ennenkuin +niitä voi keittää. + +Ja Miina nauroi, että hytkähteli, koetti talttua, pani kämmenensä suun +eteen, mutta nenän kautta tyrski pidätetty nauru kahta hullummin +ilmoille. Eikä auttanut muu, kuin lähteä keittiöön ja antaa täysi valta +halulleen: hän hahatti niin, että oli katketa, silmistä juoksi vesi ja +sydänalaan koski. + +Selma oli punastunut aina ohimoita myöten. Hän kääntyi ikkunaan päin ja +katseli kadulle. Kun Miina oli mennyt keittiöön, hän kiiruhti ottamaan +kokki-kirjaansa esille. + +Aivan oikein, niin oli, kuin Miina sanoi. Mutta niitä voi myöskin +laittaa toisella tavalla. Voi pitää sekaporossa, ja siitä ei varmaankaan +Miina tiennyt mitään. Hän päätti laittaa niitä sillä tavalla jonkun +päivän kuluttua, näyttääkseen, ettei hän osaamaton ollut. Mutta kuinka +selittäisi hän erehdyksensä tänään? + +Hän päätti olla puhumatta siitä mitään, sillä tavoin se ehkä parhaiten +unohtuisi. Päivällisestä täytyi kumminkin pitää huolta. Hän lujensi +mieltään, nosti päänsä pystyyn ja meni keittiöön. + +--Laitetaankin vain hernesoppaa ja pannukakkua. + +--Laitetaan! + +Miina oli jo vallan tyyntynyt, suupielissä vielä vähäisen nytki, mutta +Selma ei ollut sitä huomaavinaan. + +Kello löi yhtä. Aarnold tuli kammaristaan. + +--No, pikku eukkoseni, joko sinä annat päivällistä? + +--Minä menen katsomaan. + +Hän painoi keittiön oven kiinni jälkeensä ja läheni hellaa, jonka luona +Miina puuhaili. + +--Onko ruoka pian valmista? + +--Ei toki hetikään. Millä ajalla se olisi ehtinyt. Herneet, jotka +sietävät kiehua ainakin kolme tuntia. + +Kolme tuntia! Selman sydän kouristi. + +--Milloinkahan se sitten joutuu? + +--Tuolla neljättä käydessä, ei ennen mitenkään. Hän palasi Aarnoldin +luokse. + +--Vasta neljättä käydessä voimme saada päivällistä. + +--Ohhoh! + +Hän katseli kelloaan ja näytti tyytymättömältä. Selma ei tiennyt, mitä +sanoa. + +--No niin, sitä ei nyt voi auttaa tällä kertaa. Hän pisti kellon +taskuunsa ja vetäisi Selman luokseen. Vastedes pitää pikku vaimoni +huolta siitä, että ruoka on säännölliseen aikaan pöydässä. Aamiainen +kello 9, päivällinen kello 1. + +Hän suuteli Selmaa ja naurahti, kun näki hänellä olevan kyynelet +silmissä. + +--Sinä kyllä totut, älä ole milläsikään. Mutta tästä näet, ettei ole +palvelijan varaan jättämistä. + +Hän suuteli vielä kerran Selman punastunutta poskea ja lähti. + +Ei ainoatakaan nuhteellista sanaa hän lausunut, mutta Selma tiesi, että +hän Aarnoldin mielestä oli laiminlyönyt tehtävänsä, koko hänen +olemuksensa sen ilmaisi, yksin syleilyssä ja suutelussakin sen tunsi. + +Hän oli pahoillaan, mutta päätti, ettei se enää toista kertaa +tapahtuisi. Päivällinen pantaisiin vastaedes tulelle heti aamiaisen +jäljestä. Ja sittenpä kumma ellei joutuisi. + +Selman ajatukset pyörivät tästä lähtien alituisesti ruuan laitossa. Hän +luki kokki-kirjaa salaa, ettei Miina älyäisi; keittiössä hän koetti +näyttää varmalta ja tottuneelta, vaikka sydämessään epäili joka ainoata +toimenpitoaan. Ja kuinka monta kertaa hän sai punastua, kuinka monta +kertaa niellä harmin kyyneleen, kun Miina tirskui hänen selkänsä takana +tai ivallisesti nyrpisti huuliaan jollekin erehdykselle! + +Niinkuin silloin, esimerkiksi, kun hän keitti imelääsoppaa. Suurustetaan +lusikallisella perunajauhoja, luki kokki-kirjassa. Hän otti +perunajauhopussin käteensä, lusikan toiseen ja meni hellan luokse. + +Miina katsoi syrjäsilmin,--Niinkö luuli ettei hän tätä tietäisi? + +Soppa kiehui poristen, veskunat ja ryynit hyppelivät ja liemi räiskähti +aina väliin kastrullin laidan ylitse. Selma otti lusikallisen jauhoja +pussista ja hämmensi soppaan. + +--Kauhistus! Ne menivät paakuiksi! Hän hämmensi ja hämmensi, koetti +kiertää, koetti vispata. Käytti vuoron lusikkaa, vuoron kapustaa. Ei +tullut apua. Valkoisia paakkuja oli soppa aivan täynnä. Tuskan hiki +nousi hänelle otsaan. Hän ei uskaltanut katsoa Miinaan päin. Lieneekä +hän jo huomannut onnettomuutta? Jos koettaisi saada niitä pois? Hän otti +muutamia kapustaan ja viskasi ne vierellä olevaan vesipataan. Mutta +niitä uiskenteli siellä lukemattomia, eivätkä ne näyttäneet vähentyvän. + +Ja kello oli jo neljännestä vailla yksi. Tuossa paikassa tulisi Aarnold +ruokasaliin. Mitä oli tehtävä? Hänen avuttomat silmänsä etsivät vihdoin +Miinaa. Tämä vain seisoi selin, leikkasi leipää koriin eikä ollut +hänestä eikä sopasta tietävinäänkään. + +--Miina hyvä, tulkaas katsomaan. Mikähän näissä jauhoissa oli, kun ne +menivät paakkuihin? + +--Milläs tavalla te ne sinne panitte? + +--Lusikalla vaan otin pussista ja kaasin. + +Jo ilmestyi Miinalla taas tuo ivallinen nyrpistys suupieliin. + +--Eihän sitä milloinkaan pidä niin tehdä. Perunajauhot pitää ensin +kastella kylmässä vedessä ja sitten ne vasta hämmennetään soppaan. + +--Voi, kun minä en muistanut-- + +Hänen olisi pitänyt sanoa, ettei tiennyt. Mutta Aarnold oli häntä +varoittanut ilmoittamasta taitamattomuuttaan. + +--Mitäs nyt tehdään? Tätä on mahdoton viedä pöytään. Miina keksi neuvon. + +--Kieheutetaan maitoa. Minä juoksen leipurista pullia. + +Hän kaasi sopan pois, pesi kastrullin ja pisti maidon tulelle. Selma +seisoi vieressä ja katseli. Oli nolo, hävetti kovasti. Mutta hän koetti +sitä peittää. + +Kertoi sitten pöydässä Aarnoldille, kuinka sopan oli käynyt. Teeskenteli +leikillisyyttä ja pakotti huulensa hymyyn. + +Mutta Aarnold kuunteli totisena. Katsoi alas lautaseensa eikä virkkanut +mitään. Selmalta hymyileminen loppui. Hän kiusaantui sanomattomasti. +Olisiko pitänyt olla kertomatta--? + +--Siinä tärventyivät sitten kaikki aineet? + +--Niin meniväthän ne. + +--Hm... + +--Ei siinä sentään tullut kuin noin markan vahinko. + +--Asiaa se on sekin. + +Ja sitten hän ei enää puhunut mitään koko päivällisaikaan. + +Silloin he olivat olleet kolme viikkoa naimisissa. Selma tunsi +kummallisen kouristuksen kurkussaan. Maitoon putosi kyynel hänen +silmistään, mutta Aarnold ei sitä huomannut, söi vain vakavan näköisenä. + +Lopetettuaan hän antoi kellonsa Selmalle käteen. + +--Herätä minut sitten, kun kello on kymmenen minuuttia vailla kolme. + +Hän lähti kammariinsa. Ei silittänyt poskea, ei suudellut, eikä +lohduttanut häntä ainoallakaan sanalla. + +Miina korjasi ruokia pöydästä. Selma istui sohvassa toisella puolen +huonetta ja katseli mekaanisesti kelloa sylissään. + +--Ei ainoatakaan sanaa-- + +Jos Aarnold olisi tiennyt, kuinka raskas mieli hänellä oli niin varmaan +hän olisi jotain virkkanut. Mutta miksi ei tiennyt. Häneltä ei +milloinkaan jäisi huomaamatta, jos Aarnold olisi pahoillaan. + +Ensi kerran tunsi Selma pelkoa tulevaisuudesta. Hän oli kuullut paljon +onnettomista avioliitoista ja hänelle oli sanottu, ettei maailmassa +voinut olla mitään kauheampaa. Mutta tähän asti ei hänessä ollut +herännyt pienintä ajatustakaan siitä, että heidän avioliittonsa voisi +tulla onnettomaksi. Kuinka se olisi mahdollista? Aarnold ei koskaan +rupeisi juomaan, eikä olisi uskoton, niinkuin monet muut miehet. Ja +velvollisuutensa perheen isänä hän aina täyttäisi. + +Mutta--? Voisivatko he sittenkin tulla onnettomiksi? Elleivät he sopisi +toisilleen? Ellei Aarnold häntä oikein rakastaisikaan? + +Niin kylmä ja kova hän oli äsken pöydässä. Niin välinpitämätön hänestä. +Yhden markan vahinko häntä harmitti niin, että antoi hänelle tylyjä +sanoja,--mitä sitten, jos suurempi syy sattuisi! + +Nyt hän oli yksin, nyt hän sai itkeä rauhassa. Häntä palelsi, hän kietoi +saalin ympärilleen, heittäytyi pitkälleen sohvalle ja nyyhkytti. +Vakuutti kyllä itselleen, että hän oli onnellinen, ettei hänellä ollut +mitään syytä itkeä, muuten hän vaan--kun oli paha mieli, ja kun täytyi +itkeä. + +Oikeastaan hän itki omaa taitamattomuuttaan, omaa kykenemättömyyttään, +niin sitähän hän itkikin. Aarnold oli niin hyvä, niin liian hyvä. Hänen +olisi pitänyt saada erinomainen vaimo. Taitava, oppinut, parhain +kaikista. + +Häntä olivat seminaarissa pitäneet niin etevänä. Miksi hän oli nyt +yhtäkkiä tullut typeräksi, kunnottomaksi? Sillä typerä ja kunnoton hän +oli joka ainoa uusi päivä toi hänelle todistuksia siitä. Kolmessa +viikossa oli hän menettänyt kaiken luottamuksen itseensä. Ennen ei +epäillyt milloinkaan. + +Hänelle tuli seminaari mieleen. Luokkahuoneet, portaat, eteinen. +Edellisenä päivänä olivat kulkeneet siitä ohi, hän oli katsonut ylös +ikkunoihin. Siellä ei näkynyt mitään, mutta hänelle juohtui mieleen koko +iloinen, uhkuva elämä siellä. Huokaus pääsi rinnasta, hänen täytyi +kääntää päänsä pois. + +Oli väitetty että seminaarin oppilaita vangittiin liian paljon, ettei +heille suotu vapautta. Selma oli itsekin oppilaana usein puhunut siihen +tapaan. + +Mitä turhia! Heiltäkö olisi puuttunut vapautta. Väliaikoina he saivat +tehdä mitä ikinä halusivat, ei yksikään silmä heitä vartioinnut. Saivat +tulla, mennä, kysymättä keneltäkään. Ei tarvinnut kenellekään tehdä +tiliä, jos esimerkiksi hame sattui repeytymään, josta voi olla monen +markan vahinko. + +Mutta nämä olivat pahoja ajatuksia. Hän kiskaisi itsensä niistä irti, +nousi ylös ja valeli silmiään kylmällä vedellä. Ne veristivät vielä, kun +hän katsoi peiliin. Huomaisiko Aarnold sen, ja kysyisikö, mitä hän on +itkenyt? Hän lankeaisi kaulaan silloin ja kertoisi kaikki, Aarnold +lohduttaisi häntä ja hyväilisi. Ja sitten hän olisi taas onnellinen. + +Mutta Aarnold ei huomannut mitään. Hän nukkui vielä raskaasti, kun Selma +meni häntä herättämään. Eikä tahtonut selvitä unestaan, nousi istumaan, +haukoitteli, kysyi kelloa. Se oli jo pikkuisen yli kolme. + +--Et herättänyt minua ennen kolmea, minullahan on kolmelta tunti. + +Ei siitä asiasta sen enempää puhuttu. Mutta myöhempänä illalla, kun +Selma sattumalta meni keittiöön, siellä istui eräs tuttava Miinan luona. +He hiljaa supattelivat keskenään ja tirskuivat, vaan hänet älytty ään he +lakkasivat kuin naulaan ja kävivät nähtävästi hämilleen. Selma kyllä +ymmärsi, mistä he olivat puhumassa. Hän punastui, kun tuo vieras piika +loi häneen silmänsä, sillä hän luki katseessa jonkunlaista pilkallista +halveksimista. + +Arvatenkin tuo juttu leviäisi ympäri koko kaupungin, kaikki nauraisivat +hänelle ja toiset rouvat ihmettelisivät hänen typeryyttään.-- + +Joitakuita aikoja oli kulunut, kun Aarnold eräänä päivänä sanoi, että +heitä oli pyydetty illalla Laurelliin. Sinne tulisi muitakin, kaikki +toverit perheineen olivat kutsutut ja ehkä joitakuita seminaarin +ulkopuoleltakin. + +Selma ei oikein tiennyt, kuinka hän pukeutuisi, ollakseen muiden +mukaan. Ajatteli kumminkin hienon, vaalean leninkinsä sopivaksi, koska +kerran oli pidot. Missäpä hän sitä muutenkaan käyttäisi. + +Se oli somasti tehty ja vallan uudenaikainen, pitkä ja kaitainen, +sametilla koristeltu. Hän katseli itseään mielihyvällä peilissä ja +käherteli hiuksensakin taas monesta aikaa otsalta. Tietysti hänen tuli +olla hieno, koska ensi kerran ilmestyi rouvana suurempaan seuraan. +Valkoinen töyhtö päälaella, hiukan kallellaan toiselle sivulle, teki +mahdottoman hyvän vaikutuksen. + +Aarnold tarjosi hänelle käsivartensa. Tiellä johtui mieleen Almanzor ja +Zuleima, mutta sivumennen vain. Oikeastaan häntä kammotti tuo vieras, +outo seura. Ja rouvat, joiden parissa hänen tuli istua. Rouvia hän aina +oli kummallisesti pelännyt ja väistynyt heidän näkyvistään niin paljon +kuin mahdollista. Niillä tavallisesti oli niin terävät silmät, ne +näkivät kaikki viat ihmisessä ja kaikki heikkoudet. Itse he olivat +nuhteettomia. + +Nyt hänkin oli rouva, hänenkin tuli olla täydellinen ja nuhteeton. +Tietää kaikki, olla kaikesta varma, arvostella kaikkea, päättää +kaikesta. Ja juuri nyt oli hän niin epävarma, niin sekaantunut, niin +tykkänään pois tolalta, pois omasta itsestään. + +Tervehdyksiä, valoa, huoneet täynnä ihmisiä, muutamat tuttuja, toiset +ventovieraita. Kylmiä, tarkastavia silmiä, kohteliaita kumarruksia. + +Hän tuli tajuihinsa vasta, kun istui sohvassa, ja puhelu, joka heidän +sisään tullessaan oli tauonnut, otti taas uuden vauhdin hänen +ympärillään. + +Kuinka hän oli tullut sohvaan istumaan, ja aivan yksin? Muita vanhempia +rouvia istui tuoleilla. Mutta he olivat käskeneet häntä siihen--»tänne +sohvaan», oli emäntä sanonut. Voi, sitähän sanottiin kaikille, vaan +kukaan ei silti sohvaan mennyt. Ei kukaan pitänyt itseään kyllin +arvokkaana, sen vuoksi kieltäytyi. Hän istuutui, kun oli puoli +pyörryksissä eikä huomannut. Kuinka nyt mahtoivat pitää häntä typeränä! + +Hän katseli arasti ympärilleen. Kaikki puhelivat toistensa kanssa, mikä +iloisesti, mikä vakavasti. Kaikilla näytti olevan jotain sanottavaa, +kaikki he olivat tuttuja keskenään. + +Selma tunsi itsensä oudoksi ja yksinäiseksi. Ei kukaan virkkanut +hänelle mitään. Rouva Vilén, joka istui häntä lähinnä, käänsi koko +huomionsa toiseen, mustaveriseen, terhakan näköiseen naiseen, jota Selma +ei tuntenut lainkaan. + +Kovin alkoi rintaa ahdistaa. Tässä seurassa hän ei milloinkaan +kotiutuisi. Tämäkö oli iloa, tämä jäykkä, säädyllinen istuminen yhdessä +kohden? Tuo keskustelu pikkuasioista, joutavanpäiväisistä, siinäkö +heidän huvinsa? Toista olivat toki ennen heidän iltaseuransa +seminaarissa. Siellä kumminkin soitettiin, laulettiin, lausuttiin +runoja. Ja naurettiin, tanssittiin, lasketeltiin leikkipuheita. Mutta +täällä--? + +Rouva Vilén korotti äänensä, nähtävästi, että Selmakin kuulisi, mitä hän +sanoi, vaikka hän tosin ei kääntänyt päätänsä kertaakaan häneen päin. + +--Hän on erinomainen nainen. + +Selmalla ei ollut aavistusta, kenestä oli kysymys. + +--Hän on erinomainen nainen, vaatimaton ja nöyrä koko olennossaan ja käy +aina niin kovin yksinkertaisesti puettuna. Hän ei milloinkaan tahdo +vetää huomiota puoleensa ja kumminkin hän on niin etevä, oikea nero-- + +Eikö tämä ollut oikeastaan aiottu hänelle, joka istui siinä +kunniapaikassa täydessä komeudessaan? Selma vilkaisi ympärilleen. +Tosiaankin! Kaikki muut olivat tummissa, yksinkertaisissa vaatteissa, +hän yksin vaaleissa. Ja tuo onneton töyhtö hänen päälaellaan--semmoista +ei ollut kellään. Useimmilla ei ollut hiuksissa mitään, vanhoilla +rouvilla vain joku pieni yksinkertainen musta harso. + +Rouva Vilén nyrpisti ohuita huuliaan ja näytti ihmeellisen nenäkkäältä, +ja tuo mustaverinen nainen, jolle hän oli puhuvinaan, koetti vaivalla +pidätellä nauruaan. + +Selma olisi tahtonut vaipua maan alle, taikka paeta pois, tuhansien +peninkulmien päähän. + +Onneton töyhtö--siihen heidän silmänsä varsinkin pyrkivät. Jos hän olisi +voinut siepata sen sieltä taskuunsa, repiä tuhansiksi kappaleiksi, tai +rutistaa sen kokoon yhdeksi myssäkäksi! + +Mutta hän ei voinut--täytyi antaa sen olla aloillaan, kaikkien +silmätikkuna. + +Emäntä tuli hänen luokseen. Istui tuolille sohvan päähän. + +--Täällä on ollut hyvin hiljaista nyt joulun aikana--teistä se varmaan +on tuntunut oudolta, te kun olette tottunut suuren kaupungin elämään. + +--Ei--en voi sanoa. + +Nyt hänen olisi pitänyt jatkaa keskustelua, mutta hän ei kuolemakseen +löytänyt mitään sanomista. Katse hapuili epävarmana, levottomana jotain +puheen ainetta ympäristöstä. + +--Täällä on paljon väkeä-- + +Herra Jumala! Hän tuskin oli saanut sen suustaan, ennenkuin ymmärsi, +kuinka peräti tyhmältä se kuului. Rouva Vilénin korvat olivat terhallaan +ja säälimättömät silmät kiintyivät häneen. + +Mutta emäntä hymyili leppeästi. + +--Meillä on tapana näin lukukauden alussa aina jonakuna iltana nähdä +kaikki tuttavat luonamme. + +Jotakin hän vielä sanoi, johon Selma vastasi »kyllä», ja siihen heidän +puheensa taukosi. Vähän aikaa hän siinä istui ikäänkuin odottaen, että +Selma toisi vuorostaan uutta ainetta esille, mutta kun semmoista ei +kuulunut, päivitteli hän: + +--Kuinka täällä on kuuma, vaikka ei ole lämmitettykään koko päivänä. +Mutta nuo lamput hehkuvat. + +Selma ei siihenkään osannut mitään vastata. Silloin hän nousi hiukan +kärsimättömänä ja lähti pois toisia vieraita puhuttelemaan. + +Aarnold tuli toisesta huoneesta. Rouvat heti vaikenivat ja tekivät +hänelle tilaa. Selma toivoi häntä luokseen, mutta hän ei ennättänyt +lähellekään, ennenkuin muutamat häntä pidättivät. + +--Lehtori varmaankin antaa meille hyvän neuvon, he sanoivat. + +--Missä suhteessa niin? + +--Kuinka voimme ehkäistä juoppoutta täällä markkinoiden aikana? Jotain +pitäisi meidän siinä suhteessa tehdä.--Istukaa, hyvä lehtori. + +--Kiitoksia-- + +Hän istui. + +--Juoppoutta ehkäistä? Se olisi tosiaankin tärkeätä. Mitä keinoja olette +arvelleet? + +--Emme ole vielä keksineet mitään. + +--Jos olisi pitää raamatunselityksiä joka ilta sillä viikolla. + +--Niin--raamatunselityksiä! + +Kaikki ihastuivat tuumaan ja kokoontuivat hänen ympärilleen. Loitompana +jotka olivat, vetivät tuolinsa lähemmäksi. + +--Ottaisiko lehtori pitääkseen? + +--Kyllä, vallan kernaasti. + +--Kuinka hän on jalomielinen ja hyvä, he kuiskasivat toisilleen. Selma +jäi syrjään. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Mitä hän tiesi heidän +oloistaan, mitä hän välitti heidän markkinoistaan, heidän juopoistaan! + +Kun olisi loppunut tämä ilta! Hän tunsi itsensä sanomattoman väsyneeksi +ja onnettomaksi. Kun olisi loppunut tämä ilta! Kun hän olisi taas +kotonaan. Ei ikipäivinä hän enää toista kertaa heidän pitoihinsa +lähtisi. + +Loppuihan se viimein. Hiukan vapaammin hän hengitti, kun Aarnoldin +käsivarressa taas astui kotia päin. + +--Siellä oli kauhean ikävä. + +--Ikävä? Kuinka niin? Mielestäni siellä oli päinvastoin hauska. Ja +varsinkin kiitettävää, että naiset tahtovat edistää raittiutta. +Erinomaisen kiitettävää. + +Selma huokasi. Hän olisi kaivannut ystävällistä sanaa, mutta hän ei +saanut sitä. + +Monta päivää häntä vaivasi ikäänkuin painajainen näiden juhlien jälkeen. +Mutta sitten se äkkiä puhaltui pois, hävisi kuin öinen sumu kirkkaan +päivän valossa. + +Anni, näet, saapui takaisin joululomalta. Yhtä iloisena kuin ennenkin, +ei monta vertaa iloisempana vielä. Hän puhui kymmenestä asiasta samaan +aikaa, seisoi, ei malttanut istua, nauroi, pudisteli häntä olkapäästä ja +heittääntyi lopulta polvilleen hänen eteensä, jatkaakseen siinä +jutteluaan kaikessa rauhassa. + +Vähässä ajassa hän oli ennättänyt kertoa päästä päähän koko joululoman +matkoineen kaikkineen. Heillä oli ollut seikkailuja, jos jonkinlaisia. +Mennessä heitä oli koko liuta yhdessä, sekä miehiä että naisia. Eivät +saaneet yösijaa kerran, saivat olla kaikki yhdessä huoneessa. Silloin +valvoivat koko yön ja leikkivät. Niin hullunkurista se oli ollut, sillä +kaikki tunsivat itsensä yhtäkkiä niin merkillisen vapaiksi. Ihan olivat +olleet kuin vallattomat lapset, iloisia ja huimapäisiä. Niin hauskaa +matkaa ei hän vielä ikinä ollut tehnyt. + +--Ja tiedätkös mitä? Suuri uutinen! Nyt ne ovat kihloissa. + +--Ketkä? + +--Nanni Siren ja lehtori Korner. Nanni on jäänyt pois seminaarista ja +pääsiäisen aikaan kuuluu olevan häät. Mutta niistä ei ikipäivinä +onnellisia tule, muista minun sanoneeni. + +--Ei sitä tiedä. + +--Tietää! Ihan sen tietää edeltäpäin. Semmoisia kevytmielisiä kun ovat. + +--Niin--vaan kuitenkin. Ehkä he ovat hyväsydämisiä. + +--Mitäs siitä,--mutta Kornerilla ei ole semmoisia lujia periaatteita +kuin on lehtori Hellmanilla. + +Selma ei sanonut siihen mitään. He menivät takaisin seminaariasioihin. +Anni kertoi että joukko toveria oli päättänyt seuraavan sunnuntain +iltapäivänä lähteä yhdessä kelkkailemaan Mattilan mäelle. Mattilan +tuvassa joisivat kahvia, ehkä sitten vähän tanssisivatkin illempänä. + +--Etkö tule mukaan vanhoja muistoja virkistämään? + +--Tulen miel--niin, se tahtoo sanoa, jos sopii--jos Aarnold laskee. + +--Niin, tietysti, jos lehtori laskee, ei suinkaan muuten. Aarnold +saapuikin vähän sen jälkeen. Selma meni kädet ojona häntä vastaan. + +--Anni on täällä, ja meillä on ollut niin hauskaa. + +--Vai niin? + +Hän tuli sisään ja tervehti. Anni kumarsi syvään. Hänen silmänsä +loistivat iloisemmin kuin ennen. Mutta lehtori Hellman katsoi häneen +jäykästi. + +--Te viivyitte yli ajan. Olitteko kipeänä? + +--Ei, en minä ollut kipeänä. Muuten minä--kun oli niin pitkä matka ja +paha sää. Puhuin siitä jo vähän johtajattarelle ennen joulua. + +--Oliko hän antanut teille luvan? + +--Ei--kun minä en silloin varmasti tietänyt pyytääkään. + +--Siinä tapauksessa teillä ei ollut oikeutta jäädä myöhempään. Semmoinen +epäjärjestys ei käy laatuun. Ajatelkaa, jos kaikki muutkin oppilaat +olisivat tehneet samoin, mitä sitten? + +Anni oli punainen hiusmartoa myöten. Hän ei puhunut mitään, vain alas. + +--Niin, sanokaa nyt, mitä siitä olisi seurannut? + +--Ymmärrättekö nyt, kuinka väärin siinä teitte? + +Selma kiusaantui sanomattomasti. Hän olisi mielellään tahtonut Annia +puolustaa. + +--Ei ole muilla niin pitkää matkaa kuin on Annilla, hän uskalsi +arastellen sopertaa. + +--Ja mitä se siihen kuuluu, kääntyi Aarnold häneen kuivasti, seminaarin +laissa ei matkan pituudesta tai lyhyydestä mainita mitään. Loma-aika on +sama kaikille. + +Sen sanottuaan hän lähti omaan kammariinsa. Jysähtämällä meni ovi kiinni +hänen jälkeensä. + +He jäivät taas kahden. Mutta istuivat nyt noloina kumpikin, eikä puhe +ruvennut enää sujumaan heidän välillään. Selma aina koetti alkaa, vaan +kun Anni ei tarttunut kiinni, raukenivat kaikki yritykset siihen +paikkaan. + +Pian Anni sitten jo nousikin ja sanoi jäähyväiset. + +--Käy nyt katsomassa, huusi Selma hänelle vielä portailla, sisällä hän +moneen kertaan oli sitä vakuuttanut. + +Hän jäi yksin. Seisoi siinä mietteissään pöydän luona ja tuijotti lampun +valoon. Hänen tuli kertoa Aarnoldille, kuinka hyvä Anni oli, ja kuinka +uskollinen ystävä hänelle. Oli hän siitä monasti jo puhunutkin, mutta +Aarnold oli varmaan sen unohtanut. + +Aarnold kirjoitteli kammarissaan. Selma kietoi kätensä hänen kaulalleen. + +--Mitä on muijalla sanottavaa. Minulla ei olisi juuri aikaa-- + +--Muijalla! + +Se nimi aika koski Selman korviin. Hän tuli kohta pahalle tuulelle, kun +sen kuuli. + +Nytkin hän mitään virkkamatta veti kätensä pois ja aikoi lähteä samaa +päätä takaisin omaa kammariinsa. + +--Noh--mitä se merkitsee? + +Aarnold katsoi taakseen. + +--Kun sinulla ei ole aikaa. + +--Puhuhan kumminkin. Mitä sinulla oli asiaa? + +Selma palasi hänen luokseen. + +--Annista minä vaan ajattelin pikkuisen puhua. + +--Niin--minä myöskin tahtoisin sanoa hänestä pari sanaa.--Pikku +muijaseni, se on vähän hullua, että hän rupeaa juoksemaan täällä +visiitillä luonasi ja ottaa semmoisen vanhan toverikannan, ikäänkuin +olisitte yhdenvertaisia. + +--Mutta mitäs se tekee? + +--Mitäkö tekee?--Etkö sinä ymmärrä kysymättä? Jos hän on noin +tuttavallinen minun rouvani kanssa, ja tungettelee tänne kotiimme aivan +kuin sukulainen tai läheinen ystävä, niin mitä kunnioitusta hänellä +sitten enää voisi olla minuun opettajana? Tietysti lyöttäyntyisi +vähitellen toveriksi minullekin. Sitäpaitsi--on hän liian +talonpoikainen, en katso häntä soveliaaksi seurakumppaniksi vaimolleni, +en ollenkaan! + +Selma oli kuin puusta pudonnut. + +--Pitääkö minun sitten--? Ei, sehän on mahdotonta! + +--Mitä pitääkö? Kieltää häntä käymästä? Ei, sitä en tarkoittanut. Mutta +voithan käytökselläsi osoittaa, ettei teidän valinne enää voi olla sama +kuin ennen--koska hän ei näytä sitä itsestään ymmärtävän. Äläkä millään +tavalla kehota häntä käymään,--ja jos hän kuitenkin rupeaa täällä +juoksemaan, niin täytyy sitten antaa hänelle hieno viittaus-- + +--Mutta-- + +Selma ei voinut enää puhua, hänellä oli vedet silmissä. Aarnold näytti +sen huomaavan. + +--Onhan sinulla toisia rouvia, joiden kanssa voit seurustella, Selma +hyvä. Miksi sinä juuri noita oppilaita valitset. Ei se sovi, muista että +sinä nyt kuulut opettajien piiriin. + +--Nepä kun ovat minun vanhoja tovereitani. + +--No, entä sitten! Sinä olet nyt toisissa olosuhteissa, ne ei enää +sinulle kelpaa tovereiksi. + +Ja siihen se päättyi. Hän tarttui taas kynäänsä kiinni. Selma meni +takaisin omaan kammariinsa. Mieli painui alas, tuntui kuin raskas kivi +olisi pudonnut sydämelle. Se tappoi kaiken elämän halun ja toivon ja +ilon. + +Nuo jokapäiväiset askareetkin kadottivat viehätyksensä. Niistä ei tullut +mitään valmista, sama kurssi oli aina edessä. Laittaa ruokaa, syödä, +korjata ruuat, pestä astiat, ja taas: laittaa ruokaa, syödä, korjata +ruoat, pestä astiat. Tätä tekoa kolmasti päivään ja joka ikinen päivä. +Kestävämpää tulosta ei koskaan, niinkuin muista töistä. + +Aarnold kävi seminaarissa ja teki töitään sillä välin omassa +kammarissaan. Selma oli enimmiten yksin. Alussa hän oli mennyt +käsitöineen sinne Aarnoldin luokse, mutta huomasi kerran häiritsevänsä +ja sitten hän ei enää mennyt. + +Iltasilla oli Aarnoldilla melkein aina kokouksia. Milloin seminaarin +»konferensia», milloin valtuuskunnan tai vaivaishoitokunnan kokouksia, +milloin mitäkin, ei Selma niistä kaikkia tietänytkään. Lieneekö ketään +koko kaupungissa käytetty niin paljon luottamustoimiin kuin häntä. Ja +hyvähän se tietysti oli, mutta--! + +Illat olivat niin pitkiä, huoneet autioita, hiljaisuus painava, ilma +tukehduttava. Ja ajatukset kävivät raskaiksi kuin lyijy. Hän ei +muistanut enää, miltä iloisuus tuntuikaan. Ja kun hän sitä sattumalta +joskus näki jossakin, teki se hänelle pahaa. Niinkuin silloin kerran +seminaarin ohitse käydessään. Silloin oli välitunti, kuului rymyä ja +pauhua. Siellä lauletuin, soitettiin, naurettiin, huudettiin, juostiin, +hypeltiin. Muutamia vanhoja tovereita seisoi ikkunassa, he katsoivat +häneen, hymyilivät ja vilkuttivat toisiakin ikkunaan. Niitä ryntäsi +siihen aika liuta. Pää oli pään vieressä, toiset kurkkivat alta ja +syrjästä, toiset kurottelivat kaulaansa, että pääsisivät näkemään muiden +ylitse, muutamat nousivat tuoleillekin, muutamat taas lensivät kuin +harakat toiseen ikkunaan. Ja sitten kaikui ilo uudelleen, että kuului +aina kadun toiseen kulmaan saakka. + +Että he viitsivät, suuret tytöt! Tuo oli suorastaan inhottavaa. Eivätkö +he ymmärtäneet, ettei elämä ollut mitään leikintekoa. Mutta he eivät +vielä olleet mitään kokeneet. Siitä tuo huikentelevaisuus ja +kevytmielinen vallattomuus. He olivat kuin lapset, jotka huolettomina +luistelivat yön vanhalla jäällä. + +Kului välistä monta päivää, ettei Aarnold käynyt hänen puolellaan muuta +kuin syömässä. Silloinkin hän usein oli niin ajatuksissaan, ettei +muistanut häntä paljon katsoakaan. Ja syötyä hänellä tavallisesti oli +kiire pois. Aamiaisen jälkeen tunnille, päivällisen jälkeen nukkumaan. + +Selmallakaan ei ollut juuri mitään puhumista. Hän ei löytänyt +minkäänlaista aihetta, mietti usein päänsä ympäri, mutta ei vaan +löytänyt. Joskus hän tiesi kertoa, että voi joko kallistunut tai +huojistunut, että Miina oli särkenyt jonkun astian, taikka että hän oli +huomannut Miinan juovan kaksi ja kolmekin kuppia kahvia joka pannusta. + +--Miksi et sano hänelle? Sinun täytyy pitää häntä silmällä, kuului +hänelle silloin vihainen muistutus. + +Selma ymmärsi itse, että hän kävi kuivaa kuivemmaksi. Välistä tunsi hän +itsensä niin sanomattoman tyhjäksi. Silmät kävivät raukeiksi, häntä +väsytti ja nukutti usein aamusta iltaan. Ei sentään saanut untakaan. +Elottomana, haluttomana hän liikkui keittiöstä sisään, sisästä +keittiöön. Eniten hän kuitenkin istui sohvassaan, käsityö helmassa. Kun +Miina tuli sisään, hän nosti sen ylös ja oli ahkerasti ompelevinaan, +vaikka kyllä Miina luultavasti älysi ettei se paljon edistynyt, hänellä +kun oli niin tavattoman terävät silmät. + +Eräänä päivänä johtui hänen mieleensä, kuinka helposti hän silloin +huviretkellä oli kertonut novellin Almanzorista ja Zuleimasta aivan +omasta päästään. Mitä jos hänellä olikin taipumusta novellien +kirjoittamiseen? Hän päätti koettaa. + +Koko päivän hän mietiskeli ainetta. Ensin yhtä, sitten toista. Marie +Sofie Schwarzin romaanit pyörivät hänellä päässä, ja niiden malliin oli +juoni, jonka hän lopullisesti sommitteli. + +Sinä iltana hänellä ei ollut ikävä. Kun Aarnold kymmenen aikaan tuli +konferensistä, hänellä oli jo pitkältä novellin alkua. Mielissään siitä +hän meni lamppu kädessä Aarnoldia vastaan. Sattuipa Aarnoldikin silloin +olemaan jotenkin hyvällä tuulella. He istuivat ylhäällä vielä puoli +tuntia ja Selma kertoi tuumastaan. Koko novellin luonnos hänellä oli +selvillä pääpiirteissään. + +Aarnold poltteli paperossia ja hymyili. Ehdoittelipa vielä joitakuita +muutoksiakin kertomuksen juoneen siellä täällä. Ja Selma ihastuksella +niihin suostui joka ainoaan. + +Se ilta oli hauskimpia, mitä hänellä moneen aikaan oli ollut. Aarnold +oli hänelle hyvä. Melkein yhtä lämmin ja rakastunut kuin ennen kihloissa +ollessaan. Ja hän kun oli alkanut jo epäillä hänen tunteitaan! Mitä jos +Aarnold olisi aavistanut kaikkia hänen pahoja ajatuksiaan! Voisiko hän +antaa niitä anteeksi? + +Ei Selma uskaltanut sitä koettaakaan. Mutta hän päätti mielessään, ettei +sallisi niiden enää koskaan nousta. Ne eivät olleet muuta kuin +itsekkään ja syntisen sydämen oikkuja. Joskus hän oli kuullutkin, ettei +paha henki ollut mihinkään niin kärkäs ja nopsa kuin avioihmisten väliä +sotkemaan. + +Hän kysyi sitä Aarnoldiltakin. + +--Niin miksei se sitä tekisi, sanoi Aarnold, jos vain antaa sotkea. +Mutta sitä ei saa päästää lähellekään, kaukaa se pitää jo torjua. + +Niin kaukaa se oli torjuttava! Nuo ajatukset, ne olivat hänen +lähettämiään, pahan hengen lähettämiä. Hän oli antanut niille sijaa, oli +ottanut ne vastaan! Mutta nyt olivat hänen silmänsä auenneet, tästä +lähtien hän tietäisi välttää niitä. + +Kun Aarnold huomispäivän aamuna tuli seminaarista istui Selma +kirjoittamassa novelliaan. + +--Se sujuu hyvin, hän sanoi. + +Aarnold pyyhkieli kuuraista partaansa. + +--Sitä novelliako sinä kirjoitat? + +--Sitä. + +Hän nauroi. + +--Kuule--älä ole lapsellinen. Heitä pois. Perheen äidillä on muutakin +työtä. Vai ajattelit sinä oikein toden perästä ruveta romaaneja +rakentelemaan. + +Hän nauroi makeasti. Selma siirsi häpeissään paperit syrjään. + +--Ajattelin--silloin vain, kun on joutilasta aikaa--hän soperteli. + +--Talon emännällä ei pitäisi milloinkaan oleman joutilasta aikaa, minun +ymmärtääkseni. + +He istuivat aamiaispöytään. Aarnold söi hyvällä ruokahalulla, mutta +Selma otti vaan hivenen eteensä. + +--Miksi sinä et syö? kysyi Aarnold. + +--Ei minua maita. + +--Oletko kipeä? + +--En. + +Hänen täytyi kuitenkin nousta, sillä häntä pyörrytti. + +--No mikä nyt? + +--En oikein tiedä. + +Hän hoippui keittiöön. Ja hetken päästä hän tuli kalpeana takaisin. + +--Kuinka sinun on? kysyi Aarnold, ja loi häneen ihmettelevän katseen. + +Selma koetti hymyillä. + +--Ruoka tuli kaikki ylös. + +--Sitten arvaan. + +Hän veti Selman luokseen ja suuteli häntä. + +--Sinä tulet--äidiksi. + +--Äidiksi! + +Selma vaipui hänen rintaansa vasten ja puhkesi itkuun. + +--Itketkö sinä sitä? Luulin sinun päinvastoin tulevan iloiseksi. + +--Iloinen minä olenkin--vaikka itken. Ei minulla ole paha mieli, +kyyneleet vain väkisin tunkevat esille--ja rinta tahtoo pakahtua-- + +--Taitaa olla sen tilan tapoja. Mutta nyt, Selmaseni, sinun tulee olla +varovainen. Välttää kaikkia mielenliikkeitä. Äläkä mene kadulle yksin, +voivat ajaa ylitsesi ja koirat voivat säikyttää. Minä sen sijaan vien +sinua kävelemään joka päivä. + +Selma totteli. Hän ei jalallaan astunut ulos portista ilman Aarnoldia. +Mutta hänen kanssaan he säännöllisesti aamiaisten jälkeen kävelivät +jonkun matkaa. Aarnold ei antanut minkään työn itseään siitä estää eikä +hän liioin kuunnellut Selman verukkeita, kun hänelle ei useinkaan +tahtonut juuri sillä minutilla sopia. Milloin oli Miina mennyt vedelle +ja hellassa paloi tuli, ettei käynyt kotia jättäminen yksin. Aarnold +vaati häntä sammuttamaan tulen ja niin oli siitä pulasta päästy. Välistä +Selma valitti väsymystä, välistä taas että hänellä oli vilu. Mutta niitä +ei Aarnold ottanut lukuun lainkaan. + +Käveleminen kesti useimmiten vain neljänneksen tuntia tai korkeintaan +kaksikymmentä minuuttia. Sieltä tultua hän heittäytyi sohvalleen +lepäämään. Pahoinvointi eneni, ruoka kävi vastenmieliseksi ja usein +häntä pyörrytti. Mieli oli melkein aina raskas ja alakuloinen. Ei ollut +milloinkaan mitään vaihtelua, ei mitään joka olisi virkistänyt tai +antanut ajattelemisen aihetta. Hän pyysi Aarnoldilta jotain kirjaa, ja +sai Scriverin »Sielun aarteen». Se ei häntä miellyttänyt, joku romaani +olisi ollut hauskempi. Vaan niitä ei hän Aarnoldin kirjakaapista +löytänyt lainkaan. + +Noita pahoja ajatuksia hän uskollisesti koetti karkottaa kauas pois. +Mutta mieleen tunkemalla tunki kaikenmoisia surullisia kuvitelmia, +joissa ei ollut päätä eikä pontta, vaikka hän usein itki niiden +vallassa. Jos hän esimerkiksi kuolisi,--sitä hän tavan takaa +mietti,--jos hän kuolisi, surisiko Aarnold häntä? Ja kuinka kauan? +Menisikö uudelleen naimisiin? Kenenkä kanssa? + +Kaikki leskimiehet rientämällä riensivät kihlautumaan. Tuskin jaksoivat +odottaa laissa määrättyä puolta vuottakaan. Tietysti Aarnold tekisi +samoin. Ensi vuonna ehkä näillä ajoin oli täällä joku jo hänen +sijassaan. Hänen jälkensä olivat peitetyt, häntä tuskin muistettaisiin. +Aarnold ehkä rakastaisi sitä toista paljon enemmän kuin häntä. Tässä +samassa sohvassa ehkä istuivat sylitysten yhdessä, Aarnold ehkä +vakuuttaisi, kuinka vähän hän enää Selmaa ajatteli, kuinka hän vasta nyt +oli oikein onnellinen, vasta nyt tunsi oikeata lempeä. Selman sydäntä +poltti, näitä kuvitellessa ja vedet juoksivat virtana hänen silmistään. +Mutta hän piti tavallisesti varalta, ettei Aarnold yllättänyt häntä +itkemästä, sillä kuinka hän voisi selittää syyn? + +Sitä paitsi Aarnold ei suvainnut turhanpäiväisiä tunteita. Sen hän tuli +huomaamaan kerran, kun seminaarille oli sopivan ilman vuoksi keskellä +päivää annettu luistinlupa ja Aarnold sillä tavoin tuli äkkiarvaamatta +kotiin, vaikka juuri oli mennyt tunnilleen. Selma virui sohvallaan +silloin parastaikaa ja itki. Hän oli kuvitteluissaan tullut sille +kohdalle, jossa Arnold toisen rouvansa kanssa kulkisi käsitysten hänen +haudallaan. Hän näki selvästi, kuinka he nojautuivat toisiaan vasten, +kuinka Aarnold puristi rouvan kättä ja katsoi häneen lempeästi. Ja tuo +rouva oli kukoistavan kaunis, paljon kauniimpi Selmaa. + +Olikin hirveätä, kuinka rumaksi hän oli käynyt. Posket kalpeat, silmät +raukeat ja elottomat, kasvot keltaisia laitumia täynnä. Miksi hän oli +niin muuttunut? Siitäkö syystä oli Aarnold käynyt hänelle kylmäksi ja +välinpitämättömäksi? Sillä kylmä ja välinpitämätön hän oli, sen hän +osoitti selvästi joka päivä. Kävellytti häntä nyt tosin, ja piti hänestä +vähin huolta, mutta se oli kaikki vain tuon syntymättömän tähden hänen +kohdussaan, ei hänen itsensä tähden, sen hän tiesi varmaan! Ja taas tuli +kuva eteen hautausmaalta. Aarnold ja nuori rouva hänen kainalossaan. +Selma koetti ottaa selkoa tuon naisen kasvoista. + +Mutta samassa Aarnold tuli sisään. + +--Ajattelin, että menisimme ehkä kävelemään vielä, kun siellä on niin +kaunis ilma. + +--En minä jaksa. + +Selma painoi kasvojaan alemmaksi. + +--Et jaksa? Kyllä sinä jaksat--koetetaanpas. Mitä--sinä olet itkenyt? +Mikä sinua vaivaa? + +--Ei mikään. + +--Ei mikään? Hm. + +Hän kääntyi ikkunaan, mutta syrjästä Selma näki, kuinka otsa meni +ryppyyn ja kasvot ilmaisivat tyytymättömyyttä. Vuoden päästä ne ehkä +hehkuivat rakkautta ja lempeä sille toiselle. Siinä oli vihaa tuossa +katseessa, jonka hän nyt heitti mieheensä. + +--No--? + +Aarnold kääntyi päin. Hän nousi hitaasti, mitään virkkamatta ja meni +eteiseen ottamaan päälleen. Aarnold tuli jäljessä. Jäi panemaan kalossia +jalkaansa, kun Selma kiirehti portaita alas. Siinä hän kompastui ja oli +vähällä langeta. Aarnold sattui silloin parahiksi tulemaan ovesta. + +--No noh! + +Ääni oli todella pelästynyt, mutta sitten se muuttui vihaiseksi. + +--Kumma, ettet sinä voi liikkua varovaisesti. Nyt olit vähällä mennä +nurin niskoin. Älä kiirehdi noin, tule tänne ja ota käsivarteni. + +Selman täytyi laskea kätensä hänen käsivarrelleen. Mutta niin kauas hän +vetäytyi sivulle kuin mahdollista. Eikä hän puhunut sanaakaan koko +matkalla, että. Ei puhunut kiusallakaan. Sillä hän tiesi varmaan, että +Aarnold ei häntä rakastanut ja tiesi senkin, että jos hän nyt +lapsivuoteessa kuolisi, ei Aarnold häntä ollenkaan surisi, vaan ottaisi +heti toisen vaimon. Hänestä tuntui, kuin hän kävelisi vento vieraan +miehen rinnalla. Jos olisi uskaltanut, kuinka mielellään hän olisi +vetäissyt kätensä pois. + +Ei Aarnold liioin puhunut. Ilma oli tosiaankin raitis, siitä väkisenkin +virkistyi. Selma olisi mielellään tahtonut kävellä yksikseen, vapaasti, +minne tahtoi ja astui mieltä myöten milloin hitaammin, milloin +nopeammin. Mutta Aarnold vei häntä aina samoja katuja, samaa tasaista +kävelyä, samoissa kulmissa käännettiin, samat matkat astuttiin. Hän oli +kuin pihdissä, Aarnoldin käsivarsi painoi hänen kättään ja koko hänen +olemuksensa vaikutti masentavasti. Kaikki halu ja kaikki ilo siinä +tukehtui. Mekaanisesti Selma astui hänen rinnallaan, koetti pitää samaa +tahtia, hengästyi, vaan kesti kuitenkin ja tunsi helpoitusta, kun pääsi +kotiin jälleen, ja virui pitkällään taas omalla sohvallaan. + +Siitä oli tämä nykyinen tila hyvä, ettei tarvinnut pitää pahaa +omaatuntoa, vaikka ei mitään tehnyt, loikoili vain päivät päätään. +Olihan luonnollista, ettei hän jaksanut olla ylhäällä, että hän voi +pahoin, oli väsynyt ja heikko. Mitäpä hän ylhäällä tekikään? Miina +toimitti kaikki askareet, sen kuin hän vain oli valvovinaan päivällisen +laittoa, vaikka sekin oikeastaan oli Miinan huostassa. Kokki-kirjan +mukaan hän välistä antoi Miinalle neuvoja ja käskyjä, mutta ei hän ollut +varma siitä, josko Miina näitä neuvoja todella seurasi, vai menettelikö +oman päänsä mukaan. Yhdentekevää Selmasta muuten. Enimmiten hän noita +käskyjä antoikin sen vuoksi, että itse tuntisi olevansa emäntänä ja että +Miinakin sen muistaisi. Hyvä oli kertoa myös Aarnoldille joskus, miten +ruoka oli valmistettu, kuinka paljon siihen oli aineita käytetty, mitä +se oli tullut maksamaan ja niin poispäin. Siitä sai niin sopivan puheen +aineen. + +Selma mietti usein itsekseen, mikä nimi lapselle pantaisiin. Hänellä oli +monta ehdolla, mutta ei vain päässyt selville siitä, mikä niistä oli +kaunein. Viimein hän päätti kysyä Aarnoldilta. + +--Mikäkö nimeksi? Annahan olla-- + +Aarnold veti muutamia savuja. + +--Noo--siitä, tietysti, tehdään minun isäni kaima: Kalle. + +Kalle! Herranen aika. Kalle! Selmasta ei maailmassa löytynyt rumempaa, +jokapäiväisempää nimeä. Hän ei varmaankaan osaisi rakastaa lasta, jonka +nimi oli Kalle. + +--Eikö se ole--eikö se ole kovin tavallinen? hän kysyi. + +--Mitä se tekee? Tavallinen sen juuri pitää ollakin. + +--Mutta jospa se onkin tyttö? + +--Tyttö?--Ei,--poikaa minä toivon. + +--Vaan jos nyt sittenkin vaikka Anna Liisan, minä en puutu siinä +tapauksessa koko asiaan. + +Hän sanoi sen noin puoli leikillään, mutta Selmaa ei naurattanut. + +--Ensimmäinen lapsi nyt varsinkin pitäisi olla poika, jatkoi Aarnold +vielä. + +Siihen se juttu päättyi. Selma ei siitä lähtien enää nimen valinnalla +vaivannut päätänsä. + +Hän oli kauheasti vieraantunut Aarnoldista tämän yhden vuoden kuluessa +ja päivä päivältä he joutuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Katkerat +ajatukset valtasivat väkisen hänen mielensä, ei auttanut enää taistella +niitä vastaan. Jos hän sai ne hetkeksi karkoitetuksi, ne tulivat +takaisin pienimmästäkin syystä kahta voimakkaampina. + +Kerrankin hän oli taas katunut ja itkenyt. Oli soimannut itseään ja +selittänyt Aarnoldin välinpitämättömyyden omaksi syykseen. Hänellä ei +ollut niitä ominaisuuksia, joita Aarnold olisi vaimolta vaatinut. Sen +hän oli huomannut alusta alkaen. Mutta sen sijaan, että nöyrästi olisi +puutteensa tunnustanut, hän alkoi noukkia vikoja Aarnoldista, ja kun +Aarnoldin toimiensa tähden täytyi jättää hänet yksin, hän otti siitä +aihetta vihaan. Vetääntyi hänestä pois, vieraantui ja hautoi loukattuja +tunteitaan. Ja tästä kaikesta ei Aarnold aavistanut mitään. Rauhallisena +hän teki töitään, kävi seminaarissa ja kokouksissa, tuli kotiin, söi, +lepäsi, nukkui, oli terve ja voimakas. Kenties olikin hän tyytyväinen? +Kenties hän ei vaatinutkaan kotoista hauskuutta sen enempää. + +Kenties hänenkin tuli tyytyä elämään, tämmöisenä kuin se oli! Ei vaatia +liikoja, vaan nöyrästi muistella omia puutteitaan. Sitten kuin lapsi +syntyisi, saisi hänen elämänsä toista, rikkaampaa sisältöä. +Kärsivällisyyttä vain, silloin kaikki muuttuisi. + +Näin hän itselleen vakuutteli ja teki hyviä päätöksiä. Hyväksi aluksi +hän alkoi ommella pieniä röijyjä ja paitoja tulokkaalle. Se oli hauskaa +työtä, aika kului nopeammin, eikä hän muutamaan viikkoon silloin +tuntenut ikävää. Aarnoldkin jonkun kerran istui hänen luonaan ja katseli +mänkälaisia vaatteita »sille mestarille» laitettiin. + +Selma oli silloin hiukan olevinaan. Hän tiesi osaavansa sekä leikata +että myös käyttää neulaa. Sieviä olivatkin hienoine pitsineen nuo +valkoiset pienet paitaset. Niitä oli jo puoli tusinaa valmiina. Hän otti +ne esille kaikki ja näytti Aarnoldille. + +--Eipä uskoisi, että noihin mahtuu ihmislapsi. Entä kun ovatkin liian +pieniä? + +--Eivät ole. Minä tiedän varmaan. + +--No niin, pian kait se nähdään. Siihen ei enää mahda pitkiä aikoja +ollakaan. Vai mitä luulet? + +--Tuskin kuukautta. + +--Hm-- + +Aarnold katsoi kelloaan. Kymmentä minuuttia vailla yksi. + +--Kas, kun se ei tule pöytää kattamaan. + +--Minä lähden katsomaan. + +Lihasoppa kiehui vielä tulella. + +--Eikö ole jo valmista? Kello on kohta yksi. + +Selma maistoi, mutta se oli hänen mielestään tuimaa. + +--Saahan siihen panna suolaa, sanoi Miina. + +Suolavakka oli seinällä nurkassa. Selma pisti sinne kämmenensä mutta +sieltä hyppäsi samalla pieni hiiri häntä vastaan. Selma parkaisi ja +putosi tuolille istualleen. + +Aarnold kuuli hätähuudon ja ryntäsi keittiön ovelle. + +--Mikä on? Mikä sinulle tuli? + +--Kun hiiri hyppäsi suolavakasta. + +--Ja sitä sinä kirut. Luulin sinulle jo tapahtuneen mitä hyvänsä. + +Onko tuo nyt laitaa, että peljästyy pientä hiirtä--aika ihminen. + +Selma pahotti mielensä ja puhkesi itkuun. Aarnold meni takaisin sisään +ja Miina ilmoitti Selmalle, että ruoka oli pöydässä, he saisivat alkaa, +soppa kyllä tuli sisään tuossa paikassa. + +Mutta Selman itku kiihtyi, hän ei kyennyt nousemaankaan + +Ei Aarnold välittänyt edes hänen tilastaan, minkä hän sille voi että +säikähti, oliko siinä suuttumisen syytä, eihän hän tahallaan +parkaissut.--Aika ihminen, hän sanoi. Oliko hän tavallisen, terveen +ihmisen veroinen, kuka tiesi, mitä tämä häneen vaikuttikaan? Eikä +auttanut tehdä mitään hyviä päätöksiä, ei auttanut hänen koettaakaan, +Aarnold vihasi häntä, ei heille onnea enää koituisi--parasta kun hän +kuolisi pois, sitä kait Aarnold toivoikin-- + +Aarnold odotti, katsoi ovelta, ja odotti vielä hetken. + +--Menkää nyt, hyvä rouva, että lehtori pääsee ruualle, sanoi Miina. + +--En minä voi syödä. + +Hän puhkesi uuteen yhä rajumpaan itkuun. Aarnold istui pöytään, söi +vain muutaman palan ja lähti omaan kammariinsa. Ei tuonut kelloaan +hänelle niinkuin tavallisesti eikä pyytänyt herättämään. + + + + +III + + +Siitä saakka heikontui Selma silminnähtävästi. Mutta kätilö, rouva +Tanninen, sanoi, ettei se vaarallista ollut. Ei huolinut sitä pelätä. + +Kolmen viikon kuluttua tuli ratkaiseva hetki. Selma oli kaksi päivää +kärsinyt poltteita. Rouva Tanninen oli hänen luonaan ja Aarnold kävi +vähän väliä kysymässä, kuinka hänen laitansa oli Selma makasi kalpeana +ja heikkona, Aarnold silitti hänen hikistä otsaansa. Se kuitenkin tuntui +hyvältä. + +Voimat alkoivat olla lopussa. Ei hän luullut jaksavansa kärsiä enempää. +Mutta rouva Tanninen vakuutti, että kaikki kävi säännöllisesti, ei ollut +hätää mitään. Aarnold kumartui hänen ylitsensä. + +--Koeta kestää, hän kuiskasi. + +Ja Selma sai siitä taas jonkun verran vahvistusta. Oli jo lauantai-ilta. +Rouva Tanninen tutki häntä. + +--Noo, tänä yönä se ratkiaa. + +--Joko iltayöstä? kysyi Selma hiljaisella, vapisevalla äänellä. + +--Sitä en osaa sanoa. Ehkä menee vielä aamuun. + +--Voi,--kun oltaisiin jo aamussa.--Auttakaa--nyt tulee polte. + +Hän heitteli itseään tuskissaan. + +--Hiljaa, hiljaa, varoitti rouva. Tarttukaa kiinni tänne käsiini.--Ai, +ai, te ihan rutistatte ne murskaksi. + +Selma oli milloin mustan puhuva, suonet otsassa pullistuivat, kaikki +jänteet pingoittuivat. Ja kun polte pariksi silmänräpäykseksi helpotti, +hän jäi hervottomana vuoteelle, kalpeana taas kuin kuolema, kasvot +hiestä märkinä, silmät rauenneina. Ei jaksanut enää puhuakaan, kuolema +oli lähempänä kuin elämä ja kuolema lupasi rauhaa, lepoa, kipujen +loppua, mutta elämä ei hellittänyt, se kutsui tuskiin takaisin, +taistelemaan yhä vaivojen kanssa. + +Hiljaisesti puhelivat keskenään Aarnold ja rouva tuskien väliajoilla, se +soi hänen korvissaan kuin kaukainen surina. + +Yö oli kulunut aamupuoleen, kivut yltyivät. + +--Kärsivällisyyttä, sanoi rouva, hyvä tulee. + +--Vieläkö kauan? + +--Tunti tai pari. + +Ne kuluivat vihdoin nekin. Kello oli neljännestä vaille kuusi, kun rouva +irrotti lapsen pois ja parku kuului. + +Selma tunsi suloista rauhaa koko elimistössään. + +--Jumalalle kiitos, hän kuiskasi. + +Aarnold suuteli häntä otsalle. Rouva kääri lapsen vaatteeseen ja hoiteli +sitä. Se parkui yhä. Selman sydän lämpeni ja hiljainen ilo täytti +mielen. + +--Miksi se raukka itkee, hän kysyi. + +--Täytyyhän sen saada ilmaa keuhkoihinsa, vastasi rouva. Saan onnitella, +herrasväellä on pieni tytär. + +Hän koetti saada äänensä iloiseksi, mutta se ei aivan onnistunut. + +Selma katsoi Aarnoldiin. Hän oli hymyilevinään, kasvoissa Selma älysi +kuitenkin liian selvään katkeran pettymyksen. + +Hän huokasi ja painoi silmänsä jälleen kiinni. Kuunteli itkua ja tunsi +raukkaa kohtaan sanomatonta hellyyttä. + +Pestynä ja puhtaisiin vaatteihin puettuna se tuotiin hänen viereensä. +Pienet punaiset kasvot pitsien ympäröiminä olivat siinä lähellä häntä. +Hän painoi huuliaan pehmeälle poskelle. + +--Pikkuinen raukka! + +--Kuinka voitte nyt? kysyi rouva. + +--Ihan hyvin, vähän voimaton vain. + +--Olkoo kuitenkin varovainen. Toisena tai kolmantena päivänä usein tulee +kuume ja hermot tavallisesti silloin aina ärtyvät. + +Varovainen? Niin, tietysti hän tahtoi parantua ja jäädä elämään. Kukapa +muuten hoitaisi tuota pientä raukkaa. + +Hän kuvitteli kuinka hirveätä se olisi jos hän kuolisi ja pikku tyttönsä +jäisi ilman äitiä. Ei tietäisi hänestä mitään milloinkaan, ei suureksi +tultuaankaan. Kentiesi hänellä ei olisi ystävää maailmassa lainkaan, ei +ketään, joka häntä rakastaisi. + +--Millä tavalla minun tulee olla, etten sairastuisi? + +--Niin rauhallinen kuin suinkin. Välttää kaikkia mielenliikkeitä. + +Hän koetti parastaan. Makasi raukeana ja rauhallisena, ja karkoitti +minkä jaksoi surullisia kuvituksia. Mutta ne väijyivät valmiina +tunkeutumaan esille, milloin pienintäkin tilaisuutta saisivat. + +Onnellisesti oli päästy toisen päivän iltaan. Rouva piteli lasta, hänen +oli määrä nukkua. Jo tunnin varmaankin hän oli pitänyt silmiään ummessa +ja koettanut päästä uneen kiinni. Lepo oli tarpeellista, se antoi +voimia, huomenna vielä vaarallinen päivä, hän muistutti itselleen. + +Liikkumattomana hän makasi, hengitti hiljaa. Rouva luuli hänen olevan +unessa ja antoi varoittavan merkin Aarnoldille, joka tuli sisään. + +--Nukkuuko hän? + +--Nukkuu. + +--Sepä hyvä. Mutta mitä rouva arvelee lapsesta? Jääkö se elämään? + +--En osaa sanoa. Kovin on heikko. + +--Jospa me ristittäisiin? Varovaisuuden vuoksi. + +--Kun rouvanne ei vain siitä säikähtäisi. + +--Voimmehan tehdä sen hänen tietämättään. Minun kammarissani, kaikessa +hiljaisuudessa. + +--Jospa sitten... En uskalla kieltää. Tässä ei ole paljon takeita. Ja +paha olisi, jos kuolisi ristimättä. + +Sängystä kuului kova nyyhkäys. Hän oli kuullut kaikki. Aarnold ja rouva +kiiruhtivat hänen luokseen ja koettivat rauhoittaa. + +Se oli liian myöhäistä. Mielen liikettä seurasi vilu ja sitten kuume. +Selma ei enää tiennyt eikä tajunnut mitään. + +Viisi päivää oli kulunut. Lääkäri ei enää antanut toivoa. Aarnold istui +vuoteen ääressä, piteli hänen kättään ja katseli, kuinka sammui +vähitellen vaimonsa nuori elämä. + +Silloin hän aukaisi silmänsä vielä kerran. Ne loistivat kirkkaasti ja +huulet liikkuivat. Aarnold kumartui alas. + +--Rakasta ... häntä ... kuului kuiske. + +Muuta ei. + +Silmät painuivat uudelleen kiinni, hengitys harveni ja taukosi viimein. +Suljettu oli lyhyt elämän kirja. + + + + + + +***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEHTORI HELLMANIN VAIMO*** + + +******* This file should be named 11295-8.txt or 11295-8.zip ******* + + +This and all associated files of various formats will be found in: +https://www.gutenberg.org/1/1/2/9/11295 + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS,' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + +https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + +http://www.ibiblio.org/gutenberg/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + +https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: +https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: +https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + +*** END: FULL LICENSE *** diff --git a/old/11295-8.zip b/old/11295-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..4813f19 --- /dev/null +++ b/old/11295-8.zip |